Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Pisteet ennen kaikkea vampyyreistä ja ihmissusista kertoville osille. Sitä hupia olisi voinut olla enemmänkin kuivakamman "parapsykologian" sijasta. Mainion tunnelmallinen kuvitus. Nostalgiaa! Klassikko!
Onneksi jätin kirjan esittelytekstin lukematta, alku oli siis melko järisyttävä. Kirjan tarina on vaihteeksi mallia dekkari ja nyt seikkaillaan maailmassa, jossa on kännyköitä, tietokoneita ja tavallisia työpaikkoja, toki fantasia on ollennainen osa. Päähenkilöt ovat tavalliseen tapaan hieman moniongelmaisia; on hankalaa isäsuhdetta ja kurjaa kohtaloa orjana/sotavankina. Tarina on mielenkiintoinen, kun tässä ratkotaan rikoksia ja yllätyksiä on luvassa joka juonenkäänteessä. "Loppusota" on myös melkoinen vuoristorata. Erityisen lämmin suositus, jos alat olla kyllästynyt keskiaikalarppaukseen. Kuumaa romantiikkaa ei tästä kirjasta juuri heru, joten sen osalta oli pettymys. Varsinkin kirjan alussa tuli erittäin voimakkaat Robert Galbraithin (eli J.K. Rowlingin) dekkarisarjan vibat.
Ajattelitko kenties, että tämä kirja on pelkästään vientituote suomalaisesta ja suomenkielisestä spefistä kiinnostuneille lukijoille maailmalla?
Ajattelit väärin. Ainakin minä nautin kirjaan taltioidusta runoudesta. Oli kiinnostavaa lukea samoja runoja kahdella tai ruotsiksi alunperin kirjoitettujen kohdalla jopa kolmella kielellä rinnakkain, pohtia kääntäjien tekemiä ratkaisuja ja inspiroitua sekä lukemaan runoutta myös muilla kuin omalla äidinkielellään että kokeilemaan runojen kääntämistä. Jälkimmäistä kokeilin heti ja totesin, ettei ole ihan helppoa mutta valtavan hauskaa siitä huolimatta!
Lue lisää ...
John Ajvide Lindqvistin "Ystävällisyys" (Gummerus, 2023) kertoo ruotsalaisesta pikkukaupungista, jossa alkaa tapahtua yliluonnollisia ja sangen kammottavia juttuja. Kaiken ytimessä on rannalle mystisesti saapunut rahtikontti. Ja niin kuin yleensä kauhugenressä, tuollaiset epämääräiset lukitut laatikot pitäisi jättää visusti rauhaan, eikä niitä pitäisi mennä ainakaan avaamaan...
Lue lisää ...
Loppujen lopuksi kyseessä ei kuitenkaan ole edes erityisen pelottava romaani, vaan kauhun sijasta kyse on enemmän ihmisistä ja heidän välisistä suhteistaan. Joskus tuntui siltä, että JAL:lla oli vähän liian monta rautaa tulessa, kirjaan kun oli mahdutettu kaikenlaista rasismista kulttuurialalla tapahtuvaan seksuaaliseen väkivaltaan ja sosiaalisesta eriarvoistumisesta Pokemon Go:n pelaamiseen. Ehkä pieni tiivistäminen tai henkilögallerian typistäminen olisi voinut tehdä hyvää!
Mutta eipä tuo sitten kuitenkaan niin kamalasti haitannut. Seitsemänsataa sivua hurahti aika nopeasti, eli ongelmakohdistaan kirja oli oikein toimiva lukuromaani. Pidin paljon henkilöhahmoista, etenkin kaksitoistavuotias Alva osoittautui mainioksi tyypiksi. Jotain hyvin samaistuttavia asioita kirjasta löytyi myös, taisin kirjoittaa pari kolme kohtaa ylös tarkempaa pohdiskelua varten.
Loppuun varoituksen sana. "Ystävällisyys" sisältää muutamia aika häiritseviä kohtauksia, ja läskifobiasta kirjailijaa on syytetty myös (itse kyllä pidin seksuaalista väkivaltaa hankalampana rastina käsitellä, mutta miten nyt kukin kirjaansa lukee).
Luulen, että kirja tulee jakamaan voimakkaasti mielipiteitä, ja jäänkin innostuneena odottelemaan teidän muiden arvioita. Kertokaa ihmeessä, mitä "Ystävällisyydestä" tykkäsitte!
Ensimmäinen osa päättyy täydelliseen katastrofiin ja siitä on hyvä jatkaa!
Petetty Oraya joutuu selvittelemään sekä omia tunteitaan että hovin ja valtakunnan juonitteluja. Tarina on ensimmäistä osaa paremmin kirjoitttu ja lukujen puhujaäänenä vaihtelevat sekä Oraya että Raihn. Tämä tekee kirjasta sujuvamman ja mielenkiintoisemman. Romantiikkaa on edellistä kirjaa enemmän, mutta verta ja suolenpätkiä se tavallinen määrä eli paljon.
Perinteinen "turnajaistarina", jossa suojattua elämää viettänyt pieni mutta pippurinen ihmistyttö lähtee kisaamaan elämästä ja kuolemasta tehdäkseen kasvatti-isäänsä vaikutuksen. Väkivaltaa on kosolti ja vampyyrit tuovat tarinaa oman veren makuisen sivujuonteen. Romantiikkaa saadaan sopivasti tarinan loppuun. Lohdutuksena sanottava, toinen osa on parempi!
Kanadalaisen Yann Martelin palkittu "Piin elämä" on vaikuttava romaani nuoresta intialaisesta pojasta, jonka kohtalona on haaksirikkoutua pienellä pelastusveneellä keskelle Tyyntä valtamerta, ainoana seuranaan täyskasvuinen bengalintiikeri Richard Parker.
Lue lisää ...
Martel kuvaa hienosti niin päähenkilönsä sisäisiä tuntemuksia kuin pelastusvenettä ympäröivää luontoakin. Kirjailija saa myös faktan ja fiktion välisen rajan hämärtymään siten, että kyynisyyteen taipuvainen lukijakin huomaa välillä miettivänsä, voisiko kaikki olla sittenkin totta - ennen kuin tarina alkaa lopussa saada enemmän merenkulkija Sinbadista muistuttavia elementtejä.
Loppuun sisältyy kuitenkin julma selitys sille, miksi absurdeja elementtejä sisältävä kertomus voi hetkittäisestä epäuskottavuudestaan huolimatta kuitenkin olla parempi kuin se realistinen versio.
Kaiken lisäksi "Piin elämä" on todella hauska kirja: muun muassa sen alkupuolella kuvattu episodi, jossa päähenkilö kokee voimakkaan samanaikaisen herätyksen niin islamiin, kristinuskoon kuin hindulaisuuteenkin, on kaikin puolin mainio.
Nuori ja vaatimattomista lähtökohdista oleva minä-kertoja menee naimisiin varakkaan Max de Winterin kanssa, mutta entisen aviovaimon Rebekkan muisto tuntuu varjostavan Manderleyn kartanoon asettuvan parin avio-onnea haudankin takaa. Kuinka kilpailla edesmenneen kanssa, etenkin kun tämä vaikuttaa olleen täydellinen ihan kaikessa? Ei se ihan yksinkertaista ole, vaan eipä ole kohta mikään muukaan, kun salaisuudet alkavat hiljalleen paljastua.
Lue lisää ...
Daphne DuMaurierin "Rebekka" (WSOY, 1980) on psykologinen jännitysromaani, jossa päähenkilöt liikkuvat vähintäänkin moraalin harmaalla vyöhykkeellä. Syystä tai toisesta romaanin tunnelmasta tuli mieleen Kotiopettajattaren romaani. Lievästä hidastempoisuudestaan huolimatta kirja piti hyvin otteessaan. Nyt tekisi mieli tutustua myös Alfred Hitchcockin ohjaamaan filmatisointiin!
H.G. Wellsin "Aikakone - Maailmojen sota" (Kirjayhtymä, 1979) pistää samoihin kansiin englantilaisen kirjailijan tunnetuimpien teosten joukkoon kuuluvaa tieteiskertomusta, joiden vaikutus genrekirjallisuuteen ja populaarikulttuuriin on valtaisa.
Lue lisää ...
Vuonna 1895 ilmestyneessä "Aikakoneessa" nimettömäksi jäävä aikamatkailija kertoo ystävilleen kokemistaan seikkailuista vuoden 802 701 maailmassa, jota kansoittavat maan päällä elävät kauniit eloit ja maan alla asustavat hirviömäiset morlokit. Lyhyehkö pienoisromaani antaa ymmärtää, että yläluokan nautinnonhalu ja alati kasvaneet luokkaerot ovat saaneet asiat tälle mallille.
Lopputulos on ihan mukiinmenevä, mutta odotukset taisivat olla vähän korkeammalla, aikamatkustus kun on teemana sieltä kiehtovammasta päästä.
Vuonna 1898 ilmestynyt "Maailmojen sota" kertoo vihamielisten marsilaisten hyökkäyksestä Englantiin. Jälleen nimettömäksi jäävä kertojahahmo seuraa vierestä, kuinka tappavat polttosäteet ja myrkkykaasupilvet tekevät vastarinnasta selvää. Lontoo kaatuu hyökkääjien edessä, pakolaisvirrat täyttävät maantiet ja yhteiskunta ajautuu täyteen kaaokseen.
Sävy kirjassa on ahdistava ja varsin realistinen, mitä ruohonjuuritasolla liikkuva kerronta vielä korostaa. Luomakunnan kruunujen ajautuminen teuraskarjan rooliin ei saa meistä ihmisistä esille parhaita puolia, pikemminkin päinvastoin. Sankaritarinoille ei jää juuri sijaa, ja vaikka pelastus lopulta koittaa, ei marsilaisten kukistuminen ole juuri meidän omaa ansioitamme.
Wellsin kertojahahmo mainitsee marsilaisten tekosia kuvatessaan, että "koskaan ennen koko historiassa ei sodan aiheuttama tuho ollut ollut näin valikoimatonta ja kaikkialle ulottuvaa". Ei varmaan kirjailija osannut aavistaa, millaisia kauhuja maapallolla tultaisiin seuraavien viidenkymmenen vuoden aikana tapahtumaan, ja vieläpä ilman avaruudesta tulevaa valloittajaa...
Lukukokemuksena ”Maailmojen sota” oli kiinnostavampi näistä kahdesta!
Max Barryn "Jennifer Valtiovallan" (WSOY, 2004) tapahtumat sijoittuvat suuryritysten hallitsemaan tulevaisuuteen, jossa ihmishenki voi olla yhden markkinointitempauksen päässä. Luvassa on vauhdikkaita käänteitä ja toimintaa, jota on höystetty ihan osuvalla uusliberalismin kritiikillä. Laaja henkilögalleria jää vähän ohueksi.
Nykyisin Stephen Kingille on helppo tuhahdella halveksuvasti, mutta ei käy kiistäminen etteikö kirjailijan esikoisromaani, telekineettisin voimin varustetusta kouluikäisestä lukiolaistytöstä kertova "Carrie" (Tammi, 1992 - 4.p.) olisi oman lajityyppinsä oivallinen edustaja.
Lue lisää ...
Nopealukuinen ja kirjailijan tuleviin tiiliskiviin verrattuna lyhyenläntä "Carrie" ei ole yhtä kauhistuttava kuin vaikkapa sitä seurannut Painajainen, mutta kirjan perimmäinen vaikuttavuus taitaa piillä sen surumielisessä samaistuttavuudessa, joka on parhaimmillaan hyvin koskettavaa.
"Carrie" on rakennettu näppärästi. Mukana on katkelmia fiktiivisistä lähdeteoksista, kuten tutkimusraporteista, Valittujen Palojen artikkelista sekä telekinesiaa käsittelevistä kirjoista. Lainaukset onnistuvatkin tuomaan tarinaan autenttisuuden tuntua. Lapsuksiakin teoksesta toki löytyy: esimerkiksi kliseinen lopputwisti ei suoranaisesti huimaa päätä.
Edgar Rice Burroughsin "Tarzan ja leopardimiehet" (Kauppakirjapaino, 1974) on järjestyksessään kahdeksastoista Tarzan-seikkailu, jossa sankarimme joutuu ottamaan mittaa ihmissyöntiä ja "kammottavia salamenoja" harrastavasta järjestöstä.
Lue lisää ...
Seikkailussa kierrätetään aikaisemmista tarinoista tuttuja juonikuvioita. Tarzan kärsii ties monettako kerran päähän kohdistuneesta iskusta aiheutuneesta muistinmenetyksestä, ja totta kai viidakkoon on päätynyt myös kaunis valkoinen nainen, joka saa miesten himot hyrräämään ylikierroksilla. Loppupuolella kirjaa tyttö toteaakin paljonpuhuvasti:
Minut on ryöstetty viime aikoina niin monta kertaa, että olen oppinut suorastaan odottamaan sitä. (s. 218).
Burroughs ei ole ehkä muutenkaan kaikkein parhaassa vireessään, ja aina hetkellisesti vaikutti siltä, ettei kirjailija ole kamalasti jaksanut syventyä omien henkilöittensä motiiveihin:
Lulimilla oli omat syynsä haluta valkoista papitarta. Miten tämä oli edullista hänelle, ei ollut täysin selvää, mutta pappien ajatuksenjuoksu käy usein yli maallikkojen ymmärryksen. Ehkä joku Hollywoodin suhdetoimintamies olisi pitänyt hänen syitään aivan selvinä, mutta oli miten oli.... (s. 88)
Luonnollisesti kirjassa on mukana myös aika suorasukaista rasismia ja muuta sen sellaista, mutta välillä kirjailija antaa ymmärtää, ettei ns. värillä ole niin väliä:
Siten tytön kohtalon ratkaisi turmeltuneiden maallisten ja hengellisten poliitikkojen ahneus, josta voimme aavistaa, että pimeän keski-Afrikan mustat ovat eräissä suhteissa yhtä sivistyneitä kuin me.
Pieneen maalaiskylään saapuu espoolainen ydinperhe, jonka tarkoituksena on ottaa osaa äskettäin henkensä heittäneen isoäidin hautajaisiin. No, aina ei käy niin kuin kuvitellaan, ja sepä onkin ihan toinen juttu, miten edesmennyt mummovainaa lopulta onkaan...
Lue lisää ...
Toni Tuomasen "Kotonakulkijat" (Nysalor, 2019) on kotimainen kauhuromaani, jota voi halutessaan nimittää joko perinnetietoiseksi tai kliseiseksi. Tarinassa on nimittäin sen verran tutulta kuulostavia aineksia, että voi huoletta veikata kirjailijan tuntevan klassikot ja vähän tuntemattomat kauhukulttuurin teokset kuin omat taskunsa.
Muutamista hykerryttävistä kohtauksistaan huolimatta tarina ei nouse ihan omille siivilleen, ja ainakin henkilöhahmoja olisi voinut vähän syventää. Lievää kömpelyyttä on muutenkin havaittavissa, pieni ripaus tiukempaa kustannustoimittamista ei olisi tehnyt kirjalle varmaan pahaa.
Näkyvässä roolissa on alkoholismin kuvaus, mikä johtunee siitä, että kirjailija on koulutukseltaan päihdetyöntekijä.
Kaikki olemme varmaan joskus tehneet netissä huonoja kauppoja. Niin käy myös ikääntyvälle heavymuusikolle Jude Coynelle, joka tulee hankkineeksi itselleen ikioman kummituksen. No, mikäs siinä, kun halvalla saa!
Ei olisi kuitenkaan kannattanut, sillä käytetyn miesten puvun mukana saapuva henkiolento ei ole mikään ystävällinen kummitus, vaan häijy ja murhanhimoinen tapaus, joka kuiskii korvaan kuolemankatkuisia viestejä ja kantaa mukanaan ketjusta roikkuvaa partaveistä. Peruako kaupat? Valitettavasti tuotteella ei ole palautusoikeutta ja lisäksi ilmenee, että haamukauppiaalla on jo alun perin ollut tarkoitus saattaa Jude ja kummitus yhteen. Selvitäkseen täysissä sielun ja ruumiin voimissa on Juden ja hänen tyttöystävänsä noustava autoon ja aloitettava veriseksi muodostuva roadtrip halki syvän etelän.
Lue lisää ...
En tiedä oliko Joe Hillin "Sydämen muotoinen rasia" (Tammi, 2008) osoittautui nopealukuiseksi ja viihdyttäväksi lajityyppinsä edustajaksi, mutta en sitä taida siitä huolimatta kirjahyllyssäni hillota.
Kiersten Whiten "Kaikki pois piilosta" (WSOY, 2022) -romaanissa neljätoista parikymppistä amerikkalaisnuorta ottaa osaa erikoislaatuiseen kilpailuun, jossa on tarkoituksena piilotella hylätyssä huvipuistossa viikon ajan. Joka päivä putoaa kaksi kilpailijaa pois. Voittajalle on luvassa tuntuva rahapalkinto, jollaista kieltämättä useampi maailman murjomista ja vähän epätoivoisista kilpailijoista tarvitsisi. Pian kuitenkin käy ilmi, ettei kyseessä ole mikä tahansa kilpailu. Vaikuttaisi siltä, ettei kilpailijoita oikeastaan etsitä, vaan pikemminkin saalistetaan...
Lue lisää ...
Miten tämä olikin niin jumalattoman huono? Lupaava alkuasetelma ja Minotauros-myytin hyödyntäminen ei paljon ilahduta, kun lukija yrittää raahautua eteenpäin kömpelön kerronnan, yhdentekevien henkilöhahmojen ja kädenlämpöisen yhteiskuntakritiikin suossa.
Loppuun pari osuvaa sitaattia itse romaanista:
Jos hän olisi joku muu, hän voisi epäilemättä kehitellä kaikesta täällä kokemastaan tarinan, mutta hän ei halua liittyä niiden halpahintaisten genrekirjailijoiden joukkoon, suoltaa kirjallista roskaa typerille massoille. (s. 124)
Kauhun ei pitäisi olla tylsää, sen ei pitäisi tarkoittaa loputtomia tyhjiä tunteja, joiden läpi on pakko raahautua. (s. 219).
Seiskaluokkalainen Pete on joutunut ikävään tilanteeseen. Paras ystävä Sara on nimittäin sairastunut vakavasti. Lääkärit ovat neuvottomia, ja vaikuttaa siltä ettei hän ei näe enää seuraavaa joulua. Niinpä Pete menee tekemään jotakin epätoivoista, nimittäin toivomaan tavaratalon joulupukilta, että ystävä paranisi.
Lue lisää ...
Seuraavana yönä Pete herää siihen, että hänen rintansa päällä istuu iljettävä olento - tonttu - joka lupaa hoitaa asian, mikäli sankarimme suostuu antamaan vastalahjaksi varjonsa. Niin sitten käykin. Varjon menettäminen voi tuntua aluksi aika mitäänsanomattomalta jutulta, mutta silläpä onkin aika karmeita seurauksia. Kaiken lisäksi Pete saa huomata, ettei hän ole ainoa varjonsa kaupannut...
Timo Parvelan "Helähdys" (Tammi, 2021) käynnistää uuden varhaisnuorille suunnatun Varjot-fantasiasarjan, johon on ripoteltu myös himpun verran kauhuaineksia - eikä se yhtään hassummalta pelinavaukselta vaikuta. Suomalaiskansallisten mytologiaelementtien hyödyntäminen ja tarinaan upotetut yhteiskunnalliset elementit tuovat mieleen kirjailijan erinomaisen Sammon vartijat -trilogian. Pasi Pitkäsen kuvitus on Kepler62 -sarjasta tuttuun tapaan hurjan hienoa, pelottavaakin.
Suosittelisin kirjaa ehkä viitosesta ylöspäin jonnekin seiskaluokkalaisiin asti. Lukijalta kyllä vaaditaan jonkin verran kahden toisistaan vielä toistaiseksi erillään pysyttelevän tarinanlinjan ja melko mutkikkaita elementtejä sisältävän juonen takia.
Mariana Enríquezin "Mitä liekit meiltä veivät" (WSOY, 2021) on argentiinalaisen kirjailijan novellikokoelma, joka sisältää toistakymmentä kauhuhenkistä tarinaa.
Enríquez on taitava tunnelmanluoja ja heti ensimmäinen novelli "Likainen poika" tempaisi mukaansa niin ettei kirjaa malttanut käsistään laskea, vaikka kovin olinkin väsynyt. Se kuitenkin loppui vähän niin kuin kesken, ja itse asiassa niin tuntui tekevän suurin osa tarinoista.
Lue lisää ...
Kysymyksiä kyllä heräsi, mutta vastauksia ei kuulunut. Se olisi ollut vielä ihan hyväksyttävää, mutta siinä vaiheessa huomasin turhautuvani, kun kertomuksen loppuhuipennuskin tuntui usein jäävän välistä.
Mutta se tunnelma! Kyllä vaan. Lukukokemus jäi siis ehdottomasti positiivisen puolelle.
Suosikkini mahtoi olla Lovecraftille kunniaa tekevä "Mustan veden syvyyksissä", jossa otettiin samalla kantaa ympäristön puolesta. Novelleissa oli muutenkin läsnä yhteiskunnallinen ja feministinen ote, ja useammassa tarinassa viitattiin Argentiinan melko synkeään lähimenneisyyteen sotilasjuntan alla.
Linus Baker on nelikymppinen, pikkuisen vatsakas ja hyvin säntillinen virkamies, joka työskentelee Maagisen Nuorison Huolenpito-osastolla MNHPO:ssa. Linuksen elämä on vähän harmaata, kunnes kaikki muuttuu yllättävän työkomennuksen myötä.
Lue lisää ...
Sankarimme saa tehtäväkseen lähteä tarkastamaan Arthur Parnassuksen johtamaa orpokotia, josta hänen on määrä kirjoittaa puolueeton raportti, jonka perusteella korkeampi johto päättää mahdollisista jatkotoimenpiteistä.
Linus luulee nähneensä urallaan jo kaiken mahdollisen, mutta kerrankos sitä erehtyy. Nyt hänellä on edessään sangen epätavallinen joukko maagisia olentoja: hotellipikkolon urasta haaveileva limalöllykkä, siivekäs traakki, ujo muodonmuuttaja, puutarhanhoitoa harrastava maahinen, metsänhenki ja kaiken kruununa kuusivuotias poika nimeltä Lucy, joka sattuu olemaan antikristus.
Ilmestymisestään saakka on T.J. Klunen "Talo taivaansinisellä merellä" (Karisto, 2021) on herättänyt ihastusta omassa Goodreads-lukukuplassani, enkä voi romaanin viimein luettuani alkaa oppositioon. Kovin sympaattinen aikuisten satuhan tässä oli kyseessä, vaikka pienoinen tiivistäminen olisi voinut tehdä kirjalle hyvää.
Lukemani perusteella kirjaa syytetään epämiellyttävistä jutuista, mutta se taitaa kertoa enemmän ajastamme kuin mistään muusta. Ei ole syytä kiistää tapahtunutta, hirveitä juttuja kaikki tyynni, mutta muistuttaisin tämä on reaalimaailmasta irrallaan olevaa fantasiakirjallisuutta ja vielä pohjavireeltään suvaitsevaista sellaista kaikkine sateenkaarevine teemoineen päivineen.
Neljätoistavuotias Ani asustaa Hervannnan betonilähiössä. Päähenkilöllämme ei mene kovin lujaa: koulussa kiusataan, rahasta on pulaa ainakin seuraaviin tukiin asti ja äidillä riittää ongelmia elämänhallinnan kanssa. Eräänä päivänä Ani purkaa tuskaansa paperille, rullaa kirjeen pieneksi mytyksi ja heittää sen ulos ikkunasta.
Lue lisää ...
Sittenpä tapahtuu jotakin merkillistä. Sorsa nappaa paperitollon nokkaansa ja lennähtää pois. Ja jottei homma pysyisi liian arkirealistisena, saapuu siivekäs muutaman päivän kuluttua takaisin, nokassaan erikoislaatuinen vastauskirje...
Reetta Vuokko-Syrjäsen "Harhakoto" (Hertta, 2025) on tekijänsä ensimmäinen nuortenromaani, ja kaikessa omaperäisyydessään ihan virkistävä sellainen. En välttämättä syttynyt ihan jokaisella juonenkäänteelle, mutta enpä lukiessa ainakaan pystynyt arvaamaan, mihin suuntaan tarina lähtisi kaartamaan.
Juonta ei kannata tässä avata liian tarkasti, mutta mikäli pystyt hetkeksi nyrjäyttämään aivosi ns. suomakumma-kanavalle, kannattaa "Harhakotoon" tutustua. Lisäksi kirjassa kuvataan varsin oivallisesti köyhyyttä ja osattomuutta.
Stephen Kingin "Raivo / Pitkä marssi" (Tammi, 1992) koostuu kahdesta Richard Bachman -nimellä kirjoitetusta tarinasta, jotka ilmestyivät alun perin 1970-luvun loppupuolella.
Luokkakavereitaan panttivankina pitävästä ja opettajansa surmaavasta koulupojasta kertova "Raivo" on kertomuksista lyhyempi ja samalla myös vaisumpi. Nuorten käytös ei oikein tuntunut uskottavalta, mutta ilmeisesti se on innoittanut todellisia kouluampujia siinä mittakaavassa, että kirjailija on kieltänyt kertomuksen uudelleenjulkaisun.
Lue lisää ...
Kohta ensi-iltansa saavan elokuvan myötä ajankohtaiseksi muuttunut "Pitkä marssi" sijoittuu dystooppiseen USA:han, jossa sata nuorta miestä ottaa osaa julmaan kävelykilpailuun. Vuosittain järjestettävässä kisassa on tarkoituksena kävellä muita pidemmälle; viimeinen jäljelle jäänyt on voittaja, matkan varrelle uupuneet ammutaan tien poskeen. Synkeän pessimistisessä tarinassa on omat hetkensä, mutta suurimmaksi ongelmaksi mahtaa muodostua se, ettei marssijoista ehdi kasvaa niin kiinnostavia hahmoja, että heidän kohtalostaan suuremmin välittäisi.
Ei vailla ansioita, mutta odotuksiin nähden pienoinen pettymys oli tämä lukukokemus. Katsotaan säästänkö kirjan omassa hyllyssäni vai pistänkö sen kiertoon.
Kaksitoistavuotias Adam muuttaa äitinsä kanssa Pelkovaaran kylään. Sankarimme ja hänen uudet ystävänsä joutuvat heti ensimmäisenä koulupäivänä tukalaan tilanteeseen, kun eräs heistä katoaa koulumatkallaan vanhaan ja pitkään hylättynä olevaan rakennukseen. Ja sittenpä ollaankin keskellä vaaroja ja ollaan paljon vartijoina, kun ikiaikainen pahuus on palaamassa maan kamaralle.
Lue lisää ...
Arne Lindmon "Varislinnan salaisuus" (Karisto, 2025) aloittaa uuden Pelkovaara-nimisen fantasiasarjan, jossa hyödynnetään vaihteeksi pohjoismaisen mytologian kuvastoa, peikkoja ja sen sellaisia. Nopeatempoisessa romaanissa ei paljon jäädä aikailemaan tai pohtimaan syntyjä syviä, vaan kirja uskoo suoraan toimintaan ja väkivaltaisiin taisteluihin. Ida Skjelbakkenin kuvitus on sangen hurja ja saattanee vedota myös kohderyhmään, joka lienee alakouluikäisissä lukijoissa.
Tarinassa ei ole sinänsä mitään vikaa, mutta kovin omaperäisenä sitä ei voi pitää ainakaan tämmöisen kyynisen setämiehen mielestä. Tämä on tehty jo aiemmin ja paremmin. Kohderyhmään kuuluva on ehkä eri mieltä.
Lapsesta asti Joni on kärsinyt MD-kohtauksista, jotka saavat hänet uppoamaan ajatuksiinsa tuntikausiksi ja näkemään outoja asioita. Se on käynyt etenkin Jonin isän hermoille. Nyt isä on kuitenkin saanut päähänsä, että hänen poikansa on aika ottaa itseään niskasta kiinni ja saattaa opiskelut loppuun. Pää pois pilvistä, saatana! Uhrauksia on tehtävä!
Lue lisää ...
Niinpä Joni muuttaa Vaasaan, jossa häntä odottaa isän ostama asunto 1960-luvulla rakennetun kerrostalon neljännestä kerroksesta. Kiinteistönvälittäjän esittelyn aikana Joni saa kuulla karmaisevia juttuja talon saunatiloista, ja melko pian päähenkilöllemme alkaa valjeta, että mahdollisen kylpyhuoneremontin sijasta hänen kannattaisi olla huolissaan vähän muista asioista.
Hiljalleen Joni tutustuu talon muihin asukkaisiin. Naapurustossa kaikki tuntuvat olevan masentuneita, alkoholisoituneita tai muuten vain sekaisin. Nuoren tubettajatytön videoissa on samanaikaisesti jotakin koukuttavaa ja ahdistavaa. Sulevi Ek, alakerrassa asuva alkoholisoitunut vanhus, on palkkasotilaana toimiessaan nähnyt ja kokenut monenlaista kamalaa, mutta miksi hän päättää tappaa itsensä hyppäämällä parvekkeelta? Millainen ihmishirviö oikein oli talon suunnitellut arkkitehti Aaron Kalli? Ja kuka - tai mikä - juoksee öisin rappukäytävässä?
Marko Hautalan "Pimeän arkkitehti" (Tammi, 2020) saattaa olla kirjailijan toistaiseksi paras teos, joka pitää mukavasti otteessaan viimeisille sivuille saakka. Tarinaa ei selitetä puhki, mutta kosmisemmista piirteistään huolimatta se ei ole myöskään turhan hämärä.
Levi-niminen poika muuttaa äitinsä ja siskojensa kanssa Cowslip Groven rauhalliseen pikkukaupunkiin. Uusien ystävien löytäminen on vähän vaikeaa, kunnes hän tutustuu luokan viralliseen outolintuun, hirviöistä ja avaruusolioista vaahtoavaan Katiin.
Lue lisää ...
Sankarimme uuden kotikaupungin pinnan alla tuntuu muhivan jotakin kummallista. Naapurustossa asuu erikoinen pariskunta villiintyneen puutarhan ympäröivässä talossa. Lisäksi Levi voisi vaikka vannoa näkevänsä outojen olentojen hiippailevan varjoissa ja eräänä iltana pitkä, viheltelevä hahmo seuraa häntä kotiovelle saakka. Mutta pahin on vasta edessä. Lapsia katoaa öisin, eikä kukaan - vanhemmat, sisarukset tai koulukaverit - muista enää heidän olemassaoloaan...
Kory Merrittin "Ei täällä ole hirviöitä" (Otava, 2025) on alakoululaisille suunnattu kauhuromaani, jonka alkuasetelma on mielenkiintoinen, riittävän omaperäinen ja parhaimmillaan varsin hyytävä. Harmillista vaan, jännite ei kanna ihan viimeisille sivuille asti ja etenkin loppuratkaisu tuntuu varsinaiselta antikliimaksilta.
Lastenromaanissa keskimääräistä merkittävämpää roolia näyttelee ihan onnistunut kuvitus, ja välillä tarinaa kuljetetaan eteenpäin sarjakuvan keinoin.
Seitsemäntoistavuotias Beata käy lukiota ja on pahan kerran lätkässä luokkakaveriinsa Eliakseen, kun hänen elämäänsä astuu odottamaton vieras - nimittäin Kuolema ja vieläpä konkreettisesti, isolla K:lla kirjoitettuna. Vähemmästäkin voisi menettää yöunensa!
Lue lisää ...
Kuolemalla on ihan asiaa. Sankarittaremme kuulee olevansa valittu. Ei heittämään henkeään, vaan hyppäämään viikatteen varteen ja alkamaan jonkinlaiseksi oman alueensa kuolemanenkeliksi. Ja jollei siinä olisi vielä tarpeeksi, niin ensimmäiseksi niitettäväksi osoitetaan hänen oma ihastuksensa Elias, jonka kanssa hommat ovat alkaneet edetä melko mukavaan suuntaan. Mutta voisiko Kuoleman tarjouksesta kuitenkin kieltäytyä? Viikatemiehen mukaan ei, ellei sitten halua järkyttää pahemman kerran maailmankaikkeuden voimatasapainoa....
Briitta Hepo-ojan "Viikatetytär" (Otava, 2025) on kotimainen fantasiaromaani, joka kiinnosti paitsi aiheensa takia, myös sen vuoksi että pidin melko paljon kirjailijan edellisestä teoksesta Amalia A ja kosmiset kiemurat.
Lopputulos on tälläkin kertaa varsin oiva nuorten fantasiaromaani. Saatoin odottaa hieman kevyempää lähestymistapaa aiheeseensa, etenkin kun takakansi mainitsee "palkitun nuortenkirjailijan leikkivän hengellä ja huumorilla", mutta tämähän oli lopulta aika vakava tapaus. Loppuratkaisu on minusta ihan näppärä, enkä osannut sitä etukäteen ennustaa, mikä on aina plussaa mitä nuortenkirjallisuuteen tulee.
Viikatemies-kuviota ei kamalasti selitetä, taustoiteta tai muuta sellaista, annetaanpahan vaan ymmärtää, että kuolema kulkee vähän niin kuin suvussa. En tiedä oliko se nyt niin tarpeenkaan, mutta siihen kyllä vähän petyin, ettei Kuolema PUHU SILLÄ AINOALLA OIKEALLA TAVALLA, jolla hahmon kaunokirjallisuudessa kuuluisi puhua.
Norjalaisen Ingvid Bjerkelandin "Paha" (Otava, 2025) on nuorille suunnattu kauhuromaani, jossa ollaan keskellä maailmanlopun tunnelmia. Salaperäiset pedot karvaisine koipineen, terävine hampaineen ja hirmuisine raatelukynsineen ovat ilmestyneet kuin tyhjästä ihmisten keskelle ja saaneet yhteiskunnan romahtamaan pahemman kerran.
Lue lisää ...
Sisarukset Abdi ja Alva ovat menettäneet äitinsä hirviöiden hyökkäyksessä. Lasten pyrkimyksenä on nyt päästä rannikolle ja hankkiutua sieltä Shetlandinsaarille, jossa isä työskentelee. Se on vaan helpommin sanottu kuin tehty, sillä hirviöt vaanivat kaikkialla, ja epätoivoinen tilanne on saanut myös osan ihmisistä käyttäytymään julmasti toisiaan kohtaan.
Bjerkelandin teos ei varsinaisesti pääse ylvästelemään omaperäisyydellä, mutta on kuitenkin ihan näppärä lajityyppinsä edustaja - tai oikeammin tarinan alku, sillä teokselle on luvassa myös jatkoa.
























