Kunnes kuolen
Kansi: Karin Niemi. Nidottu.
Mitä jos päiväsi olisivat luetut jo syntymästäsi saakka?
Kunnes kuolen on dystooppinen säeromaani, jossa Sarah Crossan kohtaa Adam Silveran. Kuolemanpelko saa paljaan ja rehellisen asun sen pakahduttavilla riveillä. Nuorille ja nuorille aikuisille suunnattu tarina löytää valon pilkahduksia sieltä, missä kaikki näyttää pimeältä.
Aani on tiennyt aina, että hän tulee kuolemaan seitsemäntoistavuotiaana. Hän elää maailmassa, jossa ihmisen kuolinpäivä pystytään laskemaan ennalta ja päivämäärä tatuoidaan jo pikkulapsena otsaan. Aani yrittää keskittyä kouluun, tanssiin ja parhaan ystävän Outan kanssa hengailuun. Hänen ei kuitenkaan anneta unohtaa. Turvallisessa arjessa on särö, joka muuttuu railoksi.
Aani joutuu kokemaan, ettei hänen elämänsä tai edes hänen ruumiinsa ole hänen omassa hallinnassaan. Yhteiskunta vieroksuu lyhytikäiseksi ennustettuja päiväperhoja, joiden arvaamattomuus aiheuttaa pelkoa.
”Lohduksi yksinäisille, häpeäville ja pelokkaille.” – Kirsti Kuronen
Käyttäjät lukeneet myös
Sini Helminen
Sini Helminen (s. 1987) on syntyjään hollolalainen kirjallisuustieteen maisteri, lasten ja nuorten kirjastonhoitaja ja kirjavinkkari. Hän pukeutuu yksinomaan siniseen ja on saanut nimensä sinipiikojen mukaan.
Hän asuu Helsingissä ja viettää vapaa-aikansa fantasiamaailmoissa. Kirjallisuushulluuden lisäksi hän harrastaa musikaaliteatteria ja historiallisia tansseja.
Muita teoksia kirjailijalta Sini Helminen
Kirja-arvioita
Kunnes kuolen oli paras säeromaani, jonka olen koskaan lukenut. Okei, yksi ensimmäisistä samalla, mutta aiempien säeromaanikokemusten perusteella ehdin jo ajatella, etteivät ne ole minun juttuni. En tätä Sini Helmisen kirjaakaan varmaan olisi lukenut, ellen olisi innostunut ensin sen aiheesta ja vasta myöhemmin tajunnut, että aijaa, ei tämä olekaan ihan mikä tahansa nuorille suunnattu dystopiaromaani.
Vaikuttavinta kirjan lukeminen oli keskiyöllä. Sopii mielestäni oikein hyvin luettavaksi ihmiselle, jota kuoleman, ikuisuuden, lopullisuuden, voimattomuuden tai toivottomuuden tyyppiset ajatukset vaivaavat ja joka kaipaa niiden käsittelyyn lempeitä apukeinoja.

