Oli kiinnostavaa lukea Hypatiasta, josta en häpeäkseni tiennyt ennakkoon juuri mitään. Hyvin ansiokasta, että kaunokirjallisuudessa nostetaan esiin historiankirjoituksessa katveeseen jätettyjä suurihmisiä.
Karissa Kettu kertoo Hypatian elämänvaiheista ja ajatusmaailmasta harvinaisen kauniilla kielellä, jonka lukeminen edellyttää jatkuvaa tiivistä keskittymistä. Välistä tuntui, ettei kirjaa ole oikein tarkoitettu kaltaiselleni maalaisjuntille, jonka kapasiteetti samota lähes 500 sivun matka korkeakirjallisuuden ylängölle on kovin rajallinen.
Toisaalla taas kertomus pyrähtää suoranaiseen runoiluun, mikä ihastutti ja sai ihmettelemään, miksei Suomessa julkaista enemmän proosaa ja runoutta yhteen nivovaa kirjallisuutta. Mielestäni runoja olisi saanut olla vielä enemmän varsinkin kirjan alkupuolella.
Hypatiaa ajallisen ja avaruudellisen etäisyyden päästä seuraava nymfi Ekho on mystinen hahmo. Hän huutelee välikommentteja alaviitteissä ja kertoo monisanaisemmin tekemistään huomioista matkakirjeissään. Odotin loppuun saakka, että Kettu integroisi hänet tiiviimmin Hypatian tarinaan, mikä olisi voinut tuoda siihen lisää kaipaamaani fantastisuutta. No mutta, kulahtanut sanonta totuudesta, joka päihittää ihmeellisyydessään tarun, pitänee paikkansa myös aleksandrialaisen matemaatikko-tähtitieteilijä-filosofin kohdalla.
