Kuolintodistusaineisto - kirjahylly

Lue lisää ...

Collins on luonut uskomattoman sadistisen ja epäinhimillisen yhteiskunnan, jossa yksilö on vain pelinappula. Kirjan teemat ovat vuodesta toiseen ajankohtaisia ja Nälkäpeli kantaa näin pian kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin paikkaansa yhtenä YA-dystopian merkkiteoksena.

Hahmokaarti on monipuolinen ja päähenkilö virkistävä. Katniss on samaan aikaan nokkela ja jääräpäinen, mutta samaan aikaan vastuuntuntoinen ja samaistuttava; hahmo, jolla on omat ongelmansa. Hahmojen teoilla on myös seuraukset, joka on kuvattu kirjassa mielestäni hyvin.  

Nälkäpeli saa minulta viisi tähteä. Ensimmäinen osa vie täysin mukanaan ja minun oli heti aloitettava seuraava osa. Nälkäpeli on ajatuksia herättävä, jatkuvan ajankohtainen ja kaikessa raakuudessaan myös viihdyttävä, mikä ehkä osin sotii kirjan teeman kanssa. Ehkä olemmekin kaikki osa Capitolia.

Lue lisää ...

Kaz Brekkerin ja hänen rikoskumppaneidensa tarina sijoittuu pari vuotta Leigh Bardugon Grishaversumi-sarjan jälkeisiin tapahtumiin ja on paljon henkilöläheisempi kuin Alina Starkovin tarina. Aloitin itse Bardugon tuotannon lukemisen juurikin Korppien kehästä ja Bardugon kyky hahmojen luonnin ja hahmojen välisten suhteiden kuvaamisessa teki minuun vaikutuksen. Hahmot ovat toisaalta jokseenkin ennalta-arvattavia, mutta minun lukukokemustani se ei häirinnyt. Erityisen vahvan vaikutuksen minuun teki Inej.

Fantasiakirjana Korppien kehä ei ole varmasti kaikille. Ryöstöretki saa kokonaisuutena loppujen lopuksi melko vähän tilaa ja tarina pyörii enemmän henkilöhahmojen ja heidän traumojensa ympärillä. Tarina ei myöskään kokonaisuutena ole mitenkään uraauurtava tai poikkeuksellinen: veijari- ja ryöstöretkitarinana Korppien kehä ei määritä genrelle uusia raameja. Korppien kehä on kuitenkin viihdyttävä ja Bardugo on luonut mielenkiintoisen ja monipuolisen henkilökaartin, jonka jengissä viihtyy useammankin ryöstöretken.

Lue lisää ...

Violet Sorrengail on selvinnyt kaikkia todennäköisyyksiä vastaan ensimmäisestä vuodestaan Basgiathin sotakorkeakoulussa. Toinen lukuvuosi tuokin Violetille uudet haasteet tullessaan ja pian myös koko Navarren tulevaisuus on vaakalaudalla.

Pidin Rautaliekistä enemmän kuin Siiveniskusta. Kun Siiveniskussa keskityttiin sarjan esittelyyn, vie toinen osa poliittisen juonittelun uudelle tasolle. Juoni on vauhdikas ja vie mukanaan – kunnes se sitten ei viekään. Mielestäni monet kohtaukset lyssähtävät kokonaan, aivan kuin niille ei olisi lopulta keksitty järkevää lopputulemaa. Ja mitä tapahtumista seurasi? Ei mitään. Seuraava kohtaus! Kirjan loppukohtaus ei tuntunut enää miltään sen jälkeen, kun lukijaa oli heitelty eestaas 800 sivun ajan.

Hahmot ovat mieleeni unohdettavia enkä vielä toisessakaan osassa tunne heitä kohtaan oikein mitään. Lohikäärmeiden henkilökuvauksiin on mielestäni panostettu paljon enemmän kuin yhdenkään ihmisen ja Andarna ja Tairn ovatkin mielestäni kirjan parhaat hahmot. Esimerkiksi Cat ansaitsee minun mielestäni enemmän.

Annan Rautaliekille kolme tähteä. Henkilöt ovat makuuni unohdettavia ja geneerisiä, esimerkiksi Violetia vihasin enemmän kuin ensimmäisessä osassa. Juoni laahaa paikoin paikallaan ja tapahtumat tuntuvat monella tapaa merkityksettömiltä, koska ne eivät johda mihinkään. Juontakin enemmän paikallaan laahaa kuitenkin kirjan romanssi. Pidin kuitenkin kirjan poliittisesta juonittelusta ja kulissien kaatumisesta. Vaikka tapahtumat tuntuvat lopputulemaltaan melko merkityksettömiltä, joutuvat kirjan hahmot mielenkiintoisille seikkailuille – ja seikkailulle vietiin minutkin.