Elys - kirjahylly

Kirjan alkuasetelma on melko seuraavanlainen: Sota on ohi ja kaikki on näennäisesti hyvin. Clary on saanut rakastamansa pojan, Jacen. Sota on voitettu ja Valentine kuollut. Claryn äiti Jocelyn on saanut vastalääkkeen ja on jälleen hereillä. Onni on kuitenkin lyhytaikainen kun kuolleita varjometsästäjiä alkaa ilmestyä pitkin kaupunkia ja Jace vaikuttaa erilaiselta ja etäiseltä Claryn mielestä. Tästä alkaakin kuolettava ajojahti, joka mahdollisesti saa traagisia seuraamuksia niin rakastavaisten välillä kuin Varjometsästäjien yhteisössä. Ensinnäkin kirja on mielestäni onnistunut syventämään useita henkilöhahmoja, kuten tutkimaan Jacen uutta haavoittuvuutta ja kamppailua rakkauden edessä, Simon puolestaan on löytänyt uutta vampyyricharmia ja ajautuu tätä kautta hieman yllättäviinkin tilanteisiin. Ja vaikka Magnus ja Alec ovat puolet kirjasta kiertämässä maailmaa, onnistuu kirja silti tuomaan esille Alecin mustasukkaisuutta, epävarmuutta omasta riittämättömyydestään, mutta toisaalta olemaan avoimempi ja mukavampi tullessaan kaapista ulos vanhemmilleen. Erityisen iloinen olin Jace ja Simon aisaparista, jonka dynamiikka toimi mielestäni erinomaisesti ja toisaalta taas Clarysta ja Isabellestä tuli myös kunnon tehotiimi. Olin myös aluksi hieman skeptisempi Simonista kertojana ja hänen suuresta osuudesta kirjan eteenpäinviejänä, mutta toteutus olikin onnistunut, enkä lukijana jäänyt kaipaamaan Clarylle suurempaa osuutta kertojana. Näin ollen juoni oli erinomaisesti toteutettu, vaikka tapahtumiin joutuminen oli seurauksia Claryn toimista Lasikaupungissa, kirja oltiin osattu kertoa muiden näkökulmista, kuten Simonin ja Jacen. Claryn rooli tapahtumien alullepanijana ilmenikin vasta kun useampi palapelinpalanen oltiin saatu paikalleen. Se miksi viides tähti jää uupumaan on puhtaasti kirjan viimeiset sivut. Vaikka Sebastianin paluu olikin odotettua ja se oltiin osattu toteuttaa tarpeeksi karmivalla tavalla, mutta se eipäs/juupas taistelu katolla oli hieman liian paljon omaan makuun. Toinen omaan mieleen hieman liian sokerinen tapahtuma oli Jacen suoranainen itsensä ruoskiminen riivauksen loppumisen jälkeen, josta lopulta päädyttiin tilanteeseen, jossa hän ajautui transsinomaiseen tilaan ja herätti Sebastianin. Kaikenkaikkiaan kirja oli hyvä lukukokemus ja ehdottomasti yllätti näinkin tasokkaana teoksena. Ja vaikka en olekaan aivan täysin vakuuttunut seuraavan kirjan alkuasetelmista tämän kirjan pohjalta, odotan viidennen kirjan lukemista jokatapauksessa. On siis myönnettävä, että sarja onnistui koukuttamaan jälleen tehokkaasti lukijansa. Suosittelen tutustumaan kirjaan!

Riitasointu jatkaa siitä mihin saagan ensimmäinen osa jäi, Patch ja Nora saivat toisensa. Heti kirjan alussa käy kuitenkin jo ilmi, että onni on lyhytaikaista kun Nora yllättäen tunnustaa rakastavansa Patchiä. Lopulta pari ajautuu riitaan ja eroon eikä Nora tiedä yrittävätkö heitä erottaa arkkienkelit, kohtalo vai kenties joku muu? Kirja oli huomattavasti synkempi kuin ensimmäinen osa ja pidin juonesta. Toisaalta teoksen toteutus ja laatu oli heikompi kuin Langennut enkeli. Mielestäni kirjassa olisi voinut olla vähemmän Noran kiukuttelua, joka söikin arvostelusta jo ensimmäisen tähden. Myös Patch jäi hieman etäiseksi koko kirjan aikana. Tämä on yksi niistä yhden kertojan varassa kerrottavien teoksien haittapuolista. Scottin hahmo on yksi kirjan varmasti kiistellyimmistä hahmoista. Itse pidin siitä, että vasta kirjan lopussa saatiin kaikki kerrokset puretuksi, eikä kukaan oikeastaan tiennyt ennen loppua millainen ihminen hän oikeasti on. Toisaalta kirjaa on onniteltava myös sen huumorista ja tilannekomiikasta. En muista koska olisin nauranut näin paljon lukiessa. Osa syy tosin voi olla turhan myöhäinen yölukusessio, mutta kuitenkin. Toinen tähti jää uupumaan hieman sekavasta lopusta. Osasin jo odottaa, että Rixon on pahis, mutta se oli lopulta kuitenkin liian hoputettu ja toisaalta Noran biologisen isän ja kasvatti-isän paljastukset saivat vain hämilleen, eikä asiaa parantanut Hank Millarin paikalle ilmaantuminen. Myös Patch ja Marcie deittailu oli hieman huonosti toteutettu, enkä ole ollenkaan vakuuttunut, että ymmärsin täysin syyn siihen miksi Patch päätti olla Marcien kanssa: kostoksi, hauskanpidoksi, Millarin tutkimiseksi, arkkienkelien harhauttamiseksi vai kaikkea tätä? Kirja oli puutteistaan huolimatta kuitenkin luettava kuten sen jatko-osa, vaikkei alkuasetelmat seuraavalle kirjalle olekaan omaan mieleen.

Olin kierrellyt ja kaarrellut kyseistä kirjaa useasti kirjastossa, lukenut takakannen moneen kertaan, mutta silti jättänyt kirjan hyllyyn ja voi kuinka tyhmästi tehtykään! Ensinnäkin rakastuin kirjan eri tapahtumapaikkoihin, oli virkistävää, että tapahtumat sijoittuivat uskottavasti myös muuallekin kuin Yhdysvaltoihin. Ah, Prahan kadut oltiin saatu herätettyä todella hyvin henkiin ja kaupungin vetovoiman todella pystyi tuntemaan. Skeptisyyteni kimeerejä kohtaan varisi heti, eivätkä ne tuntuneet väkisin kootulta sakilta, "koska kaikki muu on jo keksitty". Niiden tarina tuntui uskottavalta ja ilahduttavan uudelta. Väärin tehtynä kirjassa olisi ollut valtava määrä katastrofin aineksia. Ja Karou.. kaikessa täydellisyydessään Karou onnistui olemaan samalla haavoittuva, hieman hukassa ja eksynyt, mutta myös vahva, omaperäinen ja rohkea. Niin ja sinitukkainen! Toisaalta Karoun vastapainona toiminut Akiva oli loistava hahmo, eikä jäänyt juurikaan toiseksi Karoulle. Pidin erityisesti kirjan alkupuolella olevista lyhyistä katkelmista Akivan näkökulmasta. Tämä toi tarinaan syvyyttä. Kirja onnistui olemaan tuore. Pidin siitä, että nuorten fantasiakirjallisuudelle usein tyypillistä yliromantisointia oltiin osattu välttää. Kaikki ei ollut kaunista, helppoa tai yksinkertaista. Langennut enkeli saattoi olla runnottu rampa ja enkelillä saattoi olla tatuoituna irvokkaat kirjanpidot tapoistaan. Tarina kykeni myös osoittamaan, että kaikki tekevät virheitä ja niillä voi olla tuhoavia vaikutuksia, emmekä me ole enää samoja henkilöitä kun pöly vihdoin laskeutuu. Tottakai mikään kirja ei ole täydellinen, kuten ei tämäkään. Omasta mielestäni Madrigal-juoni venyi lopussa hieman liian pitkäksi ja sen olisi ehkä voinut kirjoittaa hieman lyhyemmin. Potkua loppuun kuitenkin tuli "petoksen" paljastuminen, joka tulee muuttamaan kaiken. En yleensä ole kauhean haltioitunut karvaista lopuista, mutta tämä kirja onnistui siinäkin kategoriassa, tosin se ei estä minua toivomasta asioiden paranemista tulevaisuudessa kaksikolle. Harvoin kuitenkaan kirja onnistuu enää yllättämään näin totaalisen positiivisesti allekirjoittaneen ja jo se on iso suoritus. En voi kun jatkaa kehumista ja suositella kaikille.