Puoliksi paha

Kirja on varsinkin paikoittain kirjoitettu hyvin erikoisella tavalla ja meni jonkin aikaa tottua siihen. Lisäksi sinä- ja minä-muotojen vaihtelu vähän häiritsi. Muuten on kyllä helppolukuista tekstiä ja tarina etenee vauhdilla. Myös vaikka kirjassa kuvataan aika pitkä ajanjakso, se soljuu hyvin eikä tunnu liian hyppivältä. Vaikka en niin voinutkaan samaistua päähenkilöön, hänen ajatusmaailmaansa eläytyminen oli helppoa.

Osui ja upposi. Puoliksi paha oli lukukokemus jollaista en ollut taas hetkeen nähnyt. Kirjassa osiltaan käytetty erilainen kirjoitusasu herätti itsessäni ihmettelyä ja mielenkiintoa. Pitkään aikaan mikään kirja ei ole pitänyt näin otteessaan ja pysynyt koko kirjan ajan yhtä mielekkäänä luettavana. Yhtään pitkästymisen tunnetta ei päässyt syntymään tämän kirjan parissa. Tarina siinsi eteenpäin eikä edes huomannut kääntävänsä sivuja ennen kuin ne loppuivat ja piti etsiä seuraava osa käsiinsä. Välillä melkein kuin olisi hyvän sarjan pariin uppoutunut. Hyvin viihdyttävä teos, ainakin omaan makuuni. Mielestäni sopivan erilainen ja mukavaa vaihtelua. Suosittelen lämpimästi kaikille.

Melkoisen outo kirja, huonolla tavalla. Tätä oli epäselvä lukea ja juoni vaikutti jotenkin epäuskottavalta.

Puoliksi Paha oli minusta todella hyvä ja mukaansa tempaava kirja.

Puoliksi Paha sai minut oikeasti pohtimaan millaista olisi elää joukon ulkopuolella, ja piilottaa oma itsensä.

Tykkäsin siitä miten hahmon rooliin pystyi eläytymään vaikeimmissakin  tilanteissa.

Jos aiot lukea Puoliksi Pahan varoitan minun oli vaikea päästä irti kirjasta, koska siinä tapahtui kokoajan.

Tämä ja toinen osa odotteli hyllyssä pari vuotta, ja viimeinenkin osa hetken, ennen kuin tuli "sopiva" aika lukea. Kerronta tyyli oli erikoinen ja alku oli mielestäni sekava. Kerrontatyyliltään tämä olisi sopinut nuoremmille, mutta väkivaltaisuutensa puolesta ehkä ei.  Toivoin tältä kirjalta enemmän.

Hyvin mielenkiintoinen kirja, joka ei muistuta lainkaan Harry Potterin tyylikästä Hyvä vastaan Paha- aihetta vaan luo oman maailmansa epävarmuuden sekä itsetutkiskelun parissa ja jonka päähahmo on Nathan Byrn joka saa lukijan tuntemaan itsensä samanlaiseksi kuin hän on

Kirja on mielenkiintoinen juoneltaan ja Nathanin tunteiden kehittymistä oli tosi jännä seurata. Pidin kirjasta, mutta häiritsemään jäi kannesta löytyvä vertaus nälkäpeliin. En saanut lukemisen aikana vertausta pois päästäni ja vertailin siis tapahtumia koko ajan suosikki kirjasarjaani. Sanoisin, että kirja ei päihittänyt nälkäpeliä, mutta olen ystävältäni kuullut, että seuraava osa olisi vieläkin parempi kuin ensimmäinen. Suosittelen siis kirjaa, mutta väkivaltainen se kyllä on, eli ei välttämättä ihan kaikkia varten!

Alku oli hieman outo. Se sai minut paiskaamaan kannen kiinni ja avaamaan sen vasta sillon kun olin kipeä. Lukijat. Lukekaa se alku vaikka kipeet tekis. Tylsimmätkin kohdat tuntuivat kiinnostavilta varmaan koska päähenkilö on liian kiinnostava. Pidin taas tästäkin. Synkkä, mutta kiinnostava. Nathan oli todella kiinnostava henkilö, koska hän oli nin arvaamaton ja no syitä on monta. Markus herätti minussa ristiriitaisia tunteita lukiessani kirjaa. - Markus ei ole hyvä. Nathan tulee pettymään pahasti - Markus on semihyvä ja yrittää vain paeta metsästäjiä Markus oli jotain siltä väliltä. Tämä noita juttu oli ihan erillainen kunmuut noitakirjat. Annalise on outo ja arvaamaton ja en syty tälle romanssille. Enemmän sytyn Gabrielille :D Mec jotain en muista miten kirjotettiin oli tosi ärsyttävä. Tykkäsin Celiasta enemmän kuin odotin. Loppu oli hämmentävä ja odotin innolla että Nathan saa kykynsä. Loppui ihan kivasti ja pääsin suoraan käsiksi Puoliksi-Villliin kos se oli minulle ostettu jo nimpparilahjaksi. Pidin!!!!

Puoliksi paha oli kirjoitettu hirmukiinnostavasti ja tempaisi lukijan heti mukaansa! Pidin Nathanista ja Annalise heilui rajamailla, että tykkäänkö vai enkö tykkää. Kirja oli jokatapauksessa mukavaa luettavaa ja suosittelen!

Tämähän olikin parempi mitä olisin uskonut. Luin etukäteen hirveästi huonoja arvosteluja sun muuta, mutta ei minusta mikään huono ollut. Ei tietenkään yllä esim. Potterien tai Nälkäpelien tasolle, ja siksi ihmettelin miksi ihmeessä jo etukannessa tätä kehuttiin Nälkäpelin veroiseksi...? Hahmot ovat ihan ok, vaikka Annalise onkin ärsyttävä ja Nathan ei mitenkään erityinen päähenkilö, vaikka hänen tarinansa onkin kiinnostava. Gabriel on minusta kiva ja moniulotteisempi kun muut. Ettei tästä arvostelusta tulisi hirveää romaania, painun nyt lisäämään Puoliksi villin lukulistalle.

Aivan uskomattoman hyvä kirja! Pidin siitä tosi paljon ja suosittelen kaikille. Henkilöt olivat mielenkiintoisia ja juoni luovalla ja jännittävällä tavalla luotu.

Nyt kaikki kuulolle!!! Tämä on toisiksi paras kirja jonka tiedän ja olen lukenut!!! Paras kirja on tämän kirjan jatko-osa Puoliksi Villi ja se on uskomaton! Nathan on kokenut kovia ja silti hän jaksaa elää eteenpäin. Toinenkin kirja on kieltämättä väkivaltainen ja täynnä verta, mutta se on niin kutkuttavan hyvä että heti ostettuani luin sen kahdessa päivässä. Nathan on kerrassaan hurmaava ja toimem kirja on täynnä yllätyksiä (joita et voisi kuvitella villeimmisäkään kuvitelmissa). Älkää siis haukkuko tätä upeaa kirjaa ja sen uskomatonta ja vahvaa päähenkilöä!

Sally Green on englantilainen perheenäiti, jonka omaksi huvikseen kirjoittamasta esikoisromaanista "Puoliksi paha" (Gummerus, 2014) tuli ilmestymisvuotensa kirjallinen ilmiö. Elokuvaoikeudet myytiin ennen kuin painokoneet olivat kunnolla käynnistyneet, käännösoikeudet liki viiteenkymmeneen maahan toivat paikan Guinnessin ennätysten kirjassa ja kirjallinen hypetys oli muutenkin valtaisaa. "Puoliksi paha" kertoo Nathan-nimisestä kaverista, joka on noitien sukua, kuitenkin vähän epämääräisellä tavalla: hän on mustan isänoidan ja valkoisen äitinoidan lapsi. Nathanin isukki sattuu kaiken lisäksi olemaan julmista julmin ja kamalista kamalin musta noita Marcus, ja niinpä poika on luokiteltu valtaa pitävien Valkoisten noitien neuvoston toimsta vähintäänkin epäilyttäväksi tapaukseksi. Nathan ei oikein itsekään tiedä, onko hän hyvä vai paha. Nathan tutustuu kivaan tyttöön ja rakastuu, joutuu neuvoston vangitsemaksi ja paettuaan lähtee etsimään isäukkoaan. Lontoo, Liverpool, Geneve... Kyseessä ei ole helppo tehtävä, ja monenlaisia vaaroja ja tiukkoja tilanteita osuu hänen kohdalleen. Pahempi juttu on, ettei lukijaa oikeastaan kiinnosta pätkän vertaa. Suurimmaksi kompastuskiveksi muodostuivat henkilöhahmot, joiden kohtalo oli rehellisesti sanottuna herttaisen yhdentekevä. Nathan ei ole kiinnostava päähenkilö, ja vaikka kirjan keskeisenä teemana onkin hyvän ja pahan välinen häilyvä ero, niin kovin yksiulotteisilta kirjan hahmot tuntuvat tämän ensimmäisen osan perustella. Kaikki käyttävät kuitenkin ratkaisumallinaan väkivaltaa, jota on häkellyttävän paljon ja jota myös kuvataan aika graafisesti. En siis tyrkkäisi kirjaa kovin nuorien lukijoiden käteen, mutta toisaalta tarina on niin lapsellinen, etten oikein usko vanhempienkaan siitä pahemmin innostuvan. Mitä opimme tästä? No ainakin sen, ettei kirjallinen hype kerro vielä mitään itse teoksen laadusta.

Kirjan kansi näytti mielestäni houkuttelevalta. Itse sain kirjan lahjaksi. Kirja ei vaikuttanut aluksi kovin hyvältä, mutta se parani ehdottomasti loppua kohden. Kirjoitustyyli ei oikein ollut minun mieleeni, mutta luen kyllä seuraavankin osan.

Puoliksi paha oli mielenkiintoinen ja jaksoi lukea ihan hyvin loppuun. Alku oli aika epäselvä, eikä ihan tiennyt missä nyt mennään, mutta pidin kirjan juonesta. Kirjoitustyyli vaiheli aina välillä ja se jäi hiukan häiritsemään. Useimmat hahmot olivat hyvin keksittyjä ja muotoiltuja, mutta Annalise ei jostain syystä kuulunut lempihenkilöihini. Kirjassa oli hyvää myös se, kuinka noidat oli jaettu valkoisiin ja mustiin mutta siltikään ei voinut olla varma kummat niistä olivatkaan hyviä. Suosittelen yläkoululaisista ylöspäin.

Varsin lupaava esikoiskirja, jossa on jotenkin taianomainen tunnelma. Kirja harrastaa vanhaa tuttua tapaa jakaa porukka ensin hyviksiin ja pahiksiin ja sitten saada lukija ihmettelemään, että kummat ovat kumpia. Olen henk koht valmis ostamaan tuon nälkäpelivertauksen, vaikka tarina etenee rauhallisesti ja mutkitellen ja vaihdellen kerrontatapaa. Päähenkilön loputon sitkeys, hyväksyntä ja kyky selviytyä lumoavat. Siellä täällä on kaunista elämänfilosofiaa, joka voisi auttaa omassa elämässään vastoinkäymisiä vastaan taistelevia lukijoita. Melko synkkä ja hiukan rujoudella mässäilevä kirja säilyttää oudosti pehmeyttä ja valoisuutta. Kirja ei käy toiminnasta eikä jännäristä, vaan on lähinnä fiilistelykirja. Suosittelen.

Onnistunut esikoiskirja. Mielenkiinto pysyy hyvin yllä tapahtumien edetessä rytmikkäästi. Henkilöhahmot ovat yksilöllisiä ja erityisesti päähenkilön ajatuksenkulkua on kiinnostavaa seurata. Toisaalta jatkuva jännitys ei jätä sijaa varsinaiselle huippukohdalle, jolloin kirjan potentiaali jää osittain lunastamatta. Kirjoitustyyli on tästä huolimatta koukuttava, ja kirja jättää odottamaan mielenkiinnolla seuraavaa osaa. Toivottavasti Puoliksi villi ylittää edeltäjänsä niin, ettei sarja ala puuduttaa lukijaa. Joka tapauksessa erinomainen lukukokemus.

vähän jotenkin erilaista luettavaa kun mihin oon tottunu.. kirja oli silti hyvä. luin sen heti perään vielä uudestaan. ostan ihan varmasti seuraavankin osan.

En oikein ymmärrä tuota vertausta nälkäpeliin. Ensinnäkään kirja ei minun mielestäni yltänyt lähellekkään nälkäpelin tasoa. Toiseksi, en muistaakseni muista, että Puoliksi Paha edes muistuttaisi juoneltaan ja idealtaan Nälkäpeliä.... Olen hyvin hämmentynyt. Kirja on toki synkkä, mutta jännittävä se ei ollut. Ei se myöskään ennalta-arvatta ole, mutta mitään jännitystä en kokenut. Minulle ei tullut sitä tunnetta mitä koin esimerkiksi Harry Potteria lukiessani. En missään vaiheessa puristanu kirjaa rystyset valkeina, tai manannut pahiksia. Itse asiassa ainut hekilö josta pidin oli pahis. Tarkalleen ottaen pahiksista pahin. Joten ei, kirja ei ollut kiinnostavan synkkä tai jännittävä. Kirja ei myöskään kauhistuttanut minua. Monet ovat huomauttaneet kidutus ja väkivalta kohtauksista, joita kirjassa oli jonkin verran. Kohtaukset oli ehkä kuvailtu kauhistuttaviksi, mutta itse en juurikaan hätkähtänyt. Tunsin ehkä lievää kiinnostusta tatuointeihin, jotka Nathan sai, mutta se oli kaikki. Ja lopuksi, Puoliksi Paha ei ollut vastustamaton! Harry Potter, Varjojen kaupungit, Percy Jackson, Mustan tikarin veljeskunta, ne ovat vastustamattomia. Tämä kirja on hyvää luettavaa silloin, kun ei parempaakaan löydä. Kuten jo tuossa aiemmin mainitsi, henkilöt eivät olleet mieleeni. Nathan oli raivostuttava itsekeskeinen itkupilli, joka luulee olevansa erityinen, koska on niin "vaatimaton". Arran on sellainen kiltti persoona, jonka kiltteys on mennyt yli. Gabriel oli outo musta noita, jolla meni taika pieleen... Okei, mnkä kuvan saamme mustista... Jessica kuvotti minua, enkä todellakaan halua lukea kyseisestä henkilöstä enempää. Annalise taisi nousta kärkipaikalle listassa: Henkilöhahmot jotka ovat ärsyttäviä ja säällittäviä. Tyttö saa Nathanin kuolaavaksi koiraksi... Oikeastaan koirat ovat suloisia. Otetaanpa uusiksi. Tyttö saa Nathanin kuolaavaksi hämähäkiksi, mikä ärsytti minua eniten. Annalise on myös hirveän itsekeskeinen, mukamas "kiltti" valkoinen noita, joka ei halua pahaa Nathanille. Ha! Kattia kanssa. Toivoin sydämeni kyllyydestä, että tyttö katoaisi kuvioista, mutta ei... Murrrrr. Olihan kirjassa hieman positiivistakin. Kansi oli tehty uskomattoman näköiseksi ja takateksti oli suunniteltu ovelasti. Molemmat auttoivat siinä, että luulin kirjaa mielenkiintoiseksi. Pidin myös tapahtumapaikoista, jotka oli kuvailtu hienosti, vaikkakin harvoin. Luen jatkot ihan uteliaisuudesta, koska haluan tietää kuinka alas tämä sarja voi vajota, vai nouseeko laatu paremmaksi.

Ihan mukiinmenevä, mutta ei kaiken hypetyksensä arvoinen. Idea sinänsä mielenkiintoinen joskaan ei erityisen uniikki, mutta toteutus tökki. Kieli ei hurmannut minua ja vaikka kirjaa luki nopeasti, se oli välillä tappavan tylsä. Kaikki hahmot jäivät mitäänsanomattomiksi, etenkin niin puhtoinen ja ihana Annalise sai sappeni kiehumaan. Blaah. Kannesta täytyy kuitenkin antaa plussaa, päädyin melkein tekemään heräteostoksen sen perusteella, mutta onneksi jätin väliin.

Jostain syystä kuvittelin kirjan olevan paljon mielenkiintoisempi kuin se oikeasti olikaan. Ehkä se johtui kiinnostavasta kannesta, ehkä liikoja lupailevasta takakansitekstistä... Mutta aloitin kirjan lukemisen innolla - ja lopetin sen kiitollisena siitä, ettei se ollut tuhlannut enempää aikaani. Kutsun tämänkaltaista kirjallisuutta "aivokuolleiden hanhien lukemistoksi". Tuo kuvannee tuntojani aika hyvin. Kirjailija on rakentanut juonen hyvin heppoisten ja yksinkertaisten käänteiden varaan, ja henkilöihin on panostettu yhtä hyvin kuin hylättyyn kaatopaikkaan. Green olisi kaivannut ehdottomasti paljon harjoitusta ennen kirjan kirjoittamista. En voi yksinkertaisesti ymmärtää, kuinka näinkin mitättömästä kirjasta voidaan saada aikaan niin suuri kohu. Mutta no, massa on helposti vietävissä. Vähänkin lupauksia kiehtovuudesta ja synkkyydestä, ja harjaantumaton lukija alkaa nähdä kirjassa noita piirteitä. Toivottavasti elokuva on onnistunut. Siihen ei ole ainakaan voitu tunkea sitä hirveää yksikön toinen persoona-preesens-kerrontatyyliä. Mutta jos jotain hyvää on sanottava, niin kirjan ulkoasu on erittäin kaunis. Pidän tuosta kannesta. Vai pitäisikö sanoa kansista?

Ostin kirjan briteistä, eli luin sen englanniksi. Kirjan aihe oli mielenkiintoinen ja oli kivaa tutustua noitien maailmaan. Parhaimpia henkilöitä olivat Arran, Gabriel, Marcus, Annalise ja tietysti Nathan. Jessica oli tosi ärsyttävä. Kirjan kansi oli tosi hieno ja se herätti mielenkiintoa kirjaa kohtaan. Aion kyllä lukea seuraavat osat ja elokuvankin haluan nähdä kunhan se saadaan kuvattua.

Jotenkin tämä kirjan kansi sekä tarinan juoni saivat minut varaamaan kirjan kirjastosta. Suhteellisen helppolukuisen ja yksinkertaisen tarinan kanssa vierähti aikaa yllättävän vähän joskin alkuun tarina oli jotenkin todella outo ja hassusti kirjoitettu. Alun jälkeen tarina lähtee rullaamaan ja rullaakin pitkälti paikoillaan koko kirjan ajan. Minä ainakin ennätin kyllästyä jo välillä koska tässä ei tullut esille mitään uutta vaan pelkästään sitä saman jankkaamista. Loppua kohden tarina alkoi taas edetä, tahmaisesti, mutta kuitenkin. Samalla taas minulle tuli sellainen olo, että jotkin tapahtumat sivuutettiin liiankin nopeasti. Hiukan ristiriitainen kirja, josta en oikein osaa sanoa mitään nokkelaa. En oikein päässyt edes päähenkilöön käsiksi vaikka hänestähän tämä kertoi. Lisäksi kirja oli paikoitellen vähän jopa raakakin koska se kuvaili noitien julmia tekoja toisilleen ja joista Nathankin sai osansa. Kummallinen kirja kaiken kaikkiaan, mutta luulenpa, että aion katsastaa seuraavankin osan.

Kirjan kansi herätti jo mielenkiinnon ja se että tarinaa kertoi poika. Odotin kirjalta hiukan toista mutta tykkäsin silti. Tarina kiehtoi minua ja oli hyvin rakennettu kokonaisuus. Odotan jatko-osaa mielenkiinnolla.

Tämä oli ahmaistu alle vuorokaudessa, kiitos siitä. En tiedä olisinko kyennyt lukemaan pidempää aikaa... Alkupuoli kirjasta vain ärsytti kerrontatyylin ollessa omituinen ensimmäisen persoonan kerrontaa toisessa persoonassa, joka onneksi vaihtui lopulta edes tavalliseen ensimmäisen persoonan kerrontatyyliin, joskin siitä ei ollut paljoakaan apua enää tässä vaiheessa. Noin sadan sivun jälkeen inhosin jo päähenkilö Nathania, jonka epäuskottava vaihdos alun hiljaisesta alistujasta täydellisen väkivaltaiseksi raggariksi sai minut pyörittelemään silmiäni kyllästyneenä. Puoliksi Paha yrittää olla Harry Potter - ja epäonnistuu siinä surkeasti. Siinä missä Potterit sentään antavat sinulle toivon valosta, Nathanin tarina on ahdistava, täynnä väkivaltaa, kidutusta ja epäonnea. En tiedä oliko vika lopulta käännöksessä, mutta teksti tuntui loikkivalta ja töksähtelevältä. Ehkäpä toimii elokuvana paremmin...?