Uusimmat viestit

Uusimmat keskustelut

Lukupiiri: Atorox-novellit 2016 (5)

  • Jaragil hahmo Kirjoittaja
  • Jaragil
    Paladiini
    Taso: 39
  • Viestejä: 562
24.03.2016 20:01 #1 : Jaragil
Tämän osan käsittely alkaa perjantaina 25.4.2016.

Tässä lukupiirissä luemme Atorox-voittajaksi ehdolla olevia novelleja. Äänestäjäksi ilmoittautuminen päättyi 20.3., mutta vaikka et olisikaan äänestäjä / mukana juuri Risingin raadissa, olet tervetullut mukaan keskustelemaan kyseisistä novelleista. Atoroxista ja lukupiirin aikatauluista voi keskustella yleisesti täällä .

Käsiteltävänä ovat seuraavat novellit:
- Aleksi Peura: Potilas P
- Jussi Katajala: Korkea kiertorata
- Anne Leinonen: Tilastollisesti syyllinen
- J. S. Meresmaa: Pirunkeuhko

"Here We Stand"
- Words of House Mormont

  • Emelie hahmo
  • Emelie
    Verivelho
    Taso: 57
  • Viestejä: 2734
02.05.2016 08:57 #2 : Emelie
Vastaus käyttäjältä Emelie aiheessa Lukupiiri: Atorox-novellit 2016 (5)
Aleksi Peura: Potilas P

Tässä novellissa oli kiinnostava idea. Tarinassa edetään hauskasti Fosterin menneisyyteen, mutta potilaan P tulevaisuuteen, ja tämä loi mielenkiintoisen ajatusjänteen tähän. Novelli alkaa loppuhuipennuksesta, joka on ehkä riski, mutta toimi tässä. Suuret linjat olivat siis kohdallaan, mutta pienet osaset falskasivat, valitettavasti.

Aikaideapakka pysyi koossa melko hyvin, mutta jotkut asiat eivät tuntuneet etenevän ajassa "oikeaan" suuntaan, vaikka niiden olisi ehkä (minun mielestäni) pitänyt. Esimerkiksi tohtori Fosterin kiintymys potilaaseen P tuntui syvenevän, kun ajassa mentiin taaksepäin ja se on outoa. Se olisi toiminut, jos tunteiden lainenemista olisi tuotu esiin myöhemmissä päiväkirjamerkinnöissä, mutta minä en ainakaan itse huomannut tällaista.

Se peto oli jokseenkin turha, koska siitä ei sinänsä kerrottu juuri mitään. Se tuntui jäävän turhaksi lisäasiaksi tässä. Petoa pohjusteltiin ja erityisesti sen narskutus oli suuressa roolissa, mutta siihen se tuntui jäävän. Tästä johtuen minulla oli koko novellin ajan sellainen olo, että en huomannut jotain. En edelleenkään tiedä missasinko jotain, joten tämä fiilis on hieman häiritsevä. Potilaan P hämmennyksen ja aikadimensiolla leikkimisen takia tästä ei jäänyt sitä kuvaa, että spefielementit ovat vain yhden hahmon mielensisäisiä tapahtumia, mutta lähellä ollaan silti.

Hahmoista en osaa sanoa oikein mitään, niistä ei jäänyt mitään jälkifiilistäkään.

Yleensä en kiinnitä huomiota kirjoitusasuun (kirjoitusvirheet ignooraan totaalisesti), mutta tässä tarinassa käytettiin ajatusviivaa liian paljon, se tuli vastaan ihan koko ajan.

Mutta siis, pidin fiiliksestä ja ideasta, yksityiskohdat eivät vaan olleet minun mieleeni.

I have seen the future .... and I do not wish to go there again.

  • Emelie hahmo
  • Emelie
    Verivelho
    Taso: 57
  • Viestejä: 2734
03.05.2016 13:43 #3 : Emelie
Vastaus käyttäjältä Emelie aiheessa Lukupiiri: Atorox-novellit 2016 (5)
Jussi Katajala: Korkea kiertorata

Taas hyvä novelli Katajalalta, vaikkakin aika kliseinen. Ei se kliseisyys nyt paljoa haitannut, oli tavallaan kiinnostavaa lukea tällainen perusjuoninen tarina kirjoittajalta, jonka novelleista pitää.

Alusta alkaen oli selvää, että tämä on avaruuskauhutarina: löydetään jotain uutta ja erilaista ja se onkin sitten tuhoisaa. Hahmot olivat ehkä himpun verran liian kliseisiä. Suurimmalla osalla hahmoista ei ollut syvyyttä, he olivat tarinassa, koska heitä piti olla siinä. Tuollaisia tyyppejä on helppo sitten uhrata tarpeen vaatiessa. Anna oli sitten se hyvistyyppi ja Wolfgang vänkääjä, joka haluaa tutkia vaaralliseksi tiedettyä asiaa. Koska hahmot olivat aika ohuita, ei niiden kohtalosta oikein jaksanut välittää. Annan Suomi-kytkös tuntui vähäsen päälleliimatulta.

Tarinan alussa oli hienoinen infodumppihetki, josta en niin paljoa välittänyt. Mutta kiinnostuin itsekin etsimään netistä kansainvälisen avaruusaseman kuvaa ja infoa siitä, miten eri moduulit ovat yhteydessä toisiinsa. Tässä on minusta tämän novellin yksi parhaimmista puolista eli se, että tarina sijoittuu kiinnostavaan tunnettuun paikkaan. Jännitystä aiheuttaa se, että tuollaista voisi tapahtua oikeasti (ei todennäköistä, mutta...).

Tarina eteni koko ajan, ja teksti soljui mukavasti. Helppolukuinen novelli.

I have seen the future .... and I do not wish to go there again.

  • Jaragil hahmo Kirjoittaja
  • Jaragil
    Paladiini
    Taso: 39
  • Viestejä: 562
10.05.2016 16:46 #4 : Jaragil
Vastaus käyttäjältä Jaragil aiheessa Lukupiiri: Atorox-novellit 2016 (5)
Aleksi Peura: Potilas P

Kokonaisuutena nätti idea, jossa hahmo ikääntyy väärään suuntaan, mutta tarinassa itsessään hän vanhenee, koska kronologia on käänteinen. Hyvä yhdistelmä kahdesta klassisesta ideasta. Ikävä kyllä tarina on itsessään hitusen köyhä, eikä tarjoa tarpeeksi tarttumapintaa, jotta ideasta saataisiin juurikaan mitään irti.

Pitäisin tarinan suurimpana ongelmana sitä, että sen osaset eivät oikein lukittuneet yhteen. Peto itsessään on ihan hyvä elementti, mutta jos siitä vain puhutaan näyttämättä sitä, jää se täysin turhaksi sivuvirraksi. Yhtä hyvin tarina olisi voinut keskittyä potilaan nuorentumiseen ja psykiatrin kasvavaan/laantuvaan intohimoon. Ei sikäli, että tällä intohimollakaan oltaisiin tarinassa tehty yhtään mitään. Se syvensi hieman päähenkilön sielunelämää, mutta eipä juuri muuta. Ainut täysin ja hyvin toteutettu elementti oli oikeastaan tämä nuorentuminen. Siihen viitattiin juuri riittävän usein, että lukija tajusi sen tarinasta, mutta sitä ei kuitenkaan pakotettu kurkusta alas jatkuvalla syötöllä.

Olisin myös kaivannut jonkinlaista selitystä sille, minkä takia kukaan hoitolassa ei kiinnittänyt huomiota siihen, että potilas näytti nuorenevan koko ajan. Toki tarina kerrottiin täysin psykiatrin näkökulmasta ja on mahdollista, että nuoreneminen on jotain sellaista, johon kukaan ei mystisistä syistä kiinnitä mitään huomiota, mutta henkilökohtaisesti se jäi häiritsemään.

Sitten vielä muutamia huomioita teknisestä puolesta. Itsekään en juurikaan kiinnitä huomiota kirjoitusvirheisiin, enkä itse huomannut tätä ajatusviivaongelmaa ollenkaan, mutta sen sijaan huomasin etenkin tekstin alkupuolella useampia kirjoitusvirheitä, koska niitä oli niin paljon, mikä jätti tekstistä hitusen ikävän maun suuhun. Odotin Usvalta parempaa editointia. Samoin en pitänyt siitä, että potilaan sukupuoli tehtiin selväksi vasta lähellä tarinan puoliväliä. Itse olin käsitellyt ja lukenut häntä miehenä ja on aina ärsyttävää joutua korjaamaan mielikuviaan, etenkin kun sukupuolen määrittelemiseen menisi vain sana tai kaksi tarinan alkupuolella.

Kaiken kaikkiaan tarinasta jäi valju olo. Idea ja rakenne ovat oivaltavia, mutta sisältö jättää paljon toivomisen varaan.

"Here We Stand"
- Words of House Mormont

  • Jaragil hahmo Kirjoittaja
  • Jaragil
    Paladiini
    Taso: 39
  • Viestejä: 562
11.05.2016 22:56 #5 : Jaragil
Vastaus käyttäjältä Jaragil aiheessa Lukupiiri: Atorox-novellit 2016 (5)
Jussi Katajala: Korkea kiertorata

Tässä oli minustakin ihan ainesta. Juttu luisti erinomaisesti ja tämän vuoden toiseen Katajalan novelliin verrattuna dialogia oli erinomaisen soljuvaa ja koko juttu eteni vailla minkäänlaista ongelmaa.

Mutta niin, olihan se kyllä varsin ennalta arvattava. Sinällään pidin kyllä siitä, että se vaikutti sijoittuvan niin sanotusti tähän hetkeen. Kansainvälinen avaruusasema kuvattiin kutakuinkin niin kuin se on tänä päivänä, mikä on mielenkiintoinen yhdistelmä nykyhetkeä ja scifiä, koska tapahtumapaikka on edelleen varsin futuristinen, vaikka se oikeasti olemassa onkin. Mutta sitten juttuun tuotiin tämä avaruuslima, joka tuntui pitävän kunnia-asiana ruksittaa jokainen kohta kliseiden käsikirjassa. Se oli jopa aavistuksen älyllinen hyökkäyksestä päätellen.

Pidin myös lopetusta aavistuksen hätiköitynä. Ajatuksena hyvä. Otuksesta ei päästä eroon, vaan se jää leijumaan Maan kiertoradalle pelottavana uhkana tulevalle avaruusmatkailulle. Mutta itse tarinassa se tuli hieman puskista. Tuntui, että tarina olisi hypännyt kohtauksen tai kahden yli suoraan siihen, kun otus leijuu tiehensä.

Kokonaisuutena tarina oli kuitenkin sen verran hyvin kirjoitettu, että tätä pitää enemmän hyvänä toteutuksena klassisista ideoista. Olisiko se ollut parempi, jos esimerkiksi otus olisi ollut omaperäisempi tai jos henkilöhahmoissa olisi ollut enemmän sielua? Todennäköisesti, mutta näinkin ihan menevä.

Ja joo, teki minullakin mieli hakata päätä seinään Suomi-viittausten takia. Olemme me epätoivoista kansaa.

"Here We Stand"
- Words of House Mormont

  • Emelie hahmo
  • Emelie
    Verivelho
    Taso: 57
  • Viestejä: 2734
12.05.2016 08:16 #6 : Emelie
Vastaus käyttäjältä Emelie aiheessa Lukupiiri: Atorox-novellit 2016 (5)
Anne Leinonen: Tilastollisesti syyllinen

Novellin nimi on minusta todella kiehtova, yksinkertainen mutta kuitenkin mieleenjäävä. Ja hyvin aiheeseen liittyvä toki. Oli kyllä hauskaa lukea tarina tällaisesta aiheesta, minä pidin ajatuksesta todella paljon. Toteutuskin oli onnistunut, mutta minulla on siitä huolimatta ristiriitaiset fiilikset.

Kuten mainitsin, tässä oli hyvä idea. Minä pidän itse todella paljon tilastoista, joten tämä oli siksikin jossain mielessä lähellä sydäntä. Tilastollinen ennustaminen/tulevaisuuden näkeminen toimi hauskasti spefielementtinä, mutta koska metodista ei kerrottu kovinkaan paljoa, minä jäin pitkäksi aikaa pohtimaan, että millainen se olisi voinut olla. Tavallaan ihan hyvä juttu, mutta koska en päässyt oikein mihinkään lopputulokseen, se jäi häiritsemään lukukokemusta. En voinut olla myöskään ajatellematta, että esim. se omenavarkaustesti olisi voinut toteuttaa yhtä hyvin psykologisena ihmiskokeena: laitetaan tyypit riviin, maalaillaan uhkakuvia ja katsotaan kuka tai ketkä hikoilee eniten etc. Pohdin tosiaan sitä jossain vaiheessa, että koko tilastollinen mallintaminen olisi ollut feikkiä ja ihmiset olisi vain opetettu uskomaan siihen, jolloin sen tuloksista tullee itseään toteuttava. Mutta silloin se ei olisi ollut välttämättä spefiä.

Tilastollinen laskennassa ja sen tuloksissa oli hyvin paljon "isoveli valvoo"-fiilistä, mutta se tuntui myöskin tehokkaammalta. Minua hämmästytti, että miksi näitä menetelmiä (vai menetelmää?) käytettiin lähinnä vain negatiivisten asioiden seulomiseen. Tai ainakin näistä vain mainittiin useammin. Päähahmon ahdistus omasta mahdollisesta rikoksestaan oli tavallaan kiinnostava, mutta aika perusjuonikuvio. Ei se nyt sinänsä haitannut, mutta olin ehkä hiukan pettynyt. En ihan ymmärrä sitä, että jos seulojat nostavat kerta toisensa jälkeen saman lapun uudelleen ja taisivat jopa lukea siinä olleen nimen, miten he eivät huomanneet, että nimi oli muuttunut päivän päätteeksi?

Tarinan loppu oli ennalta-arvattava, joka oli pettymys, vaikka toki se olikin hyvin uskollinen aiheensa teemalla/taustaidealle siitä, että kohtaloa ei pysty muuttamaan/pakenemaan.

Minä olin selvästi paljon kiinnostuneempi tilastollisesta seulonnasta ja sen tuomista potentiaaleista, tarinan juoni jäi toisarvoiseksi. Siitä huolimatta, tämä novelli noussee keskitasoa korkeammalle omassa listassani.

I have seen the future .... and I do not wish to go there again.

  • Jaragil hahmo Kirjoittaja
  • Jaragil
    Paladiini
    Taso: 39
  • Viestejä: 562
12.05.2016 14:08 #7 : Jaragil
Vastaus käyttäjältä Jaragil aiheessa Lukupiiri: Atorox-novellit 2016 (5)
Anne Leinonen: Tilastollisesti syyllinen

Leinonen on ollut yksi Atoroxin vakionimistä näinä muutamana vuonna, mitä olen itse ollut lukemassa. Toissavuonna muistan häneltä novellit Falachustin talossa, Ken vainajia muistelee, Ykkösen ja nollan välissä ja Tuonenkalma, surmansuitset, joissa kaikissa yhdisteltiin varsin goottilaisia teemoja hyvään kerrontaan ja raskaaseen tunnelmaan. Poikkeuksena Ykkösen ja nollan välissä, joka oli enemmän abstrakti sävyltään. Viime vuonna häneltä ei tainnut olla muuta kuin Tyttö niitylllä, joka oli enemmän puhdas kummitustarina, mutta jossa hänen kerrontansa oli muuttunut aavistuksen harmaammaksi ja vähemmän kouriintuvaksi.

Tilastollisesti syyllinen tuntuu olevan sekoitus kahden vuoden novelleja. Idea asimovilaisesta yhteiskunnan tilastollisesta valvonnasta ja säätelystä on varsin korkealentoinen ja monimutkainen novellimittaan, mutta sitä käsitellään sopivasti siten, että lukija pystyy rakentamaan omat mielikuvansa ilman valtavaa infodumppausta esim. novellin alkupuolella. Emelien tapaan olisin ehkä kaivannut yhtä tai kahta yksityiskohtaa lisää, mutta pidän toteutusta onnistuneena näinkin.

Sen sijaan kerronta jäi varsin valjuksi. Koko maailma vaikutti harmaalta, enkä saanut tapahtumapaikasta tai henkilöistä kovin hyvää kuvaa. Esimerkiksi Yvonnesta olisi voinut mainita jotain muuta kuin sen, että hänen hameensa oli kurassa. Parikin pientä yksityiskohtaa olisivat antaneet lukijalle kiinnekohdan, josta muodostaa mielikuvia. Nyt koko tarinassa oli hieman selittävä sävy, kuin kirjoittaja kävisi tapahtumia monotonisesti läpi. Teksti itsessään oli sujuvaa, mutta sävy jätti kylmäksi.

Itse taas en arvannut loppuratkaisua ihan niin täydellisesti kuin Emelie vaikutti tehneen, joskin arvasin minäkin, että jokin twisti tässä kyllä on tulossa. Itse tuumailin alustavasti, että koko testi olisi paljastunut valtiovallan huijaukseksi, jotta Leon saataisiin saavuttamaan potentiaalinsa. Toinen homma lopetuksessa on myös se, että aivan viimeinen kappale on aivan uskomatonta rautalangasta vääntämistä. Jäi oikein huono maku suuhun, kun lukijalle selitetään täsmälleen samat asiat, jotka hän on juuri lukenut vaivatta rivien välistä.

Siltikin, varsin kelpo novelli idealtaan ja juoneltaan. Ei aivan kärkikastia, mutta voisin mahdollisesti kuvitella äänestäväni.

"Here We Stand"
- Words of House Mormont

  • Emelie hahmo
  • Emelie
    Verivelho
    Taso: 57
  • Viestejä: 2734
12.05.2016 15:20 #8 : Emelie
Vastaus käyttäjältä Emelie aiheessa Lukupiiri: Atorox-novellit 2016 (5)
J. S. Meresmaa: Pirunkeuhko

No niin, viimeinen Atorox-novelli luettu.

Minusta tämä novelli oli hyvin kirjoitettu ja myös hyvin etenevä tarina. Homma lähti heti käyntiin, eikä ollut juurikaan tyhjän päällä polkemista. Tässä oli myös kiva tunnelma.

Kaksi päähahmoa ja heidän limittäinen kerrontansa toimivat, kun tarina selvästi eteni molemmilla rintamilla. Juonellisesti tämä ei ollut massiivinen enkä sellaista jäänyt kaipaamaankaan, mutta juoni olisi voinut ehkä olla piirun verran kompleksisempi. Nyt se oli aika selväpiirteinen ja tiesi mihin homma johtaa. Jäin kaipaamaan jotain twistiä, joka olisi hiukan heilauttanut tätä novellia pois siltä selvästi viitoitetulta tieltä.

Hahmot jäivät taas etäisiksi. Aunen ehdoton vahvuus minusta oli se, että hän ei jäänyt (ainakaan lukijalle selvästi) angstaamaan asiosta. Fransista ei jäänyt käteen sitäkään vähää. Jostain syystä tarinan ihan loppu oli minulle mieleen. En oikeasti pidä instalove-tarinoista, mutta tähän se sopi. Viimeinen virke jotenkin korvasi kaiken alkuärtymyksen, joka johtui tästä nopeasti roihataneesta ihastuksesta.

Aika paljon jäi juttuja auki tai käyttämättä. Oliko Olavissa jotain erikoista? Entä Fransissa? Mihin haitari joutui? Olavia olisi voinut käyttää enemmänkin tarinassa, vaikka olihan sillä nytkin oleellinen funktio.

Pidin fiiliksestä, tarinan hyvästä etenemisestä ja siitä helppouden tunteesta, joka minulla oli kun tätä luin. Tähän oli hyvä lopettaa tämän kevään Atorox.

I have seen the future .... and I do not wish to go there again.

  • Jaragil hahmo Kirjoittaja
  • Jaragil
    Paladiini
    Taso: 39
  • Viestejä: 562
14.05.2016 00:14 #9 : Jaragil
Vastaus käyttäjältä Jaragil aiheessa Lukupiiri: Atorox-novellit 2016 (5)
J. S. Meresmaa: Pirunkeuhko

Tässä oli ainesta. Historiallinen Suomi yhdistettynä venäläisiin myytteihin ja vanhoihin taruihin vaihdokkaista ja vedenhengistä. Kerrontatyyli oli myös onnistunut ja kauttaaltaan Meresmaan vanhahtava poljento tuki juttua täydellisesti.

Eniten täytyy antaa pisteitä toteutukselle. Vuorotteleva kerronta kahden päähenkilön välillä toimi erittäin hyvin näiden kahden juonikuvion lähentyessä toisiaan vääjäämättä. Kieltämättä kuvittelin tarinan sijoittuvan kaukaisempaan historiaan luettuani ensimmäisen osion, mikä sitten romuttui moottoripyörän myötä, mutta tarina toimi näinkin varsin mainiosti. Molemmat päähenkilöt olivat mielenkiintoisia luettavia ja kauttaaltaan kirjoitustyyli ja -sävy siivittivät minut vaivatta aikakauteen ja sen tapahtumiin.

Ei sikäli, etteikö novellissa olisi ollut ongelmiakin. Olavi oli kutakuinkin varsin tarpeeton henkilöhahmo. Toki hänen omituisuutensa saattoi Aunen yhteen Grishan kanssa ja lopussa hänen kivityksensä rikkoi loitsun, mutta alussa hänestä sai sen kuvan, että hänen vaihdokkiasemallaan olisi jotain tekemistä juonen kanssa. Hyvin vahvasti Chekhovin ase, jota ei sitten koskaan laukaistu. Samoin lopetus jätti hieman toivomisen varaa. Aunen ja Grishan juonta ei käyty lävitse kovin tarkasti - miten he kastelivat kirjurin palkkalaskelmat, noin esimerkiksi - ja ylipäätään kaksikon juoni tärveltiin hieman turhan helposti. Viimeiset pari kappaletta olivat ihan hauskoja tyyliltään, mutta juonellisesti lopetus jätti kylmäksi.

Mutta kaiken kaikkiaan tässä oli paljon hyviä elementtejä. Kuvailu oli loistavaa, henkilöhahmot mielenkiintoisia, kerronta erinomaista ja idea oli kiinnostava. Tämä olisi kaivannut hieman pidempää loppukohtausta ja yhtä huipennusta enemmän, mutta näinkin se on todennäköisesti paras novelli, mitä olen Meresmaalta lukenut, ja varsin todennäköisesti äänestämisen arvoinen.

"Here We Stand"
- Words of House Mormont

  • Emelie hahmo
  • Emelie
    Verivelho
    Taso: 57
  • Viestejä: 2734
17.05.2016 14:42 #10 : Emelie
Vastaus käyttäjältä Emelie aiheessa Lukupiiri: Atorox-novellit 2016 (5)
No niin, novellit luettu.

Pohdin pitkään miten äänestän tänä vuonna. Päädyin lopulta siihen, että äänestän viittä novellia, jotka ovat minun listassani melkein samalla tasolla. Nämä olivat (eivät järjestyksessä):

Magdalena Hai: Kaunis Ululian
Heikki Nevala: Rungot kuin siivekkäät käärmeet
Oskari Rantala: Didin historiat
Jussi Katajala: Pohjoistuulen tuolla puolen
J. S. Meresmaa: Pirunkeuhko

Lyhyet perustelut:

Magdalena Hain Kaunis Ululian on ehkä suosikkini kaikista novelleista. Siinä oli hyvä, ehyt tarina sekä toimivat, mieleenjäävät hahmot. Heikki Nevalan Rungot kuin siivekkäät käärmeet novellin maailma pyörii vieläkin välillä mielessäni. Tässäkin tarina oli ehyt, ja juoni eteni hienosti kahden päähahmon kautta. Oskari Rantalan Didin historiat oli sitten puolestaan hyvä aikamatkustustarina, jossa selitettiin aikamatkustukseen liittyviä juttuja ilman, että se tuntui siltä, selitys oli osa tarinaa. Vaihtoehtoiset loput oli hieno ominaisuus, miksei tällaisia jippoja näe enempää? Mahtava seikkailukertomus, Jussi Katajalan Pohjoistuulen tuolla puolen, ansaitsee päästä myös listalle. Juoni toimi ja novelli oli hyvin kirjoitettu. Tarina toimi tällaisena lyhyenä, mutta olisin ihan hyvin voinut lukea tällaista tarinaa pidemmässäkin muodossa. Ja viidentenä minun listallani on minut totaalisesti yllättänyt novelli, J. S. Meresmaan Pirunkeuhko. Novelli nimi oli aika mitätön, mutta muuten tarina oli hyvin tehty. Tässäkin kahden päähahmon vuorottelu kertojina toimi erinomaisesti.

Kiitokset kanssaraatilaisille mainioista livelukupiireistä! :)

I have seen the future .... and I do not wish to go there again.

  • Tapsa hahmo
  • Tapsa
    Vampyyri
    Taso: 32
  • Viestejä: 253
23.05.2016 17:37 #11 : Tapsa
Vastaus käyttäjältä Tapsa aiheessa Lukupiiri: Atorox-novellit 2016 (5)
Potilas P

Hauska ajatus: ajassa taaksepäin etenevä päiväkirja, jossa psykiatri kertoo hoidon edistymisestä potilaassa, joka väittää muistavansa tulevaisuuden. Kuitenkaan idea ei oikein lähde lentoon, sillä kikkaa ei hyödynnetä kuin ihan lopussa ja silloinkin tarina jää vielä täysin auki: mistä oli todellisuudessa kyse, mikä naista vaivaava hirviö oli, miten muistot toimivat vai toimivatko ne ja kulkiko aika todella takaperin potilaalle.
Novellin kerronta ei ollut erityisen mukaansatempaavaa, ja puolessavälissä tullut paljastus siitä, että potilas onkin hemaisevan kaunis nainen, johon psykiatri on rakastunut, tuntui aika omituiselta.

Korkea kiertorata

Osoittaa kirjoittajan vankkaa tuntemusta astronauttien arjesta, avaruusasemman toiminnasta ja avaruuden epätavallisen fysiikan vaikutusta siihen, miten eletään ja toimitaan. Sijoittuu oikeisiin "maisemiin" ja henkilöt jopa siinä määrin realistisia, että scifi-genrestä huolimatta kukaan astronautti ei vain voi olla suomalainen vaan hänen täytyi olla suomalaisia sukujuuria omaava...
Kauhuksi tarina kääntyy vähitellen, tunnelma alkaa käydä painostavaksi ja hiki kohoaa otsalle kun tulee ilmi koko aseman saattavan räjähtää ilmaan hetkenä minä hyvänsä. Monsteririhmastot itse eivät oikein tehneet vaikutusta.

Tilastollisesti syyllinen

Hivenen pitkä tällaiseksi yhden idean ympärillä pyöriväksi novelliksi, mutta ei kuitenkaan käynyt tylsäksi. Huumoria ja paranoidia jännitystä löytyi sopivassa suhteessa, ja koko ajatus oli erinomaisen kutkuttava. Spoileri: tilastotieteellä pystytään tässä dystooppisessa kontrolliyhteiskunnassa määrittämään tarkalleen, kenelle tapahtuu mitäkin. Oikeastaan pystytään määrittämään ihan mitä tahansa, mutta järjestelmää käytetään lähinnä onnettomuuksien ja rikosten selvittämiseen (vakuutusyhtiöiden työ muuttuu aika perusteellisesti).

Pirunkeuhko

Muut Risinglaiset lämpenivät tälle historialliselle seikkailulle enemmän kuin minä. Tuntui, etten ihan saanut otetta Karjalan evakko-yksinhuoltajasta ja tukkijätkistä, varsinkin kun koko jutun keskiössä oli aika naurettava venäläinen legenda tappavasta haitarista. Kohtaus, jossa ukko-Natunen pöllii transsissa rahat ja lähtee niiden kanssa juoksemaan metsään, kirvoitti kyllä naurut.

Paikalla 49 vierailijaa
Uusin jäsen: Meeri Saukkonen
Jäseniä yhteensä: 9449