Uusimmat viestit

Uusimmat keskustelut

Pohjattoman Kuilun Pohja

  • Vumpalouska hahmo Kirjoittaja
  • Vumpalouska
    Upseeri
    Taso: 26
  • Viestejä: 137
25.04.2018 22:08 - 27.04.2018 15:12 #1 : Vumpalouska
Aloitin uuden scifi-novellin. Genre on hiukan "kovempaa" scifiä, ainakin suurimman osan ajasta. Tämä on itse asiassa uusintaversio kymmenisen vuotta sitten yhdeltä istumalta kirjoittamastani lyhyestä tarinasta, jonka yli-inhimillisen tarkalla muistilla varustetut veteraanikäyttäjät saattavat vielä muistaakin (ihmettelen kyllä, jos tällaisia tyyppejä on).

Tarinan tarkasta pituudesta en vielä osaa antaa arviota, mutta yritän pitää sen alle kahdessakymmenessä sivussa.

* * *

POHJATTOMAN KUILUN POHJA

Ulkopuolisten suurlinjurit olivat liikkuvia avaruuskaupunkeja, itsenäisiä mikrokosmoksia, jotka kykenivät viettämään vuosikymmeniä tähtienvälisillä matkoilla poikkeamatta kertaakaan asutun tai asumattoman järjestelmän lähelle. Suurlinjurit oli suunniteltu täysin omavaraisiksi; ne kuljettivat mukanaan kymmeniä automatisoituja tuotantolaitoksia, satoja nanosampoja, pienoistelakkaa sekä kokonaista laivastoa planeettojenvälisiä kaivos- ja jalostusaluksia, jotka täydensivät niiden raaka-ainevarastoja aina kun niiden isännät uskaltautuivat tekemään lyhyen sukelluksen jonkin takaperiferian järjestelmän Oortin pilveen. Suurlinjurit olivat koko Ulkopuolisten kulttuurin perusta. Ne kuuluivat ihmiskunnan asuttaman avaruuden suurimpiin, kehittyneimpiin ja voimakkaimpiin aluksiin. Jokainen suurlinjuri oli oma post-ihmisten sivilisaationsa: ainutlaatuinen, hämmentävä ja käsittämättömän monimutkainen.

Tämä nimenomainen suurlinjuri vaikutti myös olevan kuollut.

Kahdeksankymmenenkuudentuhannen kilometrin etäisyydeltä se erottui paljaalla silmällä tummana kiilamaisena varjona, joka kuvastui vasten nimettömän kaasuplaneetan siniharmaita pilvivöitä ja valkoisia myrskykeskuksia. Se näytti pimeältä ja pahaenteiseltä kuin nukkuva tulivuori.

Ason Vaskela pakottautui irrottamaan katseensa kaukaisesta aluksesta ja leijaili keskirungon tarkkailukuvusta putkimaiselle nollapainovoiman käytävälle. Jos suurlinjuri alkaisi osoittaa elonmerkkejä ja sen miehistö olisi vihamielinen, kevyt tiedustelutukialus Parsifal ja sen kolme soihtualussaattajaa olisivat toivottoman alivoimaisessa asemassa. Mikään ei kuitenkaan viitannut siihen suuntaan, että suurlinjurissa oli miehistöä tai edes energiaa. Ulkoisesti se vaikutti yhtä elottomalta kuin avaruusmainareiden tyhjäksi kovertama ja hylkäämä asteroidi.

Vaskela antoi tarkkailukupua suojaavan panssarilevyn liukua automaattisesti paikoilleen. Oli tietenkin kertakaikkisen typerää uskotella itselleen, että ihmissilmät olisivat voineet havaita mitään sellaista joka jäisi huomaamatta rungon sensoreilta – tai oikeammin niiden välittämää datavirtaa väsymättä analysoivilta tekoälyiltä, jotka suorittivat septiljoonia laskutoimituksia sekunnissa ja puristivat saamistaan tiedoista irti niin paljon kuin fysiikan lait sallivat. Vaskela oli siirrännäistensä kautta jatkuvassa yhteydessä Parsifalin sisäiseen tietoverkkoon. Komentosillan tekoälyt ja niihin kytkeytyneet teknosavantit eivät olleet muuttaneet arviotaan suurlinjurin tilasta moneen tuntiin.

Vaskela ojensi kolminivelisen jalkansa, tarttui tarttumavarpaillaan seinässä olevaan kahvaan ja heilautti itsensä avonaiseen ilmalukkoon, jonka kautta pääsi Parsifalin komentosillalle johtavaan käytävään. Parsifal oli lähes kaksi kertaa suurempi kuin saattoaluksensa, mutta sen miehistötilat olivat vain aavistuksen verran tilavammat. Suurin osa tiedustelutukialuksesta muodostui konversiomoottorista ja polttoainesäiliöistä, kvanttikupla-ajolaitteen rengasmaisesta ulkonemasta sekä neljästä planeettojenvälisen hävittäjäaluksen kiinnikkeestä, jotka ympäröivät keskirunkoa kuin mekaanisen jättiläisen käsivarret. Aluksen kaikki paineistetut tilat sijaitsivat kapeassa keskirungossa, ja niiden päästä päähän liikkuminen vei kokeneelta avaruusmatkaajalta vain muutaman minuutin.

Ei sen puoleen, että Parsifalissa olisi ollut tungosta. Aluksen miehistö koostui viidestätoista painottomuuteen sopeutuneesta, geneettisesti epäsosiaalisesta avaruuslaisesta sekä muutamasta kyberneettisesti parannellusta huoltosimpanssista. Kaikilla oli tarkkaan määritelty tehtävänsä ja vastuualueensa. Miehistönjäsenten ei tarvinnut yleensä fyysisesti tavata toisiaan, mikä sopi heille mainiosti. Lipuessaan käytävää pitkin komentosillalle Vaskela ei nähnyt ketään muita.

Komentosilta oli pyöreä tila keskirungon ytimessä. Se oli aluksen parhaiten suojattu paikka, hermokeskus, josta käsin komentaja Agapella Miron kontrolloi pientä laivastoaan. Vaskelan saapuessa komentosilta toimi täydellä viiden hengen miehityksellä, mikä oli hyvin harvinaista; yleensä Miron oli komentosillalla yksin. Komentajan lisäksi läsnä olivat nyt aluksen kaikki neljä teknosavanttia. Nykytilassaan heidät olisi tosin voinut melkeinpä laskea osaksi kalustoa. He makasivat liikkumattomina kiihdytyssohvillaan, syvälle analyyttiseen autismiin vaipuneina. He olivat kytkeytyneet tekoälypartnereihinsa niskaportistaan kiemurtelevan kvanttioptisen kaapelin välityksellä ja yrittivät saada jotain selkoa elottomasta suurlinjurista. Työ edistyi tuskallisen hitaasti.

»Mitään uutta?» Vaskela tiedusteli. Kysymys ei ollut täysin muodollinen, sillä vaikka komentokeskuksen havainnot jaettiin lopulta Parsifalin tietoverkossa, ne kulkivat aina komentajan kautta ja saapuivat joskus usean minuutin viiveellä.

»Riippuu näkökulmasta», Miron vastasi kääntämättä katsettaan pelkistettyjä kaavioita sisältävästä päätteestä. Hän oli avaruuslainen kuten Vaskela: pienikokoinen, karvaton, sinertävä ja varustettu kolminivelisillä raajoilla, jotka kaikki päättyivät nelisormisiin käsiin. »Olemme sulkeneet pois joitakin vaihtoehtoja. Suurlinjuri ei luultavasti ole hylätty... ei ainakaan vapaaehtoisesti. Painovoimatutkan mukaan sen massa on lähes kuusisataa miljoonaa tonnia, joten se on täydessä lastissa. Emme myöskään havaitse lähiavaruudessa ajoainejälkiä, jotka olisivat yhteensopivia Ulkopuolisten käyttämien planeettojenvälisten alustyyppien kanssa. Itse asiassa emme havaitse lähiavaruudessa mitään ajoainejälkiä.»

Se oli outo havainto. Suurlinjuri kiersi kaasuplaneettaa vakaasti kuin pieni kuu. Sen ohjaamisen nykyiselle radalleen oli täytynyt olla tarkoituksenmukainen ja monimutkainen prosessi. Suurlinjurin kokoisen aluksen konversiomoottorin sylkemistä eksoottisista hiukkasista ja ionisoituneesta kaasusta olisi pitänyt olla havaittavia jämiä vielä vuosienkin jälkeen.

»Kauanko se oikein on ollut täällä?» Vaskela kysyi.

»Ei aavistustakaan. Ajattelin lähettää luotaimen tutkimaan kaasuplaneetan kuita. Jos löydämme niiden pintaan sitoutuneita jäänteitä konversiomoottorin tuottamista hiukkasista, voimme ehkä laskea karkean ajankohdan, jolloin täällä on viimeksi liikkunut jotain keinotekoista.»

Vähäisempien Valojen Herra
Viimeksi muokattu: 27.04.2018 15:12 Vumpalouska.

  • Vumpalouska hahmo Kirjoittaja
  • Vumpalouska
    Upseeri
    Taso: 26
  • Viestejä: 137
26.04.2018 21:44 - 26.04.2018 22:07 #2 : Vumpalouska
Vastaus käyttäjältä Vumpalouska aiheessa Pohjattoman Kuilun Pohja
Hetkeä myöhemmin Parsifalin runkorakenteita pitkin kantautui vaimea, etäinen tärähdys. Vaskela siirtyi taktiseen virtuaalitilaan ja katseli ulkokameroiden kautta miten pieni luotain erkani aluksesta. Viidentoista kilometrin etäisyydellä luotain käynnisti moottorinsa ja suuntasi kohti lähintä kuuta, ilmakehätöntä kivipalloa, joka oli hädin tuskin kaapattua asteroidia kummempi. Virtuaalitilan päälle projisoidut luvut ja lähestymisvektorit ilmoittivat, että luotain kiihdytti kymmenesosageen voimalla ja saavuttaisi neljänkymmenenkahdeksantuhannen kilometrin etäisyydellä olevan kuun hieman alle neljässä tunnissa.

»Minä ja tiimini olemme joka tapauksessa valmiit tutkimaan lähempää», Vaskela ilmoitti. »Anna vain käsky, niin menemme sisään ja selvitämme, mistä tässä oikein on kyse.»

»Kaikki ajallaan. En riskeeraa miehistönjäseniäni ennen kuin olen varma, ettei tämä ole ansa tai temppu.»

Vaskela ei väittänyt vastaan vaikka tunsikin olonsa hieman hyödyttömäksi. Hän oli Parsifalin kolmihenkisen avaruusjalkaväkiyksikön johtaja, eikä heille yleensä ollut paljon käyttöä. Normaalisti toimettomuus ei ollut mikään ongelma, sillä jalkaväkiyksikön jäsenet pysyivät kuivahorroksessa silloin kun heitä ei tarvittu. Komentaja Miron oli kuitenkin herättänyt Vaskelan ja hänen toverinsa havaittuaan suurlinjurin järjestelmän ulkolaidalta. Siitä oli yli viikko.

Yksi teknosavanteista päästi tukahtuneen äännähdyksen ja liikahti kiihdytyssohvallaan. Valot vilkkuivat Mironin päätteellä ja hänen silmiinsä tuli lasittunut katse. Äkkiä hän katsoi suoraan Vaskelaan.

»Olemme tunnistaneet suurlinjurin», hän totesi ääni analyyttisestä autismista sävyttömänä. »Se ei ollut helppoa. Ulkopuolisten alukset korjaavat ja päivittävät itseään kaiken aikaa, mutta tietyt sisärungon ominaisuudet pysyvät muuttumattomina pidempään. Tuo tuolla on lähes varmasti Pohjattoman Kuilun Pohja. Yksi Kahdeksasta. Tämä muuttaa kaiken.»

Vaskela jännittyi. Kahdeksan Viidenkymmenen Vuoden Sotaan osallistuneen ja oikeutta paenneen suurlinjurin paikantaminen kuului Parsifalin ja muiden takaperiferian partiointialusten päätehtäviin. Itse asiassa se ajoi kaiken muun edelle. Ainoassa suuren mittakaavan invaasiossaan sivistyneeseen avaruuteen Ulkopuoliset olivat tehneet kammottavia sotarikoksia. Vielä nytkin, lähes kahdeksankymmentä vuotta myöhemmin, heidän ”Idiotismin muistomerkkinsä” kohosi planeetta Harvanthan pinnalla ja lähetti kymmenientuhansien uhriensa päättymätöntä tuskaa ja kärsimystä avaruuteen kaikilla sähkömagneettisen spektrin taajuuksilla. Liitto oli vannonut saattavansa Ulkopuoliset oikeuteen teoistaan, ja kaikki takaperiferian järjestelmissä tavatut invaasioon osallistuneet suurlinjurit tuli välittömästi joko tuhota tai raportoida taistelulaivastoille.

Parsifalin johtama partio ei ollut taistelulaivasto. Itse asiassa se oli pienin Liiton pitkänmatkan laivastoyksiköistä, tarkoitettu puhtaasti tiedustelutehtäviin ja avaruusrosvojen vastaisiin operaatioihin. Looginen seuraava askel olisi, että komentaja siirtäisi laivaston lähimpään Lagrangen pisteeseen ja suorittaisi kaksiviikkoisen kvanttikuplahypyn reilun kuuden valovuoden päässä olevaan järjestelmään, jonne laivastomestari Raynottin komentama Omega-luokan tukialus Koston Enkeli laivastoineen oli sijoitettu.

Äänetön taisteluhälytys tunkeutui ajatusviestinä Vaskelan mieleen. Komentosillan valot himmenivät ja joukko aineettomia hologrammipäätteitä ponnahti ilmaan Mironin komentotuolin ympärille. Vaskela, joka oli yhä taktisessa virtuaalitilassa, tajusi että Parsifal ja sen neljä saattoalusta olivat aktivoineet asejärjestelmänsä ja kohdistaneet ne suurlinjuriin. Avaruustaistelussa kahdeksankymmentäkuusituhatta kilometriä oli lähellä ”puukkotappeluetäisyyttä”, johon suuremmat alukset harvoin päätyivät. Etenkin suurlinjurit oli varustettu pääasiassa pitkän kantaman aseilla. Jos Ulkopuoliset yrittäisivät puolustautua, heidän suurin etunsa oli jo mennyttä. Parsifal ja sen saattoalukset todennäköisesti tuhoutuisivat, mutta jo muutama suora osuma voisi rampauttaa suurlinjurin. Miron ilmeisesti piti riskiä ottamisen arvoisena.

Ja sekä itseään että miehistöään uhrattavana.

»Laukaistaan taistelukorennot», Miron ilmoitti rauhallisesti. Komentaja vaikutti hieman poissaolevalta, mutta Vaskela ei voinut syyttää tätä. Mironin ylikellotetut aivot prosessoivat joka sekunti enemmän informaatiota kuin peruslinjan ihmisen aivot viikossa.

Uusi tärähdysten sarja kantautui komentosillalle. Kaikkiaan kaksikymmentäkahdeksan taistelukorentoa ampaisi laukaisuputkistaan ja suuntasi kohti suurlinjuria kahdenkymmenen geen kiihdytyksellä. Ne saavuttaisivat ampumaetäisyyden alle kymmenessä minuutissa.

Neljä korennoista kantoi gigatonniluokan taistelukärkiä. Jos suurlinjuri ei puolustautuisi, se olisi mennyttä.

Mitään ei tapahtunut. Taktisessa virtuaalitilassa suurlinjurin suurennettu hahmo pysyi yhtä elottomana kuin ennenkin, sitä ympäröivien tietosarakkeiden ja kaavioiden ilmoittaessa täydellisestä vastareaktion puuttumisesta.

»Raideaseet valmiina tulittamaan», Miron jatkoi. Hän halusi selvästi pelata varman päälle.

Vähäisempien Valojen Herra
Viimeksi muokattu: 26.04.2018 22:07 Vumpalouska.

Valvojat: IivariDyn
Paikalla 1 jäsen ja 37 vierailijaa
Jossu89
Uusin jäsen: Per Horjanheimo
Jäseniä yhteensä: 9457