Auringon pimeä puoli

Kirjasta

Kannen suunnittelija: Sanna-Reeta Meilahti. Sidottu, kansipaperi.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinto 2019.

Suljen silmäni, jotta näkisin sinut vielä.

Yllätystentäyteinen mysteeriromaani nuoren naisen matkasta omaan historiaansa. Fantasiaa ja scifielementtejä sekoitteleva jännityskertomus eristetystä kaivoskaupungista pitää lukijan otteessaan viimeiselle sivulle saakka.

Emilia asuu Kaivoksen kaupungin suljetussa yhteisössä isoisän kanssa. Pihan perällä oleva kesähuone on ollut lukittuna kuusitoista vuotta, siitä päivästä lähtien, kun Emilia syntyi ja hänen äitinsä kuoli. Kun Emilia rikkoo lukon, hän löytää mökistä valokuvantarkan vanhan piirroksen – ja kuvassa on hän itse. Emilia tempaistaan pyörteeseen, joka vie hänet kaivoksen kammottavien salaisuuksien äärelle ja omaan menneisyyteensä. Hänen elämänsä vaihtuu toiseksi, kun hän sukeltaa kaivoksen mustaan veteen.

Auringon pimeä puoli on ajan ja muistojen mysteeri, joka leikittelee suhteellisuusteorian arvoituksilla. Samaan aikaan se on huikea seikkailu ja jännitystarina.

"Huikea, maailman lähitulevaisuudesta ja yksilön roolista kirkaasti puhuva tarina on ennen muuta hienoa kirjallisutta." – Kaisa Järvelä, Satakunnan Kansa

"Kirjavuosi on vasta aluillaan, mutta Marisha Rasi-Koskisen romaani Auringon pimeä puoli on varmasti yksi sen vahvimmista nuortenkirjoista." – Suomen Kuvalehti

"Marisha Rasi-Koskisen scifi-romaani Auringon pimeä puoli on nuoren naisen villi aikamatka, joka puhuu harvinaisen viisaita maailmastamme ja yksilön roolista hullunmyllyn rattaissa." – Aamulehti

Hanki kirja Osta tai kuuntele
Linkit avaavat tämän kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja

Tutustu kirjailijaan

Marisha Rasi-Koskinen

Marisha Rasi-Koskisen (s. 1975) teoksille on tunnusomaista rikkaan ja herkkävireisen kerronnan lisäksi poikkeuksellinen sisäisten maailmojen kuvaus, monitulkintaisuus ja yhteiskunnallinen tarkkanäköisyys. Rasi-Koskisen on saanut kirjoistaan Tiiliskivi-palkinnon, kahdesti Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon sekä…

Tutustu kirjailijaan