Myrskynsilmä

Kirjasta

Kansi: Riikka Turkulainen. Sidottu.

Topelius-palkinto 2021. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokas 2020, Kuvastaja-ehdokas 2021.

Oliko hän muuttunut toiseksi vai oliko vain paljastunut jotakin, mitä hänessä oli aina ollut?

Keskikesän yöttömänä yönä Kainu seisoo punamultakehien reunalla. Kuusitoistavuotiaat tytöt löytävät riitissä paikkansa emännyyden, äitiyden tai käsityöläisyyden kehistä. Sisimpänä on viisi tietiän kehää, joista voimallisimpaan kukaan ei ole päässyt satoihin vuosiin. Kun Kainu astuu keskimmäiseen kehään, hänen osakseen lankeaa suuri tehtävä. Kainu joutuu lähtemään vaaralliselle matkalle, jonka aikana hänen on myös selvitettävä, kuka hän itse on.

Meri Luttisen (s. 1987) esikoisromaani on kiehtova seikkailu, joka sijoittuu muinaissuomalaiseen fantasiamaailmaan.

”Muinaissuomalaiseen fantasiamaailmaan sijoittuva esikoisromaani on hieno kasvukertomus, joka käsittelee erilaisuutta, yksinäisyyttä ja omien pelkojen voittamista.” – Topelius-palkintoraati

Hanki kirja Osta tai kuuntele
Linkit avaavat tämän kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Lukijan ääni

Nostettu kirja-arvio

Kirja-arviot →
Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja

Tutustu kirjailijaan

Meri Luttinen

Meri Luttinen (s. 1987) on tamperelainen esikoiskirjailija. Hän on opiskellut suomen kieltä ja kirjallisuutta ja työskennellyt suomen opettamisen ja oppimateriaalien parissa. Kirjoittamista hän on opiskellut Viita-akatemian kirjoittajakoulussa. Luttinen on kiinnostunut ihmisten arjesta eri aikakausina ja haluaa…

Tutustu kirjailijaan