Uusimmat viestit

Uusimmat keskustelut

Sotamies Rokka

  • LordStenhammar hahmo
LordStenhammar
Painajainen
Taso: 39
  • Viestejä: 671
LordStenhammar loi aiheen: Sotamies Rokka
19.11.2019 14:21 #1

Pitkästä aikaa pientä stooria.

SOTAMIES ROKKA

Antero Rokka. Oli siinä nuorta miestä nimellä paiskattu. Vaikka hän oli hahmoltaan tuollainen veltto vetelehtijä, teki patteriston toimistohommista vastaava luutnanttikin melkein kunniaa hänet ensimmäistä kertaa tavatessaan. Muutahan yhtäläisyyttä nuorukaisella ja tuolla legendaarisella sotahahmolla ei ollut, mutta silti moni Parolan ilmatorjuntapatteriston johtohahmoista latasi häneen kovat odotukset. Joitakin hiukan epäilytti, että miten sellaisen nimen haltija oli hakeutunut palveluspaikkaan, jossa yleisen tiedon mukaan pääsi kaikkein helpoimmalla, mutta reserviupseerikouluunhan tämä oli menossa. Ei sellaisella nimellä voinut muutakaan.

Piakkoin kävi selväksi, että väärällä jalallahan nuorukainen oli palvelukseen astunut. Ei ollut liioin motivaatiota, eikä palveluksen edes kohtuulliseen suorittamiseen tarvittavaa kätevyyttä. Kaikki oli Antero Rokalle vaikeaa heti pinkka-punkka-pinon tekemisestä lähtien. Tupakkakatoksella hänen veltto ryhtinsä huomioitiin oitis. Hänen katseensa oli kaiken aikaa ikään kuin poissaoleva ja kaukainen – tuijotteli kai ensimmäisiä parin viikon päässä siintäviä lomia. Arvomerkit eivät meinanneet istua hänen päähänsä millään, mikä vaikeutti aluksi merkittävästi päivystäjän pöydän ohitse tupakalle pääsyä, mutta sekään ei pyyhkinyt hömelöä hymyä hänen kasvoiltaan. Mies oli monen silmissä jo ulkoistanut itsensä koko armeijakokemuksesta.

Antero Rokkaa ei kiinnostanut RUK, eikä edes AUK. Ilmatorjuntapatteriston kapteenin haastattelussa hän ilmoitti iloisesti haluavansa Sergei-tykin ammusmieheksi – vähäpätöisimpiä hommia koko helvetin firmassa. Sergei oli muinaisjäänne rakkaasta Neuvostoliitosta; tykki, joita makasi Venäjän pelloilla ruostumassa tuhatkappalein, mutta joita Parolan piirissä vielä puunattiin hartaudella. Sen nykyinen tarkoitus ei ollut edes osua moderneihin hävittäjiin, vaan ainoastaan ”pelotella” vihollista. Tähtääminenkin hoidettiin käsipelillä. Tiedettiin, ettei sellaisilla aseilla tehnyt nykysodankäynnissä mitään. Sergein miehistö olisi tositilanteessa ollut todennäköisesti ensimmäisiä, jotka pääsivät hengestään.

Puolella vuodella tämä ”ahvenselkä”, joksi häntä oltiin alettu sekä palvelustoverien että päällystön puolesta nimittämään, tulisikin selviämään palveluksestaan. Menköön perkele sitten panostamaan! kapteeni mietti. Häntä kuitenkin arveluttivat syvästi alokasaikana suoritetut psykologia- ja älykkyystestit. Psykologiatesti tietenkin näytti nollaa, niin kuin oli luultavaakin, ja mikä lopullisesti esti hänen pääsynsä edes aliupseerikouluun, mutta älykkyystestistä Antero Rokka oli napannut täyden seiskan. Jos kapteeni tai kukaan muukaan päättävässä asemassa oleva olisi pitänyt Rokasta tippaakaan enemmän, olisi hänelle järjestetty jokin lokoisa ja henkisiä kykyjä parhaiten vastaava toimistohomma. Mutta kärsiköön paska ammuskasojen parissa, kuten pyhä tahtonsa oli.

Eräässä asiassa Antero Rokka oli hiukan erikoinen: hän ei pitänyt lainkaan lomia. Olisi luullut miehen harpponeen kasarmialueen portin lävitse heti ensimmäisen mahdollisuuden koittaessa. Tämä kuitenkin ilmoitti:

- Ei siellä ulkopuolella minulle mitään ole. Olen viikonloputkin täällä. Kai täällä saa olla? Tykkään tästä paikasta aivan saatanasti.

Edes lomien evääminen kurinpitotoimenpiteenä ei siis velttoon nuorukaiseen tehonnut. Koska häntä ei tuntunut heilauttavan sen enempää palvelustovereilta kuin ylemmiltäkään tahoilta tullut paine, olivat keinot hänen ryhdistämisekseen perin vähissä. Kapteeni toivoi jo salaa, että koko mies olisi lähtenyt siviilipalvelusta suorittamaan.

Suojeluharjoituksista Antero Rokka pääsi luiskahtamaan kuin parhainkin heittiö. Hän kinkkasi mukamas jalkavaivaisena sotilaslääkärin vastaanotolle ja sai jollain ilveellä neuvoteltua itselleen päivän vemppaa. Hän nauroi häpeilemätöntä naurua punkallaan ja söi aakkoskarkkeja, kun muu porukka valmistautui helteiseen harjoitukseen. Heinäkuun mahtihelle oli jo muutenkin paha paikka pitää harjoituksia alati vaanivan nestehukan takia. Kukapa nyt olisi mielellään kuluttanut sen kuivaa peltoa monta tuntia tamppailemalla täydessä suojavarustuksessa kaasunaamareineen, sadetakkeineen ja muineen. Tämän tapauksen seurauksena jotkut alkoivat todella halveksua Rokkaa. Mikä naurava paskiainen.

Pahin niitti Antero Rokan maineelle olivat tietyt päällystölle asti kuuluneet puheet. Jaoksessahan rivisotilaankin puheet kulkeutuivat yleensä ylimmille tahoille asti, sillä aina oli seinän takana joku kuuntelemassa. Antero Rokka teki leikkiä joillain jaoksen upseeriston ulkoisilla piirteillä. Luutnantti oli hänen suussaan ”Vanha Pullanaama”, kapteeni taas ”Vara-Karelin”. Ja pirullisen kuvaavia nimityksiä ne olivatkin. Hieman vallankumouksellisiakin piirteitä hänen puheissaan esiintyi:

- Ei minua siinä Äänruutissa muu jäänyt vituttamaan kuin se, ettei kukaan ampunut sitä aikoinaan päähän.

Osalle tupakavereista nämä puheet olivat hiukan häiritseviä. Samasta tuvasta löytyi yksi toinenkin velttoilija, joka asialle naurahti. Mutta ne leijona-korua kantavat ottivat asian syömmeensä. Kelvoton sotilas, ja vielä kehtasi rienata. Hänen kanssaan ei kuitenkaan ryhdytty sen kummempiin ideologisiin kahnauksiin. Hän oli ryhdittömyydestään huolimatta hieman liian taitava mies suustaan.

Parolan panssariprikaatinkin piiristä löytyi monenlaista auktoriteettikammoista alokasta, mutta sellainen ei Antero Rokka oikeastaan ollut. Hän ei vain kunnioittanut tippaakaan noita häntä paria vuotta nuorempia alikersantteja, jotka nyt kukkoilivat vallantunnossaan. Hän pisti kaiken vitsiksi. Hän ohitti heidän käskynsä vittuilemalla tai hymyilemällä ylimielisesti, ja sekös syletti monia alikersantin natsoissa kulkevia poikasia. Edes uhkailu raportoinnista korkeammille tahoille ei auttanut, vaan Antero Rokan vastaus oli tyhjentävä:

- Kerro paaville, Kekkoselle tai Jeesukselle, jos munasi siitä kasvaa. Toivottavasti te kukkopojat saatte joskus ääniinne vähän miehisyyttä. Nythän te kuulostatte ihan eunukeilta. Äänenmurroksen alkaminen olisi perin hyvästä.

Leirihommissa Antero Rokka oli aivan yhtä toivoton kuin kasarmipalveluksessakin. Jaosten koulutuksesta etupäässä vastaava yliluutnantti mietti ensialkuun, uskaltaisiko nuorukaiselle edes uskoa omaa konekivääriä. Noudatti tämä sentään harjoitusammunnoissa käytettyjä varomääräyksiä, mutta tauluun – edes sen reuna-alueille – ei luoti tahtonut löytää. Yliluutnantti kohdisti pariin kertaan Rokan kiväärin jopa itse, mutta eipä auttanut. Jäivät mahdolliset kuntoisuuslomat ammuntataidostakin jakamatta.

- Sodassakin minä ampuisin tahallani ohi, Rokka väitti. - Tämä on hyvää ohiampumisharjoitusta.

Sotilasvalan vannominen tapahtui syksyn alussa Tampereella. Monia yllätti, ettei Antero Rokka hakeutunut jonkin pikkuvaivan takia vemppaan, vaan lähti ysiykköset päällä sotkemaan Hämeenlinnan huomasta paraatipaikalle muiden mukana. Jumalattomana nuorukaisena hän ei tietenkään vannonut sotilasvalaa, vaan antoi ainoastaan juhlallisen vakuutuksen. Tämä tehtiin paljon pienemmässä porukassa kuin ensiksimainittu. Siksi mahdollinen perseilijä erottui siitä hyvin.

Antero Rokalta näytti puuttuvan myöskin alkeellisin rytmitaju, ja tämä näkyi mukavalla tavalla paraatimarssin aikana. Hän käveli kyllä tahdissa, mutta ei toisten marssijoiden tahdissa, vaan pelkästään omassaan. Hänen takanaan marssivien rytmi sotkeutui siinä kanssa. Lisäksi hänen olemuksensa oli hyvin ryysyinen. Puntit lepattivat kuin tummilla konsanaan, ja baretti oli päässä täysin viturallaan. Se oli monelle – varsinkin tutuille upseereille – vaivaannuttavaa seurattavaa, mutta siihenkin oli jo hänen kohdallaan totuttu.

Kohu kuitenkin kävi vaakutuksen antamisen aikana. Muut jumalattomat nostivat juhlalauseita toistellessaan kätensä ja siitä kaksi etummaista sormea kiltisti pystyyn, mutta Antero Rokka oli valinnut vielä hieman tutumman tervehdyksen. Tätä ei lähistöllä seurannut upseerikaan voinut enää painaa villaisella, vaan talutti Antero Rokan ”vähin äänin” paraatirivistöstä sivummalle. Tempausta seuranneessa kuulustelussa soturi ilmoitti tervehdyksensä olleen totuudenmukainen. Fasistista järjestelmäähän tässä ensikädessä palveltiin.

Eräs kaikkein legendaarisimmista tapauksista sattui lokakuussa. Metsäleirin harjoituksissa Antero Rokka hukkasi toisen hanskoistaan. Tämä ei ollut hänelle mitenkään omalaatuista: hän oli joutunut täyttämään hävärilappuja jo muutamaan otteeseen. Ei kiinnostanut huolenpito turhanpäiväisistä rytkyistä, ei edes sakon uhalla. Rahaa oli. Hän oli kertaalleen ruokailun yhteydessä hukannut jopa kypäränsä, mutta onneksi yksi hänen palvelustovereistaan oli löytänyt sen ennen kouluttajia. Kuitenkin nyt alikersantti käskytti Rokkaa etsimään hanskaansa. Tämä häipyi löntystäen ja omia jalanjälkiään seuraten metsän huomaan.

Takaisin tullessa alikersantti kysyi:

- No jokos se hanska löytyi?

- Ei löytynyt, vaan hukkui perkele toinenkin, Rokka vastasi iloisesti.

Palvelusajan viimeinen ampumaleiri tapahtui Oripään sotilaslentokentän alueella. Tämä oli monelle purnattava kokemus, sillä moni luuli jo viikon kestäneen metsäleirin loppuneen ja viikonloppuloman vihdoin koittavan. Lähdettiin kuitenkin vielä ainakin muutamaksi päiväksi metsäryteiköstä Oripäähän tykin kyljessä lötköttelemään. Puheet miehistönkuljetusrekkojen lavoilla olivat asiasta perin värikkäät ja tulenkatkuiset.

Tietenkin sellainen käänne oli koulutusväen puolesta jo kauan sitten veistetty. Eräs tärkeimpiä palvelusajan koetuksia ja arvioitavia asioita oli se, miten hyvin kukakin palveluksen suorittaja kesti henkistä painetta ja väsymystä. Edellisen viikon aikana oli tiiviin aikataulun avulla varmistettu, ettei kukaan sotamies saanut nukkua turhan paljon. Tämä sekä raskaat harjoitukset saivat aikaan sen, että koeteltavan psyykessä alkoi tapahtua pakostakin tiettyjä muutoksia. Yritäpä siinä tehdä yksinkertaisintakaan asiaa, kun alla on viikon kestänyt lähes tauoton tetsaaminen ja valvominen. Tykkimiehen elämä tietenkin koostui enimmäkseen ajan kuluttamisesta oman aseen vieressä. Mutta juuri tuo pelkkä tympääntyminen riitti vähitellen herättämään hänen päässään erikoisia ajatuksia, varsinkin loputtomalta tuntuvaan hämäräaikaan. Moni huuruinen tykkimies saisikin kohdata Oripään pimeyden voimat munaskuita myöten.

Eräs kouluttaja pelotteli yötä vasten leikillään tykkimiehiä leirialueella joskus kokoontuvista kettutytöistä ja saatananpalvojista. Nämä saattoivat yllättäen napata huonon vartiomiehen ja viedä hänet vangikseen kettutarhalle tai saatanallisiin rituaaleihin. Tälle naurettiin rivissä yleisesti, ja kasku eksyi pakostakin rivimiehistön sen öisiin puheisiin. Tuppasi myös yleensä käymään niin, että yksin tai vaikka kaksinkin vartiossa odottaessa ympäröivä pimeys alkoi elämään. Väsynyt ja harittava silmä alkoi nähdä liikkuvia hahmoja, joista ei tiennyt, olivatko ne elikkoja, vihollisia vai kenties pahansuopia metsänhenkiä. Vai olivatko ne yhtään mitään. Sellaiset puheet – vaikkakin vitsailua – vaikuttivat kyseiseen yhtälöön hauskalla tavalla.

Oripään yö tuntui läpäisemättömältä. Vartiopaikalla päivystivät Antero Rokka, sekä mies naapurituvasta, eräs Viitalainen. Tässäkin oli hiukan vetelehtijän piirteitä, mutta miellyttävä luonne takasi sen, että häntä ei juurikaan paheksuttu tai vieroksuttu. Häntä pidettiin ”tolkun miehenä”. Hän oli selviytynyt tietyistä vajavaisuuksistaan huolimatta palvelusajastaan enimmäkseen kunnialla. Häneltä puuttuivat kuitenkin ne piilevät henkiset kyvyt, joita Rokalla oli.

- Pitäisikö pistää vaikka tupakaksi? Rokka kuiskasi.

- Ei kai täällä, jos joku iso herra taas näkee. Tiedäthän miten kävi sille armeijan sauhuttelevalle vartiopojalle kerran. Yllätettiin hullun upseerin toimesta ja vedettiin rautalangalla kaulan kohdalta. Luuli, että kurkkua leikataan, joutui shokkiin ja laski housuunsa.

- Tornihuhuja.

- Mitäpä se herra sotasankari ajatteli tehdä pois päästessään? Vai päästetäänkö sinua edes pois, kun olet tuollainen hampuusi. Laittavat sinut käymään koko paskan uudestaan. Se olisi juurikin oikea menettelytapa sinun kohdallasi.

- Kaikki tavoitteeni ovat tässä palvelusajassa. Sen jälkeen ei ole enää mitään. Mission accomplished.

Nyt oli hiukan kummallista jopa vitsiksi, Viitalainen mietti. Mitä paikallisia tavoitteita nyt saattoi olla miehellä, joka piti koko armeijaa pelkkänä vitsinä? Rokka jatkoi:

- Eivät ne sen upseerinkekkulin satanistipuheet täysin tuulesta temmattuja olleet. Taisi mies olla tehtäviensä tasalla. Tämä Oripää onkin sellainen paikka, että sen tuntevat kaikki vähänkin pimeyden puolella käyneet. Ne miettivät vieläkin kaikki ammattilaismaanpuolustajat komeroissaan, että mitä täällä joskus tapahtuu. Vaan mikäpä minä olen niillä asioilla kehuskelemaan, minähän olen yksi myyrä vain. Yksi pieni myyrä tässä perkeleenmoisessa koneistossa. Ei ole väliä sillä, puhutaanko minusta minun jälkeeni saatananpalvojana, marttyyrinä, hulluna vaiko pelkkänä anarkistina. Minä olen osa organisaatiota, joka pyrkii hajottamaan kaikki valtainstituutiot nimenomaan sisältä käsin. Tämä homma kulkee ylös asti. Mikä miesvoima sellaisessa taktiikassa säästyykään. Tämäkin meidän nyt edustamamme organisaatio voitetaan ilman laukauksen laukausta.

Viitalainen naurahti hermostuneesti. Oripään pimeys taisi olla päässyt aika pahalla tavalla hänen vartiotoverinsa pääkoppaan. Hän näki Antero Rokan paholaismaisen hymyn välähtävän vasten äkillistä kuunvaloa. Tämä oli kuin joku oikea pahuuden arkkityyppi. Rokka jatkoi:

- Pienestä se täytyy miehen aloittaa. Tänään minä uhraan jaostomme lääkintämiehen nimettömälle herrallemme. Teen Oripään kivenmurikoista mustan alttarin ja tungen puusta kasatun invertoidun ristin Sergein piipun kärkeen. Se on muutenkin kelvoton lämäri, järkijättö ja jakelee paskoja lääkkeitä. Katkokoon lutimme ristin vaikka aamulla ja hajottakoon alttarin, mutta rituaali tapahtuu. Minulla on toimenpidettä varten oikein vermeet olemassa, millä koijari yllättää. Niin kuin nyt vaikka nämä yönäkölasit.

Rokka vetäisi jonkinlaiset okuläärit tetsaristaan. Ne näyttivät Viitalaisen silmään aivan uimalaseilta, mutta hän ei enää voinut olla varma. Hänen kumppaninsa kiero puhe yhdistettynä vallitsevaan tunnelmaan – siinä oli jotain maagillista!

- Organisaatiomme nimi on Musta käsi. Se on tarkoittanut montaa asiaa monena aikana ja ollut lukuisten salaseurojen nimenä, joten meille se on käypä nimi, jonka alla toimia. Me teemme jatkuvaa työtä sen eteen, että herramme totuus pääsisi joskus julki ja näkyville. Hän on pian tuhoava tavanihmisten illuusion tästä turhanaikaisesta arkielämästä, joka pitää heidät kiltisti karsinoissaan; kaikki sen hatarat koneistot sekä keinotekoiset totuudet. Me olemme aina katsoneet tavallista moukkaa hiukan kauemmas, siksi katseemme onkin muuttunut jo aivan silmissä kaukaiseksi. Tämä taistelu käydään toistaiseksi salassa esirippujen takana, mutta vuosien myötä se on kuohuttava koko perkeleen maailmaa. Veljeskuntaamme initioidaan vain ahkeria ja uhrautuvia miehiä. Vain sellaiset, joille vakaumus ja tehtävä merkitsevät enemmän kuin oma mukavuus tai maallinen hyvä, ovat kelvollisia.

Nyt alkoi Viitalaisen koetellussa päässä katkera arvailu. Sehän se Rokan perkele oli: ammattisotilas! Hänet oli pantu tänne testaamaan poloisten tykkimiesten pääkoppien kestävyyttä. Kaikki täsmäsi. Tämä oli saanut esittää anarkistirooliaan heti alusta asti ja häntä oli toruttu vain näön vuoksi. Hän oli syönyt välillä metsäleireillä ruokansa skoppareiden lautasilta, mitä muut olivat kauhistellen ihmetelleet, sillä kallisarvoisten paperilautasten pelättiin loppuvan kesken. Hän oli luhjannut toistuvasti komppanian toimistossa jonkin asian tähden, mukamas ottamassa vastaan höykytystä.

Viitalainen oli huomannut sen kovan luonteenlaadun, mikä piili Rokan velton olemuksen takana. Ties vaikka tämä olisi ollut jossain muukalaislegioonassakin. Tämän miehen kanssa piti olla pirun tarkkana. Ei kukaan tavallinen mies olisi voinut kestää sitä henkistä painetta, joka oli kohdistunut häneen melkeinpä palveluksen alusta asti kaikkien kohdalta. Ei kukaan voinut nousta sellaisen tilanteen yläpuolelle, olla mukamas yksin kaikkia vastaan. Ammattimies siis, ei kysymystäkään.

Aamu valkeni. Perin villi tykkimies Viitalaisen liikkeelle laittama tornihuhu alkoi kiertää ilmatorjuntapatteriston piirissä. Tolkun miestä kuunneltiin, joskin aluksi vahvasti epäillen. Puheet jostain Mustasta kädestä olivat tietenkin pelkkää höpönlöpöä, mutta ajatus Antero Rokasta armeijan työntekijänä oli nyt monen mielessä. Antero Rokka oli tässäkin tapauksessa eräänlainen roolinimi. Niin pölhösti keksitty, ettei kukaan sitä osannut arvata! Velttoa viiripäätä alettiin katsoa nyt toisin, huomattavasti epäluuloisemmin silmin. Tälle ei uskallettu enää edes kunnolla puhua, eikä varsinkaan vittuilla.

Kuin ilveilynä ilmoitettiin lääkintämies Mäkisen sairastuneen kovaan yskäntautiin ja kuljetetun menneen yön aikana Tilkkaan. Lentokentän laitamilta löytyi epämääräinen hätäisesti kivistä tehty pyörylä, ja kotikutoinen merirosvolippu oli kiinnitetty yhden Sergein piippuun. Täysi sotku oli valmis. Puheet kantautuivat lopulta myös päällystön korviin, ja naurunremakka heidän piirissään oli rajaton.

Vanha kapteeni kyllä arvasi heti jutun laadun. Olihan näitä kujeilijoita ja tornihuhujen rakentajia hänenkin palvelusaikanaan nähty. Niin paljon kuin hän vihasikin Antero Rokan persoonaa, oli pakko myöntää, että joitakin eteviä henkisiä ominaisuuksia tällä oli. Tämä oli varmasti puhunut Mäkisen kanssa edellisehtoona ja tiennyt sairastumisesta, muuta mahdollisuutta ei ollut. Melkein teki mieli antaa miehelle kunnolla kuntoisuuslomaa. Sai yksin koko patteriston sekaisin.

Palveluksen loppuaika sujui Antero Rokalta leppoisasti. Siihen mahtui paljon anarkistista puhetta, makoilua, pullan syömistä sotkussa ja pientä yllytystä yleiseen kapinaankin eräiden harjoitusten yhteydessä. Laittoipa Rokka vielä eräänä perjantaina liikkeelle sen kaikista etevimmän tornihuhun:

- Kohta päästään pojat kotiin. Luutnantin sana.

Toiveikas huhu kerkesi kiertää miesten suissa pitkään. Se kuoli vasta siinä vaiheessa, kun asiaa tiedusteltiin itse luutnantilta. Ja Rokalla oli jälleen hetken helkutin hauskaa.

Puolen vuoden palvelus tykkimiehenä oli aikataulultaan sen verran tiivis, ettei sitä suorittavilla miehillä ollut juuri aikaa ”gonahtaa”. Tykkejä puunattiin ja rasvattiin viimeisen kerran vielä joulunpyhien jälkeen. Mikä oli iloista, oli se, että lumentulo alkoi vasta tuolloin. Tykkimiehet selvisivät palveluksestaan astumatta kertaakaan suksille.

Antero Rokkaa ongelmapersoonana tuskin kutsuttaisiin koskaan kertaamaan. Kävynkerääjäksi todennäköisesti alkaa, jos taistelu käy, ajatteli kapteeni. Hän kyllä tiesi, että kutsuntalääkärin seulan läpi pääsi joskus samanlaisia koijareita. Hän kuitenkin toivoi hartaasti, ettei ainakaan lähiaikoina enää hänen vaivoikseen. Viirilähän tuolle olisi ollut parempi nimi, eikä mikään Rokka.

Vielä tiedusteli kapteeni osaksi leikillään, mitä Rokka tekisi asepalveluksen suoritettuaan. Tämä vastasi:

- Muutan Venäjälle. Se tulee olemaan uusi kotimaani. Ja kohta teidänkin.

Antero Rokan maine oli tavoittanut puolustusvoimien viisaimmat aivot salaisissa mietintäpajoissaan, sekä Suojelupoliisinkin pitkät lonkerot. Häntä alettiin kaikesta huolimatta hiukan seurailla. Häntä pidettiin mahdollisena anarkisti- tai vallankumoussoluna. Arvioitiin jonkinlaisen vakavamman radikalisoitumisen olevan keskipitkällä aikavälillä mahdollinen.


THE GOD CREATED SHIT.

Viimeksi muokattu: 23.11.2019 15:06 : LordStenhammar.
Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Adolfina Romanov

  • Adolfina Romanov hahmo
Adolfina Romanov
Vampyyri
Taso: 31
  • Viestejä: 148
Adolfina Romanov vastasi aiheeseen: Sotamies Rokka
19.11.2019 22:24 #2

Ihana!

Rokka on paras Tuntemattomassa, tämäkin oli kyllä jännittävä tarina. Aiheet sopivat mainiosti ainakin minun makuuni.

Parolan PSPR mainittu! :)


Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: LordStenhammar

  • LordStenhammar hahmo
LordStenhammar
Painajainen
Taso: 39
  • Viestejä: 671
LordStenhammar vastasi aiheeseen: Sotamies Rokka
21.11.2019 14:14 #3

Tattis, Romanov. Parolasha myö pelättii. :grin:

Nyt on pahimmat lapsukset tekstistä korjattu ja muutama kappale lisätty. Ei sen tähdellisempää asiaa.


THE GOD CREATED SHIT.

Valvojat: IivariDyn
Paikalla 36 vierailijaa
Uusin jäsen: Satu Mahkonen
Jäseniä yhteensä: 8765