Uusimmat kirja-arviot ja kommentit

Vaikka annoinkin tälle vain seitsemän pistettä kymmenestä, oli Kirottu lapsi silti innostava lukuelämys. Kultasiepin nopeudella kirja imaisi minut vuosien jälkeen takaisin Harry Potter -maailmaan. Niin moni aikaisemmin taikamaailmassa mietityttänyt asia (esimerkiksi kuolleiden velhojen muotokuvat) sai selityksen ja juoni oli sopivan vauhdikas. Erityisesti teini-ikäiset päähenkilöt Albus ja Scorpius tekivät vaikutuksen ja myös isä-Harry oli uskottavasti kirjoitettu. Moni Potter-fani pitää tarinaa fanficin tyylisenä ja sitä se ehkä onkin, mutta silti erittäin ihastuttava luettava. Pitäisiköhän sittenkin muuttaa pistearvio kahdeksikoksi?

Dan Brown on yksi näitä luottonimiä, joiden kirjoilta on lupa odottaa hyvää jännitystä ja reipasta seikkailumeininkiä. Tämäkään kirja ei tehnyt poikkeusta, vaikka juonessa olikin muutamia hiukan liian hyvin tarinaan sopivia tapahtumia. Siis sellaisia, joissa olisi voinut käydä ihan toisinkin ja silloin tarina olisi lässähtänyt saman tien...

Edward Bryantin tarinat olivat kaiken kaikkiaan parhaimpia. OK hyvä kokoelma, mutta ei jäänyt mieleen loistokkaana. _^16.3.2012

Ajatuksentasolla novellikokoelma helvetistä on hyvä. Ongelmana on ettei suurin osa novelleista yllätä millään tavalla. Kun on lukenut pari ensimmäistä sivua arvaa miten tarina päättyy.

King teki sen taas; piti otteessaan ja yllätti lukijansa. Emmekä voi unohtaa hänen erinomaista taitoaan kuvata ihmisluontoa.

Hyvä kirja, teksti piti otteessaan. Jostain syystä minun oli kumminkin vaikea välistä lukea sen kerrontatyylin johdosta.. Lieneekö kyseessä mielentilani vai mikä, mutta siksi vain 9.

Tarina Tähkäpäästä itsessään on ihan hyvä ja kiinnostava, ja pidin myös siihen lisätystä henkilöstä, Ginasta, jota ei Kaksin karkuteillä -elokuvassa nähdä. Tarina sopii oikein hyvin lukijoille, jotka etsivät kevyttä, romantiikkaa sisältävää luettavaa, sekä Disney-version ystäville, joskin tarina lopahtaa mielestäni hieman latteasti verrattuna elokuvaan.

Tämä kirja on varoitus ihmiskunnalle: likinäköisyys, ahneus, empatian ja myötätunnon puute, America First -henkinen protektionismi sekä kyvyttömyys oppia omista ja toisten tekemistä virheistä uhkaavat ajaa maapallon paniikkikaaoksen valtaan. Siinä eivät paljon pankkitileille hillotut miljardit auta, kun ihmismiljardit kaivautuvat bunkkereiden lyijyovien läpi viimeisenä epätoivoisena yrityksenään selviytyä hengissä. Kirjan kannessa nuoren pojan syyttävät silmät tuijottavat lukijaa häiritsevästi.

Richard Powersin Alkumeressä käsitellään ystävyyttä, teknologiaa ja ihmiskunnan suhdetta luontoon. Hahmojen elämät risteävät tieteen, tekoälyn ja meren kautta, mikä vaikuttaa paitsi heidän omaan elämäänsä myös Maan ja merien tulevaisuuteen. Vastakkain asettuvat tekoälyn mahdollistama uuskolonialistinen asumismuoto, luonto ja luonnonrikkaudet. Kirja kolahti voimakkaammin kuin kirjailijan aiempi Ikipuut. Ehkä koska rakastan merta. Kirja on ilmestymisajankohtaansa liittyen merkittävä, sillä juuri nyt puhutaan merten koralleihin liittyvästä keikahduspisteestä. En liiemmälti pidä Powersin ihmishahmoista, mutta tässä kirjassa meritutkijan ja sukeltajan Evelynin elämän seuraaminen kiehtoi. Valtamerien ekosysteemiteema on tärkeä.

Aikuisille suunnatuissa saduissa sekoitetaan nykyaikaa ja menneen ajan maailmankatsomusta. Monissa tarinoissa tytön pitää saada hyvä aviomies - joko vauras tai komea. Keinoja ei kaihdeta, on käsien katkomista ja murhia. Mitään synkistelyä tarinat eivät kuitenkaan ole.

Kolmeen osaan jaoteltu kertomus. Ensimmäisessä osiossa keskityttiin henkilöiden teini aikaan. Koulukiusaamisen ohella outoja tapahtuu, jotain ehkä lainattu Kafkalta. Toisessa osassa oltiin aikuisena luokkakokouksessa ja outoja tapahtuu silloinkin. Teini-aikuis asetelma toi mieleen Stephen Kingin Se-romaanin. Kolmannessa osassa tulee selvyys asioihin, jota en osannut ennakoida - hyvä niin. _^20.10.2025

Matti Rosvall kirjoitti tietoteoksessa Science Fiction, 1990 Sefan Wullista näin: "Sidarin peilisäteet osoittaa kiistatta hänen erinomaisen tajunsa siitä, mitä tarkoittaa toiminta. Perinteiseltä kannalta ottaen romaani on oikeastaan liian kovaa tavaraa Tiikeri-sarjaan, johon se meillä sijoitettiin" joten innolla aloin lukemaan, kun omasta hyllystä vieläpä löytyi. Alkuun kiinnostus pysyi ja maailmakin oli kiinnostava, mutta väsyin liialliseen toimintapainotteisuuteen lopulta. _^25.11.2025

Päähenkilö omaa erityiskyvyn nähdä kadonneiden kohtalot ja mahdollisesti löytää kadonneita ajoissa. Kirja on perusolemukseltaan rikoksen selvittely tarina, mutta sisältää vahvan sanoman Argentiinassa vallitseviin huonoihin olosuhteisiin etenkin naisiin kohdistuvan väkivallan muodossa.

Hyvä lähdeteos vanhemmasta tieteiskirjallisuudesta 1990 lukuun asti. Jyrki Ijäksen artikkelista selviää suomalaisen tieteiskirjallisuuden alkutaipale ja kirjailijaesittely osiossa käsitellään tuon ajan tärkeimmät ulkomaalaiset kirjoittajat ja siihen astinen tuotanto. Esittelyt on tosin aika suppeita ja toki 35 vuodessa asiat ovat muuttuneet _^(10.12.25)

On kyllä ollut suppea valikoima tieteiskirjallisuutta suomenkielellä 1980-luvun alussa. _^(11.12.25)

Mysteerin arvasi jo ennalta, mutta ei loppuratkaisua. Joka tapauksessa hyvin otteessaan pitävä tarina. _^21.12.2025

Hyvin kerrottu tarina, missä 1900-luvun alun ajan henki oli hyvin aistittavissa. Suomennos tuntui myös ensiluokkaiselta. Sitten tulee mutta -  en ole juonettoman ja ylettömästi rönsyilevän tarinan ystävä ja sellaisena sen vähän koin.

Minä kertoja 92-vuotias Marian vaikutti kovinkin vireältä ja kykenevältä ikäisekseen. Perhe piti häntä kuitenkin taakkana ja passitti hoitolaitokseen. Alkuun tarina oli ihan selkeää arkitodellisuutta, mutta loppupuolelle mentäessä surrealismi kasvoi jo aika villeihin mittoihin. Lyhyehkön kirjan luki ihan mukisematta, mutta en ihastunut siinä määrin kuin jälkikirjoituksen tehnyt Olga Tokarczuk. Kirja on piirros kuvitettu. _^6.1.2026

Paras kirja tästä sarjasta tähän asti. Loppui vaan liian aikaisin. 

Jacqueline Harpmanin En ole koskaan tuntenut miehiä puhuttelee hiljaisella tavalla. Kirja alkaa asetelmasta, jossa joukko naisia ja nimetön nuori tyttö ovat suljettuna selliin maan alle ja heitä vartioi puhumattomat miesvartijat. Tarina kerrotaan tytön näkökulmasta. Hän ei muista eläneensä sellin ulkopuolella. Upposin kirjaan täydellisesti ja luin sen reilut 200 sivua yhteen menoon. Pidin tarinan arvoituksellisuudesta ja synkkyydestä. Yksi vuoden 2025 persoonallisimmista ja vaikuttavimmista suomennetuista kirjoista.

Useita palkintoja voittaneen sarjan ensimmäisen osan Ovi joka sydämessä -tarinassa on mielikuvituksellinen eri maailmojen risteyskohta, koulukoti, jossa erityiset lapset ja nuoret ovat "turvassa", kunnes pääsevät takaisin haluamaansa paikkaan, tai sopeutuvat ettei pääse. Tarinassa on kiintoisat fantasian ilmansuunnat, josta pisteitä kirjailijalle. Hahmot sen sijaan ovat kohtalaisen tyypillisiä YA-hahmoja kipuiluineen. Kukaan ei herättänyt erityistä kiinnostusta. Mm. Narnian ja Liisa Ihmemaassa jalanjäljissä mennään, ja toiveita on että tarina ja maailma kehittyy jatko-osissa moniulotteisempaan suuntaan.

Yli 60 vuotta ensimmäisen suomenkielisen painoksen jälkeen, kysynnän vuoksi Haushofin kirjasta otettiin 2. painos ja hyvä niin. Alppien laaksossa metsästysmajassa vierailemassa oleva nainen huomaa joutuneensa laaksoa ympäröivän läpinäkyvän seinämän eristämäksi muutamien eläinten kera. Ulkopuolella olevat näyttävät kuolleilta. Kuvaileva, rauhalliseen tahtiin etenevä, arjen toistoa runsaasti sisältävä teos koskettaa sisintä koko ajan. Olen kiitollinen kirjailijan kerronnallisista valinnoista, jotka auttoivat tällaista herkempää lukijaa pääsemään loppuun saakka. Vaikuttava klassikko, ansaitsi uusintapainoksen. Tämä kirja jäi mieleen. Iso lukusuositus.

Feminismiä vai eettisesti elähtänyttä? Sekä että.

Mutta se kieli! Ne tarinat, se tunnelma! Koristeellista, älykästä, satiiria ja kunnianosoitusta, parhaimmillaan satumaisen kaunista. 

Pisteet ennen kaikkea vampyyreistä ja ihmissusista kertoville osille. Sitä hupia olisi voinut olla enemmänkin kuivakamman "parapsykologian" sijasta. Mainion tunnelmallinen kuvitus. Nostalgiaa! Klassikko! 

Onneksi jätin kirjan esittelytekstin lukematta, alku oli siis melko järisyttävä. Kirjan tarina on vaihteeksi mallia dekkari ja nyt seikkaillaan maailmassa, jossa on kännyköitä, tietokoneita ja tavallisia työpaikkoja, toki fantasia on ollennainen osa. Päähenkilöt ovat tavalliseen tapaan hieman moniongelmaisia; on hankalaa isäsuhdetta ja kurjaa kohtaloa orjana/sotavankina. Tarina on mielenkiintoinen, kun tässä ratkotaan rikoksia ja yllätyksiä on luvassa joka juonenkäänteessä. "Loppusota" on myös melkoinen vuoristorata. Erityisen lämmin suositus, jos alat olla kyllästynyt keskiaikalarppaukseen. Kuumaa romantiikkaa ei tästä kirjasta juuri heru, joten sen osalta oli pettymys. Varsinkin kirjan alussa tuli erittäin voimakkaat Robert Galbraithin (eli J.K. Rowlingin) dekkarisarjan vibat.