Uusimmat viestit

Uusimmat keskustelut

Lukupiiri: Atorox-novellit 2016 (3)

  • Jaragil hahmo Kirjoittaja
  • Jaragil
    Paladiini
    Taso: 39
  • Viestejä: 562
24.03.2016 19:56 #1 : Jaragil
Tämän osan käsittely alkaa perjantaina 11.4.2016.

Tässä lukupiirissä luemme Atorox-voittajaksi ehdolla olevia novelleja. Äänestäjäksi ilmoittautuminen päättyi 20.3., mutta vaikka et olisikaan äänestäjä / mukana juuri Risingin raadissa, olet tervetullut mukaan keskustelemaan kyseisistä novelleista. Atoroxista ja lukupiirin aikatauluista voi keskustella yleisesti täällä .

Käsiteltävänä ovat seuraavat novellit:
- Magdalena Hai: Kaunis Ululian
- Mikko Rauhala: Kobayashin vartija
- Jussi Katajala: Pohjoistuulen tuolla puolen
- Tuukka Tenhunen: Ugrilainen tapaus

"Here We Stand"
- Words of House Mormont

  • Jaragil hahmo Kirjoittaja
  • Jaragil
    Paladiini
    Taso: 39
  • Viestejä: 562
11.04.2016 22:24 #2 : Jaragil
Vastaus käyttäjältä Jaragil aiheessa Lukupiiri: Atorox-novellit 2016 (3)
Magdalena Hai: Kaunis Ululian

Hailla on ollut tuottelias vuosi näemmä. Ikävä kyllä tämä novelli tuo minulle mieleen enemmän Hänen kuvansa kuin Vainaansuon. Kuvailu on edelleen hienoa, mutta juoni tuntuu liian ahtaalta novellimittaan ja tunnetasolla en ehtinyt päästä hahmojen pään sisälle tarpeeksi syvälle, jotta loppuratkaisu olisi liikuttanut suuntaan tai toiseen.

Mutta niin, tässä on edelleen todella paljon tunnelmaa, erinomaista kuvastoa ja hyviä sanavalintoja. Kristallimeri ideana leijulaivoineen ja villeine merirosvoineen on jotenkin hyvin ghiblimäinen ainakin omasta mielestäni, mikä ei ole missään nimessä huono asia. Päinvastoin. Merirosvot nyt tietysti olivat enemmän heimomaisia kuin Ghibli-filmeissä, mutta se antoi novellille oman, yksilöllisen säväyksensä. Myönnettävästi esimerkiksi Lee Lain kuparisuutta korostettiin kerran tai pari liikaa, mutta muutoin pidin todella paljon novellin luomasta maailmasta.

Joskin täytyy myöntää, että novellin nimet eivät olleet onnistuneimpia. Lee Lai nyt vielä menee, ja Ululian on itse asiassa oikein kaunis nimi, mutta esimerkiksi nämä arvonimet muistuttivat toisiaan liikaa. Jouduin koko ajan miettimään, oliko ao vai ai se naispuolinen nimike. Totta kai nimet oikeasti voivat muistuttaa näin paljon toisiaan ja ihmiset osaavat erottaa ne vallan helposti, jos se on osa heidän kulttuuriaan. Mutta lyhyessä novellissa on aika paljon pyydetty lukijalta, että hän saa ne sisäistettyä välittömästi. Etenkin kun nimien samankaltaisuus ei lisää novelliin käytännössä mitään. Kill your darlings, ja sitä rataa.

Mutta novellin suurin aukko on ikävä kyllä se juoni jälleen kerran. Skenaariona tilanne on mielenkiintoinen. Mies ja nainen hallitsevat yhdessä, mutta nyt mies on kuollut ja merirosvojen armoton maailma vaatii tiettyjä toimenpiteitä, jotta heidän laivastonsa voi selvitä. Tarinan aikana käydään läpi mytologiaa, hahmojen taustoja, maailman rakennetta, kaikkea sitä kivaa ja mukavaa, jota tarinalta haluaakin. Mutta ikävä kyllä se kaikki käydään läpi niin nopeasti. Tämä olisi aivan mahtava tarina romaanina, mutta novellina en vain ehdi kiintyä hahmoihin tarpeeksi, etenkin kun lopetus on niin jyrkkä. Vainaansuo toimi paremmin, koska se hyödynsi entuudestaan tuttuja elementtejä yhdistettynä uudella tavalla mielenkiintoiseksi tapahtumaketjuksi. Tässä suurin osa ajasta menee maailman selittämiseen. Vainaansuo myös jätti lopun auki, jolloin lukijalle jäi tilaa pohtia hahmojen tulevaisuutta. Tässä lopetus on kovin... lopullinen, mikä toimii romaanissa täydellisesti, mutta novellissa se on riskialttiimpi valinta.

Täytyy silti myöntää, että pidin novellista. Hahmot olivat hauskoja, maailma erittäin mielenkiintoinen ja kielenkäyttö toimivaa. Juoni oli sivumäärään nähden ahtaalla, mutta minkäs teet.

"Here We Stand"
- Words of House Mormont

  • Emelie hahmo
  • Emelie
    Verivelho
    Taso: 57
  • Viestejä: 2734
13.04.2016 09:35 #3 : Emelie
Vastaus käyttäjältä Emelie aiheessa Lukupiiri: Atorox-novellit 2016 (3)
Magdalena Hai: Kaunis Ululian

Nyt tuli vastaan novelli, joka kolahti ja lujaa. Eli siis pidin tästä valtavasti, jotenkin tämä vain oli juuri sitä, mitä halusinkin lukea juuri nyt.

Aluksi novellin nimi oli hiukan outo ja oli hankala ymmärtää sen merkitystä, mutta se aukeni tarinan edetessä. Pidin siitä, että nyt merkittävänä henkilönä oli vahva nainen, joka on ansainnut paikkansa voimallaan. Ja myös se oli hienoa, että orjahahmona/lemmikkinä oli miespuolinen, jonka tärkein ominaisuus oli hänen kauneutensa. Yleensä orjan paikalla olisi ollut naispuolinen, joten mukava muutos.

Maailman raadollisuutta kuvattiin hyvin, ei liian mässäilevästi eikä liian angstisesti. Hyvin toteavasti itseasiassa, juuri siten mistä pidän eniten. Maailmaan uppoutui vähitellen kaikista oudoista termeistä huolimatta. Samoin kuin Jarrellakin, minullakin oli vaikeuksia erottaa ai ja ao etc. Nimet olivat liian samanlaisia lukijalle, mikä on tässä selvä heikkous.

Toinen asia, joka sai minut rypistämään kulmiani, mutta joka avautui sitten lopussa, oli se, että kun Lai saa tietää miehensä kuolemasta, tämä harrastaa heti samantien seksiä Lianin kanssa. Tarinan keskellä tämä tuntui jotenkin todella oudolta ja liian äkkinäiseltä, mutta loppu selitti senkin.

Minusta tämä oli hyvin tehty tarina, jossa oli hieno tunnelma ja kiinnostava miljöö. Loppu oli hyvä, se oli yllättävä. Lopun aavisti vain hieman etukäteen, juuri sopivasti, että lukija saa siitä ymmärtämisen riemun. Olin jopa hieman pahoillani Lianin kohtalosta, koska minä kiinnyin hahmoon.

I have seen the future .... and I do not wish to go there again.

  • Jaragil hahmo Kirjoittaja
  • Jaragil
    Paladiini
    Taso: 39
  • Viestejä: 562
14.04.2016 00:49 #4 : Jaragil
Vastaus käyttäjältä Jaragil aiheessa Lukupiiri: Atorox-novellit 2016 (3)
Mikko Rauhala: Kobayashin vartija

Okei, ensinnäkin olen aavistuksen pettynyt, että tämä ei ollutkaan Star Trek -tarina, kuten otsikko antoi ymmärtää. Kobayashi nyt totta kai on ylipäätään japanilainen sukunimi, eikä aivan ehdottomasti Star Trekkiin sidottu, mutta miksi valita juuri se nimeksi, etenkään jos itse novellilla ei ole edes teemallisesti mitään tekemistä kyseisen sarjan kanssa.

Mutta noin ylipäätään ihan mukava tarina. Pidin tarinan miljööstä noin yleisellä tasolla. Maailma, joka yrittää rakentaa itseään uudestaan suuren tuhon jälkeen on aina todella hieno mahdollisuus tarinankerronnalle, koska se sallii kirjoittajan sekoittaa mukaan niin keskiaikaisia ja vanhahtavia kuin myös äärimmäisen futuristisia elementtejä. Tässä itse mullistusta tai romahdusta ei juuri käsitelty ja kaikki tarinassa esiintyvä teknologia vaikutti varsin uudelta. En saanut juurikaan kuvaa siitä, että päähenkilön avaruusmatkailu olisi kovin vaikeaa verrattuna tuhoa edeltävään aikaan, tai edes noin ylipäätään. Toki tarina sanoi, että se on vaikeampaa, mutta se ei tuntunut siltä. Vivahde-ero, mutta siltikin.

Olin myös aavistuksen pettynyt siihen, että tässä oli jälleen kerran kyseessä yksi "astu tuhotun vartijan saappaisiin" tarina. Juonikuviona erittäin dramaattinen ja hyvin toteutettuna oikein toimiva, mutta tässä se tuntui enemmän rastilta kliseelistassa. Se tuli hieman puskista, mutta ei hyvällä tavalla, eikä sen tunneimpaktia oikein tuntenut, koska jälleen kerran novellin hahmolla ei juuri ollut tulevaisuutta, luonnetta tai suunnitelmia, joten hänen loukkuunjäämisensä ei koskettanut.

Samaten kieli oli paikoitellen hieman kömpelöä. Enimmäkseen mitä tuli sanavalintoihin. Termit kuten "riiviö" ja "vässykkä" antoivat koko tekstille hieman lapsellisen sävyn, mikä oli pahassa ristiriidassa varsin kovaksi keitetyn scifi-ympäristön kanssa. Tällaisenkin saisi toki toimimaan juuri oikealla sävyllä ja tasapainolla, mutta ainakin itselläni jäi tekstistä epämiellyttävä maku suuhun, mitä tuli yleissävyyn.

Silti, teksti oli kokonaisuutena ihan miellyttävä. Ei mitenkään erikoisen hieno, mutta mikään ei myöskään hangotellut pahasti vastaan. Kohtalaista keskikastia, mikä nyt ei varmasti ollut kirjoittajan pyrkimys, mutta minkäs teet.

"Here We Stand"
- Words of House Mormont

  • Emelie hahmo
  • Emelie
    Verivelho
    Taso: 57
  • Viestejä: 2734
15.04.2016 08:55 #5 : Emelie
Vastaus käyttäjältä Emelie aiheessa Lukupiiri: Atorox-novellit 2016 (3)
Mikko Rauhala: Kobayashin vartija

Kuten Jarre sanoi, tämä oli ihan mukava tarina. Tässä ei ollut mitään mikä olisi ärsyttänyt mitenkään merkittävästi, mutta ei myöskään ollut sitten mitään mikä olisi kiinnostanut jotenkin erityisesti. Jokseenkiin aika yhdentekevä tunnetasolla tämä novelli. Minulla yleensäkin ottaen kirjojen lukemisessa on se tavoite ja odotus, että lukemani kirjat liikuttavat jotain minussa. Ei sen tarvitse olla aina positiivista (vaikka sitä useimmiten toivon), mutta jos mitään fiilistä ei tule, se jättää tyhjän olon. Näin kävi tämän novellin kanssa.

Avaruuspiraatit ovat kiinnostava idea noin ylipäätänsäkin, tykkään lukea heistä, ja minusta oli ihan hauska ajatus tässä novellissa, että totta kai he juhlistavat perhettä rommilla. Mutta koko tarina nojasi siihen, että itse idea on toimiva, jolloin juoni, hahmot ja ynnä muut asiat eivät saaneet mitään eloa itseensä. Päähenkilön motiivi lähteä seikkailemaan oli ohut, juonenkäänteet liian paljon mutkien oiontaa ollakseen uskottavia tässä kontekstissa ja muutenkin hahmot olivat pahvisia. Päähenkilöpoikakin oli jokseenkin jopa hajuttoman ja mauttoman oloinen, siitä kaverista ei saanut mitään otetta. Ja tällä oli myös samantien kova luottamus isopappaansa, koska he ovat sukua. Mitä ihmettä? Aivan käsittämätön väite.

Tarina soljui kohtuullisen hyvin, mutta loppu oli kyllä todella antiklimaattinen. Eipä sillä, ei siihen loppuun rakennettukaan tarinassa mitään isoa ja merkittävää, mutta eipä se tällaisenakaan kovin erikoinen ollut. Aika yhdentekevä tarina tämä oli, valitettavasti.

I have seen the future .... and I do not wish to go there again.

  • Jaragil hahmo Kirjoittaja
  • Jaragil
    Paladiini
    Taso: 39
  • Viestejä: 562
16.04.2016 09:40 #6 : Jaragil
Vastaus käyttäjältä Jaragil aiheessa Lukupiiri: Atorox-novellit 2016 (3)
Jussi Katajala: Pohjoistuulen tuolla puolen

Katajala ei taaskaan pettänyt. Viime vuona hänen Sininen joutsen -novellinsa oli ehdoton suosikkini jännittävän juonen ja hyvän kerronnan takia, ja edellisenäkin vuonna pidin hänen kaikista kolmesta novellistaan (Jotta taidat suomen kielen, Presidentin elokuut ja Mare Nostrum), joissa kaikissa jälleen kerran oltiin otettu hyvä, novellimittaan sopiva juoni ja kerrottu se sujuvasti, juoksevasti ja erinomaisella taidolla.

Pohjoistuulen tuolla puolen ei ole paras novelli, mitä olen Katajalalta koskaan lukenut, mutta on se silti helposti yksi tämän vuoden parhaista. Kehyskertomuksena pölkkyä odottava merirosvo sepittämässä tarinaa löytöretkistään on erinomainen ja vahvisti tarinasta hyökyvää Tuhannen ja yhden yön tarinat -vaikutelmaa. Aivan kuin olisi lukenut yhtä Sinbad Merenkulkijan matkoista, mutta hieman pohjoisemmalla ja karummalla sävyllä. Ja sitten lopetus viskaa viimeisen kapulan rattaisiin ja kääntää koko tarinan päälaelleen.

Pidin myös paljon tarinan tavasta rakentaa maailmaa. Tämä Itämeri ja Eurooppa ylipäätään ovat selvästi hyvin erilaisia omaamme verrattuna, mutta novelli kuluttaa minimaalisen vähän aikaa maailman selittämiseen, mutta lukija saa siitä huolimatta tarpeeksi informaatiota pystyäkseen vetämään omat johtopäätöksensä. Sinne tänne ripotellut termit, sanat ja lauseet vihjaavat lukijalle, että tässä ja tässä kohtaa maailma eroaa omastamme ja siitä lähdetään rakentamaan johdonmukaisesti novellin mittaan. Esimerkiksi Magdalena Hai on ollut tänä vuonna monessakin novellissa rakentelemassa uusia maailmoja, mutta hänellä kuluu huomattavasti enemmän aikaa maailmojen selittämiseen ja avaamiseen, mikä jättää vähemmän aikaa juonelle. Haikin on hyvä maailmanrakentaja, sitä en kiellä, mutta ero on kyllä selvä, kun vertaa hänen ja Katajalan tekstejä.

Jos nyt jostain pitää valittaa, niin sanoisin, että olin eniten pettynyt siihen, että munkkikalan neuvoja ei käytetty oivaltavammin. Itse ratkaisut olivat sopivia ja hauskoja, mutta päähenkilö tuntui tajuavan neuvojen järjellisyyden vasta käytettyään niitä, jolloin neuvoista ei käytännössä ollut juuri hyötyä. Ainoastaan kolmatta neuvoa hyödynnettiin pitäen neuvo mielessä, eikä silloinkaan päähenkilön toimesta. Toki näin käy myös klassisissa saduissa ja tarinoissa, mutta olen tyytymätön kyseiseen ratkaisuun niissäkin.

Väittäisin myös, että dialogi ei ollut tässä novellissa vahvimmillaan. Etenkin ensimmäisen osion dialogi merirosvon ja kirjurin välillä tuntui jopa kiusallisen kömpelöltä. Se vetreytyi siitä melko nopeasti, mutta ei missään vaiheessa saavuttanut täysin luontevaa tasoa. Ylipäätään muistelen, että sujuva dialogi ei ole koskaan ollut Katajalan vahvin osa-alue, mutta ei se myöskään ole koskaan pistänyt näin pahasti silmään.

Siltikin, hyvä novelli ja voin helposti kuvitella äänestäväni tätä.

"Here We Stand"
- Words of House Mormont

  • Emelie hahmo
  • Emelie
    Verivelho
    Taso: 57
  • Viestejä: 2734
21.04.2016 08:43 #7 : Emelie
Vastaus käyttäjältä Emelie aiheessa Lukupiiri: Atorox-novellit 2016 (3)
Jussi Katajala: Pohjoistuulen tuolla puolen

Odotin Katajalan novellin lukemista, sillä myös minä olen aina pitänyt niistä. Ja olen Jarren kanssa samaa mieltä, tämä oli hyvä, joskaan ei parhain Katajalan novelli.

Pidin erityisesti tarinan fiiliksestä, siinä oli juuri oikea seikkailutarinan tunne. Lähdetään jonnekin tuntemattomaan, kaukaiseen paikkaan ja matkalla sekä kohdepaikassa tapahtuu kaikenlaista. Hahmoista ei nyt saanut oikein kunnon otetta, mutta ne olivatkin jokseenkin toisarvoisia tässä tarinassa.

Pidin alusta, vaikka dialogi siinä olikin tönkköä. Ainakin minun kiinnostukseni heräsi heti, ja halusin tietää lisää. Tarinan seikkailuosuus hyrähti heti samantien käyntiin ja sama vauhti jatkui melkein loppuun asti. Hiukan kritisoin sitä, että seikkailun loppu oli liian kiirehditty, jäi olo, että tarina piti päättää äkkiä, jolloin oiottiin melkoisesti. Se harmillisesti latisti loppua. Mutta muuten ehyt tarina.

Munkkikala oli hauska otus, minussa se herätti suurta hilpeyttä. Novellissa oli muutenkin paljon hauskoja pieniä yksityiskohtia, jotka toivat luotuun maailmaan erityislaatuisuuden tunnetta pienellä vaivalla. Pidin tästä valtavasti.

Joo, hyvä tarina Katajalalta, jälleen kerran.

I have seen the future .... and I do not wish to go there again.

  • Emelie hahmo
  • Emelie
    Verivelho
    Taso: 57
  • Viestejä: 2734
25.04.2016 13:16 #8 : Emelie
Vastaus käyttäjältä Emelie aiheessa Lukupiiri: Atorox-novellit 2016 (3)
Tuukka Tenhunen: Ugrilainen tapaus

Kalevalaisuus on hiukan liian innokkaasti käytetty aihe. Ymmärrän toki sen, että vuosi 2015 oli juhlavuosi ja että se inspiroi, mutta kun lukee parikymmentä novellia lyhyessä ajassa, saman teeman toistuminen jatkuvasti ei innosta. Tästä ärsyyntyminen ei nyt tietenkään saa kohdistua tähän novelliin, koska lukujärjestys olisi voinut olla toisenlainenkin.

Mutta itse asiaan, eli novelliin. Siinä oli hauskoja juttuja, kuten lukuisat hirviviittaukset. Minusta ne toimivat mukavasti tunnelman luojana. Ideoita ja asioita Kalevalasta oli sitten käytetty paljon rouheammin, josta tavallaan myös pidin, mutta jonka koin hiukan liian alleviivaavaksi. En tiedä, jotenkin se oli liian ahdistava ilmapiiriltään juuri noiden juttujen takia. Ja ahdistavuus on välillä ihan suotava tunne, mutta tässä en siitä pitänyt.

En oikein saanut kiinni tarinasta, se jäi minulle tosi etäiseksi. En oikein osaa muodostaa tästä mielipidettä, pitänee kuunnella muiden ajatuksia asiasta, josko sitten vaikka omatkin selkenisivät.

I have seen the future .... and I do not wish to go there again.

  • Jaragil hahmo Kirjoittaja
  • Jaragil
    Paladiini
    Taso: 39
  • Viestejä: 562
25.04.2016 15:12 #9 : Jaragil
Vastaus käyttäjältä Jaragil aiheessa Lukupiiri: Atorox-novellit 2016 (3)
Tuukka Tenhunen: Ugrilainen tapaus

Tenhusen viime vuoden novelli Murskaaja oli ihan hauska yhdistelmä robotteja, tekoälyä ja piirrettymäistä toimintaa. Ei suosikkejani, mutta hyvin kirjoitettu ja tarpeeksi omaperäinen, että se jäi mieleen kliseisestä juonesta huolimatta. Ugrilainen tapaus pysyttelee samoilla linjoilla tyyliltään ja teemoiltaan. Jälleen kerran varsin raadollisen dekkarimaiseen miljööseen yhdistetään äärimmäisen kliseinen ja kulunut juonikuvio, jota kuitenkin käsitellään tarpeeksi omaperäisesti, että sen kliseisyys voidaan antaa anteeksi. Ainakin melkein.

Kalevalan tuominen nykyaikaan ei ole mikään uusi keksintö ja ikävä kyllä kaikki kyseistä ideaa hyödyntävät tarinat tahtovat olla varsin samanlaisia. Tämäkään tarina ei tee tässä mielessä poikkeusta, joskin kesti hieman aikaa, että itse kalevalaiseen materiaaliin päästiin käsiksi. Alkupuoli tuntui olevan enemmän jonkinlaista yhteiskunnallista kommentointia, jossa suomalaiset asetetaan vähemmistön asemaan ja yritetään siinä sitten tökkiä ja arvostella nykytilannetta. Okei, ei siinä mitään, mutta kun koko lähtötilanne on niin epäselvä. Suomalaiset tai kalevalaiset, tai mitä yhteiskuntaluokkaa he nyt tarkasti haluavatkaan olla, vaikuttavat olevan ugreja, mutta sitten nämä pohjalaiset käyttävät sekoitusta skandinaavisia ja saamelaisia nimiä ja heistä puhutaan lapinnoitina ynnä muina. Mutta kun saamelaisetkin kuuluvat ugrilaisiin kansoihin, niin mitä ihmettä... Häiritsi koko lukemisen ajan, ja sen olisi voinut ohittaa niin helposti puhumalla ugreista vaikka kalevalaisina. Mikä olisi vain vahvistanut tarinan liittymäkohtia Kalevalaan, kun sitten siinä olisi ollut selvä kahtiajako Kalevan ja Pohjolan väen kanssa.

Mikä olisi ollut hyvä, koska nyt tarina tuntui varsin kahtia jakautuneelta. Ikään kuin kirjoittaja olisi halunnut kirjoittaa yhteiskuntakritiikkiä vähemmistöistä ja maahanmuuttajavihasta, mutta myös kertoa tarinan Kalevalasta nykypäivässä. Ja kun nämä kaksi olisivat voineet niin helposti tukea toisiaan, mutta nyt siihen sotkettiin tuo ugrilaisuus, joka sekoitti pakan täysin. Voi hyvin olla, että itse kirjoittajalle tämä kaikki oli selvää ja pesäjaossa ei ollut mitään kyseenalaista, mutta se ei kyllä välittynyt lukijalle ollenkaan, koska teksti ei avannut miljöötä tarpeeksi, jolloin kirjoittajan valitsemat myytit ja taustatarinat jäivät vain hänen oman päänsä sisälle.

Olin myös aavistuksen pettynyt tarinan kielenkäyttöön verrattuna edellisen vuoden Murskaajaan. Teksti oli sujuvaa ja itse miljöön raadollisuus välittyi hyvin tunnelmaltaan. Mutta kuvailu ampui välistä aika reilusti yli hahmojen kohdalla. Vaikutti siltä, että joka ikinen hahmo reagoi kaikkeen virnuilemalla, kohauttelemalla olkiaan, paukuttelemalla henkseleitään, ja niin edelleen. Tämä teki novellista varsin huvittavaa luettavaa, koska jokainen hahmo vaikutti niin yliampuvan coolilta ja raadollisen leuhkalta tai särmikkäältä.

Noin ylipäätään jäi vähän pettynyt tunnelma. Ideoita kyllä riitti, mutta ne tuntuivat jäävän puolittain kirjoittajan pään sisään ja teksti oli kokonaisuutena varsin sekava.

"Here We Stand"
- Words of House Mormont

  • Tapsa hahmo
  • Tapsa
    Vampyyri
    Taso: 32
  • Viestejä: 253
23.05.2016 18:07 #10 : Tapsa
Vastaus käyttäjältä Tapsa aiheessa Lukupiiri: Atorox-novellit 2016 (3)
Kaunis Ululian

Merirosvonovellien kastista se fantasiaseikkailu. On merirosvojen laivue, joka on jaettu kahtia mies- ja naisjohtajien (ao khi ja ai khi) alaisuuteen, on myrkyllinen kristallimeri, on leijualuksia. Päähenkilönä ei ole mikään Will Turner -tyyppinen seikkailija, vaan nättipoika, jonka äitimestari on ottanut rakastetukseen ja paasikseen. Näiden suhde onkin mielenkiintoinen ja sitä novelli lähinnä seuraakin.
Ihan jees.

Kobayashin vartija

Tämä taas oli avaruusmerirosvoista kertova tarina (vrt. Disneyn Aarreplaneetta). Novelli vähän kaatuu siihen, että puolet sen sisällöstä kuvaa ilmalukon avaamista, mikä ei ole kovin kiinnostavaa. Legendaarisen aarteen vartija oli hauska hemmo ja hänen tarinansa ja juonensa uuden vartijan asettamiseksi olivat novellin sykkivä sydän.

Pohjoistuulen tuolla puolen

Merirosvonovelleista viimeinen oli paras. Tämä 1400-luvun Itämerelle sijoittuva seikkailu tempaisi minut mukaansa. Maisteri Wigbold kertoo uskomattoman tarinansa tyrmästä käsin. Se sisältää koira- ja susimiehiä, miekkailua laivojen kansilla, lupauksen kulta-aarteesta ja myyttisestä maasta kaukana pohjoisessa sekä mitä ihmeellisimpiä näkyjä vierailla vesillä. On sukeltava saari ja sen kiduksiset asukit, tursasväen Lovecraft-saari ja valloittajien asettama petollinen vasallihallitsija. Shown varastaa puhuva munkkikala, joka tietää kaiken ja jonka viisaudet saa itselleen sen syömällä (vrt. satu kultamunia munivasta hanhesta, jonka mies teurastaa nähdäkseen onko sen sisuksetkin kultaa). Lopussakin on vielä herkullinen twisti.
Tämän luokan seikkailutarinoita ei tule vastaan riittävän usein! Itse äänestin tätä Atoroxin voittajaksi.

Ugrilainen tapaus

Vaihtoehtomaailmassa poliisipari selvittää dekkarihengessä ugrilaistytön kuolemaa Suomessa, jossa kantaväestö ei olekaan suomalaisia vaan jotain ihan muuta ja suomalaiset ("ugrilaiset") ovat väkivaltainen, hyljeksitty ja yhteiskuntaan sopeutumaton vähemmistö. Huumoria revitään sitten siitä, miten me ollaankin ne maahanmuuttajat, jotka eivät osaa oikeita tapoja vaan heiluvat puukkojen kanssa, syövät etnistä ruokaa (kalakukkoa) ja harjoittavat kunniamurhia. Ugrilaiset kun kuuluvat metsään, eivät kaupunkiin.
Lopussa huudetaan Väinämöiselle "turpa kiinni, olet pidätetty" ja lauletaan kilpaa vihollista suohon. Aika mieleenpainuva kohtaus. Ylipäätään novellissa itse tykkäsin eniten poliisi-dekkari-trilleri-meiningistä.

Paikalla 1 jäsen ja 45 vierailijaa
Freyja
Uusin jäsen: Meeri Saukkonen
Jäseniä yhteensä: 9449