Siri Pettersen: Odininlapsi
Jalava 2015 - Risingin tietokannassa
Julkisuuteen ja kustantajansa kärkimainontaan Suomessakin singahtanut Odininlapsi aloittaa fantasiatrilogian, jonka pari ensimmäistä osaa on jo julkaistu kirjailijan kotimaassa Norjassa. Kolmas osa on luvattu kuluvan vuoden syksyksi norjalaisille, ja käännökset suomeksi vuoden 2016 aikana. Ja ensimmäisen osan perusteella niitä kannattaakin odottaa.
Pettersen ei ole ensimmäinen pohjoisen mytologian hyödyntäjä. Suomeksi tutuin esimerkki lienee Ilkka Auer, jonka vuosina 2004–2008 julkastussa fantasiasarjassa seikkailtiin lumisessa pohjolassa. Odininlapsen maailma on kuitenkin erilaisuudessaan kiinnostava: sen asukkailla, yminväellä, on rikas kulttuuri, kosolti tietoa lääkekasveissa, kyky syleillä maan alkuvoimia – ja häntä. Kirjan pääsankaritar Hirka eroaa joukosta ennen kaikkea siksi, että häneltä ainoana koko pitäjässä puuttuu häntä.
Yminmaata johtaa enimmäkseen itsevaltaisesti korppijumala Näkijän puolesta puhuva Neuvosto, jonka kaksitoista sukua hallitsevat niin asevoimia pelottavine salamurhaajineen, uskonnollista elämää kuin korruptoitunutta eliittiäkin. Vuosittain järjestetään Riitti, jonka tarkoituksena on suojella Yminmaan nuorisoa ikivanhalta ja myyttiseltä uhalta, sokeilta. Sinne Hirkankin olisi matka. Hirkan hännättömyys ja kyvyttömyys yhteyteen maan taikavoimien kanssa ajavat hänet kuitenkin pakosalle, mistä käynnistyy sattumien, tapahtumien ja erinäistenkin käänteiden pitkä sarja.
Odininlapsen vahvuutena on sen yllättävyys, joka ei aivan sorru päämäärätiedottomuuden puolelle. Juuri kun lukija tottuu yhteen suuntaan, hahmot vaihtavat maisemaa, oppivat jotain uutta, paljastavat salaisuuden tai tulevat paremmin sinuiksi itsensä kanssa. Yllätyksiä on luvassa, ja vaikka niitä saattaa aavistella, osa käänteistä aidosti myös yllättää. Tämä pitää kädet kiinni paksussa kirjassa tiukasti viimeisille sivuille saakka. Toisin kuin massiivisissa fantasiasaagoissa yleensä, päähenkilöä ei niinkään kiinnosta maailman kuin oman nahan pelastaminen – ainakaan aluksi.
Teinityttö Hirka kehittyy ja kasvaa tarinan aikana, vaikka kiukuttelevasta poikatytöstä hiukan rakennetaankin stereotyyppistä anarkistinuorta. Hirkan ohella tutustutaan tämän lapsuudenystävään ja kirkuvan selvästi tulevaan poikaystävään Rimeen, jonka lähtökohta ei voisi olla maata kiertävän yrttimestari-isän kasvattamaa Hirkaa erilaisempi: Rime kuuluu Neuvoston ylimpään ylhäisöön. Muut henkilöhahmot, aikuislukijan onneksi lähinnä keski-ikäiset sellaiset, jaksavat kiinnostaa ja viihdyttää siinä missä pääkaksikkokin.
Pettersen hyödyntää tarinassaan niin kivikehien ja eläinjumalien kaltaisia mytologisia elementtejä kuin fantasiakerronnan perinteisiäkin keinoja. Yminmaa on väkivaltainen ja ennakoimaton paikka, jossa selviytyäkseen henkilöhahmojen on opittava kyseenalaistamaan omat ennakkoluulonsa ja vanhat perinnäistavat. Pettersenin kieli lentää elävästi, ja Eeva-Liisa Nyqvistin suomennos on hykerryttävän kiehtovaa erityisesti nimistön kohdalla. Ensimmäinen osa muodostaa sinällään jo toimivan kokonaisuuden, mutta sen luettuaan ei voi kuin jäädä odottamaan, mitä sarja tuo jatkossa tullessaan.