Genrejen merkitys lukemisessa ja kirjoittamisessa

Tein tossa vastikään pientä genrejaottelua tänä vuonna kirjoittamistani teksteistä ja ensimmäinen asia, jonka huomasin, oli se, että genrejaottelu on ihan mielettömän vaikeata hommaa – ja samaan syssyyn ryhdyin sitten kyseenalaistamaan koko homman mielekkyyttä. Siitä huolimatta mekin täällä olemme selkeästi genreorientoituneella foorumilla puhumassa genreorientoituneesta kirjallisuudesta ja muusta viihteestä. Jokin merkitys genreillä siis selvästi on. Koitin omassa päässäni vähän hahmotella sitä, mikä merkitys genreillä minulle on, ja kun asia nousi täällä esiin Only lovers left alive -leffan genrejaottelusta puhuttaessa, päätin tehdä aiheelle oman aiheen, jotta pääsisin kuulemaan muidenkin mielipiteitä aiheesta.

Nostin otsikkoon sekä lukemisen että kirjottamisen, koska mielestäni molemmat ovat kiinnostavia näkökulmia aiheen tarkasteluun. Lukemisen puolelta oon heti Viisikko-vaiheen yli päästyäni suunnannut kirjaston scifi- ja fantasiahyllylle, ja kahlannu sen vuosien saatossa aika huolella läpi. Mulle on automaattisesti kiinnostavamapaa, kun kirja lukeutuu edes jollain tapaa spefi-kentälle. Toisaalta tää keskittyminen on aiheuttanu myös sen, että geneerinen tusinafantasia ei tällä hetkellä mee alas ollenkaan – ei oo menny enää vuosiin. Jos nyt ryhtysin lukemaan Dragonlance- tai Forgotten Realms -kirjoja, kesken ne jäisivät hyvin varmasti. Palveleeko genreen sitoutuminen siis minua lukijana? Kenties tärkeintä genrekirjallisuudessa on se, että tiedän jakavani ainakin jotain kirjailijan kanssa.

Kirjoittajana olen myös selkeästi spefi-orientoitunut. En muista kirjoittaneeni vuosiin mitään, mikä ei olisi jollain tapaa genreorientoitunutta. Omaa kirjoittamistani kuvaavassa kaaviossa realismin alle on luiskahtanu 13% teksteistä, mutta minun määritelmäni realismillekin on aika lavea. Lähinnä kyseessä on tekstejä, joissa ei ole selkeästi eroteltavissa minkäänlaista yliluonnollista tai epätavallista elementtiä, mutta esimerkiksi oman kodin polttaminen on ihan ok. Mitään 1800-luvun realismia tässä ei siis haeta.

Genre kirjoittamisessa on kiinnostava kysymys siksi, että se samaan aikaan sekä inspiroi että rajoittaa. Esimerkiksi tämän kaavion tehtyäni tajusin, että stempunk-kategoriaan niputtamissani tarinassa ei oikeastaan ollut kovinkaan paljon niitä asioita, joita yleensä ajatellaan steampunkin perusasioina: koneita ja höyryä. Niinpä kirjoitin tarinan, josta niitä löytyi, ja siitä tuli todella hyvä. Samaan aikaan kuitenkin helposti huomaan, että kun koitan sovittaa ajatuksiani tarinoista valmiisiin genrerajoihin, ne tuntuvat latistuvan ja ottavan ennalta-arvattavan muodon. Kiinnostavimpia tarinoita ovatkin ne, jotka tavalla tai toisella haastavat genren lähtökohtia. Monien tarinoiden kohdalla niiden rajaaminen johonkin yksittäiseen genreen tuntui suorastaan väkivallalta tekstiä kohtaan. Nämä usein olivatkin niitä kaikkein kiinnostavimpia tarinoita.

Mites muilla, minkälaisia kokemuksia teillä on ollut genrejen kanssa temppuilusta?

Minun on vaikea mieltää spefiä genrenä, koska se sallii niin laajan mielikuvituksen lennon. Ennemmin näen mainstreamin kapeana sektorina, jossa ei saa käyttää yliluonnollisia elementtejä, ja genrevaatimusten mukaan ihmiskuvauksen on oltava keskiössä. Scifikin, jossa saa käyttää tieteellisesti uskottavia arkikokemuksen ylittäviä elementtejä tuntuu huomattavasti avarammalta hiekkalaatikolta kuin mainstream. Ja scifi ei aseta vaatimusta ihmiskuvauksen keskiössä olemisesta, vaan keskiössä saa olla vaikkapa filosofisluontoiset ideat tai kuvitteellisen yhteiskunnan kuvaus.

Spefin sisältä toki löytyy kapeita genrejä, esimerkiksi kauhu (yliluonnollisten elementtien on oltava pelottavia, ja kauhukokemuksen on oltava keskiössä) sekä miekka ja magia.

Mitä spefi tarkoittaa? Tiedän siis kyllä tavallaan sanakirja selityksen... mutta mitä siihen oikeastaan kuuluu? En ole koskaan ihan tajunnut sitä.

Luinwen kirjoitti: Mitä spefi tarkoittaa? Tiedän siis kyllä tavallaan sanakirja selityksen... mutta mitä siihen oikeastaan kuuluu? En ole koskaan ihan tajunnut sitä.

Spefi on yleisnimitys kirjallisuudelle, jossa on nk. tavallisesta todellisuudesta poikkeavia elementtejä. Spefi siis kattaa kaiken kirjallisuuden lukuunottamatta historiallisia romaaneja ja (EDIT: kirjoitusajankohtanaan) nykypäivään sijoittuvaa realismia.

Mie ajattelen genreistä vähän samoin kuin muustakin kategorisoinnista: on olemassa joitain stereotyyppisia piirteitä, joiden avulla voidaan hahmottaa erilaisia ryhmiä, mutta raja-aidat ovat aika häilyviä (jos sellaisia on edes). Tietyllä tapaa kyse on myös perinteistä; jotkin ehdot täyttävä teos on tavattu luokitella joksikin. Toisaalta taas esim. Coelhon kirjat ovat järjestään perus-kaunon lokerossa, vaikka niissä on milloin minkäkinlaista magiaa, noituutta ja muuta "hihhulointia". Sama pätee ylipäätään usein reaalimaailmaan sijoittuviin kirjoihin, joissa on fantasiaelementtejä.

Enemmänkin näkisin genret tietyllä tapaa markkinointikeinona. Tällä tarkoitan sitä, että kun on tarjolla paljon kaikkea luettavaa, ihmiset haluavat jotenkin haarukoida valikoimaa omien kiinnostustensa avulla, ja genreistä on muodostunut yksi tapa lähestyä asiaa. Oma lukunsa on sitten se, pitäisikö vaikkapa kaikki fantasiaelementtejä sisältävä kirjallisuus luokitella fantasiaan, koska muuten fantasiaosastosta saattaa tulla sellainen "geneerisen" fantasian hautausmaa.

Minun mielestäni taas on suuri vääryys, että Hessen Lasihelmipeli on luokiteltu mainstreamiin. Kyseessä on tyylipuhdas tulevaisuusvisio, siis spefiä.

punnort kirjoitti: Minun mielestäni taas on suuri vääryys, että Hessen Lasihelmipeli on luokiteltu mainstreamiin. Kyseessä on tyylipuhdas tulevaisuusvisio, siis spefiä.

Unohtuikin lisätä tuohon omaan markkinointikikkaväitteeseen, että toisaalta se on myös kustantamolle ja/tai kirjailijalle markkinointiväline haluamansa yleisön saavuttamiseen. Jos tavoitellaan ns. fantasian lukijoita, kannattaa luokitella fantasiaan, jos tavoitellaan mainstream-yleisöä, kannattaa todellakin pitää kirja kaukana fantasiahyllyistä.

Joo, toi on kyllä todella jännä, miten noita jaetaan. Hyvä esimerkki mun mielestä on maaginen realismi , jossa on ihan selvästi kyse siitä, että maagiset elementit tihkuu realistiseen kerrontaan, mutta se yleensä kuitenkin kategorioidaan sinne mainstream-hyllyyn, ei minnekään fantasiaosastolle. Se näkyy hyvin myös kirjallisuudentutkimuksessa: Toni Morrison , Milan Kundera tai Gabriel García Márquez on hyvää kirjallisuutta, jota kannattaa tutkia, koska ne voidaan lokeroida maagiseen realismiin sen sijaan, että ne laitettas vaikkapa fantasia- tai kauhuhyllyyn.

Itsekin on tullut lukemisen yhteydessä mietittyä, että kuuluuko tämä kirja nyt fantasiaan ja laajemmin, miten fantasia määritellään. Mielestäni genrerajat ovat sekä uhka että vahvuus. Toisaalta niiden avulla on helppo löytää itselleen mielenkiintoista luettavaa, mutta toisaalta niiden sisältämä kirjallisuus voidaan nähdä liian kapeakatseisesti. Esimerkiksi fantasia-genrestä tullee monelle ensimmäisenä mieleen taikuus, velhot ja lohikäärmeet, jolloin genren sisältämä vaihtelu jää helposti huomaamatta ja pahimmassa tapauksessa stereotyyppiset mielikuvat estävät kokonaan tarttumasta fantasialeiman saaneeseen teokseen. Jos taas kirjaa on vaikea niputtaa yhden genren sisään, se voi aiheuttaa kirjailijalle/kustantajalle hankaluuksia. Muistaakseni Liz Williams mainitsi jossain haastattelussa tms. että hänen oli vaikeaa löytää Komisario Chen -kirjoilleen kustantajaa, koska nämä eivät osanneet luokitella kirjoja yhteen selkeään kategoriaan.

Mitä kaikkea nykyään luetaan fantasiaan? Olen varmaan hiukan ajastani jäljessä, mutta minulle fantasia on aina ollut sitä, että keskiaikaiseen yhteiskuntaan/teknologian tasoon isketään päälle magiaa.

Oivan kuvan genrejen merkityksestä mainonnassa saa, kun miettii Kristiina Vuoren Näkijän tytär -kirjaa. Sitä markkinoitiin vain ja ainoastaan historiallisena viihdekirjana, kaikki spefielementit (jotka ovat kuitenkin kohtuukeskeisiä) vaiettiin kuoliaaksi. Tulos: 10 000 kappaleen myynti ilmestymisvuonna maassa, jossa realismilla on vielä vankka jalansija.

pihlajapuu kirjoitti: Unohtuikin lisätä tuohon omaan markkinointikikkaväitteeseen, että toisaalta se on myös kustantamolle ja/tai kirjailijalle markkinointiväline haluamansa yleisön saavuttamiseen. Jos tavoitellaan ns. fantasian lukijoita, kannattaa luokitella fantasiaan, jos tavoitellaan mainstream-yleisöä, kannattaa todellakin pitää kirja kaukana fantasiahyllyistä.

Mmmh, tuo kuulostaa omalla tavallaan huolestuttavalta... Tulee mieleen oma hylkäyskirjeeni, jossa kiiteltiin tekstiä oikein loistavaksi kaikin puolin; se nyt sattui olemaan vain fantasiaa, joka ei myy, ja jota siksi ei kannata julkaista. Pienet kustantamot kai eivät niin uskalla/halua julkaista fantasiaa, koska tosiaan valtavirta lukee kuitenkin niitä dekkareita/realistista draamaa. Ja isot kustantamot taas julkaisevat mieluiten jo tunnetuiden kirjailijoiden tuotoksia. Kuinkahan monta muuta hienoa kirjailijaa tässä maassa on, jotka kirjoittavat pöytälaatikkoonsa tämän saman syyn takia? Genremäärittely tuntuu enemmän rasitteelta kuin hyvältä asialta...

Joo, en miekään sano, että se hyvä asia olisi tai että kannattaisin sitä. Kunhan olin arviossani realisti, koska kyllähän se on ihan todellisuutta, että fantasialeimasta tehdään tässä maassa tietynlaisia tulkintoja ja varsinkin moni "aikuisempi" lukija sitten herkästi jättää lukematta, jos ei muuten ole kiinnostunut genrestä. Aiemmin mainittu Näkijän tytär oli hyvä esimerkki tästä mielestäni.

Toisaalta eihän se kustantamoiden vika ole, jos osa (köh, tai isompi osa) lukijakunnasta on kapeakatseista genrejen osalta.

Aika iso osa Suomessa julkaistusta fantasiasta on nimenomaan pienkustantajien julkaisemaa*... ja ainakaan pienkustantajat eivät automaattisesti lykkää fantasiaa nuortenkirjojen sekaan. Etsimällä saa etsiä viime vuosilta esimerkkiä isomman kustantamon fantasiakirjasta, jota ei olisi markkinoitu ensisijassa nuortenkirjana.

* Tänä vuonna esim:
Vaskikirjat
Osuuskumma
Kirjava (sellainen tuntematon sarja kuin Tulen ja jään laulu)
Arktinen banaani
Kuoriaiskirjat
Savukeidas
Reuna

Mutulla veikkaan, että pienkustantamojen kohdalla kyse ei ole niinkään siitä ettei uskallettaisi, vaan siitä, että pienellä kustantamolla on yleensä melko selkeä linja. Laidasta laitaan julkaisevia yleiskustantamoja on pienissä vähän. Sellaisille lienee tosiaan melko turha tarjota, parempi keskittyä niihin, jotka jo nyt spefiä julkaisevat.

^ Ja selkeän linjan lisäksi voi olla myös sekin, että jos on julkaistu jo jotain saman tyyppistä lähiaikoina, niin kynnys ottaa julkaisuohjelmaan on varmasti korkeampi. (mutta mutuilua tämäkin siis..)

StaCa kirjoitti: Aika iso osa Suomessa julkaistusta fantasiasta on nimenomaan pienkustantajien julkaisemaa*... ja ainakaan pienkustantajat eivät automaattisesti lykkää fantasiaa nuortenkirjojen sekaan. Etsimällä saa etsiä viime vuosilta esimerkkiä isomman kustantamon fantasiakirjasta, jota ei olisi markkinoitu ensisijassa nuortenkirjana.

* Tänä vuonna esim:
Vaskikirjat
Osuuskumma
Kirjava (sellainen tuntematon sarja kuin Tulen ja jään laulu)
Arktinen banaani
Kuoriaiskirjat
Savukeidas
Reuna

Esimerkkisi olisi varmasti muuten hieno, jos listallasi ei olisi juuri se sama firma, joka sen hylkäyksen minulle antoi. :3

Eli siis Reuna oli se paikka, joka valitteli, että fantasia ei myy. Ne pari fantasia kirjaa, jotka he ovat julkaisseet, eivät vain menesty ja siksi he kysyivät minulta, että tahtoisinko vaihtaa genreä. Reuna ei ole fantasiakustantaja; se on pikemminkin jännitykseen ja dekkareihin erikoistunut paikka. Pari fantasiakirjaa ei vielä tee kustantamosta fantasiaystävällistä.

Reuna ei ole fantasiakustantaja; se on pikemminkin jännitykseen ja dekkareihin erikoistunut paikka.

Reunasta en tiedä sen enempää kuin että niiltä on tulossa fantasiaa tänä syksynä . Siksi(kin) esimerkki. Ei menesty, mutta kustantavat silti? Varsinaista markkinalogiikkaa.

Pari fantasiakirjaa ei vielä tee kustantamosta fantasiaystävällistä.

Totta tuokin, mutta listassani oli kolme selkeästi spefiin erikoistunutta + Kirjava, joka on kuitenkin melkoisen kulttuuriteon tehnyt fantasiasuomennoksen osalta.

Ja isot kustantamot taas julkaisevat mieluiten jo tunnetuiden kirjailijoiden tuotoksia.

Tästä on vielä sanottava, että tämä on ymmärrettävää. Jollakin on maksettava ne kirjat, jotka eivät tuota voittoa. Tarvitaan lypsylehmiä. Jokaisella isolla kustantamolla on kuitenkin jokaisessa katalogissa vähintään yksi esikoiskirjailija, ja aina toisinaan myös riskinottoja (tähän luetaan myös novelli- ja runokokoelmat).
Kustantamobisnes on kuitenkin bisnestä. Mutta kyllä sitä tehdään myös rakkaudesta kirjoihin. Pitää vain löytää tasapaino noiden kahden välillä.

StaCa kirjoitti: Reunasta en tiedä sen enempää kuin että niiltä on tulossa fantasiaa tänä syksynä . Siksi(kin) esimerkki. Ei menesty, mutta kustantavat silti? Varsinaista markkinalogiikkaa.

Tulisielu onkin jatko-osa, joten se on hieman eri asia. :3