Uusimmat kirja-arviot
Kela, R-kioski ja taikuus nivoutuvat tässä Feel Good tarinassa, jossa lakkiaispäivänä tekstarilla lempattu Jouka ja entinen drama-queen Leinikki päätyvät 10 vuotta myöhemmin kisaamaan tositelkkariin. Koska säännöt, näissä Jouka loistaa, kihloihinkin on mentävä. Kaikkihan olisi varsin yksinkertaista ja suoraviivaista, jos niitä penteleen tunteita ei olisi. Kuka ihastuu ja kehen ja millä todennäköisyydellä (1,5%) selviää kirjan edetessä? Vehka Kurjenmiekka jättää lukijansa roikkuun eli tarinan jatko-osaa odotessa.
Ah mitä herkkua! Pitkä varoitusteksti ei pettänyt ja on syytä ottaa vakavasti ;)
Aihetta liipaten käsittelin viikonlopun riistasaalistani kirjaa kuunnellen, tässä kohdin oli pakko hymähtää kohtuullisen herkulliselle tilanteelle. Sopii myös kirjan hieman kieroutuneeseen huumoriin. Kirjan päähenkilöt ovat upeita, väkivaltaisia ja todella noloja. Siis kerrassaan rakastettavia sarjamurhaajia. Fantasian jälkeen oli virkistävää lukea/kuunnella kirjaa, jossa on autoja, kännyköitä, lentokoneita, moottorisaha ja yksi lohikäärme. Spotify-soittolistasta lisäpisteet.
Ah, odotus palkittiin! Sarjan viides ja viimeinen osa oli selkeästi paras. Pääosiin on nostettu wingman Cassian sekä kylmäkiskoinen ja erittäin tyly Nesta, jonka itsetuhoisuus on vain pohjakosketusta vailla. Huikea kasvutarina ja seikkailu, joka kantaa melkein loppuun saakka.
Noh, tämä on tällainen välikirja eli kustantamon tilaus joulukauppaa vauhdittamaan. Suosittelen lukemaan joulun tahi talvipäivän seisauksen aikaan, niin ei tunnu ihan niin siirappiselta. Kirja on onneksi lyhyt ja nopeasti luettu tai kuunneltu. Sarjan viides osa onkin sitten lukemisen arvoinen.
Pääsee tämäkin kirjasarja vihdoin kunnolla käyntiin! Jo alku on vauhdikas ja sama meno jatkuu loppuun saakka. Uudet henkilöhahmot tuovat sopivaa rosoa ja uusia kerroksia tarinaan. Kipinöitä lentelee päähenkilöiden välillä.
Sarjan ensimmäinen osa kaappaa nuoren ihmisneidon seikkailun pyörteisiin. Tarina on aika ennalta-arvattava, mutta sinänsä viihdyttävä. Lopussa tarina tummenee, kun sankaritar joutuu pelastamaan rakkaansa hurjissa koettelumuksissa. Tämä kannattaa lukea loppuun, koska seuraava osa on selkeästi parempi.
Tarina alkaa kuvailulla bunkkerissa vankina olevista 40 naisesta ja heidän puhumattomista vartijoistaan. Minä kertojana toimii tyttö, joka on ollut pieni vauva jouduttuaan vankeuteen, joten hänellä ei ole ollut aiempaa elämää vapaudessa kuten muilla naisilla. Kasvuympäristöllä onkin merkittävä osuus persoonan kehityksessä. Tarinaa kerrotaan rauhalliseen tahtiin ja odotin saavani hieman enemmän konkreettista paljastusta ”miksi” ja ehkä myös ”missä” tarinan edetessä.
En tiedä, mutta minusta tuntuu, että olen lukenut useamman kuin yhden tai kaksi kirjaa lähiaikoina, joissa on jokin kilpailu, josta päähenkilön on selviydyttävä. Taitaa olla uusi normi? Tapahtumaa tässä kirjassa riittikin ihan huolella alusta loppuun saakka, siitä ei kyllä ollut pulaa. Alkumetreillä suurta huvitusta aiheutti pääparien slow burn-kuvio, jossa piikiteltiin puolin ja toisin, mutta jos sitä hidasta syttyttelyä voi olla liikaa niin tässä sitä oli. Kierrettiin kuin kissa kuumaa puuroa ja vaikka lukijat pystyivät jo aikaa sitten toteamaan, että selvä juttuhan tämä oli niin hahmot olivat muka-viattomasti täysin tietämättömiä miksi he vetivät toisiaan puoleensa. Kun kirja alkoi lähestyä loppuaan niin koko kuvio alkoi olla jo melko tylsää luettavaa ja saman toistoa. Kilpailut oli erilaisia ja niistä kieltämättä tuli aika vahvasti Nälkäpeli-vibat. Kyllähän tätä luki, mutta jotenkin odotti koko ajan jotain suurta kohahdusta suuntaan tai toiseen, mutta juoni junnasi yhden tai kahden aiheen ympärillä etenemättä oikeastaan mihinkään. Lopussa pistettiin sitten vähän äksöniä silmään, mutta positiiviset suuret tunteet ja jollain tasolla tyydyttävä loppu jäi saamatta. Hermoja raastavaa. Kaipa tämä jollekin kolahtaa, mutta itse odotin vähän enemmän. Mutta koska olen utelias ihminen niin haluan tietää mitä seuraavaksi tapahtuu ja seuraava osa onkin jo varattuna kirjastossa, kunhan se nyt joskus mahtaa ilmestyä. Toivottavasti siinä saadaan vähän vauhtia tapahtumiin.
Caravalin joulupainos. Juoni jäi köyhäksi ja oli ennalta-arvattava. Alkuperäinen Caraval-sarja ei saanut tarinalleen jatkoa.
Kertoo Alicesta, joka alkaa 8-vuotiaana nähdä ihmisten tunteet väreinä.
Rehellisesti mulla ei ollut lukemisen aikana puoliakaan hajua mitä tulee tapahtumaan, virkistävää vaihtelua! Kaunis kirja.
En olisi osannut pyytää sopivampaa huipennusta tunnetun maailmankaikkeuden parhaalle viisiosaiselle tieteistrilogialle.
Tai no, en ainakaan paljon parempaa. Tarinallisesti Enimmäkseen harmiton on joo kenties köykäisempi kuin sarjan aiemmat osat, mutta eihän Adamsin kirjoissa se ole koskaan ollutkaan pääasia. Lukijan ei tarvitse hätäillä, sillä kun kaikkien huumorinjanoisten sankarit Arthur, Trillian ja Ford seikkailevat jälleen, vain sovelletun todennäköisyyslaskennan mahdollisuudet ovat rajana!
No onhan tätä nyt odoteltu! Ensimmäinen osa oli jo niin mahtava, että en odottanut mitään muuta. Jo edellisestä osasta tutut Lachlan ja Lark ovat pääosassa ja nyt päästään sukeltamaan heidän maailmaansa. Siis, minä nauroin jo ensimmäisellä sivulla. En kestä tätä kirjan nokkeluutta ja huumoria, ja aivan päättömiä väkivaltaisuuksia. Nauroin ja virnistelin läpi kirjan, mun pokerinaama ei kestänyt tämän kanssa yhtään. Tämä oli ehkä vähän enemmän sellaista enemies to lovers ja slow burnin risteymää, ja lukija palkittiin vasta hyvin loppuvaiheessa, mutta se ei kyllä haitannut yhtään. Tämä oli jotenkin vaan niin soljuvaa, nokkelaa ja totaalisen viihdyttävää aina ensimmäisiltä sivuilta viimeisille asti. Jälleen kerran kirjailija onnistui saamaan hetkeksi (onneksi ohimenevän) hiukan pahoinvoivan olon, hänellä tuntuu olevan fiksaatio näihin ruokiin, jotka hän sujuvasti kirjoissaan pilaa lukijoilta. Kuten ensimmäisessäkin osassa, tässäkin oli vähän sitä "suurta pahaa" joka luikki taustalla, mutta jotenkin tuntui, että se oli siellä vaan muodon vuoksi. Kokonaisuudessaan kirjan osalta se oli hyvin pieni osa, jossa tämä pahuus "pääsi ääneen". Sama kun sitä ei olisi ollut laisinkaan tai sitten siihen juonikuvioon olisi pitänyt panostaa enemmän. En tiedä, mutta tämä oli hauska jatko-osa enkä malta odottaa kolmatta!
Halusin todella pitää tästä, mutta en vain päässyt kirjaan sisälle. Lukeminen tuntui enemmän vaivalloiselta selviytymiseltä kuin kokemukselta, vaikka kirja olikin hyvin kirjoitettu. Teema itsessään oli ihan mielenkiintoinen, mutta itsellä ei vain napannut.
Meni niinku yhdeltä istumalta. Päähenkilöstä tuli kyllä heti aivan lemppari. Älyttömän helppolukuinen elämys, juoni ja hahmot hyvin kehitettyjä. Kiitos kotimainen kirjallisuus <3
Annan nyt arvosanan kirjalle, vaikka en pystynyt lukemaan sitä loppuun asti. Haluan vain saada sen pois kesken olevien kirjojen listaltani.
En siis aio koskaan enää jatkaa luku-urakkaa, pelkkä ajatuskin saa minut voimaan pahoin.
Kirjassa pääosassa on 14-vuotias Caro, Caroline, jonka isä on luonut kaupunkia ohjaavan tietokoneen. Erinomainen nuorille suunnattu scifi-tarina. Julkaistu 1978 ja suomeksi tuoreeltaan v. 1980. Lyhyt ja tehokkaasti kirjoitettu 156-sivuinen tarina. Napakymppi. Suosittelen lämpimästi.
Julkaistu v.1975 ja käännetty suomeksi 1980. Kirjassa eletään vuotta 2005. Kirjan sankari on 15-vuotias Kepler, joka on ensimmäinen kuussa syntynyt ihminen. Sekä kuun että maapallon veden alainen maailma ovat maanpinnalla asuville raaka-aineita tuottavia siirtomaita. Ihan ok 160-sivuinen nuorille suunnattua scifi-kirja.
Aurinkopaikka hämärille tyypeille on Mariana Enríquezin kolmas suomennettu kauhunovellikokoelma, jossa on samoja aiheita kuin edellisessä kokoelmassa Sängyssä tupakoimisen vaarat. Kokoelma alkaa vahvasti kolmella ensimmäisellä tarinalla ja päättyy vielä tehokkaammin kolmella viimeisellä tarinalla. Keskivaiheen tarinat eivät olleet niin vaikuttavia.
Panisitko seksibottia?
Kysymys on tahallaan töykeä, mutta juuri siksi kiinnostava.
Siihen ja muutamiin muihin, hieman epämukaviin kysymyksiin, pyrkii Kaisa Riitamaa (s. 1982) vastaamaan esikoisellaan Sexbots (Momentum, 2025).
Sexbots liittyy pitkään jatkumoon tarinoita, joissa ihminen yrittää ymmärtää omaa kaipuutaan koneen kautta.
Siihen ketjuun kuuluvat niin Asimovin järjestelmällinen moraali, Gibsonin kyberneettinen melankolia kuin Dickin ikuinen kysymys tietoisuuden rajasta.
Riitamaan teos ei ehkä pyri rakentamaan uutta robotiikan filosofiaa, mutta se tarkastelee samoja pelkoja eri kulmasta – lähempää ihoa, arkea ja yksinäisyyttä.
Siinä missä klassikoissa kone usein symboloi yhteiskunnallista uhkaa tai älyn kehittymistä hallinnan ulkopuolelle, Sexbots tekee sen, mitä monet suuremmat teokset eivät uskalla: se kääntää katseen makuuhuoneeseen.
Se kysyy, mitä tapahtuu, kun teknologia kohtaa haavoittuvuuden – ja milloin palvelusta tulee seura.
Näissä tarinoissa on aina läsnä sama kipinä: ajatus siitä, että kone ei opi rakastamaan meitä siksi, että se haluaisi olla ihminen, vaan siksi, että me olemme väsyneet olemaan niitä itse.
________________________________________
Joissain arvosteluissa (ja takakannessa) teosta on kutsuttu romanttiseksi scifiksi, mutta kyllä tämä on pohjimmiltaan parisuhdedraama – kolmiodraama, jonka yksi osapuoli on seksibotti.
Scifielementit toimivat vain mausteina sille, miten ihmiset lopulta kohtelevat toisiaan.
Teos oli alun perin tarkoitettu kuunnelmaksi, ja sen huomaa pitkistä, paikoin osuvista dialogeista – toisinaan myös ei niin osuvista.
Menestyvän lakinaisen Sarin romanttiset mahlat saa virtaamaan nuori sihteeri Niko, romanitaustainen komistus.
Eräänä iltana keskustelu kääntyy laista kohti inhimillisyyttä:
“Panisitko sä, Niko, seksibottia?”
Kun omassa parisuhteessa ei ole mitään menetettävää, kaikkea voi kokeilla.
Epätoivoissaan Sari ostaa kotiin uuden seksilelun kuin leivänpaahtimen.
Aluksi romantiikka palaa, mutta pitkän ulkomaan työkeikan aikana puoliso Kurt kiinnostuu enemmän ideaalisesta kumipillusta kuin elämänsä elvyttämisestä.
Ja tietysti synteettinen Onko/Hilla alkaa elää omaa elämäänsä yhtenä henkilöhahmoista – välillä ärsyttävän avuliaana apurina, joka seksihommien lisäksi osaa tehdä kaikkea muuta, kuten jutella puhelinmyyjien kanssa.
Onko on bottina vähän parempi, motorisoitu pumpattava, jolla on ChatGPT:n kaltainen kyky puhua ja oppia sinusta.
Ei mikään Blade Runner -replikantti, joka parkuu sateessa filosofisesti.
Välillä se kuitenkin on paljon parempi kaveri yksinäiselle Sarille kuin vibraattori, josta vääjäämättä loppuvat patterit tässä lajityypissä.
Se osaa sanoa oikeat sanat oikeaan aikaan.
Sitten välillä laitetaan seksimoodi päälle ja Kurt tunkee elintään bottiin kuin viimeistä päivää.
Tämä näkökulma oli erityisen kiinnostava: nykyiset seksinuket piilotetaan usein kaappiin aktin jälkeen, mutta tässä jäin pohtimaan laitteen käytännöllistä roolia ja seksibotin merkitystä arjessa.
Vai piilotetaanko? Jotenkin kuvittelisin, että suurin osa tekee niin – ja että dokumentti, josta tämä kirja on saanut alkunsa, kertoo jostain poikkeuksellisesta.
________________________________________
Samalla Riitamaa – vahingossa tai tarkoituksella – käy läpi myös robotiikan peruskysymyksiä: miten ihminen suhtautuu luomaansa olentoon, joka on sekä kone että peili?
Ja mitä synteettisten olentojen kohtelu kertoo meistä?
Teknologian etiikka on mukana, mutta sävy on hersyvän humoristinen – paikoin jopa farssi.
Riitamaalla on parisuhdedraaman kliseet hallussa, hyvässä ja pahassa.
Minulle tuli tästä hieman mieleen Katariina Vuoren Kasvun paikka (2022) ja Juurikasvua (2023) – kiitos viherkasviteeman Vuori sai tämän miesoletetun tarttumaan kirjaan, jonka kohdeyleisö on selvästi romantiikan nälkäiset naiset.
________________________________________
Riitamaan teoksen vahvuus piilee erityisesti siinä, miten se tavoittaa ihmisen yksinäisyyden ytimen – tunteen, joka tuntuu aidolta ja koskettavalta.
Tarinan filosofinen ulottuvuus nousee esiin luontevasti, ilman että se tuntuisi päälleliimatulta, ja antaa lukijalle mahdollisuuden pohtia syvemmin ihmisyyden ja teknologian rajapintaa.
Keski-ikäisen naisen sielunmaisema on kuvattu niin elävästi, että tekstiä lukee välillä kuin intiimiä päiväkirjaa, välillä taas satiirin keinoin.
Yllättävää on myös se, kuinka luontevasti synteettiseksuaalisuus toimii teoksen teemana – aihe, joka voisi helposti jäädä pinnalliseksi, mutta tässä se syventää tarinaa ja tuo siihen uudenlaista rehellisyyttä ja elävyyttä.
Toisaalta teoksessa on myös puutteita.
Esimerkiksi Nikon romanitausta jää irralliseksi vitsiksi, jonka merkitys hämärtyy tarinan edetessä ja aiheuttaa enemmän kiusallisia hetkiä kuin rakentavaa sisältöä.
Tekstin taso vaihtelee: välillä se iskee lukijaan kuin sähköisku, toisinaan se taas latistuu ja menettää teränsä – muistuttaen puoliksi sammunutta robottia.
Vaikka Wittgenstein vilahtaa kauniisti tosiasioiden rakenteessa, jäin kaipaamaan syvempää ontologista pohdintaa – hetkeä, jolloin olemisen luonne todella nyrjähtää ja maailma näyttäytyy hetkeksi vieraana.
________________________________________
Sexbots on viihdettä, sellaista jota usein kutsutaan “kioskikirjallisuudeksi”, mutta se puree yllättävän syvälle: yksinäisyyteen, haluun ja siihen, mitä ihminen oikeastaan etsii toisesta.
Teksti on sen verran roisia, että uppoaa varmasti romanttisesta viihteestä kiinnostuneillekin.
Seksi? En tiedä, oliko niiden tarkoitus olla hauskoja – mutta itse nauroin ääneen ja siteerasin kohtauksia puolisolleni.
Hänen kommenttinsa: “Hitto, mun pitää lukea tää myös.”
????️????️????️
Olen varma, että Kaisa Riitamaasta kuulemme vielä.
________________________________________
Mitä sinä ajattelet?
Jos kone kykenee oppimaan rakkauden, mitä se kertoo meistä?
Olisitko uteliaisuuttasi valmis edes keskustelemaan tekoälyn tai synteettisen olennon kanssa intiimistä suhteesta?
Ja missä kohtaa “teko” muuttuu tunteeksi?
#sexbots #scifikirjallisuus #kirjagram #kirjallisuus #feminismi #tekoäly #tulevaisuus #bookreview #lukuvinkki #kaisariitamaa #momentumkustannus
Pakkohan tästä kympin on laitettava. Trilogian paras kirja ehdottomasti, vaikka ei yllä Näkijän Taruun tai Lordi Kultaiseen. Kingin sanoin: Ei se määränpää vaan matka/Matka on tärkeämpi kuin päämäärä. Tai jotenkin noin. HYVÄ Kirja.
Tuskin olisin koskaan tarttunut tähän kirjaan, ellen olisi ennakkoon saanut vihiä sen sisältämistä spefielementeistä. Aavistus jostakin tosimaailmasta poikkeavasta kohtuullisen arkisten tapahtumien taustalla myös auttoi minua selviytymään vähemmän kiinnostavien kohtien yli. Jokainen viittaus siihen, etteivät Hailshamin sisäoppilaitoksen asukit ole aivan ketä tahansa lapsia, oli kuin sokeriliuosta olisi pistetty suoraan suoneen.
Paras tähän mennessä näistä, tykkäsin sivuhahmojen huomioimisesta tässä.
Varasin tämän kirjastosta vähän sillä lailla hetken mielijohteesta aikaa sitten. Halusin vähän suomalaista luettavaa ja tietenkin romantiikan mainitseminen herätti mielenkiintoni vaikka mietinkin, että onko tämä sitten enemmän nuorille suunnattu ja vähemmän minunlaiseni mieleen, joka on jo saastuttanut mieltään kaikenlaisilla asiattomuuksilla. Noh, kirjahan itsessään ei ole kovin pitkä ja pohdin, että kyllähän tämän nyt lukee. Jo ensimmäisiltä sivuilta asti tuntui kuin minua olisi viety pitkin maita ja mantuja tukka hulmuten, tarina piti otteessaan ja tykitti tapahtumaa nopeasti heti ensi sivuilta saakka ja piti lukijan kyydissään merkillisen tehokkaasti. Alkuun minua vähän hirvitti kaikki erilaiset nimet ja termit ja pohdin miten voisin ne kaikki muistaa, mutta kun antoi vaan tekstin viedä niin se oli siinä. Selja oli merkillisen kylmäpäinen vaikka hänet oli juuri sutjakkaasti naitettu vanhemmalle miehelle ja hänen merkillisen ärsyttävälle (mutta komealle) pojalleen ja hän osasi hienosti luovia tarinan edetessä taktikoiden seuraavia siirtojaan. Muutaman kerran lukiessani pohdin, että mihinkähän aikaan nyt hypättiin kun tarina pompsahteli menneen ja nykyisyyden välillä, mutta onnistuin pysymään satulassa viime metreille saakka. Lopussa sitten vähän kiihdytettiin vauhtia (mikäli se enää on edes mahdollista) ja jätettiin lukija silmät pyöreinä kauhistelemaan, että mitenkä tässä nyt näin kävi. Tarina oli helppolukuinen ja soljuva. Mitään super romantiikan tykitystä tässä ei ole, mutta vähän kyllä kutkuteltiin niitäkin hermoja vaikka aluksi ajattelin, että tässä kirjassa tuskin kummaa löytyy. Mielenkiintoinen, vähän erilainen, aion kyllä lukea jatko-osankin!
H. G. Wellsin ensimmäinen julkaistu romaani vuodelta 1895. Luin Desuran julkaiseman Tero Valkosen vuoden 2000 käännöksenä. Käännetty suomeksi aiemmin v. 1917 ja 1979. Hyvä käännös, lyhyt kirja (Desura 94 s.), filosofinen tarina, tiivistä ja tehokasta tekstiä ja scifi-aiheiden runsauden sarvi, napakymppi. Kirjan ideoita kierrätetty ja jalostettu mm. J. R. R. Tolkienin, Edgar Rice Burroughsin, Jack Vancen, The Doorsin Jim Morrisonin ja saksalaisen Krautrock-bändi Mythoksen myöhemmissä tuotoksissa ja koko zombie-genressä. Desuran julkaisussa myös hyvä kirjailijan esittely. Vahva suositus.