Uusimmat kirja-arviot
Ihan näppärä hakuteos Hobitin, TSH:n, Silmarillionin ja KTK:n karttojen paikoista.
Paikannimet on selitetty aakkosjärjestyksessä ja nimien yhteydessä kerrottu ko. paikoissa tapahtuneita asioita. Ennen paikkalistausta on lukujen alussa tiivistetysti kerrottu kirjojen tapahtumat.
Arvostelussa Michael Crichtoninin Sphere, jonka on suomenkielinen nimi on Vieras tulevaisuudesta. En tiedä miksi siihen nimeen on päädytty. Tavallaan se jo spoilaa osan tarinasta. Muuten lisäpisteitä kannesta, joka on ihan onnistunut.
Kirjasarjan arvostelu 4/4:
Joka kirjassa taistellaan. Siltä osin jonkin verran muistuttaa Ghost In The Shell -sarjaa. Jounikuvioissa mukana ihmishengestä välinpitämättömiä rahanahneita jättiyhtiöitä, sikäli mm. Alien- ja Blade Runner -elokuvien jalanjäljillä. Mikään kirja ei sarjasta erottunut edukseen tai muita heikompana. Sujuvaa, kevyttä ja nopeaa luettavaa. Ei huono, mutta ei erityisen mieleenpainuvakaan.
Kirjasarjan arvostelu 3/4:
Lyhyitä kirjoja, kukin hieman yli 200 sivua. Hiukan haittaa, että näissä jatko-osissa kerrataan, mitä edellisissä jaksoissa on tapahtunut, missä oltu ja keidenkä ihmisten kanssa on oltu aiemmin tekemisissä. Näissä jatkokirjoissa aika paljon toistoa. Hieman rahastuksen makua, että on täysihintainen kirjasarja, kun tarina ei juurikaan kehity eikä jatko-osissa tule juurikaan uusia elementtejä eikä tuoreita ideoita.
Kirjasarjan arvostelu 2/4:
Hakkerointia, paranneltuja ihmisiä, dataportteja, tietoverkkoja, tietokoneviruksia, bottiohjattuja avaruusaluksia, droneja ja valvontakameroita. Tekniseltä puolelta huomattavasti sujuvampaa ja uskottavampaa tekstiä kuin William Gibsonin umpisurkea Neurovelho.
Kirjasarjan arvostelu 1/4:
Tuore kirjasarja, nopeasti suomennettu. Sujuvaa tekstiä, hyvä käännös, ei kirjoitusvirheitä.
Pääosassa tunteistaan epävarma ihmisen ja koneen risteymä, joka hakee omaa paikkaansa ihmiskunnassa. Toteutettu perinteisellä amerikkalaisella Hollywood/Marvel -kaavalla: ei seksiä, ei huumeita, mutta kyllä aseita. Kirjasarja suunnattu selvästi nuorille. Kirjoitettu päiväkirjan muotoon, kuten kirjasarjan nimikin viittaa.
Tarina kertoo usean henkilön näkökulmaa ja heidän elämänsä ja tarinat sivuuttavat toisiaan. Pidin tästä saman tyyppisestä rakenteesta kuin Asema 11 kirjassakin oli ja kerronta oli muutenkin hyvää. Valitettavasti itse tarina ei ollut niin kiinnostava - pyramidihuijauksesta kertova osuus jopa puuduttava. Lasihotellin luin vain, koska tulevassa Rauhallisuuden meri romaanissa on sanottu olevan viitteitä sekä Asema 11:aan että Lasihotelliin ja näin ollen voi olla hyödyksi, että molemmat aiemmat kirjat ovat luettuna.
Tarinan päähenkilö on munkki, joka ryhtyy kiertäväksi teemestariksi. Hänellä on kaksikerroksinen pyörällä poljettavat vankkurit, jolla kiertelee kylillä tarjoamassa tarvitsijoille mielenrauhaa täsmäyrteillä maustetulla teellä. Tarina on paikoitellen mukavalla tavalla hauska. Tunnelma on inhimillinen, vaikka robottikin on mukana kuviossa. Filosofointiakin löytyy elämän tarkoituksesta.
Olihan tämä epäuskottava kuin mikä, mutta todella nopea ja sujuvalukuinen. Kiinnostuskin tarinaan pysyi läpi kirjan kaikkine juonen käänteineen. Kyseessä näkyy olevan sarjan ensimmäinen osa, mutta tarina sai kyllä päätöksen – hyvä niin. Mikäli sarjan suomentaminen jatkuu, ei ole hinkua jatkaa sarjan lukemista, mutta ei se ole täysin poissuljettukaan.
Luokattoman huonoa agendatarinaa, jossa ei ole scifiä nimeksikään. Tähänastisista Lemin teoksista ehdottomasti se huonoin. Parasta antia oli kuitenkin kirjan tarkkasilmäinen näkemys naisten vapautusliikkeen aktivisteista. Siitä pelkästään tuli suuremmat pisteet kuin yksi.
Vihdoin sain ostettua ja luettua Pierre Boullen Apinoiden planeetan, vaikka se on suomennettu ensimmäisen kerran jo 1964.
Minä olen oikea mies klassikko scifiin. Omistin aikoinaan pari tuhatta vanhaa scifi ja - kauhuelokuvaa, ja olen aina ollut vihättynyt vanhoista elokuvista, elokuvajulisteista ja muusta elokuvakrääsästä. Jonka lisäksi aloitin lukuharrastukseni nimenomaan scifistä, kauhusta ja kaikesta oudosta ollessani ehkä kolmen - neljäntoista vanha. Siihen aikaan Suomessa ei julkaistu kovin paljoa scifiä ja kirjastoista tuli otettua osapuilleen kaikki mitä saatavilla oli.
Paljon somessa hehkutettu kirja, nyt ymmärrän miksi. Rakastuin hahmojen väliseen piikittelyyn ja tarinan kerrontaan. Ei jääty turhan pitkäksi aikaa lässyttämään yksityiskohdista. Aion ehdottomasti lukea jatko-osat.
En kyennyt lukemaan kirjaa täysin loppuun saakka. Pakolla luin ensimmäiset kaksisataa sivua, mutta siitä eteenpäin en päässyt. Ensimmäiset 150 sivua ovat pelkkää kuvailua eikä tapahdu yhtään mitään. Kun alkoi vihdoin tapahtua jotain mielenkiintoista, mielenkiinto lässähti nopeasti. En voi mitenkään suositella.
Kaiken maineensa arvoinen klassikko. Paras scifi- ja dystopia -kirja, jonka olen lukenut. Hämmästyttävän tarkka kuvaus vuodesta 2025, jota elämme. Kirja on julkaistu 1949. Lukijan pitää olla tarkkana. Yksikin sana voi olla huomattavasti tarinaa avaava. Tästä syystä ei toimi kuunneltavana kirjana. Erinomainen suomennos vuodelta 1999.
Kirja sisältää 16 keskenään hyvin erilaista hobittirunoa. On kevyempää hassuttelua ja vähän synkempiäkin sävyjä.
Vain kaksi näistä kertoo Tomista, vaikka kirjan pääotsikosta voisi päätellä toisin. Näissä kerrotaan Kultamarjan tapaamisesta ja onhan mukana myös Vanha Halavaukko, isäntä Magot perheineen ja haudanhaamukin.
Sympaattinen pikku kirjanen.
Itse runo on melko lyhyt, mutta Pauline Baynesin tunnelmallinen kuvitus selityksineen tuo mukavasti lisäsisältöä kirjaan.
Kuvituksessa on kohtauksia Bilbon ensimmäisestä ja viimeisestä seikkailusta: kuvia on Hobitista ja Sormusten Haltijoiden matkasta Harmaiden Satamien kautta Valinoriin.
Andy Weirin "Yksin Marsissa" (Into, 2015) kertoo astronautti Mark Watneysta, jonka Mars-retkikuntaa kohtaa onnettomuus, jonka seurauksena päähenkilömme joutuu selviytymään punaisen planeetan kamaralla aivan yksin. Kuinka selviytyä hengissä, kun Markin ruokavarastot eivät riitä edes säännösteltynä, toimivaa yhteyttä komentokeskukseen ei ole ja kaikki muut luulevat hänen kuolleen?
Seitsemäntoistavuotias Isla asuu yhdessä isänsä ja pikkusiskonsa kanssa Tampereella ja käy lukiota opiskelee teknillisessä lyseossa. Isä on vanhan liiton nörtti, joka on kuulunut Quake-klaaniin ja osaa asentaa Linuxin vaikka leivänpaahtimeen, eikä omena ole pudonnut kauaksi puusta. Isla on äärimmäisen lahjakas matematiikassa ja harrastaa pelaamista niin retrokoneilla kuin verkossakin.
Jopa parempi kuin ensimmäinen osa. Aivan älyttömän jännittävä ja upean tapahtuma rikas! Pari mielenkiintoista juonen käännettä sai kyllä pidättämään hengitystä ja odotan kolmatta osaa todella innolla!
Viv-niminen nainen saa tarpeekseen entisestä työstään, joten hän asettuu aloilleen uuteen kaupunkiin ja perustaa sinne kahvilan. Kulmilla asuu monenlaisia, ehkä vähän eksentrisiäkin hahmoja, joista tulee sitten hänen työtovereitaan ja ystäviään. Luonnollisesti vastoinkäymisiä esiintyy, mutta niistä selvitään yhteen hiileen puhaltamalla. Ja ehkä ilmassa leijuu vastapaahdetun kahvin ja tuoreiden leivonnaisten lisäksi hippusellinen romantiikkaa?
Miila Westin (s. 1986) ensimmäinen lastenkirjakuvitus tuli julki vuoden 2020 lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaneessa Anja Portinin lastenromanissa Radio Popov (S&S 2020). Westinin Aalto-yliopistoon tekemä opinnäytetyö käsitteli itämerensuomalaisia myyttejä ja niiden visualisointeja kotimaisessa lastenkirjallisuudessa. Nyt samaiset teemat ovat jalostuneet esikoisalbumiksi Loputon talvi, joka samalla aloittaa kolmiosaisen Myyttiset-fantasiasarjan. Sarjassa seurataan pienen Eevi-tytön seikkailuja kotoperäisestä mytologiasta tuttujen hahmojen seurassa.
Tui T. Sutherland on Venezuelassa syntynyt, mutta sittemmin Yhdysvaltoihin emigroitunut kirjailija, joka tunnetaan paremmin Erin Hunter -kollektiivin jäsenenä. Soturikissat-formaatti on ollut tavattoman menestyksekäs, ja samaan formaattiin ollaan kirjoitettu muitakin eläinfantasia-sarjoja.
Seitsemäätoista ikävuotta lähentelevä Lauri Williams on kohtalokkaan auto-onnettomuuden jälkeen lähetetty toipumaan maaseudulle tätinsä ja tämän perheen luokse. Äiti on menehtynyt, eikä sairaalassa makaavan isän selviäminen ole sekään varmaa. Nuorella miehellä on myös pahoja kipuja ja liikkuminen on vaikeaa, mutta kaikkein pahinta taitavat kuitenkin oudot harhanäyt oudosta sarvipäisestä olennosta, kaikesta muusta puhumattakaan...
Anu Holopaisen Iik-sarja on edennyt jo kuudenteen osaansa. Sarjan kirjat ovat tarjoilleet alakouluikäisille sopivan tavan ottaa haltuun kauhugenren eri alalajeja ja lajityypin klassikoita - ja niin käy nytkin, kun "Demonikuiskaajassa" (Myllylahti, 2021) lähdetään ottamaan tuntumaa William Peter Blattyn romaanina ja William Friedkinin ohjaamana filmatisointina tuttuun Manaajaan.