(kokeilen, meneekö tämä läpi sensuurista. Ylläpito poistakoon, jos on liian roisi.)
Vuonna 1862 olin muuttanut Lontooseen. Kaupunki tarjosi maaseutua parempia ansaintamahdollisuuksia, ja olinkin saanut työpaikan vakuutusyhtiön kirjanpitäjänä. Maalaispojan silmään Lontoo vaikutti suurelta ja oli täynnä houkutuksia. Ravintolat tarjoilivat ruokaa ja teatterit huvituksia. Kapakoihin ja porttoloihin en tietenkään tutustunut.
Eräänä iltana kävelin syrjäisellä kadulla, kun näin pulskan, viiksekkään miehen, ja hänen vieressään laitteen. ''Peep show'', sanoi laitteen vieressä oleva kyltti. Olin nähnyt vastaavia laitteita kiertelevien tivolien mukana. Laitteeseen katsottiin reiästä, ja sisällä näkyi kuvia palatseista, kaukomaiden eläimistä, näytelmistä ja muusta. Tekniikan ihmeenä kuviin oltiin saatu syvyysvaikutelma. Ajattelin kaipaavani huvitusta ja kysyin hintaa.
''Tavallinen show on pennyn, mutta kaltaisellenne herrasmiehelle suosittelen erikoisshowta. Se on kaksi penceä'', mies vastasi. Valitsin erikoisshown ja mies ohjasi minut laitteen ääreen.
Laitteessa oli oma katsomisaukkonsa kummallekin silmälle, kuin kiikarit. Asetin silmäni aukoille, ja show alkoi. Kauhistuin, kun ensimmäinen kuva näytti nuoren naisen alusvaatteisillaan, vetämässä silkkisukkaa jalkaansa. Kaltaiseni herrasmiehen olisi pitänyt lopettaa katselu siihen, mutta syvyysvaikutelman aitous sai minut jatkaman. Muut kuvat olivat samaa sarjaa: Nuoria naisia pukeutumassa, nousemassa kylvystä, ja niin edelleen. Viimeinen kuva esitti ilkoalastonta naista hiekkarannalla.
En saanut viimeisen kuvan mallia mielestäni. Tunnista toiseen hän pyöri ajatuksissani. Niinpä seuraavana iltana hakeuduin samaan peep showhun, että näkisin uudestaan tuon ihastuttavan olennon. Minulle muodostuikin tavaksi käydä joka ilta katsomassa tuo hävettävä show.
Kahden viikon päästä tuo turmiollinen show oli löystyttänyt moraaliani. Viimeisen kuvan kaunotar pyöri mielessäni, ja tuo näky oli saanut hermoni jatkuvaan kiihotuksen tilaan. Niinpä sorruin, tultuani showsta kotiini, itsesaastutukseen.
Seuraavana iltana lähdin taas hakemaan annostani rappiota. Tällä kertaa peep shown isäntä sanoi, että show olisi ''very special.'' Katsoin laitteeseen, ja kauhukseni näin oman huoneeni. Kuva oli tarkka kuin valokuva, mutta sen värit olivat kuin maalauksessa. Katsoin kauhulla ja näin itseni kävelevän huoneeseen. Mikään inhimillinen tekniikka ei pysty niin elävää liikkuvaa kuvaa luomaan, joten tämän täytyi olla paholaisen työtä. Katsoin inholla, kuinka istuin nojatuoliin ja avasin housunsepalukseni. Minä peep show -laatikossa otti jäykistyneen elimensä käteensä ja ryhtyi hieromaan sitä. Kuvotuksenväristykset kulkivat lävitseni, kun tajusin katsovani toisintoa edellisillasta. Kuin hypnotisoituna kuitenkin katsoin loppuun asti, kun häpäisin itseäni.
Häpeissäni nostin katseeni pois laitteesta, ja näin peep show -isännän nauravan ivallisesti. Katsoin häntä tarkemmin ja tajusin, että hänen otsastaan kasvoi pienet pukinsarvet.