Viimeinen toivomus

En osaa sanoa miksen ole aiemmin Sapkowskia löytänyt, mutta toisaalta on erittäin virkistävää lukea korutonta ja toimivaa, anteeksipyytämätöntä fantasiaa kaudella, jolla tuntuu että miekka ja magia -ympäristö on varattu vain rahvaanomaiselle tuulipukulukijalle, todellisten spefi-hipstereiden sitten pyöriessä mahdollisimman kauas tästä ajettujen visioiden luona. On erittäin hienoa, että on kokonainen kirjasarja kunnon fantasiaa tällä tasolla vielä edessä!

Ehdin lukea Narrenturmit tätä ennen, ehkä Sleesian keskiaikaisen fantasian elementit tuntuvat siksikin olevan erittäin vahvasti läsnä noiturin tarinoissa. Menee omissa kirjoissa jopa GRRM:n ohi kiinnostavimpana kirjailijana nykyfantasian saralla, ehta slaavilainen ote, kieli ja maailmankatsomus tuntuu yksinkertaisesti ja kaikessa aidommalta amerikkalaiseen verrattuna. Faktahan on, että se mikä Martinin kirjoissa viehättää (Yorkit ja Lancasterit) on eurooppalaista, se mikä ei toimi alkuunkaan, on amerikkalaista (ne sand viper -hirvitykset ja Tahrattomat ja Dothrakit jne jne He-man ukkelit.).

Noiturin seikkailut ovat sekoitus voimafantasiaa, seikkailutykitystä ja fantasia- ja satuperinteelle vinoilevaa leukailua. Viimeinen toivomus jakautuu useisiin erillisiin kertomuksiin, joissa haetaan uusia tulokulmia kansanperinteeseen sekä fantasian vakiutuneisiin hyvä-paha-akseleihin. Maailmanrakennus on sopivan taianomaista mutta jää lopulta turhan ohueksi, kuten myös päähenkilö ja ihmiskuva ylipäätään.

Annan kirjalle kolme tähteä: yhden muutamasta hieman pidemmälle kehitellystä temaattisesta ideasta, toisen seikkailun tunnusta ja puolikkaan noituri-konseptista, josta olisi saanut vielä enemmänkin irti.

Tykkäsin ihan kybällä! Pelasin joskus vuosi sitten Witcher 1:n ekaa kertaa ja ihastuin Geraltin synkkään hahmoon, joten halusin ottaa selvää alkuperästä. Kirjan novellit antaa noiturille vielä vähän syvemmän merkityksen - ja välillä tuli naurettua niin, että vedet valu silmistä, Mahtava kirja, täytyy lukea muutkin!

Tämä fantasian uus-klassikko ei missään vaiheessa kuulunut lukulistalleni, mutta se tuli kohdalleni kirjallisuuden opinnoissani, enkä näin ollen voinut enää väistellä tätä paljon kehuttua teosta. Alku oli todella hankala, ainakin ensimmäiset 40 sivua etenivät jähmeästi. Sen jälkeen pääsin jo vähän Sapkowskin maailmaan sisään, joskaan en vielä kokenut tarinan lumoa. Missään vaiheessa ei kuitenkaan (pakkolukemisesta riippumatta) tullut oloa, että jättäisin teoksen kesken. Yllätyin siitä, kuinka paljon tässä on viittauksia klassisiin satuihin. En aloittaessani tiennyt tästä puolesta ollenkaan, tai oikeastaan koko teoksesta juuri mitään. Tarinoiden taustalla olevat sadut ovat yhä tunnistettavissa, mutta Sapkowski on lisännyt niihin paikoin varsin nerokkaastikin omia mausteitaan. Satumuunnelmat ovatkin teoksen parasta antia erikoisen päähenkilö. Tiesin teoksen olevan novellikokoelma, joten katkelmallisuus ei häirinnyt, etenkin Järjen ääni -nimisen kehyskertomuksen sitoessa kerronan osat kokonaisuudeksi. Enemmän teoksessa jäi vaivaamaan sen sijoittaminen aikaan. Maailma muistuttaa keskiaikaista Itä-Eurooppaa ripauksella antiikin Kreikan mytologiaa, mutta tiede ja teknologia ovat paikoin jopa 1800-luvun tasolla. Vertailin suomennosta joiltain osin englanninkieliseen käännökseen ja löysin aika paljonkin eroja. Oletankin siis, että englanninnos on lähempänä alkuperäiskielistä teosta, keskusteltuani myös aiheeseen paremmin perehtyneen ihmisen kanssa. Nostan silti hattua pitkän uran puolalaisten teosten parissa tehneelle kääntäjälle, Tapani Kärkkäiselle. Suosittelen teosta eeppisen hc-fantasian, eli Tolkienin ja Martinin tuotannon sekä satujen ystäville.

Paras kirjasarja mitä olen lukenut. Jokainen kirja ansaitsee täyden kympin.

Pian saadaan nauttia Geraltin teini vuosista uuden kirjan merkeissä. Toivottavasti saadaan vielä paljon erilaista sisältöä tähän maailmaan.

Loistava kirja kannattaa kokeilla

Miten minä käsitän kirjan sisällön? Käsitän kirjan niin, että noiturin (Geraltin) elämästä kerrotaan eri kertomuksin. Jokaisessa luvussa kerrotaan eri tapahtumasta. Tapahtumat etenevät alussa aikajärjestyksessä, mutta sitten kirjan loppupuolella hypätään aikajanalla taaksepäin, ja kerrotaan jo tapahtuneesta, jonka jälkeen kerrotaan siitä mitä tapahtui sen jälkeen kuin keskivaiheella hypättiin taaksepäin. Ensimmäisestä tarinasta olisin halunnut kuulla jotakin lisää... samoin muistakin. Tarinat jäivät vähän kesken, en tiedä oliko se kirjan tarkoitus jättää tarinan loppuosa lukijan mielikuvituksen varaan. Jos henkilöhahmoista puhutaan, niin Geralt oli todella mielenkiintoinen henkilönä. Samoin Valvatti. Valvatti oli vähän kuin Geraltin vastakohta, aukaisi suunsa juuri sellaisissa paikoissa, jossa sitä ei olisi pitänyt aukaista. Yennefer vaikutti myös aika mielenkiintoiselta. Nennekestä sai melkein sellaisen vaikutelman, että Geralt olisi hänen poikansa. Tosi äitimäinen hahmona. En oikein tajunnut kuka Iola oli. Ja hänen ihmeellinen sairauskohtauksensa oli aika hirveä. Kirjan nimi on oikein kuvaava. Toisin kuin kirjan takakansi. Se ei minun mielestäni kuvannut kirjan tapahtumia juuri ollenkaan Kirjan tunnelma on aika mielenkiintoinen. Aikakausi ei todellakaan ollut nykyaika muttei kivikausikaan. Punainen ja ruskea kuvaavat kirjaa mielestäni hyvin. En ole lukenut muita Andrzejin kirjoja, mutta kyllä ajattelin lukea kirjan toisen osan. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ehkä kaipaavat vaihtelua kirjoihinsa. Minulla tämä kirja oli todellakin hyvin erinlainen kuin muut lukemani kirjat, mutta silti hyvä kirja.

Voin kuvitella, että 90-luvulla, jolloin kirja on ilmestynyt alkuperäiskielellään, siinä on ollut vielä kosolti uutuudenviehätystä. Hahmonrakennus, jossa paha ei olekaan paha, eikä hyvä täysin hyvä, on Kylmän sodan jälkeisessä Euroopassa ollut varsin uudistusmielistä ajattelua. Tällainen ajattelu onkin ollut tarpeen ymmärryksen luomisessa tuntematonta kohtaan ja moraalin korostamisessa. Samoin on varmasti ollut kirjasta pistävän luonnonsuojeluteeman osalla, joka ei vielä tuona ajankohtana ollut kovin trendikästä missään päin maailmaa. Nykyisin asiat ovat toisin noilta osin ja mikäli kirja olisikin kirjoitettu tänä päivänä 90-luvun sijaan, sitä todennäköisesti syytettäisiin lukijan aliarvioimisesta. Koin miljöön ja juonikaaret vanhentuneeksi. Samat tarinat ja suurin piirtein sama ympäristö ovat esiintyneet lukuisissa peleissä, kirjoissa, tv-sarjoissa ja elokuvissa yhä uudelleen ja uudelleen. Totuuden miekat ja muut vastaavat ovat lypsäneet aiheesta niin hyvin, ettei tälle sinänsä hyvälle kirjalle jätetä edes mahdollisuutta yllättää. Laajasti ajatuksen tasolla tapahtuva ja sinänsä onnistunut hahmonrakennuskin toteutuu tavoilla, joka ei nykylukijalle tarjoa mielestäni paljoa uutta. Syväluotavaa analyysia syistä ja seurauksista on jo todellisessa maailmassakin tarjolla niin ylitsepursuavan paljon, ettei sitä jaksaisi enää viihtymismielessä lukea. Tyhjänpäiväinen vatvominen hahmojen mielensisäistä ominaisuuksista saa aikaan turhankin korkeakulttuurillisia piirteitä. Annan noottia myös siitä, ettei suurinta osaa hyvinkin rikkaasta hahmogalleriasta esitetty muuten kuin nimien tasolla. Tokihan vampyyrit ja haltiat ovat turhankin tuttuja, mutta olisin halunnut joitain hahmoja esiteltävän paremmin kuin vain pelkän ilmoille heitetyn nimen tasolla. Kielellisistä seikoista jäi mieleeni se, että tekstissä tuli vastaan joitain sanoja, jotka eivät mielestäni kuuluneet tuohon keskiaikaiseen miljööseen – tätä ei kuitenkaan ollut havaittavissa häiritsevissä määrin. Kirja oli kaiken kaikkiaan ihan kelpo lukukokemus. Mikään tajunnanräjäyttävä elämys kirja ei ollut, mutta se ei välttämättä ole kirjan oma syy. Koen Viimeisen toivomuksen suomenkielisen laitoksen kohdalla ongelmana sen, että koko kirjasarjaa on alettu julkaista suomeksi aivan liian myöhään. Sen vuoksi tämän teoksen teemat ovat täysin loppuun kaluttua kaunokirjallisuuden ympäristöä.

Kirja koostuu seitsemästä tarinasta, joista yksi, Järjen ääni, on pilkottu useaan osaan toimien kehyskertomuksena. Järjen ääni aloittaa ja lopettaa kirjan sekä jokaisen novellin välissä on pätkä Järjen äänestä sitoen muut yksittäiset novellit yhdeksi kokonaisuudeksi. Mielestäni tämä kirjan rakenne toimii oikein hyvin. Novelleista löytyy seikkailua, hirviöitä ja kummajaisia, huumoria sekä myös syvällisempää sisältöä sitä hakeville. Minä tykkäsin eniten kauhuaineksiakin sisältävistä Noiturista ja Totuuden siemenestä sekä kokoelman päätöstarinasta Viimeisestä toivomuksesta, joka sisältää reipasta meininkiä ja nasevaa huumoria yllin kyllin.

Vaikka Viimeistä toivomusta on kehuttu kovasti arvosteluissa, pääsi kirja silti yllättämään myönteisesti. Mietin, pitäisikö antaa täydet viisi tähteä, mutta päädyin lopulta neljään. Odotan nyt malttamattomana sarjan toista kokoelmaa, Kohtalon miekkaa. Toivottavasti Geraltin aiemmista vaiheista saadaan siinä lisätietoja. Sapkowski yhdisti novelleissaan erinomaisen huumorin vakavampaan sisältöön. Jotkut kohdat jäivät vaivaamaan mieltä lukemisen jälkeen, kuten ajatus vuorihaltioiden tulevasta viimeisestä hyökkäyksestä ihmisten maille. Kaikki tarinoissa esiintyneet hahmot olivat hyvin luotuja ja maailma kiinnostava. Suomennoskin tuntui onnistuneelta. Sapkowski on nyt todistanut osaavansa kirjoittaa lyhyitä kertomuksia, ja haluaisin kokeilla Noituri-sarjaa myös romaanimitassa. Pitää uskoa siihen, että WSOY jatkaa suomentamista vielä kolmanteen osaan.

Puolalaisen Andrzej Sapkowskin "Viimeinen toivomus" (WSOY, 2010) on toisiinsa enemmän tai vähemmän linkittyviä kertomuksia sisältävä fantasiaromaani noiturin epäkiitollista ammattia harjoittavasta Geraltista, joka ratsastaa paikasta toiseen ja listii erilaisia hirviöitä rahasta. Eräänlainen "Vuokrattava miekka", siis. Sapkowski kirjoittaa aika perinteisen oloista fantasiaa, jossa miljöö muistuttaa keskiaikaista Itä-Eurooppaa, sankari tarvitsee niin miekkaa kuin magiaakin ja seikkailuun nivoutuu mukaan genren arkkityyppejä: hallitsijoita, velhoja, pappeja, haltijoita ja niin edelleen. Lukija voi rivien välistä löytää myös pieniä viittauksia kansansatuihin, lievää melankoliaa sekä sanailun muodossa ilmenevää huumoria.

Minusta tämä oli ihan kamala kirja. Mistää ei oikein ottanut mitään tolkkua, niin hahmoista, pakoista kuin tapahtumistakaan, eikä ajasta. Mikään ei toiminut. Kovasti hehkutettu kirja, ihan turhaan. Tai ehkä minä olen vaan liian vanha tälle. Väkisin puursin tämän läpi, enkä todellakaan tule lukemaan jatko osia ^^