Taikuuden laiva

Alkuteos ilmestynyt 1998. Suomentanut Jorma-Veikko Sappinen. Kannen kuvitus: Jackie Morris. Kannen taustakuva: Shutterstock.com.

1. laitos 2024. Sidottu, kansipaperi.
2. laitos 2025. Nidottu.

Endeavour-palkintoehdokas 1999, Tähtifantasia-palkintoehdokas 2025.

Fantasian mestarin upea eepos ylpeästä merenkulkijaklaanista ja maagisista laivoista vaarallisilla vesillä.

Merenkävijä Althea Vestrit on kasvanut yhdessä sukunsa ylpeyden, Railakas-aluksen kanssa. Kallisarvoisesta velhopuusta veistetyt laivat voivat herätä itsestään tietoisiksi elolaivoiksi, ja Althea odottaa rakastamansa aluksen heräämistä. Kun oikeutettu perintö viedään häneltä, Vestritien kauppiassuku ajautuu valtataisteluun.

Samoilla vesillä Railakkaan kanssa seilaa myös kunnianhimoinen merirosvo Kennit, joka hyvin tietää, mitä velhopuun mahdilla voi saavuttaa...

Taikuuden laiva avaa Elolaivat-trilogian, joka on yksi Hobbin arvostetuimpia teoksia. Se vie Kuuden herttuakunnan rajoille keskelle eksoottista kaukokauppaa ja merikäärmeiden asuttamia vesiä.

”Parempi kuin Näkijän taru – en uskonut, että se olisi mahdollista.” – George R. R. Martin

"Robin Hobbia suurempia fantasiakirjailijoita ei juuri ole." – Independent

"Teos nappaa lukijansa mukaan lumoavaan maailmaansa ja kertoo täyteläisen tarinan, jonka henkilöiden kohtaloita saa jännittää sydän kurkussa." – Helsingin Sanomat

"Hobbin romaani on henkilövetoista lukufantasiaa parhaimmillaan. Sen hienosti rakennettuun maailmaan uppoaa hitaasti mutta varmasti. Romaani käsittelee tyylikkäästi muutoksen vääjäämättömyyttä, sopeutumista ja omien rajojen hyväksymistä. Jorma-Veikko Sappisen käännös on varmaa laatutyötä." – Tähtifantasia-palkintoraati

Itsenäisenä kokonaisuutena toimiva Elolaivat-trilogia sijoittuu aikaan rakastetun Näkijän tarun jälkeen.

"Althea kohotti kätensä pään taakse ja painoi kämmenen Railakkaan rungon paljaana olevia lankkuja vasten. Railakas oli elolaiva. Sen köli oli kiinnitetty paikoilleen kuusikymmentäkolme vuotta aikaisemmin, ja tuo pitkä, suora parru oli velhopuuta.

Keulakuvakin oli velhopuuta. Toistaiseksi sitä peitti maali, aivan, mutta sillä hetkellā kun isā kuolisi laivan kannella, keulakuvan valuvat kutrit muuttuisivat kullatuista kullanvärisiksi ja korkeat poskipäät menettäisivät punavärinsä ja alkaisivat hehkua heleinä omasta elämästään.

Silmät olisivat vihreät. Althea tiesi sen."