Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla

Jos pidät sellaisista kirjoista kuin Tarina vailla loppua, Liisa Ihmemaassa, Narnian tarinat tai Ozin velho, tulet rakastamaan myös tätä kirjaa. Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri on täynnä viittauksia klassisiin satuihin samalla ollen klassinen satu itsekin. Se on täynnä värejä ja yksityiskohtia ja seikkailuja, ja loppua kohden myös vaaroja ja jännitystä. Omalla tavallaan tarinasta tulee mieleen myös Abarat -kirjat; tässä vain on vähemmän väkivaltaa ja kauhua. Romaanin kieli on ihastuttavan kirjavaa ja sen vanhahtavasta tyylistä tulee todellakin mieleen kaikki lapsuuden ihanat kirjat. Satumaa on täynnä kauniita yksityiskohtia ja mieleenpainuvia hahmoja. Kirja kertoo ystävyydestä, lapsuudesta, aikuistumisesta, saduista ja seikkailemisesta lempeästi ja liikoja osoittelematta. Jotta tästä kirjasta voisi nauttia, ei tarvitse olla lapsi; siihen tarvitsee vain sopivan määrän lapsenmielisyyttä.

Syyskuu-nimisen tytön ikkunasta pölähtää eräänä päivänä sisään vihreään tupakkatakkiin pukeutunut, leopardilla ratsastava Vihreä tuuli, joka pyytää tyttöä matkustamaan kanssaan Satumaahan. Siitä alkaa merkillinen seikkailu, jonka aikana Syyskuu kohtaa muun muassa louhikäärme A-L:n, pikkuruisen Kuoleman, maridipojan nimeltä Lauantai, saippuasta tehdyn golemin ja julmiin otteisiin tarvittaessa turvautuvan Satumaan hallitsijan, Markiisittaren. Catherynne M. Valenten "Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla" (Gummerus, 2013) on merkillinen ja takuulla käännetyn fantasian valtavirrasta poikkeava romaani, jota itse Neil Gaiman on kehunut verraten sitä "modernismin ja viktoriaanisen sadun" välimaastoon sijoittuvaksi "loistoteokseksi". En oikein tiedä, mitä romaanista pitäisi viime kädessä ajatella. Kesti aikansa ennen kuin pääsin tarinaan sisälle. Lewis Carrollista muistuttavien kummallisten hahmojen marssi ei oikein vetänyt puoleensa, mutta loppua kohti kirja parani kun tarina alkoi saada synkempiä piirteitä. Lisäksi osa henkilöistä, kuten kirjastoa isänään pitävä louhikäärme A-L ja Kuolema, olivat varsin kiehtovia. "Kuka sinä olet" "Olen Kuolema", sanoi olento. "Eikö se ole ilmiselvää?" "Mutta olet niin pieni!" "Vain siksi, että sinäkin olet pieni. Olet nuori ja kaukana kuolemastasi, ja niinpä minäkin näytän joltakin, jonka näet pitkän matkan päästä - pieneltä ja harmittomalta. Olen kuitenkin aina lähempänä kuin miltä näyttää. Kun kasvat isoksi, minä kasvan kanssasi, kunnes lopussa seison valtavana ja synkkänä vuoteesi äärellä, ja sinä suljet silmäsi, jotta et näkisi minua. (s. 209) Valenten romaania on verrattu ainakin edellä mainittuun "Liisaan ihmemaassa", eikä aivan syyttä. Kuvituksestakin kyseinen klassikkoteos tuli mieleen. Lukiessani tulin ajatelleeksi myös Michael Enden "Tarinaa vailla loppua", joskin sen lukemisesta on niin paljon aikaa, etten voi olla ihan varma pitävätkö mielikuvani lainkaan paikkaansa. Romaanin ensisijaisen kohderyhmän määrittely on vähän vaikeaa, ja erityisen mielelläni kuulisin lapsilukijoiden kommentteja kirjasta. Luulisin itse, että tästä innostuisivat eniten vähän varttuneemmat lukijat.

Juonen sisältö on runsas ja vauhdikas. Heti alkuun väistämättä tuli mieleen Liisan seikkailut Ihmemaassa - Valenten Satumaa on kummallinen paikka. Tarinaan on sisällytetty mukaan kohtia useista taruista, mutta tarinan runsaslukuiset ajatukset ovat nykyaikaan peilautuvia. Tarina sisältää opetuksia niin kuin kunnon sadut pitääkin, mutta esiin tuotuja asioita ei alleviivata vaan upotetaan tarinan sisälle ja ajatukset on sieltä löydettävä. Kirja soveltuu melkein kaiken ikäisille, mutta ehkä vanhemmat lukijat löytävät tarinaan upoteut ajatelmat paremmin kuin ihan nuorimmat. Kuvitus on kiva lisä - kuvitukset tuovat kirjalle aina lisäarvoa silmissäni. Mukava kirja, mutta en hullaantunut siihen niin, että jatko-osiin välttämättä tulen tarttumaan.