Liz

Sun pitää varoo mitä sä haluut!

Nyt oli kirja minun makuuni. Naamiomiesten herutusvideoihin lähes pakkomielteisesti omistautuvan ensihoitajan ja synkkien videoiden adoniksen tiet sivuavat toisiaan reaalimaailmassa. Stalkkaus ja pakkomielteet ovatkin kohta kahden kauppa ja Alyn videoihin kirjoittamat kinkyt fantasiat alkavat  toteutua. Josh on kuitenkin tosielämän kultainennoutaja. Juonessa on sopivasti potkua ja yllätyksiä. Kirjan huumori on osuvaa, päähenkilöiden välinen kommunikaatio nasevaa ja  sisäiset pohdinnat hmmm...niin ihanan noloja. Kirjan alkulehtien varoitustekstit eivät ihan yltäneet luvatulle tasolle, mutta siitäkin huolimatta täydet 10 pistettä!

Uutus pääsi heti lukulistalle ja tällä kertaa todellakin luin kirjan, koska äänikirjan lukija kävi hermoilleni. Näin ei ole käynyt koskaan aikaisemmin.

Mutta itse kirjaan! Tarina on melko perinteinen. Enemies to lovers -tyyppinen kehys, josta aloitetaan juonien punonta. Alku on jopa hieman mitäänsanomanta. Kerronta on kyllä sujuaa, mutta tapahtumia ja tarinaa pohjustetaan liiankin huolella. Romantiikkaa on vähän ja huumoria ei lainkaan. Henkilöhahmot olivat sinänsä ihan kivoja, mutta eivät ole lukijan kiintymyksen arvoisia. Säpinää saadaan loppua kohti, jolloin tiedossa on vauhtia ja vaaratilanteita. Jatko-osa nimeltään "Kottaraisten riitti" tulossa syyskuun lopulla!

Ensimmäinen osa ei vakuuttanut, mutta pitihän jatko-osa kuitenkin kuunnella. Viikinkitarinoita ei tule liian usein vastaan.

Tarina oli parempi kuin ensimmäinen, selkeästi enemmän toimintaa ja juonittelua. Jossakin vaiheessa alkoi tuntua siltä, että olisi joutunut itsensä Shakespearen juonikuvioihin mukaan. Henkilöhahmoihin tuli hieman lisää syvyyttä, mutta ei näihin tyyppeihin kiintynyt. Viimeinen niitti oli kun päästiin saunaan. Siellähän oli siis varmaan Harvian heti/aina/jatkuvasti päällä oleva ikikiuas ja modernisti jakkarat käytössä. Varpaat jäässä ja päässä vähän lämmin. 

Otin Ikiliekin kipinän kuunteluun vähän sellaisena "välipalana" - ei suuria odotuksia, mutta toiveikkain mielin kohti uutta tarinaa. Tämän kirjan kohdalla olisi ollut bingokortti tarpeen, sen verran oli lajityypin kliseitä ja stereotypioita viljelty kirjan sivuille. Alkuaseltelmat ovat erittäin perinteiset: nuori ihmisnainen (huom. jo 20 v.), joka ei ole täysin tietoinen taustastaan ja kyvyistään, ja sitten se tumma & komea vihollisleirin edustaja. Tästäkin huolimatta tarina imaisi mukaansa. Kerronta on sujuvaa, kuvailut kivoja ja juonessakin mukavia koukkuja. Romantiikkaa ei tästä kirjasta löydy. Haikailua ja tunteiden vatvomista sitten senkin edestä. Ja kaikesta tästä huolimatta, odotan jo seuraavan osan käännöksen ilmestymistä. 

Saatiin tämäkin tarina päätökseen! Alku on vauhdikas. Huolia ja murheita on tiedossa sekä sankariparille että heidän lähipiirilleen. Jos jokin voi mennä pieleen, niin se menee ja pahasti. Tätä vyyhtiä aletaan sitten selvittelemään ja maailmakin pitää pelestaa. Kirjoista tutut henkilöhahmot saavat tässä kirjassa lisää palstatilaa ja siitä isot lisäpisteet. Kuumaan romantiikkaa ei juuri ole ja sekin alkaa tuntua jotenkin päälleliimatulta. Tarina vie menessään, mutta päällimmäiseksi jäi mieleen lässähtänyt loppu. 

Sarjan toinen osa alkaa sellaisella ryminällä, että oksat pois! Nyt tarinana on perinteisempää fantasiaa, yllättäviä juonenkäänteitä ja outoja sattumuksia. Henkilöhahmot saavat uutta syvyyttä. Ja lopussa odottaa sellainen koukku, että kolmas osa pitää napata heti kuunteluun!

Onneksi jätin kirjan esittelytekstin lukematta, alku oli siis melko järisyttävä. Kirjan tarina on vaihteeksi mallia dekkari ja nyt seikkaillaan maailmassa, jossa on kännyköitä, tietokoneita ja tavallisia työpaikkoja, toki fantasia on ollennainen osa. Päähenkilöt ovat tavalliseen tapaan hieman moniongelmaisia; on hankalaa isäsuhdetta ja kurjaa kohtaloa orjana/sotavankina. Tarina on mielenkiintoinen, kun tässä ratkotaan rikoksia ja yllätyksiä on luvassa joka juonenkäänteessä. "Loppusota" on myös melkoinen vuoristorata. Erityisen lämmin suositus, jos alat olla kyllästynyt keskiaikalarppaukseen. Kuumaa romantiikkaa ei tästä kirjasta juuri heru, joten sen osalta oli pettymys. Varsinkin kirjan alussa tuli erittäin voimakkaat Robert Galbraithin (eli J.K. Rowlingin) dekkarisarjan vibat. 

Ensimmäinen osa päättyy täydelliseen katastrofiin ja siitä on hyvä jatkaa!

Petetty  Oraya joutuu selvittelemään sekä omia tunteitaan että hovin ja valtakunnan juonitteluja. Tarina on ensimmäistä osaa paremmin kirjoitttu ja lukujen puhujaäänenä vaihtelevat sekä  Oraya että Raihn. Tämä tekee kirjasta sujuvamman ja mielenkiintoisemman. Romantiikkaa on edellistä kirjaa enemmän, mutta verta ja suolenpätkiä se tavallinen määrä eli paljon.