Atorox-novellit 2019 (1)

Minäkin olen aloittelemassa Atorox-urakkaani. Nyt jo hiukan huolestuttaa, sillä 26 novellia on aika paljon määrällisesti. En ole todellakaan vakuuttunut siitä, että tuollainen määrä olisi tarpeen, sillä se ei minusta kannusta osallistumaan, enemminkin toisinpäin. Kevät on aina kiireistä aikaa, joten lukeminenkin jäänee (ainakin minulla) vähemmälle, joten olisin enemmän kuin innoissani, jos Atorox-novellien lukumäärä olisi järkevämpi, vaikkapa 15 novellia. Ja samoin toivoisin, että olisi vain yksi novelli per kirjailija, jolloin jokainen novelli toimisi omana kokonaisuutenaan suhteessa muihin, koska nyt saman kirjailija teoksia vertailee toisiinsa saman Atoroxin sisällä, ja se luo minusta hiukan epäsuhtaa. Mutta nämä ovat tietysti vain minun toiveitani.

Katri Alatalo: Hiekan suutelema

Jätti aika valjun olon, en oikein missään vaiheessa innostunut tarinasta. Hyvin kirjoitettu ja ihan hyvin etenevä, maailmaan pääsi sisälle vaivattomasti, mutta juonellisesti liian tyhjän oloinen spefipala. Spefielementti itsessään oli riittävä, mutta siinä ei ollut mitään uutta tai ihmeellistä. Puhisin jonkinkin aikaa sille, että hahmoina olivat mies ja kaunis nainen. Vaikkakin naisen kauneudelle oli sinänsä pointtinsa tarinassa, se kyllästyttää kuinka halujensa orjina miehet usein kuvataan… Odotin koko tarinan ajan lopputwistiä, jota ei sitten koskaan tullut.


Suvi Kauppila: Kolmanteen polveen

Outoja otuksia linnan raunioissa, ihan hyvä premissi. Siihen se sitten vähän jäikin. Pidin tarinan ideasta kovin, mutta en millään päässyt tarinan imuun ja hahmot jäivät kovin etäisiksi. Tarina olisi vaatinut paljon enemmän syvyyttä, jotta lopun jännitysmomentti olisi ollut merkittävämpi. Ihan lopussa oli sinänsä kiinnostava twistinpoikanen, joka jäi mieleen pyörimään. Mutta minulla oli kovin haastavaa orientoitua aikaan tai paikkaan ja pappi joukkioineen oli niin kliseinen, että tarinan valonpilkut hävisivät kaiken sen alle.

Milka Hakkarainen: Laula meille vapaus

Tässä novellissa oli sitä kovin kaipaamaani syvyyttä. Jo se, että novellin tapahtumat tapahtuvat pitkän ajan kuluessa tekee siitä temmoltaan rauhallisemman ja tapahtumiltaan uskottavamman. Kun tarinassa päästiin eteenpäin, se muuttui ennalta-arvattavaksi, mutta minua se ei haitannut. Toivoinkin, että liskot lahtaisivat omistajansa ja näin taisikin käydä. Toki, eivät kaikki nyt syyllisiä olleet, joten ehkä jonkinlaista moraalikoodistoa olisin toivonut...

Isä-hahmo oli haastava, minua aina ärsyttää tämä trouppi, että vaimo kuolee synnytyksessä ja mies joko vihaa tai rakastaa syvästi lastaan. Ja toki lapsi on jotenkin vioittunut, koska eihän se muuten ole tarpeeksi dramaattista. Se, että hän ei nähnyt värejä, se oli minusta hyvä yksityiskohta, jolla olisi saanut leikitellä niin paljon enemmän, sillä minulta se meni täysin ohi kunnes se vasta lopussa tuotiin selvästi esiin. Mutta epäkokoiset jalat olivat hiukan liikaa, koska sitä tunnuttiin käytettävän syynä, että poika oli kiinnostunut musiikista ja muista isänsä mielestä hömpötyksistä. Miksi hän ei voinut olla kiinnostunut niistä muuten vaan ilman tällaista pakotettua syytä?

Saara Henriksson: Siniset

Taas tarina, josta en saanut mitään otetta. Juoneen sukelletaan heti alussa, joka on minusta hyvä ja tärkeä asia novelleissa, mutta alun jämäkyyden jälkeen tarina alkaa höntyilemään sinne sun tänne ja tapahtumat vyöryivät kauhealla vauhdilla eteenpäin, jolloin lukija ei ehdi yhtään hengähtämään ja kokoamaan ajatuksiaan. Hahmoihinkaan ei ehtinyt kiintymään, kun näkökulma vaihtui koko ajan. Minusta on hiukan riskialtista kertoa tarinaa kolmen eri hahmon kautta tällaisessa lyhyessä tarinassa, erityisesti jos sillä ei oikeastaan saavuteta yhtään mitään. Tässä novellissa oli hyviä juttuja, mutta tämä olisi kaivannut yhtä tai kahta iteraatiokierrosta rönsyilevien oksien karsimiseksi.

Shimo Suntila: Varjokirjamessut

Nyt oli sitten tyystin erilainen novelli. Tämä oli mukavaa vaihtelua, vaikkakin jopa jo ehkä liiaksikin. Kieli oli todella värikästä ja runsasta, ja alkuun minulla oli haastava päästä tarinaan mukaan sen takia. Osalle jutuita myhäilin, osalle kielikoukeroista olin hiukan ärtynyt. Tunteita herättävä teksti siis. Pidin ideasta, kirjamessut tungoksineen on itsellenikin tuttu konsepti. Ja se, että olisi olemassa kummajaisten varjokirjamessut oikeiden messujen jälkeen, oli minusta huvittava idea. En ole vaan aivan varma mitä minulle jäi tästä käteen. Juoni oli kaikista kielikoukeroista riisuttuna aika simppeli (ja toki hyvä niin, nyt kielellinen puoli pääsi loistamaan), mutta minä lukijana laitain usein paljon enemmän painoa juonelle, joten siinä suhteessa tämä jättää hiukan kylmäksi. En kyllä nyt pysty järjestelemään ajatuksiani tästä novellista suuntaan tai toiseen, tämän pitää antaa hautua.