Kyynel

Lue lisää ...

Mutta siinä oikeastaan kaikki, mikä minua ei Frankensteinissa miellyttänyt. Päähuomio kaikeksi onneksi kiinnittyy juuri oikeaan paikkaan eli filosofisiin pohdintoihin ennakkoluuloista, kauneudesta ja rumuudesta sekä ihmisen vallasta elämää kohtaan. Frankensteinin hirviön kaltaisen keinoihmisen luominen ei kenties ole oikeasti mahdollista, mutta vertauskuvallisella tasolla toiseutamme toisiamme jatkuvasti sellaisen asemaan. Suhtaudumme toisennäköisiin, meistä poikkeavalla tavalla käyttäytyviin vaistomaisen vihamielisesti. Vaistomaisella pelolla, ja ennen kaikkea tämä tekee kirjasta pelottavan, ei se, että Shelley yksityiskohtaisin sanakääntein kuvaisi siinä väkivaltaa tai hirviön luomisprosessin irvokkuutta.

Frankenstein oli lukukokemuksena jaarittelevista jaksoistaan huolimatta kaunis, liikuttava ja väkevä. En ihmettele hetkeäkään, miksi yhä edelleen, lukeva sukupolvi toisensa perään rakastuu siihen.  

Lue lisää ...

Johanna Sinisalo erittelee tieteen viimeisimpiä löydöksiä, jotka haastavat homo sapiensin asemaa luomakunnan kruununa. Hän tekee sen heittämällä lukijan kehon ja mielen vuorotellen meren syliin, savannille norsujen joukkoon ja boreaaliseen havumetsään tuoksujen ja äänten ja visuaalisen ilotulituksen vietäväksi. Tämä kirja on hyvin kehollinen ja aistillinen tutkimusmatka muunlajisten eliöiden ainutlaatuisten älykkyyksien maailmoihin. Se huomauttaa, että toisin kuin meille on tavattu opettaa, muunlajiset eivät ainoastaan seuraa sokeina vaistoaan. Niin lemmikkieläimet kuin vaikkapa mustekalat ja kirjosiepotkin ovat osoittaneet kykenevänsä suunnittelemaan ja suremaan sekä haluavansa juonia ja keppostella - ja ennen kaikkea kommunikoida monin eri tavoin. Maailmassa on meneillään niin paljon sellaista, mitä ei pysty intuitiivisesti hahmottamaan.

Arvostan suuresti faktapohjaisia, yhteiskunnallisesti kantaaottavia romaaneja. Hieman sääli, ettei Joutsenlaulu ole kertomuksena aivan yhtä kiinnostava ja vaikuttava kuin siihen sisältyvät, lukevalle maailmalle suunnatut manifestit. En erityisemmin tykästynyt keskeisimpiin henkilöhahmoihin, jotka mielestäni muistuttivat ajatus- ja arvomaailmaltaan liiaksi toisiaan. Ainoa konflikti tarinassa oli Janen ja Melokuhlen (ja osin myös rouva Wangin) sekä yhteiskunnan välillä päähenkilöiden ollessa keskenään samaa mieltä melkein kaikesta.

Lopettaakseni kuitenkin duurisointuun kehun tyylikästä kantta. Jotain konkreettisen ja abstraktin välimaastosta, vähän kuten romaani itsessäänkin :)