Shimo Suntila: Kaupungin tuhmin tyttö
Olipas tarina. Kevyestä ja höttöisestä suora tiputus synkkään. Pidän tällaisista twisteistä, se muutti koko tarinan. Kaksi tonttua omine outouksineen ja täysin välinpitämättöminä sille, mitä Valpuri on tehnyt, toi kiinnostavan epäsuhdan tarinan synkkyyden ja fiiliksen välille. En kovinkaan paljon pidä lapsista tarinoissa, mutta tässä se toimii, jo ihan koko Joulupukkiteeman puitteissa. Minua jäi tosin häiritsemään se, että miten lapsen katoaminen selittyy? Mitä tämän tavaroille yms. tapahtuu? Vai tuleeko tästäkin kadonnut lapsi -rikostapaus?
Jasmin Kuusela: Parveke taivaan laidalla
Kiva pikku tarina ja hyvin kirjoitetu, mutta minuun tämä ei iskenyt. Olisin ehkä ollut kiinnostuneempi jos tapahtumat olisivat sijoittuneet jonekin keksittyyn maailmaan. Ideana toki kiinnostava koko taivaanrannanmaalarit konsepti, ja kaupan kuvailu oli inspiroivaa. Kiva karkkimaaillma fiilis tästä jäi, mutta spefielementti oli aika ohut eikä mitenkään liittynyt novellin päällimäiseen teemaan eli ihmissuhteisiin.
Janos Honkonen: Sadan vuoden huuto
Aikamatkustusta ja aikajanan muuttelua. Tykkään näistä teemoista ja oli tavallaan mukavaa vaihtelua lukea kun Suomen historiaa muutetaan. Hyvin kirjoitettu, mitä nyt aluksi oli ehkä liiaksi kuvailua alussa, ja hyvin mukaansatempaava. Tarina ja juoni kiertyy auki vähä vähältä. Minulle nousi koko ajan mieleen kysymyksiä, joihin sitten tuli hetken päästä vastaus. Verimassa oli jokseenkin ällöttävää, mutta hyvällä tavalla, vaikkakin pari sen kuvailu kertaa olisi voinut jättää pois, sen ällöttävyys tuli selväksi lukijalle aika nopeasti. Juonessahan ei ollut mitää kummallista tai yllätyksellistä sinänsä, mutta sen auki kertominen vähä vähältä antoi tarinalle syvyyttä.
Joitain hämmästysjuttuja tässä kyllä oli, esimerkiksi miksi kaksi noviisia laitetaan tappotehtävään? Oliko historiaa muutettu jo aiemmin, ja jos oli, niin miten? Pidin novellin lopusta, mutta olisin kaivannut erilailla avonaista loppua, jotain sellaista esim. jossa Teppin kohtalo olisi jätetty auki, tai jotain. Nyt kaksi teiniä könyämässä taloa läpi toimii, mutta ei ihan pääse samalle tasolle muun tarinan kanssa. Novellin lopetus loppuu kuin seinään, se olisi kaivannut yhden lisälauseen yms. Koska nyt se vaan … loppuu.
Suvi Kauppila: Rajattoman meren lapset
Merihirviöitä ja vettä. Tässä oli jotain joka sai minut miettimään Lovecraftia. Kielillisesti aika runollista paikoitellen, ja se ei koskaan ole ollut minun juttuni. Ei ihan napannut vaikka tässä olikin hieno fiilis.
