Parhaat lapsuusmuistot

07.11.2014 19:08 #1 :: Formaldehyde
Parhaat lapsuusmuistot
Olisi mielenkiintoista tietää mitkä hetket ovat jääneet lapsuudesta elämään risingläisten muistoissa. Puhutaan onnellisista hetkistä, jätetään se kun isä uhkasi selkäsaunalla ja kanarialintu kuoli johonkin toiseen kertaan. :wink:

Isovanhemmat olivat minulle tärkeitä ihmisiä. He asuivat toisella puolella maata, joten oli aina erityinen tapaus kun pääsi heille käymään.

Talvisin papallani oli tapana tehdä pihalle liukumäki ja joskus lumimajoja, jotka odottivat minua ja siskoani. Erään kerran hän oli tehnyt kaksi iglua. Hauska kuvitella eläkeläistä laskemassa mäkeä yksinään tai kaivamassa luolastoa seinän vierustalle.

Olin todella otettu kun pappa kerran veisti minulle puisen miekan. Pienihän se oli, mutta pieni olin minäkin. "Not actually sure it is a sword. More of a letter opener, really..." Olin niin onnessani, että kirjoitin siihen punaisella tussilla nimeni ja ikäni ja vannotin, että onhan tämä minun miekkani, ei kenenkään muun. Pappa vannoi. Tuskinpa sitä olisi sen jälkeen kukaan enää halunnutkaan kun olin tekstannut siihen suurin harakanvarpain FoRMALDEhYDE 7 v. :tongue:

Lämpimiin muistoihini papasta kuuluu myös se miten hänellä oli tapana lukea minulle vanhoja 60-luvun Aku Ankkoja. Minä en osannut vielä lukea, joten pappa makasi sohvalla ja minä ahtauduin viereen tai istuin jakkaralla sohvan päädyssä, josta kurkistelin kuvia hänen päänsä yli. Pappa oli hyvä eläytymään.

Mummo oli rakas myös, mutta koska hän oli sairas sen osan lapsuuttani josta jotakin muistan ei hän jaksanut touhuta kanssani niin paljon kuin olisin halunnut. Se on jäänyt mieleeni, että eräänä kesäisenä päivänä loikin heidän nurmikollaan ponnistaen aina ilmaan vihreän kepin avustamana ja mummo seurasi sivusta laulaen "Katso kenguru loikkaa". Sillä hetkellä olin todella onnellinen pieni kenguru.

Muistan myös sadun, jonka mummo kertoi minulle eräänä iltana. Makasimme pimeässä vierekkäin ja yhtäkkiä hänellä oli kertoa satu, noin vain, ulkomuistista. Satu itse ja se seikka, että sellaisen voi kertoa myös ilman kirjaa tuntui ihmeelliseltä. Kyseessä oli Hiirimorsian.

Mummo kuoli kun olin yhdentoista. Se oli vaikea paikka, en ollut vielä ollut yksissäkään hautajaisissa tai menettänyt ketään lopullisesti. Mutta siitä, että perhe kokoontui yhteen hautajaisia varten koitui lopulta jotakin hyvääkin: niinä muutamana päivänä tutustuin paremmin serkkuun jota olin aiemmin tavannut vain ohimennen ja siinä piirrellessämme ja puhuessamme joutavia sai syntynsä syvä ystävyys joka on yhä elinvoimainen. Menetin mummon, mutta sain tilalle ystävän.

Äidille olen kiitollinen siitä, että hän luki minulle lähes joka ilta sadun. Sitten oli aika käydä nukkumaan, hän peitteli minut, suukotti poskelle ja toisti jokailtaisen hyvän yön toivotuksensa. Se oli lämmittävä rituaali, jonka jälkeen tuntui turvalliselta käydä nukkumaan.

Koulun alettua lauantait olivat tietysti viikon parhaita päiviä. Sitä heräsi jo seitsemältä silkasta tottumuksesta, raahasi peittonsa olohuoneeseen, kaivoi kaapista karkit itselle ja siskolle ja käpertyi sohvalle peiton sisään odottamaan, että piirretyt alkaisivat. Sitä on tullut kaivattua joskus myöhemmin.

Parhaita hetkiä kavereiden kanssa on vaikea lähteä erottelemaan, mutta parhaimmillaan nauratti niin että vatsaan sattui tai kaakaot olivat pitkin pelilautaa. Se kai on se oleellisin asia. :smile:

Mitä sinä muistat lapsuudestasi?
Muokannut 20.04.2015 15:50 Hiistu
Tykännyt: Hiistu, Kattinka

  • Strato hahmo
  • Strato
    Senesalkki
    Tasolla 41
    46.21

08.11.2014 10:31 #2 :: Strato
Parhaat lapsuusmuistot
Tää onki hauska ketju :cheesy:
Mä tykkään aina kertoa ihmisille tarinoita kun teloin itseäni pienenä milloin mihinkin.

Olin varmaan jotain 4-5v ja oltiin iskän kanssa yhden koulun urheilukentällä kiipeilemässä lumikasoissa (minä siis kiipesin, iskä kattoi vierestä). Siellä oli sitten tosi korkea "vuori" jonka huipulle oli pakko päästä. Siihen aikaan olin aikamoinen apina, joten ei tuottanut vaikeuksia kun löysin sopivan kohdan. Huipulla ollessani päätin sitten laskea liukumäkeä alas sieltä kasan päältä. Valitettavasti en huomannut, että siinä lopussa oli vähän yli metrin pudotus suoraan jäälle. Tipahdin siitä sitten kunnolla vauhdilla suoraan jäälle, aika huonossa asennossa. Seuraava muistikuva on kun iskä piti luistelukopissa sylissä, eli taisin pyörtyä hetkeksi, ilmat lähtivät myöskin pihalle siinä ja muistan kun iskä sitä selitti mulle kun oli vaikea hengittää. Seuraavana maanantaina sitten selittelin ylpeänä päiväkodissa kaikille tädeille miten multa lähti viikonloppuna henki pois :cheesy:

Toinen hauska muisto on ajalta kun olin 6 vuotias. Meillä oli talon takana semmoinen kohtuullisen kokoinen metsikkö ja siellä tulikin aina pyörittyä, tiesin kaikki salapolut mitkä ei näkyneet mihinkään ja missä pystyi hyvin vakoilemaan ihmisiä. Siellä oli myös paljon puita joissa oli vahvat, matalalla olevat oksat. Äitin kanssa aina käytiin siellä katselemassa ja sitten yksi päivä se sanoi, että kiipeäppä tuonne puuhun. Aiemmin ei ollut puhettakaan, että olisi ollut lupa, mutta tällä kertaa se usutti mua sinne. Sanoi vain, ettei sitten ihan latvaan asti tarvi kiivetä. Mähän onnellisena ja innoissani kiipesin sinne ja varmaan pääsin johonkin 3-4 metrin korkeudelle. Sieltä oli kiva katella alas ja muistaakseni säikäytin yhden koiraa ulkoiluttavan naisen sieltä puusta :grin:harmi, että muutaman vuoden päästä siitä ne alat oksat leikattiin pois enkä läytänyt uutta kiipeilypuuta.

Muitan myös kun oltiin serkun perheen kanssa mökillä Kuusamossa. Mulla oli siellä mukana vesipyssy ja koska oli erittäin lämmin kesäpäivä ja oli tylsää, niin rupesin sitten ampumaan sillä rakasta serkkutyttöäni. Hän tietysti juoksi pakoon, ja lopulta päädyttiin tilanteeseen, jossa juostiin mäkin ympäri uudestaan ja uudestaan, hän edellä ja minä vesipyssyn kanssa perässä kunnes vesi loppui. Ja oli kyllä hauskaa, mulla ainakin :lol:
Saatoin olla rasittava lapsena, sillointällöin.

Samainen serkkutyttö myös opetti mut sukeltamaan. Tämä tapahtui kun oltiin Posiolla mökkeilemässä. En osannut vielä uida ilman kellukkeita, mutta tykkäsin läträtä vedessä. Olin juuri saanut ensimmäiset uimalasit ja serkun kanssa sitten mentiin järven rantaan kokeilemaan niitä. Siellä sitten serkku opetti ensin totuttelemaan siihen, että pää on pinnan alla ja lopulta sukeltelin rantamatalikossa serkun kanssa kalojen perässä. Kuulun siis joukkoon, joka suklesi suvereenisti ennen kuin osasi uida, sehän on paljon helpompaa kun ei tarvitse keskittyä pinnalla pysymiseen :cool:Muistaakseni opin uimaan vasta vuoden kuluttua tuosta. Mutta sukeltelemiseen ihastuin kunnolla, uimahalleissa ja järvissä tuli sukelleltua monet vuodet. Jossain vaiheessa iskä hankki mulle uimalasien kaveriksi snorkkelin ja osti kaveriltaan mulle sopivan märkäpuvun. Syysvesissä se oli ihan kätevä kapistus kun alun kylmyydestä selvittiin.

Tykkäsin myös käydä iskän kanssa roadtripeillä, meillä oli joka kesä tapana lähteä autolla johonkin päin Suomea pyörimään, joko kahdestaan tai äidin kanssa. Sieltä olisi monta tarinaa, mutta niistä varmaan saisi kunnon romaanin aikaiseksi, sen verran monta niitä on. Ehkä joskus kirjoitan muistelmateoksen itsestäni :cheesy:

08.11.2014 13:20 #3 :: Piru Naiseksi
Parhaat lapsuusmuistot
Olen innonnut hyppimään uimalan telineiltä siitä alkaen, kun kartutin uimataitoni niin riittäväksi, että äiti salli minun uida syvässä vedessä. Pelkään korkeita paikkoja, joten metriä korkeammalta hyppy jalat edelläkin oli haaste, jota varten piti suorastaan valmistautua. Omin avuin en rohjennut hypätä ensimmäistä kertaa uudesta korkeudesta vaan tarvitsin jonkun lempeästi tönäisemään! Viiden metrin korkaudesta minua avitti äidillinen uimaopettaja (n. 25-vuotias vanttera nainen). Hänpä ei hyväksnyt tuota hyppyä suoritukseksi vaan jouduin hyppäämään toisen kerran, ihan omin toimin ja (henkisin) voimin. Ja kun olin ruvennut rohkeistumaan niin mikäs oli jatkaessa samalla tavoin! Seitsemästä ja puolesta metristä tönäisyn ja tönäisijän olen unohtanut mutta ...

Enimmäkseen hypin altaaseen mutta muutaman kerran kesässä retkeilin ystävieni kanssa lähikylän lammelle, johon oli rakennettu uimala puisine, kymmenen metrin korkuisine hyppytorneineen. Tuntui jännittävältä mutta jotenkin helpommalta valloittaa uudet korkeudet siellä kuin kotiuimalassa. Puinen hyppytorni tuoksui moninaisesti ja hehkui lämpöä aivan toisella tavoin kuin tutun uimalan perinteisyydestään huolimatta kalseahko puinen ja metallinen kerroksisto.
Seurakin oli jännittävää, vaikka aikuisen mielin ajatellen sangen sopimatonta urheileville lapsille: Joukko humailaisia äijiä vietti aikaansa mm. hyppykerroksilla löhöillen. Toki he pidättyivät hyppimästä! Kännikalat olivat onkineet kaloja, joita he ikävästi nakkelivat hyppäävien lasten perään. Onneksi kehenkään ei osunut.
Hypin ensin alatasoilta mutta kerättyäni rutiinia kapusin ´kymppiin` ystävätär seurana. Astuin kerroksen reunalle. Tunsin ystävättären etusormen selässäni ja hyppäsin. Kokemus oli huumaava: tuntui kuin olisin leijunut koko kylän yllä. Lyhyt hetki jatkui kuin ikuisuuteen, kunnes lämmin tumme vesi otti minut vastaan. En muista, tavoitinko sillä kertaa varpaineni mutapohjan. (Niin oli käynyt hypättyäni 7,5 metristä.) Olin riemuissani kuin Mt. Everestin valloittaja.

Saman retken aikana näin myös ensi kertaa eläissäni (muutoin kuin televisiosta) naisen hyppäävän kymmenestä metristä pää edellä. Pyylevä vaaleisiin hempeän kukikkaisiin bikineihin sonnustautunut, noin kolmekymppinen nainen kapusi ylimmälle tasolle ja sukelsi tyylikkäästi veteen. Mutaa pulppusi pintaan, joten pohjakosketukselta ei tämäkään hyppääjä välttynyt.

Olin tavoittanut 13 vuoden kaikkitietävän iän.

Pari vuotta sitten tulin bussissa puhuneeksi kahden miekkosen kanssa tuon kylän uimalasta. He kertoivat, että hyppytorni oli purettu. Vanhahan se oli jo silloin, kun siellä kävin. Silti tuli surku, ja mielessäni rupesi soimaan Junnu Vainion laulu: " ... Tornaattori romutettu on. Mä itse tunnen kokeneeni saman kohtalon."

Tämä albatrossi ei enää lennä tuossa kylässä.
Muokannut 08.11.2014 19:09 Piru Naiseksi Syy: Vahingossa valmiiseen tuotokseen jääneiden sanojen poisto

08.11.2014 18:55 #4 :: HourglassEyes
Parhaat lapsuusmuistot
Kun isän kanssa juostiin kilpaan saunailtana talon kulmalta saunalle... Joskus hän voitti, ja joskus antoi minun voittaa...

Puusaunan tuoksu...

Kun isän kesäloma alkoi ja koko perhe lähti Pohjois-Karjalaan vierailemaan mummolassa Lieksassa ja äitin kotipaikalla Martonvaarassa...

Kun näillä lomilla kaikki suvun miehet kerääntyivät saunan taakse pelaamaan salaa sököä ja minä toimin "tätivahtina". Varoituksestani rahat katosivat pöydältä taskuihin ja sain aina osuuteni voittopoteista. Tienasin samoilla reissulla myös kärpäsen/itikantappo rahaa penni per ötökkä... Vain talon sisällä olevat tosin laskettiin ja hyväksyttiin :wink:

Kun äiti keitti hernekeittoa. Silloin oli aina jälkkkäriksi lettuja!

Kun naapuri toi kesän alussa hiekkakasalle traktorin peräkärryllisen savista hiekkaa...

Kun äiti koristeli aina talon eri juhlapyhien mukaan...

Pääsin mukaan naapurin iltalypsylle, jos liftasin traktorin kyytiin oikeaan aikaan... :cheesy:

Kun halusi pelata Packman -peliä, sellainen löytyi naapurin pojilta (puolen kilometrin päästä) ...

Kun sai asua ja kasvaa maalla! :heart:

08.11.2014 20:26 #5 :: FreakyMike
Parhaat lapsuusmuistot
Lapsuus meni enimmäkseen ulkoleikeissä, kun rakentelimme kaksoisveljeni ja joidenkin saman kylän poikien kanssa majoja pitkin lähimetsiä. Talvella kaivoimme vastaavasti sitten luolia lumikinoksiin ja muistan myös monet mäkiautoprojektit ja sen kun tein yhtenä kesänä myös ponttoonilautan läheiselle lammelle. (Majanrakenteluinnostusta kesti suurinpiirtein noin 1984-1991 välisen ajan)
Asun seudulla missä on paljon kalliojyrkänteitä ja synkkiä havumetsiä, joten kaikenlainen luonnossa samoilu on ollut tuttua pienestä saakka ja pidän siitä vieläkin. Olen nykyisin kuitenkin jo niin mukavuudenhaluinen, ettei ulkona yöpyminen enää kiinnosta. :roll:

Majarakennelmista ei ole jäljellä kuin vain yksi pieni kivibunkkeri, mutta tuossa kuvakollaasi jossa näkyy myös pari suurinta lautarakennelmaakin. astalo.deviantart.com/art/Childhood-fortresses-102374827

Lapsuudenkotini oli maitotila silloin kun olin alle kouluikäinen, mutta touhu siirtyi aika nopeasti lihakarjaan ja pidimme niiden ohella myös lampaita kunnes vanhempani lopettivat karjankasvattamisen 1995. Joinakin kesinä meillä oli myös muutama kalkkunakin ja toki myös sekalainen lauma kissoja ja koiria, joten lapsuuteni meni aika pitkälti myös eläinten parissa.
Elämänmeno oli muutenkin tosi idyllistä maalaismeininkiä, eli kesällä nukuttiin yöt usein aitassa ja pellolla oli vaikka heinäseipäiden pystytystä, vanhojen heinien kulottamista ja muuta sen tyyppistä toimintaa. Myös kahdesta vakituisesta uimapaikasta on jäänyt kivat muistot ja menimme sinne yleensä tuntien ajaksi ja otimme mukaan traktorin sisärenkaan jonka avulla jaksoi polskia pitkään vaikka lammen keskellä saakka. Myös monet kalareissut ovat jääneet hyvin mieleen.

Tilalla on myös yksi isompi hiekanottopaikka mistä on paljon erilaisia lapsuusmuistoja. Hiekasta tuli toki rakenneltua kaikenlaista, mutta reunoilla oli savimaata mihin kaivoimme pieniä tunneleita koko käden pituudelta ja yhdestä semmoisesta kohdasta löytyi myös ihmisen luurankokin mikä on varmaan suurin syy siihen, miksi olen vieläkin tosi kiinnostunut arkeologiasta, luonnonoikuista, käsiproteeseista ja muuta omituisesta tavarasta. :tongue:
Harmi vaan kun luuranko oli ollut niin pinnassa, että kallostakin oli enää vain päälaki ja vähän irtonaisia hampaita jäljellä. Myös jotain rintakehän ja yläraajojen luita oli vielä vähän tallella, mutta muu osa luurangosta oli sijainnut sen montun puolella ja levinnyt vuosien varrella vaikka minne mihin sieltä oli viety hiekkaa.
Joku museotyyppikin kävi tutkimasssa niitä jäännöksiä joskus 90-luvun alussa ja oli sitä mieltä, että se oli joku isovihan tai pikkuvihan aikana kuollut ihminen joka oli haudattu kiireessä matalaan kuoppaan. Tämä alue oli kuitenkin aika villiä seutua 1700-luvulla, kun kasakkajoukot levittivät kauhua Parikkalan kylissä.
Muokannut 08.11.2014 20:29 FreakyMike

10.11.2014 14:04 #6 :: Kattinka
Parhaat lapsuusmuistot
Mahtava keskusteluaihe! :smile:

Viime aikoina onkin tullut fiilisteltyä lapsuusmuistoja oikein urakalla, kun deadlinet ja tentit painaa päälle. Tekis mieli olla taas kersa, vaikka huolia ja maailman murheita... :lol:

Parhaita muistoja on kyllä launtaiaamut ja piirrettyjen katsominen pikkuveljen kanssa! Oltiin niin pikkuisia ja ängettiin samalla sohvalle mussuttamaan karkkeja. Vaihdeltiin tietti karkkeja keskenämme ja pikkuveli koitti koijata tyyliin "tää on kvoa karkki, tän syömiseen menee pitempi aika, joten sä saat antaa mulle vaihdossa kaksi". :smile:

Ja tietysti koko perheen (yö)kalareissut kaukaisella suolammella ja makkaranpaistoreissut metsässä!

Joulut ovat olleet aina vuoden kohokohta. Etenkin lapsena joulutunnelma tuntui käsinkosketeltavalta ja lähes maagiselta. Kumma vaan, miten näin vanhemmiten ei pääse samanlaiseen tunnelmaan.

Erään vieläkin läheisen ystäväni kanssa me leikittiin lapsena kissoja tai rymyttii lähimetsiköissä. Siis ihan aina! Muistan varmasti aina, miten jännää oli rakennella majoja ja tutkailla lähiympäristöä yhdessä. :)

10.11.2014 14:42 #7 :: Moonlord
Parhaat lapsuusmuistot
Monilla näyttää olevan muistoja leikeistä lähimetsässä ja niin minullakin. Naapurien poikien kanssa tehtiin majoja jotka olivat sellaisia inkkareiden tiipiiden tapaisia, Sidottiin muutama ohut puu kiinni toisiinsa ja peitettiin välit kuusenoksilla.

Tarzan leikeissä ammuttiin itsetehdyillä jousipyssyillä ja heitettiin keihästä. Ja tietysti kiipeiltiin puissa. Sellaista puuta ei löytynyt mihin en olisi päässyt kiipeämään. Pahin tapaus oli pystysuora mänty missä ensimmäiset oksat olivat liki 10 metrin korkeudella. Alhaalta se oli niin paksu etteivät kädet ulottuneet ympäri ja ennen oksia tuli vastaan metrikaupalla liukasta punaista kaarnaa.

Mentiin ohuesta puusta toiseen niin että sitten kun puu taipui tarpeeksi että sai toisesta otteen niin vaihdettiin siihen. Ja isoa kuusta laskettiin alas ulkosyrjää pitkin pitäen vain löyhästi kiinni kuusenoksista kun liu'uttiin latvasta maahan saakka. Hurjaa touhua.

John Carter sarjakuvista tuli innostus tehdä puisia miekkoja (olin hyvä veistämään niitä ja parhaimmat olivatkin komeita) ja niiden kanssa oli jokakeväinen taistelu läheistä nokkoskenttää vastaan (toki miekkailtiin myös toisiemme kanssa). Voi sitä riemua kun koko kenttä oli matalana. Seuraavana keväänä se kyllä kasvoi takaisin entistä suurempana. Isoisä opetti että nokkosten pistojen kutinaan auttoi kun halkaisi voikukan varren ja hieroi sitä valkoista nestettä pistoksiin, ja se olikin kovasti käytössä taistelun jälkeen.

Isän kanssa metsässä samotessani pääsin itsekin kokeilemaan ampumista, ja sitä paikkaa tuli myöhemmin etsiskeltyä pitkään, se kun oli ainoa paikka lähimailla missä oli paljasta kalliota. Löytyihän se lopulta, tosin eri reittiä pitkin mitä minä olin muistellut. Metsää tulikin samoiltua ahkerasti ja tunsin varmaan kaikki polut 2-3 kilometrin säteellä kodista.

Uimapaikkoja ei ollut lähellä joten vesileikit jäivät etäisiksi. Olin pitkään huono uimaan. Vieläkään en osaa juuri muita tyylejä kuin selkäuinnin ja koiran. Kunnon kroolausta en viitsi kokeilla kun tiedän että imisin puolet lätäköstä sisääni hengittäessä. Sukeltanut en ole kunnolla koskaan ja lentounien lisäksi olen nähnytkin joskus sukellusuniakin..

Varhainen teini-ikä menikin sitten pahasti kirjojen, sarjakuvien ja tietokoneen parissa, mutta ei siitä enempää, sillä tiellä ollaan edelleen.

10.11.2014 22:15 #8 :: FreakyMike
Parhaat lapsuusmuistot
Puissa kiipeilystä tuli mieleen monet vastaavat reissut, mutta ei täällä kukaan uskaltanut laskeutua kuusista ainakaan noin uhkarohkealla tavalla. :shock:
Useimmin kiipeiltävät puut olivat luultavasti pihan kaksi suurta vaahteraa, joista toisen latvus oli keskeltä niin harva, että siihen pystyi ripustamaan tarvittaessa myös riippumaton jossa oli kiva lueskella samalla kun ylemmät oksat suojasivat auringon paahteelta.

Tämä alue suomesta on hyvin kallioista, joten kiipeilimme välillä jyrkänteilläkin köysien varassa. Ripustimme niitä myös navetan katon sisärakenteisiin liaaneiksi ja siellä pystyi liikkumaan puolelta toiselle Tarzanin tyyliin ja koska alla oli paaleja tai irtoheiniä, niin tippumisestakaan ei ollut yleensä kovin suurta vaaraa.
Ainoa vahinko sattui kun laskeuduin joskus tyhjillään olleen AIV-tornimme sisälle yläkautta ja ote lipesi niin, että liuin puolesta välistä pohjalle ja reiden sisäsyrjälle tuli köydestä palojälki mistä on arpi vieläkin näkyvissä.

Silloin jos paikalla oli enemmänkin porukkaa, niin harrastimme vaikkapa käpysotaa jossa muutama poika oli puolustamassa jotakin puumajaa, tai suurinta lautatornia ja loput olivat hyökkääjinä ulkopuolella. Myös miekkojen, piikkinuijien, jousien ja muiden aseiden veistely oli tuttua puuhaa, koska äitini ei suostunut ostamaan ikinä mitään aseleluja.
Nuorena aloitettu veistoharrastus on luultavasti suurimpia syitä siihen, miten yleensäkään edes ajauduin taidekäsityöläisen uralle.
Muokannut 11.11.2014 23:09 FreakyMike Syy: typot pois

11.11.2014 01:58 #9 :: Formaldehyde
Parhaat lapsuusmuistot
Ihmisillä on mahtavia muistoja. :cool:

Oli aiemmin tarkoitus päivitellä aloitusviestiin, että minut teki erittäin onnelliseksi sukeltelu ja järvenpohjan tutkimus eli kivet, kasvit, kalat ja muu yleinen Jacques Cousteaun apinointi, mutta uimisesta, tai tässä tapauksessa vedenalaisesta maailmasta, onkin ollut täällä jo puhetta.

Strato kirjoitti: Kuulun siis joukkoon, joka sukelsi suvereenisti ennen kuin osasi uida, sehän on paljon helpompaa kun ei tarvitse keskittyä pinnalla pysymiseen :cool:


Allekirjoitan tämän. :tongue:

Paras yksittäinen majanrakennusmuistoni on, että olen jotain kuusivuotias ja istun keittiön pöydän alle rakentamassani majassa kuunnellen samalla hirvittävän jännittävää Rölli seikkailee vol. 3 c-kasettia. "Kierrä kaukaa tuo linna, tuo linna kummitusten..." :heart:

16.12.2014 17:50 #10 :: poistettu
Parhaat lapsuusmuistot
Kun olinko 10v pysäytin varkaan, joka pölli mummolta käsilaukun , ja pääsin lehteen. Kun pelattiin pusunippiä (joka päivä). Kun söin sipsejä nälkään. Kalastusreissut faijan kanssa. Kun varastin purkkaa kaupasta, ja jäin kiinni. Eka känni. Kun juostiin turvamiehiä karkuun (stewareita). Tulee kyllä iha vaa luettelo.

Tuo laukkuvarkausjuttu oli kiva. Oltiin kaverin kaa keinumassa, ja mummo huutaa; " Ottakaa varas kiinni!". Mehän lähettiin kuin Batman ja Robin. Oli raskas polkea kakspäällä, ja kaveri jänisti. NIin jatkoin yksin takaa-ajoa. Jahti jatkui metsätielle. Tie oli kapea ja pelottavan näköinen. HUusin varkaalle, että; " Heitä se laukku mulle, siellä tien toises päässä odottaa poliisit!" Mikä ei tietysti ollut totta, olin yksin sen aikuisen ja ison miehen kanssa. Minulla oli vain pyöräni. No koska kerran miestä ei ollut jumala suonut kuin yhdellä aivosolulla, ja sekin puolikuollut. Se heitti laukun mulle ja huusi vain tappavansa minut. Minä otin laukun ja palautin. Mummo oli todella iloinen ja soitti lehdistön. Olin kysynyt haastattelussa poliisilta, että: "Tappaako se mies nyt mut, kun näkee mun kuvan lehessä?" Poliisi sanoi että "Ei, koska tuollaisia tyhjiä uhkauksia tehdään paljon."

Sen pituinen se. Tottakai on selvää, että tuon jälkeen leikittiin vielä useammin pusunippiä. :heart::cool:

Edit: Tuli mieleen vielä yksi, mistä ollut paljon iloa isompana. ELi kun olin joku 12v, niin kun alettiin hengaamaan McCannonballsien kerholla (kaverin isoveljen luona).
Muokannut 16.12.2014 18:17 poistettu

  • Hiistu hahmo
  • Hiistu
    Varjovelho
    Tasolla 60
    85.35

20.04.2015 16:33 #11 :: Hiistu
Parhaat lapsuusmuistot
Olin lapsuudessani paljon päivähoidossa isovanhempien luona ja muun muassa sieltä jäänyt hyviä muistoja. Mitään yksittäistä tapahtumaa en oikein osaa nimetä parhaaksi, enemmän oli sellaista yleistä tyytyväistä olemista.

Esimerkiksi isoisoisästäni muistan, kuinka meillä oli tapana leikkiä hevosen kengitystä. Minä olin luonnollisesti hevonen, jonka jalkaan kuvitteelliset kengät piti saada. :heart:Vanha kenkä piti ensin irrottaa ja kaviota perusteellisesti vuolla ja uutta kenkää sovitella ja sitten huolellisesti naulata... Papalla itsellään oli ollut työhevosia, joten varmaankin työ eteni ihan oikeaoppisesti, vaikken enää kaikkia vaiheita muistakaan. Sen varsin hyvin muistan, että paljon jalkapohjien nipistelyä, hieromista, kutittamista ja taputtelua siihen liittyi. Hevonen toki yritti pitää jalkaansa kaikesta jännyydestä huolimatta kiltisti paikoillaan, mutta saattoi kyllä välillä vähän potkaista. :wink:

Ala-asteesta on jäänyt myös mukavia muistoja, esimerkiksi joulujuhliin valmistautumisesta. Saatiin hakea koulun vintiltä varastohäkistä joulunäytelmiin tarvittavia varusteita... Sen takia joulu tuoksuu hieman vanhalta betonilta, ruosteelta ja styroksisilta enkelinsiiviltä. Joitain muitakin hajumuistoja on lapsuudesta jäänyt: pihalle pystytetty kosteanhelteinen teltta, isän leikkuupuimurin pölyinen hytti, pulkanpehmikkeenä ollut keltainen lampaantalja, uimarannan mökkiterassin lämpimät hirret... :smile:
Tykännyt: Piru Naiseksi

20.04.2015 21:53 #12 :: Mustelmann
Parhaat lapsuusmuistot
Lapsuuteni paras vuosi oli se, jolloin isä palasi jatkosodasta ja satokin oli niin hyvä, ettei pettuleipää tarvinnut enää syödä. Juuri muuta hyvää ei elämäni varrelta mieleen muistukaan.

  • Dyn hahmo
  • Dyn
    Varjovelho
    Tasolla 66
    88.54

16.06.2015 01:22 #13 :: Dyn
Parhaat lapsuusmuistot

Hiistu kirjoitti: Olin lapsuudessani paljon päivähoidossa isovanhempien luona ja muun muassa sieltä jäänyt hyviä muistoja. Mitään yksittäistä tapahtumaa en oikein osaa nimetä parhaaksi, enemmän oli sellaista yleistä tyytyväistä olemista.


Minunkin mummoni (äidinäiti) hoiti meitä kotona, joten minullakin on paljon muistoja isovanhemmista, joista osaan muodostui yhtä läheinen suhde kuin omiin vanhempiinkin. Mummo vei meitä leikkipuistoihin leikkimään ja opetti myöhemmin leipomaan sämpylöitä, pikkuleipiä ja pannukakkua. Mummo oli vahvasti arjessa läsnä, ja mummon tekemä ruoka on yleensä sitä, mikä herättää vahvimmat lapsuusmuistot.

Kesät vietin usein isäni vanhempien luona maalla, jossa sain olla omassa rauhassa ja lukea kirjoja metritolkulla. Iltaisin istuttiin mummon kanssa myöhään lukemassa tai pelaamassa korttia, aamuisin pappa luki lehdestä sarjakuvat ääneen. Mummolassa sai aina pullaa iltapäiväkahvin kanssa, mehua ruokajuomaksi ja voita leivälle, kaikki asioita jotka eivät kotona olisi tulleet kuuloonkaan. Usein käytiin myös Porvoossa, jossa piti aina syödä jäätelöt torilla. Mulle muuten yhä tänä päivänäkin torit edustavat ensisijaisesti irtojäätelöitä. :wink:
Tykännyt: Hiistu

Valvojat: SaranthaHiistu