Juopon joulukertomus

  • LordStenhammar hahmo
LordStenhammar
Painajainen
Taso: 36
  • Viestejä: 534
LordStenhammar loi aiheen: Juopon joulukertomus
15.12.2017 15:29 #1

JUOPON JOULUKERTOMUS

Artturi Lappila kulki yksin jouluaaton pakkasissa. Alijäähtynyt sade piiskasi kasvoja. Miestä pyrki itkettämään ja vituttamaan. Hän otti viimeiset huikat Gambina-pullosta ja heitti sen pois. Hänen lisäkseen kaduilla ei liikkunut kukaan.

Kanssajuopot olivat menneet kuka minnekin; kodittomien yösuojaan, roskikseen, välittävien sukulaisten luo, mikäli sellaisia sattui olemaan. Kämpillä Artturia odottivat vain reistaileva televisio, kylmä patteri ja valmisaterian jämät. Ei sinne huvittanut mennä, eikä mihinkään muuallekaan. Oli parempi vain tallustella yksikseen.

Tämä oli sitä vuoden epätoivoisinta aikaa, Artturi aprikoi. Se kesti aina uuden vuoden päivään asti. Ei ollut kaukana sekään ajatus, että hän olisi kiertänyt nuoran kaulansa ympärille ja hypännyt kiikkumaan. Aivot märehtivät väkisinkin kaikenlaisia kuoleman ja epätoivon ajatuksia. Joulu oli perin vittumainen juhla lapsettomalle, naimattomalle ja juurettomalle miehelle. Eikä riittänyt edes se osattomuus – aivo pähki väkisinkin kaikkia vuoden aikana kumottuja tenttupulloja. Siihen kun lisäsi vielä kaikki ruumiilliset vaivat temppuilevasta koivesta ja silmään saadusta veritulpasta ankaraan lentsuvirukseen, niin aikamoinen lahjapaketti oli taas miehelle kasassa.

Teki mieli kostaa tämä ahdinko jollekin – vaikka koko maailmalle. Vaikka mitäpä hän muille kostelemaan; itsehän hän oli aikoinaan pullon korkannut ja tyhjäntoimittajaksi ruvennut. Ajatus kuolemasta kuulosti kuitenkin jälleen miltei helpottavalta. Artturin silmä vaelsi pitkin katuojan pientareita, ja siitä syntyi julma ajatus: noilla pahnoilla sitä olisi pirun hyvä epätoivoisen ihmisen köllötellä. Pakkasta oli viisitoista astetta, tuuli Siperiasta asti, ja hänellä oli pelkät syystamineet päällään. Äkkiäkös hän Hallattaren siellä tapaisi...

Artturi Lappila heittäytyi ojaan röhnöttämään. Kylmyys alkoi nopeasti tunkeutua hänen ruumiiseensa. Hän muisti joskus lukeneensa, että kylmettyminen alkoi ensin raajoista, jolloin kaikki olemassaoleva ruumiinlämpö pakeni aivoihin – sellainen oli ihmisen sisuksiin rakennettu viimeinen turvakoneisto. Vaan saattoipa tuo olla toisinkin päin, mitäs sillä väliä. Saattoihan olla, että joillakin kylmyys asui takaraivossa jo valmiiksi. Pääasia, että ajukopasta katoaisi lämmön vuoksi myös kaikki maallinen epätoivo.

Artturi olisi varmaan kuollutkin, mutta äkkiä hän tunsi jotain lämmintä kasvoillaan. Hän lipoi viiksiään – maku tuntui tutulta. Hän erotti hämärästi pehmeät kasvot ja tapittavat silmät edessään. Jotkut kuuluivat myös puhelevan keskenään.

- Se taitaa olla kuolo ja hänen asiamiehensä, Artturi tuumaili. Kuolema oli varmasti niin kuin hyvä koira. Ilmestyi kuolevillekin koiran hahmossa. Suomen pystykorva se varmaan oli, tai joku vastaava. Heilutteli häntäänsä, merkitsi hänet omakseen, haukkui iloisesti ja nuoli vielä kasvotkin päälle.

- Sinertynyt naama miehellä, joku sanoi. - Mies pitää saada päivystykseen.

- Innokkaasti nuoli Kurren kusetkin. On rentussa ainakin eloa vielä.

***

Artturi heräsi sairaalan vastaanotto-osastolta. Olo ei ollut ihan niin huono kuin olisi voinut luulla. Tunto oli palannut osittain kasvoihin ja jäseniin. Pikkuisen pyrki silti hytisyttämään, ja keuhkojen röhötys oli kauhea.

Joku liikaa kännäillyt teinityttö kailotti viereisen verhon takana omaa lemmentuskaansa:

- Tuokaa se vitun puhelin! Tahdon puhelimen! Antakaa minun soittaa Jarille!

- Minulla on kirkuvia teinejä pari kotonakin, sanoi hoitaja. - Että pitää jouluna tämmöistä kestää. Ujeltamisella et saa mitään, et ainakaan luuria. Kohta annetaan sinulle valohoitoa.

Saatanan valittaja, mietti Artturikin. Ei tuollainen tyttö tiennyt todellisesta epätoivosta yhtään mitään. Muutama hiukan musertavampi kokemus tulevan elämäntien varrella, niin siitähän tuokin oppisi olemaan.

Hänen toisella vierustallaan kuulosti makailevan joku vanhempi mieshenkilö. Tämä puhui sairaalasta kartanona ja hoitajasta hovimestarina. Sairaalan henkilökunta osasi ottaa asian huumorilla. Artturille kävi selväksi, että ukko oli liukastunut kotitiellä ja satuttanut polvensa.

- Mihinkäs sitä enää ulos lähtemään, kun on kerran sisälle asti päässyt. Täällä on oikein hyvä hauraan miehen olla ja maata. Löytyy sentään vielä hyviäkin ihmisiä tästä maailmasta. Eivät jätä järkijättöä vanhusta pihapolulle yksin kitumaan. Siunattuja olkoot ne ihmiset, vaikka minun siunaukseni vastaakin lähinnä papin kirousta.

- Ei kannata tottua liikaa tähän palveluun, hoitaja sanoi. - Huomenna olet Eerikki jo takaisin kotona.

- No mikäs siinä. Vanhan miehen luut eivät ole kyllä edes mitään marmoripylväitä. Senhän tässä on oppinut. Lähinnä ne tuppaavat katkeilemaan kuin pienet risuset.

Artturi veti verhon sivuun. Hänen vierustoverinsa oli kovasti joulutontun näköinen mies. Vain hiippalakki puuttui. Kovin kituliaalta näytti ukko. Kalmanvalkea karvoitus peitti lähes koko hänen naamansa. Jokin omituinen pilke hänen silmissään kuitenkin oli – tämä taisi olla hiukan juonimpi mies. Esitti työkseen vanhaa höperöä.

- Onhan se hyvä tavata täällä vähän varttuneempaakin väkeä, Artturi sanoi. - Eikä vain noita tekohumalaisia pissiksiä.

- Niinpä. Karmea kailotus kuin olisi maailmanloppu tuloillaan. Senhän pitäisi Jehovat todistajaksi ryhtyä. Tai paremminkin saada Linkolan oppiin pariksi vuodeksi. Kyllä asettuisi nuoren naisen kuohahteleva mieli. Ihmiselon armottomuus selviäisi, kun joku kertoisi hänelle, miten asiat ovat, ja minkälainen on pienen tyttelin arvo tässä maailmassa yhtenä ihmisyksilönä.

- Juu, saisi likka niellä itkunsa. Ja älypuhelin lentäisi avannon reikään heti ensimmäisenä!

- Juu, ja mihinkään kylille ei lähdettäisi hillumaan muiden lättähattujen ja hunsvottien kanssa. Raittiissa ulkoilmassa kuluisivat kaikki päivänseudut, ja hämärässä mökissä vastaavasti ehtoot. Tai kenties likan ensimmäinen tehtävä olisi järjestää isäntänsä järjettömät paperiröykkiöt.

Ukot aprikoivat teinitytölle monia vaihtoehtoammatteja ojankaivajasta roskakuskiksi. Hauskaa jatkui siihen asti, kunnes Eerikki veti oman vuoteensa aivan Artturin vuoteen viereen ja muuttui vakavaksi. Kauhunsekainen ilme häivähti hänen kasvoillaan.

- Minulla on meneillään tässä elämänmittainen kirous, hän sanoi hiljaa. - Olen tehnyt hiukan tutkimuksia – tai en ehkä niin vähääkään, oikeastaan jo pari kymmentä vuotta, ja se on vienyt minulta kotini ja omaisuuteni lisäksi myös mielenrauhani. Viimeinen keinoni on ollut teeskennellä höprähtänyttä vanhusta, jotta vainoajani kuvittelisivat minun olevan vaaraton heidän pyrkimyksilleen. Vaikka kyllähän ne tietävät. Harmi, kun meidän suvussamme järki ja mieli tuppaavat säilymään aina kuolinvuoteelle asti.

- Sinähän tunnet kaikki tontut, Joulupukit, Korvatunturit ja sen sellaiset. Niihin liittyy ihmisten mielikuvissa paljon myönteistä. Mutta pinnan alla kytee jotain helvetillisen synkkää – sen minä olen tiennyt jo siitä asti, kun näin Korvatunturin kaikki salaisimmat salit. Sanotaan, että Korvatunturin tunneleista kulkee suora reitti siihen myyttiseen ikuisen päivän maahan, joista jossain oletetuissa hupijutuissa puhutaan. Sitä minä en tiedä varmaksi sanoa, mutta kaikenlaista ihmeteltävää sieltä kyllä löytyy.

- Ehta tonttu on sanomaton olento. Se on karmea viinankittaaja, kiroilija ja pukki, jolle ihmisten tavat ovat täysin vieraat. Karmea kauhtunut lakki päässä, nenä kuin muikulaperuna, perkeleenmoiset torahampaat, silmät, jotka ilmentävät enimmäkseen petomaista järkeä, ja parrassa ja rinnuksilla riisipuuron, tentun, veren, oksennuksen ja hernekeiton jäämiä. Ihmeellinen on myös tontun parta. Aina kun sen leikkaa pois, se kasvaa minuutissa takaisin.

- Yleinen harhaluulo tuntuu olevan, että tontut syntyvät Joulupukin ja Joulumuorin parittelusta. Näin ei kuitenkaan ole asia, sillä Joulumuoria ei ole edes oikeasti olemassa. Hän on pelkkä feministien sepittämä myytti. Luullaan myöskin, että uudet tontut pomppivat esiin takasta, kun sinne heittää männynkäpyjä. Todellisuudessa tontut syntyvät siitä, kun naimaton mies onanoi puunkoloon. Se kaiketi selittää näiden alkeellisen, perihäijyn ja kieron luonteen.

- Tonttujen asuinsija Tonttula saattaa nimensä perusteella vaikuttaa hauskalta paikalta. Todellisuudessa se on kuitenkin hämärä ja tunkkainen luolien verkosto, missä lojuvat monet epäonnisten luut. Sinne tontut keräilevät syömiensä ihmisten – varsinkin lapsien – pääkalloja, joilla Joulupukki myöhemmin koristelee oman valtaistuimensa. Ihmisten suolilla koristellaan siellä myös vaatimaton joulupuu joka sesongin aikaan. Sen lisäksi niiden ainoa luovaksi luokiteltava toiminta on rakennella patsaita omista ulosteistaan. Ne ovat karmeaa väkeä, ne tontut!

- Naispuolisia tonttujakaan ei ole olemassa, vaan nämä partareuhkat parittelevat keskenään. Uusia sikiöitä siitä ei synny, mutta toisaalta tontut saattavat elää vaikka pari tuhatta vuotta, ellei tapaturmainen tai väkivaltainen kuolema niitä kohtaa.

Nyt taisi Eerikki puhella Porvoon mitalla, Artturi aprikoi. Ehkäpä tämä oli niitä järkensä menettäneitä ihmisiä, jotka pitivät kaikkia muita mielenvikaisina paitsi itseään. Tarinointi oli kuitenkin sen verran villiä ja mielenkiintoista, että hän päätti kuunnella. Mieluummin sitä seurasi kuin seimikuvaelman pystytystä.

- Tontut eivät kuitenkaan ole olleet se päällimmäisin tutkimuskohteeni, vaikka paljon analysoitavaa heissäkin olisi. Se, mille minä uhrasin parhaat vuoteni ja terveyteni, on eräs salattu konflikti, joka koettiin Korvatunturilla ja sen ympäristössä Suomen itsenäisyyspäivän aikoihin ja siitä aivan jouluaaton iltaan asti vuonna 1978.

Eerikin silmät pullottivat hulluina ulkona. Näki, että hän oli hautonut jotain ihmisen sietokyvylle ylivoimaista asiaa mielessään vuosikaudet. Yhä maanisemmalla äänellä hän jatkoi:

- Kuten ehkä tiedät, on maailmassa käyty jo vuosikaudet kiihtyvää debattia siitä, kuka on se oikea Joulupukki ja missä on hänen todellinen asuinsijansa. Joulupukkeja – tai lähinnä sellaisina esiintyviä – onkin maailmassa enemmän kuin yksi. Me suomalaiset elämme käsityksessä, että Joulupukki ja hänen palvelijansa ovat identiteetiltään ja perimältään kanta-suomalaisia. Muut ovat pelkkiä komeljanttareita. Mutta asia ei ole niin yksinkertainen. Maailmassa tunnetaan montakin lihavaa ja parrakasta miekkosta, joilla on hallussaan muista elävistä poikkeavia voimia, ja jotka operoivat pelkästään joulunseutuna. Otapa siitä sitten selvää...

- Tämä Suomen Joulupukki oli kuitenkin sitä mieltä, että debatti loppuisi nopeammin, kun muita Joulupukin viittaa kantavia ei enää toimisi maanpiirissä. Hän lähetti vakoilijatonttuja – joista kuuluisin lienee kenties Korvatunturin tiedusteluosaston johtaja Tonttu Torvinen – esimerkiksi Ruotsiin ja Pohjoisnavalle määrittämään kohteita mahdollisille ehkäiseville ohjusiskuille. Samaan aikaan alkoivat pitkän kantaman ohjuskokeet Korvatunturin alla. Tähän tehtävään sidottiin kolme neljäsosaa lelutehtaiden henkilökunnasta.

- Pikkuhiljaa lähikylien ihmiset alkoivat ihmetellä outoja valonvälähdyksiä, pamahduksia, liikehdintää ja maan järkkymistä tunturin lähistöllä. Eräs järistys oli voimakkuudeltaan sellainen, että Korvatunturin luultiin jopa romahtavan. Kyseiset ihmiset vaiennettiin pikaisen kuoleman uhalla. Operaatio oli täydessä käynnissä.

- Tässä vaiheessa muutaman valtion satelliitit olivat huomanneet Korvatunturin alueella tavallisuudesta poikkeavaa seismistä toimintaa. Myös suuria aseistettuja massoja nähtiin kokoontuvan vähän väliä tunturin lähistöllä. Suomenkin valtaapitävät olivat asiasta tietoisia, mutta päättivät jostain kumman syystä pitää turpavärkkinsä kiinni. Saattoi olla, että nämä pelkäsivät joutumista naurunalaisiksi.

- Salaiset komiteat kokoontuivat hätäneuvonpitoihin. Esimerkiksi Naton ja YK:n taholta koetettiin pitää yllä keskusteluyhteyksiä Korvatunturiin, mutta sieltä päin viesti oli yksiselitteinen: ”Jos ei meikän pukkimme kelpaa, niin haistakaapa vittu!” Erityisen kiusallinen tilanne oli Suomen valtaapitävien kannalta – Suomen valtion alueella sijaitsi käytännössä sisäkkäinen totalitaristinen valtio, jonka itsenäisyyttä kukaan ei tunnustanut, mutta joka sai operoida alueellaan vapaasti välittämättä Suomen laista.

- Yleisessä tiedossa oli sekin asia, että Korvatunturin työväestöä kohdeltiin kaltoin. Tilanne oli käytännössä sama kuin Pohjois-Koreassa. Asuinolot olivat luokattomat, työt raskaita ja työpäivät pitkiä. Ravinnoksi tarjottiin yleisimmin pelkkää kaurapuuroa. Samalla työväestölle syötettiin ruokotonta propagandaa Korvatunturin paratiisimaisista elinoloista ja Joulupukin ylivertaisuudesta urheilun, kulttuurin ja tieteen saralla. Ei ollut tavatonta, että Joulu TV:ssä näytettiin naurava Joulupukin hahmo ihastelemassa Korvatunturin tehtaita ja asearsenaaleja tekohymyilevät tonttukenraalit ympärillään.

- Lausunnot kovenivat entisestään, kun Korvatunturi teki kaksi onnistunutta ohjuskoetta, ensimmäinen Huippuvuorten alueelle ja toinen Skandinavian taakse Atlantin valtamerelle. Tämä todisti, että Korvatunturi oli onnistunut istuttamaan ydinkärjen pitkän kantaman ohjukseen, jonka takia isku ainakin Ruotsin omaa Joulupukkia vastaan oli mahdollinen.

- Kokeet saivat aikaan melkein kakaramaista nimittelyä. Joulupukki kutsui Yhdysvaltojen presidenttiä ”vanhaksi höprähtäneeksi hölmöksi”, johon tämä vastasi nokkavasti Joulupukin olevan myyttien mukaan häntä vielä paljon vanhempi ja höyrähtäneempi. Sama valtionpäämies myös kyseenalaisti Joulupukin suhteen lapsiin. Hassussa talossa asuva, leluja tehtaileva ja lapsia polvellaan hyppyyttävä partaveikko oli hänen mielestään juuri kuin pedofiilin perikuva. Tätäkään lausuntoa Joulupukki ei sulattanut, vaan loukkaantui ja radikalisoitui entistä syvemmin.

- Sitten tapahtui se, mikä oli ollut odotettavissa. Korvatunturi suuntasi mainitun ”ehkäisevän iskun” ruotsalaisen Joulupukin hallintoaluetta kohtaan. Muussa tapauksessa propagandakoneistot olisivat alkaneet jauhaa sotasanomiaan täyttä höyryä asianosaisten valtioiden medioissa, mutta tämä tilanne oli kinkkisempi – kaikkinaiset sotatoimet oli pidettävä kansojen silmiltä piilossa. Natolta kuitenkin löytyivät sopivat miehet Joulupukin hiljaiseen vaarattomaksi tekemiseen. Oli arvioitu, ettei Korvatunturin asujaimisto tulisi juurikaan suremaan ”mahtavan johtajansa” likvidoimista.

- Eräänä yönseutuna kymmenkunta Naton erikoissotilasta laskettiin Korvatunturin lähimaastoon asianmukaisissa varusteissa – näillä oli hiippalakit päässä, harmaat kangastakit ja -housut, sekä hoitamattomat karvakuontalot. Hienovaraista surmatyötä varten ryhmä oli pakannut lahjasäkkeihinsä ainoastaan pienet vaimennetut pistoolit. Tehtävä oli määrä suorittaa siten, ettei edes tarkkaavaisin vartiotonttu sitä huomaisi.

- Miehet näkivät Korvatunturin alarinteillä melkein puolen divisioonan verran tonttujen sotajoukkoja. Panssaroidut ja räjähteillä varustetut kamikaze -lentoporot odottivat rauhassa sotakäskyä. Tontut eivät osanneet lainkaan epäillä miesten tarkoitusperiä. Nämä astuivat Korvatunturin sisuksiin vievään tunneliin, jonne kaikki tonttuteollisuudelle tarpeellinen tavara puutavarasta asetilpehööreihin tuotiin rekka-autoilla. Korvatunturin sokkelot olivat heille satelliittikuvista tuttuja, mutta sen alaisuudesta löytyi myös paljon kulkuväyliä, joita ei oltu aiemmin merkitty kaavaan.

- Yhden suuren hallikäytävän tiedettiin vievän suoraan Korvatunturin keskiöön. Matkalla miehiä vastaan tuli joitakin vuoren vartiokaartiin kuuluvia tonttuja. Ne kyselivät heiltä henkilöllisyyttä tonttujen takaperoisella kielellä, johon he juuri ja juuri osasivat vastata. Yksi heistä oli opetellut välttävän nurinkurisen suomen kielen. Miehet sanoivat kyselijöille kuuluvansa Korvatunturin Pohjois-Amerikan jaostoon – siksi ontuva puheenparsi. Kun heidän suurta kokoansa ihmeteltiin, he sanoivat, että Amerikassa tontut söivät muutakin kuin pelkkää kaurapuuroa.

- Viimein miehen tulivat korkean tammioven eteen, johon oli kaiverrettu sarvipukin hahmo. Sitä vartioi kaksi puolinukuksissa keikkuvaa vartijaa. Nämä vaimennettiin nopeasti. Todellisia henkilöllisyyksiä ei ollut enää siinä vaiheessa mitään tarvetta salata.

- Miehet tunkeutuivat hiljaa Joulupukin kammioon ja näkivät lihavan hahmon nukkumassa peitto päänsä päällä. Vuode oli tehty kokonaan luista. Sen reunat oli koristeltu juurikin lasten pääkalloilla. Yöpöydällä lojui iso partainen naamari – ihmisen ihosta tehty. Partajouhetkin olivat aitoja. Samalta pöydältä löytyi Adolf Hitlerin Taisteluni -kirja.

- Miehet vetivät peiton hahmon päältä ja huomasivat, ettei tuo käyttänyt naamaria turhan takia. Siinä nukkui valehtelematta ahvenenpäinen mies. Epäilemättä tämä oli vanha, vanhempi kuin koko ihmisen suku. Se kauhistutti löytäjänsä – kovimman tulihelvetin läpi monesti ryömineet miehet – suunniltaan. Olio nousi pystyyn. Sen leveä suu aukeni, ja se kysyi: ”Jokos se on aatto jo?” Sillä oli hirvittävät röpelökädet ja sen kauhtanan alta pilkotti rivistö suomuja. Se oli tehnyt unisukat kollikissan turkista. Helvetin löyhkäävä ja härski lipeäkala, miehet kirosivat.

- Joulupukin murhaaminen olisi saattanut onnistua, mutta miehet eivät kyenneet luonnottoman näyn hämmentäminä toimimaan. Joulupukki sen sijaan oli varautunut salamurhayrityksiin. Se vetäisi kolttunsa alta esiin pyssyn. Se sanoi: ”Tänne eivät ulkomaan pellet tule kieroilemaan!”

- Alkoi kova tappelus. Miehet laskivat pukkiin kymmeniä luoteja, mutta ne sujahtivat suoraan sen läpi. Pukin ase ampui sokeriliimaa, ja puolenkymmentä miestä muuttui hetkessä piparkakku-ukoiksi. Taskustaan pukki vetäisi muutaman teräväkulmaisen joulutortun ja käytti niitä heittotähtinä. Yksi osui erästä miestä keskelle otsikkoa, ja tämäkin oli poissa pelistä. Sitten Joulupukki sylki pitkänä sarjana suustaan Amerikan pastilleja, jotka puhkoivat monta silmää ja jäivät ikävästi poskiin roikkumaan.

- Lopulta vain yksi mies pääsi hatkaan. Hän harhaili loputtomasti Korvatunturin käytävillä etsien ulospääsyä – järkytys oli vienyt häneltä myös suuntavaiston. Matkallaan hän näki ällistyttävän määrän sotakalustoa tankeista, helikoptereista ja miehistönkuljetusvaunuista kovapäisiin ohjuksiin. Korvatunturi oli varustaunut kuin armageddonia varten. Tonttujen verenhimoiset kasvot kauhistuttivat häntä.

- Monta tuntia Korvatunturin ilmastointikanavissa ja viemäreissä piileskeltyään mies löysi ulos. Hän katkoi koipensa kieriessään Korvatunturin länsirinnettä alas. Hän ei voinut laahustaa läheiseen kylään, sillä hän tiesi sen korruptoituneeksi. Niinpä hän kulki lähemmäs sata kilometriä metsissä ja pelloilla ja tapasi viimein kylän, missä sikäläiset ihmettelivät hänen vierasta puheenparttaan ja ryvettynyttä olemusta. Mies oli sen verran sekavassa tilassa, että hänet toimitettiin oitis hermoparantolaan.

- Ihmettely jatkui myös psykologien ja psykiatrien kesken. Mies vaahtosi lakkaamatta Korvatunturin oletetuista kauhuista, mikä oli hoitohenkilökunnan mielestä täysi psykoosin merkki.

- Sellainen oli siis miehen kohtalo. Mutta yksi asia pistää minut edelleen hekottelemaan. Miehen nimittäin vietettyä hermoparantolassa muutamia kuukausia alettiin hänelle tehdä psykologisia testejä. Eräs niistä oli klassinen Rorschachin musteläiskätesti. Tutkimuksesta vastaavan psykologin naama venähti lopullisesti, kun hän sai kuulla, mitä mies näki noissa värikkäissä tahroissa: niissä oli hänen mielestään kaikissa kuvattuna tonttu konekivääri kädessä!

Eerikki lopetti kertomuksensa toteamalla:

- Ei uskoisi, kun katselee Korvatunturin rauhallista silhuettia. Siellä alhaalla kuhisee sanomaton helvetti!

- Miten sinä tiedät kaiken tämän. Vai oletko keittänyt kokoon oikein jouluisen hupijutun lähimmäistesi iloksi?

- Katsoppa tätä renttumaista partaa, perunanenää ja kituliasta vartta. Tonttuhan minä olen, mutta tontun tavat hyljännyt. Minä vain en enää jaksanut sitä menoa, ja päätin paeta. Mutta turvassa en ole täällä lasaretissakaan. Joulupukin vakoojia ja muita asiamiehiä hiiviskelee täällä kaikkialla.

Ukko näytti vielä varmuudeksi hammasriviään. Hänen ylemmät kulmahampaansa olivat selvästi pidemmät kuin muu purukalusto, mutta teroitettu tylpiksi.

- Tämän kertomuksen painikkeeksi kelpaisi raaka tenttu, Artturi sanoi.

- Katsohan tätä, sanoi ukko ja vetäisi vuodepöytänsä laatikosta epämääräisen pullon. - Tällä me Korvatunturin piirissä tapasimme pyydystää maahisia. Iso kuoppa ja pullo sen pohjalle, niin aina tulee saalista. Ne ovat karmeita juoppoja ne maahiset.

- Tästä joulusta saattaa sittenkin tulla mukava. Oli se vaan pirun hyvä juttu, että yritin tappaa itseni.

***

Artturi pääsi seuraavana päivänä ulos sairaalasta. Hänen tapaamansa ukko jäi vielä samoille pahnoille makaamaan. He toivottivat toisilleen hyvät joulunseudut, ja ukko kehoitti häntä vahtimaan visusti selustaansa. Kummallista eläjää oli kuulemma liikkeellä.

- Helvettiäkö tässä jouluevankeliumeita, Artturi myhäili, - Lucia-neitoja tai tiernapoikia kaipaa, kun on olemassa miehiä – satuolentoja tai ei – jotka tuovat joulumielen tällaiselle rentullekin. Vaikeaa se on joskus juopon elämä, mutta eipä ole helppoa tontuillakaan.

Eräs asia hiukan mietitytti Artturia. Korvatunturin piirissä tulisi Eerikin mukaan tapahtumaan pian jotain suurta, joka kohahduttaisi koko maailmaa. Se kuulemma selviäisi hänellekin vasta seuraavana jouluaattoiltana.


THE GOD CREATED SHIT.

Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: HourglassEyes

Valvojat: IivariDyn
Paikalla 22 vierailijaa
Uusin jäsen: Mats Nyman
Jäseniä yhteensä: 8079