Joulun vietto

En vietä joulua, ja olen vuodesta toiseen vimmastunut siitä hössötyksestä, joka jo viikkoja ennen J-hetkeä riehuu etenkin kaupallisilla foorumeilla. Mutta tänä vuonna olen havainnut aiempaa vähemmän tyrkkyhypetystä, ja olen ruvennut ajattelemaan: joko ylijouluistuminen on hiljalleen laantunut, tai itse olen turtunut ilmoitteluun niin, että sivuutan sen. Maamme on monikulttuuristunut, ja ehkä siksi ei yksittäinen joulua viettämätön erotu niin kuin aiemmin. Julkinen liikennekin rupeaa kulkemaan pääkaupunkiseudulla jo joulupäivänä, ja kaupat ovat auki, joten ruokaa ei tarvitse hamuta varastoon.
Hyvä puoli joulussa on se, että ihmisillä on tilaisuus rauhoittua edes pariksi päiväksi: minnekään ei tarvitse mennä, mitään ei tarvitse harrastaa - niin kuin muutoinkaan pitäisi, paitsi uein töissä - voi vain rauhoittua ja olla. Ja nopeasti se pari päivää kuluu.
Onneksi minulla on vanhat, jouluun viittaamattomat, TV-ohjelmatallenteet, kenties tiede-/tieteiskirja - ja tapanintanssit tiedossa - vieläpä valinnanvaraa seinäruusustelupaikan valinnassa. Ja ehkä lähden aattona pikku kamerakiertueelle, ennen kuin julkinen liikenne raukeaa.

Tänä vuonna menen taas viimeisen kerran Pohjanmaalle. Koska viimeisestä kerrasta on tullut vakio, niin en sano vielä mitään ensi vuodesta. Pöydässä on tälläkin kertaa vanhemmat, sisarrukset ja sisarrusten puolisot sekä sisarrusten puolisojen yksinäiset vanhemmat. Oma puoliskani lähtee itään aatoksi. Hänen vanhempansa ja sisarensa eivät ole kovin sosiaalisia ja kiinnostuneita lähtemään. Tämä joskus rassaa hieman, joten pohdittiin, että ensi vuonna vuokrataan puoliskan kanssa mökki tasan siitä pisteestä, mikä on yhtä pitkän matkan päässä kustakin perheestä ja tulkoon juhlimaan kaikki ne, jotka berziinsä liikkeelle saavat.

Lahjoiksi siskot saavat koruja, veli ja hänen puoliskansa keittiöön pientä designiä ja vanhemmat retkeilyyn ja keittiöön liittyvää pientä hauskaa. Lisäksi ostin kirjat joka hyllyyn. Jokainen perheenjäsen kun tuntuu lukevan samoja kirjoja joka vuosi :D Myös oma osuus joulupöytään pitäisi tehdä, mutta vanhemmat tekevät jo kinkun, siskot lohet ja rosollit, veli jotain yllätystä, kun kerran kokki on. Kaiketi värkkään säilykkeitä. Ne kun voi kuljettaa parhaiten tämän 450 kilometrin välimatkan.

Kavereita en lahjo, mutta tapana on pitää joulun jälkeiset rääpiäiset, jolloin juodaan olutta ja syödään jämiä kustakin pöydästä.

Meillä talvenpuoliska on aina iso juhla, joissa on sitä parempi, mitä enemmän ihmisiä ja hälinää on paikalla. Lahjat eivät ole pääasia, vaan hyvä ruoka ja se, että kokoonnutaan. Minä olin tänä vuonna se, joka lahjakasan kanssa hieman innostui :D

Valmistaudun jouluun yleensä hyvissä ajoin, kortteja aloin askartelemaan marraskuulla ja viimeistelin joulukuun alussa, itsenäisyyspäivän iltaan mennessä oli paria pikkujuttua lukuunottamatta lahjat hommattu ja paketoitu (traditioni on katsella Tuntematonta samalla kun paketoin kaikki lahjat).

Joulu tulee vietettyä isännän kanssa kotona, joskin appiukko sentään tulee syömään aattona kanssamme. Yleensä pidän erinnäisestä hulinasta ympärilläni jouluna, mutta tänä vuonna tulin suosiolla siihen tulokseen, että kolmesta vapaapäivästä ei kannata käyttää kahta matkustamiseen - varsinkaan kun ei ole omaa autoa. Suurin harmitukseni lienee kuitenkin se etten pääse joulusaunaan, niin kuin en viime vuonnakaan, koska olimme silloinkin kotona. Tänä vuonna aion tosin harkita taloyhtiön joulusaunassa käymistä, saa nähdä viitsiikö sitä mennä, tai järjestetäänkö sitä edes, ainakaan vielä ei ole ilmoitustaululle lappua saunavuoroista tullut...

Olemme suunnitelleet hieman itsemme näköisen joulumenyyn, jättäen pois esim. porkkana- ja lanttulaatikot sekä rosollin hankintalistalta, kun ei niitä tule oikeastaan kuin närpittyä vähäsen. Kinkku kuuluu pöytään ja sen isäntä paistaa itse, nyt jo toista kertaa!

Tarkoitus on syödä kupu täyteen, nauttia ehkä vähän viiniä ja juustoja, viettää yhteistä aikaa ja päättää ilta lahjojen aukaisemiseen. I can live with that...

En ole jouluihminen. Hillitön hössötys, joka alkaa kaupoissa jo lokakuussa, saa hermot tuntumaan auringonpolttamalta asfaltti-ihottumalta. Odotan elämäntilannetta, jossa minun ei tarvitse osallistua tai olla edes paikalla/maassa/maanosassa jouluna. Tällä hetkellä piilotan nyrpistelyni, etten loukkaisi läheisiäni, jotka rakastavat joulua. Saapa nähdä josko rupeankin kaipaamaan joulutunnelmaa, kun siihen ei ole enää pakko osallistua.

Meillä ei emännän kanssa vielä ole lapsia, joten päätimme yhteismielin olla jouluaaton + pyhät töissä. Vuorotyön etuja, että tälläisinä sesonkeina on helppo tienata hieman ylinmääräistä rahaa.
Aattoiltana menemme kyllä 70km päähän anopin luokse yöksi, jossa hieman vietetään joulua, ja joulupäivänä ajellaan takaisin iltavuoroon.

Ajattelen ja koen hylänneeni joulunvieton jo kauan sitten, mutta silti minulla ON tiettyjä, tähän vuoden aikaan liittyviä perinteitä. Eräs niistä on muutosverokortin hakeminen aatonaattona - tai viimeisenä päivänä, jona toimisto on avoinna ennen joulua.
Tänään siis busseilin kohti Kaisaniemeä ja verokarhun sivuluolaa, repussani valmis laskelma korttia varten. Mutta pesä olikin HYLÄTTY! Aution toimiston ikkunaan oli onneksi kiinnitetty toimipaikan uusi osoite, Aleksanterinkadulla. Eipä tarvinnut minun, eksyilijän, kauan haahuilla, kun jo löysin oikean paikan. Sielläpä tuli nuori mies heti tervehtimään ja melkein käteen tarttuen opastamaan. Asiakkaita oli jonkin verran, ja odotin noin neljännestunnin vuoroani. Itse asia hoitui rutiinein.
Kulkiessani Stadin keskustassa huomasin vastaantulijat tyyniksi ja iloisiksi. Kadonnut oli se hermostunut hössötys ja hätäily, jotka minua niin tympivät menneiden vuosien joulunalusaikaan. Tunnelma oli suorastaan kepeän rauhaisa. Juolahti mieleni, ovatko muut muuttuneet vai onko minun oma suhtautumiseni pehmennyt, sietokykyni kohentunut.
Kentien kerkiän vielä huomenna torille ja ulkoiluttamaan kameraa, kuten perinteisiini myös kuuluu. Sen sijaan joulupäivän leffateatterivisiitti jää ehkä tekemättä.