Euroviisut 2022

Jostain syystä olin ensi kertaa aidosti innostunut viisuista, liekö siihen syynä maailmantilanne vai mikä. Tänä vuonna mukana oli tuskaisen paljon balladeja, ja välillä tuntui ettei kappaleita edes erota toisistaan... Omat viisusuosikit ovat olleet yleensä sellaisia jotka erottuvat joukosta, joten olin ihan tyytyväinen että omat suosikit menestyivät yleisöäänestyksessä. Tai eivät ainakaan jääneet ihan hännille. Eli Ukraina, Moldova, Serbia ja Liettua. Ja kyllä se Norjakin jäi mieleen, tosin ehkä enemmän visuaalisen puolen takia vaikka kappale itsessään oli ihan hauska ja outo. Englannin kappale jäi myös mieleen, enkä sinällään ihmettele että se sijoittui korkealle.

Serbian kappale ja esitys oli mieleenjäävä ja tunnelmallinen, outokin. En oikein osaa sanoa miksi pidin siitä, siitä tuli... jonkinlainen olo. Liettuan kappale ei varsinaisesti edustanut sitä musiikkityyliä mitä yleensä kuuntelen, mutta pidin sen klassisesta meiningistä ja kappale itsessään jäi mieleeni paremmin kuin muut hitaammat. Se oli sympaattinen ja toi mukavalla tavalla mieleen jotain vanhaa ja tyylikästä. Moldovan kappale ei ehkä ollut sellainen jotka yleensä voittavat kilpailuja, mutta se oli mieleenjäävä, hauska ja sai ihmiset innostumaan. Aihekin puhutteli minua sillä pidän junista ja on monasti ollut mielessä että olisi kivaa lähteä pitkälle junamatkalle joko itä-Euroopassa jollain neuvostoaikaisella junalla, tai sitten Idän Pikajunalla/vastaavalla nykyvastineella. Ensimmäinen vaihtoehto on vain tuntunut aina hieman turvattomalta ja jälkimmäinen taas on aivan liian kallis. Ja olisi ollut sitä myös menneisyydessä, jos olisin ollut silloin olemassa! (Ja Venäjän läpi ei ainakaan tee enää mieli mennä...)

Ukrainan kappaleesta pidin jälleen ihan vilpittömästi, vaikka rap ei kuulu suosikkeihini. Lämpenin kuitenkin kappaleen rap-osioille ja ne tuntuivat lopulta istuvan siihen hyvin. Moni sanoo että Ukraina sai vain säälivoiton, mutta eiköhän kappale olisi joka tapauksessa sijoittunut korkealle. Ja vaikka olen yleensä dissannut sitä ettei viisuissa ole kyse musiikista vaan politiikasta, niin pitää kuitenkin todeta että musiikissa on kyse myös siitä mitä ajatuksia ja tunteita se herättää ja mikä merkitys sillä on kellekin ja minä aikana. Eli eihän tässä ollut muuta mahdollisuutta kuin Ukrainan voitto. Kappale oli silti hyvä ihan kappaleenakin, ja nyt se tietysti sai vielä ylimääräistä merkitystä.

Missähän Euroviisut järjestetään ensi vuonna?

Muoks: Kuuntelin Moldovan kappaleen Youtubesta uudestaan ja opin että siinähän on paljon syvällisempikin sanoma kuin mitä ensikuulemalta vaikutti. Oppiipahan hieman historiaa! Ehkäpä Norjankin kappaleessa oli jotain tulkittavissa olevaa ideaa, mutta sitä on hankala sanoa kun ei tiedä itse mitä sanoittajat ovat ajatelleet (tai olleet ajattelematta).

En tiedä olisiko Ukrainan kappale voittanut toisenlaisessa maailmantilanteessa, mutta oli se kyllä minustakin musiikillisestikin menestyksen arvoinen yhdistelmä perinteitä ja retroa. Norjan banaanisudet olivat hauskoja ja kappale erinomaisesti Euroviisuihin sopiva älyvapaa rallatus. Jotenkin oudosti tarttuvia olivat myös Puolan ja Belgian kappaleet, vaikka eivät varsinaisesti musiikkimakuuni osukaan.

Hieman yllättäviä asioita olivat Hollannin melankoliapop, Slovenian svengaava retrodisko, Ranskan vähemmistökielinen etnofuusio ja se, että kisan brittiläisin kappale tuli Tsekistä. Britannialla olikin sitten avaruusmiiiies jonka ääni kiitää jossain stratosfäärissä. Sympaattinen kappale ja koska lettikin on jo valmiina, jonkun sankarihevibändin pitäisi kiinnittää tämä kultakurkku mitä pikimmin. Sveitsin edustajankin äänestä varmasti kuullaan vielä. Ja kaiketi Australian edustan myös, vaikkei kappale nyt niin paljon minuun vedonnutkaan.

Pettymys oli, että Kypros ei päässyt finaaliin. Miksi paljon huonompaa kamaa pääsi läpi, muttei tämä sekä nykypopstandardit täyttävä että varsin mukava ja melodinen kappale?

Summa summarum: paljon tusinapoppia, mutta yllättävästi hyviäkin kappaleita. Pitää seurata varmaan viisuja paremmin jatkossa...
 

Yleensähän kun väitetään, että Euroviisuissa olisi kyse politiikasta, tarkoitetaan sitä, että jos jossain maassa on siirtotyöläisiä tai maahanmuuttajia toisesta maasta huomattavia määriä, tapaavat he äänestää (varsinaista, entistä tai vanhempiensa) kotimaata ja tämä saa väännettyä kyseisen maan puhelinääniä reilustikin siihen suuntaan, jos ns. natiiviäänestäjien äänet jakautuvat huomattavankin monen biisin välillä eikä selvää suosikkia ole. Tämä selittäneet myös miksi Suomi on perinteisesti saanut reilusti ääniä Ruotsista, ei kyseessä ole ruotsalainen solidaarisuus suomalaisia kohtaan vaan finnjävelit itse. Mutta aika moni maa saa sellaisia pisteitä, mutta ei niillä voittoon pötkitä, ainakaan muut kuin Venäjä, jolla on julmettu määrä naapurimaita, joissa asuu venäläinen vähemmistö. (ihan eri kysymys sitten, että välillä tuomariraaditkin tekevät tuota ja nyt joku porukka kai jäi kiinni suoranaisesta vilunkipelistä).

Sodan tuoma sympatia kyllä toi pisteitä, ja tietysti voidaan kysyä ovatko miljoonat ympäri Euroopan hajautuneet ukrainalaiset äänestäneet vieraan maan liittymillä itse tai välillisesti. Ilman sotaa kappale olisi päässyt selvästi finaalin pistelaskun vasempaan puoliskoon. No, tämmöistä jossittelua tämä on ja Sam Ryder olisi varmaan halunnut voittaa, mutta UK:lle on ihan saavutus sekin, että finaalisijoitus ei ole kaksinumeroinen ja ala kakkosella. Onneksi sentään ei Espanja, josta aktista en muista muuta kuin sen, että lentoyhtiö oli taas kerran lähettänyt kaikkien housut väärään maahan. Sinällään isot maathan ovat mukana ihan pay to lose -periaatteella, jostain syystä semifinaalien ilmainen mainoskierros koko euroviisuyleisölle jätetään tahallaan väliin, millä saavutetaan lähinnä se, että semmoiset tekeleet, kuin vaikkapa James Newmanin Embers (jossa ei ollut mitään vikaa, mitään koukkua eikä mitään muistettavaa) tai suoranaiset pökäleet pääsevät sentään finaaliin häviämään, mutta aidosti hyvien biisien potentiaali voi jäädä käyttämättä.

Serbian taidepoppi esityksineen tietysti vetosi mm. Laibach-vetoiseen yleisöömme, jos kohta ihan kaikki normot eivät vissiin ymmärtäneet. Tšekin We Are DOMI (laulaja on muuten Dominik Hasekin tytär, täysin epäuskottavaa, kuka tätä sarjaa käsikirjoittaa?) taas kuulosti justiinsa sellaiselta bändiltä, jota voisi löytyää vuonna 1999 ilmestyneeltä levy-yhtiön rosteria esittelevältä EBM/futurepop/industrial-tupla-CD-kokoelmalta (minulle validi syy äänestä). Viro? No jos joku kehtaa lähettää noin hävyttömän morriconefiilistelyn niin pakko tukea – ehkä Islannin highwaywomenit voisivat tehdä jonkun yhteisproduktion?