Atorox-novellit 2017 (2)

  • Jaragil hahmo
Jaragil
Paladiini
Taso: 39
  • Viestejä: 543
Jaragil loi aiheen: Atorox-novellit 2017 (2)
03.04.2017 15:47 #1

Tämän osan käsittely alkaa maanantaina 10.4.2017.

Tässä lukupiirissä luemme Atorox-voittajaksi ehdolla olevia novelleja. Vaikka et olisikaan äänestäjä / mukana juuri Risingin raadissa, olet tervetullut mukaan keskustelemaan kyseisistä novelleista. Atoroxista ja lukupiirin aikatauluista voi keskustella yleisesti täällä .

Käsiteltävänä ovat seuraavat novellit:
- Maarit Leijon: Musta ruhtinas
- Maiju Ihalainen: Itkevän taivaan temppeli
- Shimo Suntila: Flipperikuumetta Coloradossa
- J. S. Meresmaa: Noitahousut


"Here We Stand"
- Words of House Mormont

  • Jaragil hahmo
Jaragil
Paladiini
Taso: 39
  • Viestejä: 543
Jaragil vastasi aiheeseen: Atorox-novellit 2017 (2)
07.05.2017 12:51 #2

Maarit Leijon: Musta ruhtinas

Muistan Leijonin parin vuoden takaisin Multapojan, joka oli varsin hyvin kuvailtu katsaus yhden miehen rintamakokemuksiin ja kaikkeen siihen omituisuuteen, jota siellä saattoi kokea yliluonnollisen sukeltaessa traumatisoituneen miehen psyykeeseen. Hyvä tarina, mutta ei omia suosikkejani kyseiseltä vuodelta.

Näillä puheilla täytyy sanoa, että voi vain ihailla parissa vuodessa tapahtunutta kehitystä. Koska tämä oli loistava tarina. Heti alusta alkaen tarinan maailma herää eloon juuri sopivan outona, kiehtovana ja jonain sellaisena, jota emme ole nähneet aiemmin. Rusit lainaavat kuvastoa ja teemoja ennen kaikkea vampyyreilta, mutta ovat silti selvästi oma luomuksensa, joiden sosiaalista hierarkiaa ja vaikutusta historiaan käsitellään läpi novellin. Kun mukaan heitetään päättäväinen ja aktiivisena tarinan eteenpäinviejänä toimiva ihmisnainen, on tarina jo valmiiksi hyvissä asetelmissa.

Leijonin tarinankerronta on myös kohdallaan. Myönnettävästi ruseja esitellään karmaiseva määrä heti alussa, mutta lukija pääsee yllättävän nopeasti kärryille siitä, kuka on kuka. Pari kertaa nimet menivät omalla kohdalla sekaisin, mutta onneksi tärkeimmillä hahmoilla oli selvästi erottuvia lisänimiä, joten heidät erotti massasta. Dialogi oli myös menevää ja kuvailu sopivan synkkää ja mustansävyistä luodakseen tunnelmaa tähän venäläiseen kauhujen kaupunkiin.

Valtavat pisteet myös lopetukselle.Viimeinen käänne oli yllättävä, mutta täysin selvä jälkikäteen tarkasteltuna. Se myös jätti novellin tyydyttävään kohtaan, eikä mitään lankoja jäänyt leijumaan. Tässä tarinassa olisi varmasti ainesta pidempäänkin kirjaan, mutta jo näinkin lyhyessä tilassa kerrottiin kaikki, mitä täytyi kertoa ja tarinan kaari oli eheä ja virheetön.

Jos nyt jostain täytyy hiuksia halkoa, niin sanoisin, että olisin kaivannut pientä selvennystä siihen, miksi leskiruhtinatar vihaa puoliruseja niin paljon tai miksi Parantaja oli niin pahasti aikaansa jäljessä, koska selvästi muu maailma oli kehittynyt rusien ohitse. Mutta loppujen lopuksi tämä on tosiaan aivan väkinäistä virheiden etsimistä. Tämä on yksi parhaita Atorox-novelleja, joita olen lukenut vuosiin ja se tulee vamasti olemaan aivan kärkikahinoissa.

XXXXX

Maiju Ihalainen: Itkevän taivaan temppeli

Ihalainen jatkaa aasialaisella linjalla. Parin vuoden takaisessa Terrakotassa oli hyvin samantapainen aasialainen tapahtumapaikka, johon oltiin hengitetty hieman magiaa savenvalajan muodossa. Tällä kertaa vaihdamme Kiinasta Japaniin, vaikka paikan nimeä nyt ei eksplisiittisesti mainitakaan. Ja jälleen kerran historiankirjoista varsiin tuttuun ympäristöön tuodaan hieman yliluonnollista mukaan, tällä kertaa parantavan pyhän veden muodossa.

Pitäisin tarinaa kauttaaltaan kutakuinkin yhtä hyvänä kuin Terrakottaa. Muutamia eroavaisuuksia kuitenkin. Terrakotan tarinan kaari tuntui ehjemmältä. Hahmot esiteltiin rauhassa, konflikti tuotiin mukaan ajallaan ja novelli päättyi varsin nopeasti konfliktin ratkeamisen jälkeen. Samoin tässä novellissa, mutta sillä poikkeuksella, että tarinan suuri käänne tapahtuu huomattavasti aiemmin. Arvasin jo etukäteen, mitä pyhän lähdeluolan sisällä oikeasti onkaan, mikä ei ole varsinaisesti ongelma, mutta se taas on, että tämän paljastuksen jälkeen novelli jää junnaamaan paikalleen. Päähenkilö pohtii ja pähkäilee, mitä ihmettä hän oikein tekisi, vaikka me lukija totta kai näemmä suoraan, mihin tämä on menossa. Tämän vuoksi onkin niin ärsyttävää seurata sivusta, kuinka juoni kaartelee ja maanittelee itseään pitkältä tuntuvan ajan, kunnes se vihdoinkin suostuu menemään sinne, minne me kaikki tiesimme sen joka tapauksessa päätyvän. Itse konfliktin ratkaisu etenee hyvin ja tarina loppuu sopivaan kohtaan, mutta aika käänteestä sen ratkaisuun on turruttava.

Toisaalta taas pidän tämän novellin henkilöhahmoja ja miljöötä Terrakottaa mielenkiintoisempina, joten kauttaaltaan novellit ovat suurin piirtein samalla tasolla. Terrakotta on ehkä aavistuksen parempi, jos täytyy valita, koska se ei sisälle niin selvää suoranaista epäkohtaa.

Pidin myös siitä, että novelli yritti jonkin verran kiertää normaaleja hahmokliseitä. Asanen hahmo etenkin. Melkein suoraan näin sen polun, jolle häntä oltiin asettamassa, kun Haru vakoili häntä puskien suojasta, mutta tarina menikin hieman eri suuntaan ja antoi Asanelle omat motiivinsa sille, mitä hän teki. Voin tietyllä tasolla nähdä, että tätä samaa yritetiin Harun kohdalla, kun hän ei suoraan loikannutkaan konfliktin ratkaisemiseen suuren paljastuksen jälkeen, mutta tässä tapauksessa kyseinen ratkaisu johti turhautumiseen lukijoiden kannalta, koska me kaikki näimme niin suoraan, että tässä kamppaillaan klisettä vastaan vain nimellisesti.

Toinen hyvä ratkaisu novellilta oli olla kertomatta liikaa apotin ja tuulikäärmeen ensimmäisestä kohtaamisesta. Sen läpikäyminen olisi pitkittänyt novellia huomattavasti, eikä olisi suoranaisesti lisännyt siihen mitään. Se oli juuri hyvä asia jättää lukijan oman mielikuvituksen varaan.

Kaiken kaikkiaan hyvä novelli. Ehjät hahmot, kiinnostava miljöö, hyvä mysteeri. Hieman haparoiva juonenkuljetus, mutta sekin on novellin ainoa selvä virhe, eikä millään muotoa sellainen, joka pilaisi sen.


"Here We Stand"
- Words of House Mormont