Joulun vietto

En vietä joulua, ja olen vuodesta toiseen vimmastunut siitä hössötyksestä, joka jo viikkoja ennen J-hetkeä riehuu etenkin kaupallisilla foorumeilla. Mutta tänä vuonna olen havainnut aiempaa vähemmän tyrkkyhypetystä, ja olen ruvennut ajattelemaan: joko ylijouluistuminen on hiljalleen laantunut, tai itse olen turtunut ilmoitteluun niin, että sivuutan sen. Maamme on monikulttuuristunut, ja ehkä siksi ei yksittäinen joulua viettämätön erotu niin kuin aiemmin. Julkinen liikennekin rupeaa kulkemaan pääkaupunkiseudulla jo joulupäivänä, ja kaupat ovat auki, joten ruokaa ei tarvitse hamuta varastoon.
Hyvä puoli joulussa on se, että ihmisillä on tilaisuus rauhoittua edes pariksi päiväksi: minnekään ei tarvitse mennä, mitään ei tarvitse harrastaa - niin kuin muutoinkaan pitäisi, paitsi uein töissä - voi vain rauhoittua ja olla. Ja nopeasti se pari päivää kuluu.
Onneksi minulla on vanhat, jouluun viittaamattomat, TV-ohjelmatallenteet, kenties tiede-/tieteiskirja - ja tapanintanssit tiedossa - vieläpä valinnanvaraa seinäruusustelupaikan valinnassa. Ja ehkä lähden aattona pikku kamerakiertueelle, ennen kuin julkinen liikenne raukeaa.

Tänä vuonna menen taas viimeisen kerran Pohjanmaalle. Koska viimeisestä kerrasta on tullut vakio, niin en sano vielä mitään ensi vuodesta. Pöydässä on tälläkin kertaa vanhemmat, sisarrukset ja sisarrusten puolisot sekä sisarrusten puolisojen yksinäiset vanhemmat. Oma puoliskani lähtee itään aatoksi. Hänen vanhempansa ja sisarensa eivät ole kovin sosiaalisia ja kiinnostuneita lähtemään. Tämä joskus rassaa hieman, joten pohdittiin, että ensi vuonna vuokrataan puoliskan kanssa mökki tasan siitä pisteestä, mikä on yhtä pitkän matkan päässä kustakin perheestä ja tulkoon juhlimaan kaikki ne, jotka berziinsä liikkeelle saavat.

Lahjoiksi siskot saavat koruja, veli ja hänen puoliskansa keittiöön pientä designiä ja vanhemmat retkeilyyn ja keittiöön liittyvää pientä hauskaa. Lisäksi ostin kirjat joka hyllyyn. Jokainen perheenjäsen kun tuntuu lukevan samoja kirjoja joka vuosi :D Myös oma osuus joulupöytään pitäisi tehdä, mutta vanhemmat tekevät jo kinkun, siskot lohet ja rosollit, veli jotain yllätystä, kun kerran kokki on. Kaiketi värkkään säilykkeitä. Ne kun voi kuljettaa parhaiten tämän 450 kilometrin välimatkan.

Kavereita en lahjo, mutta tapana on pitää joulun jälkeiset rääpiäiset, jolloin juodaan olutta ja syödään jämiä kustakin pöydästä.

Meillä talvenpuoliska on aina iso juhla, joissa on sitä parempi, mitä enemmän ihmisiä ja hälinää on paikalla. Lahjat eivät ole pääasia, vaan hyvä ruoka ja se, että kokoonnutaan. Minä olin tänä vuonna se, joka lahjakasan kanssa hieman innostui :D

Valmistaudun jouluun yleensä hyvissä ajoin, kortteja aloin askartelemaan marraskuulla ja viimeistelin joulukuun alussa, itsenäisyyspäivän iltaan mennessä oli paria pikkujuttua lukuunottamatta lahjat hommattu ja paketoitu (traditioni on katsella Tuntematonta samalla kun paketoin kaikki lahjat).

Joulu tulee vietettyä isännän kanssa kotona, joskin appiukko sentään tulee syömään aattona kanssamme. Yleensä pidän erinnäisestä hulinasta ympärilläni jouluna, mutta tänä vuonna tulin suosiolla siihen tulokseen, että kolmesta vapaapäivästä ei kannata käyttää kahta matkustamiseen - varsinkaan kun ei ole omaa autoa. Suurin harmitukseni lienee kuitenkin se etten pääse joulusaunaan, niin kuin en viime vuonnakaan, koska olimme silloinkin kotona. Tänä vuonna aion tosin harkita taloyhtiön joulusaunassa käymistä, saa nähdä viitsiikö sitä mennä, tai järjestetäänkö sitä edes, ainakaan vielä ei ole ilmoitustaululle lappua saunavuoroista tullut...

Olemme suunnitelleet hieman itsemme näköisen joulumenyyn, jättäen pois esim. porkkana- ja lanttulaatikot sekä rosollin hankintalistalta, kun ei niitä tule oikeastaan kuin närpittyä vähäsen. Kinkku kuuluu pöytään ja sen isäntä paistaa itse, nyt jo toista kertaa!

Tarkoitus on syödä kupu täyteen, nauttia ehkä vähän viiniä ja juustoja, viettää yhteistä aikaa ja päättää ilta lahjojen aukaisemiseen. I can live with that...

En ole jouluihminen. Hillitön hössötys, joka alkaa kaupoissa jo lokakuussa, saa hermot tuntumaan auringonpolttamalta asfaltti-ihottumalta. Odotan elämäntilannetta, jossa minun ei tarvitse osallistua tai olla edes paikalla/maassa/maanosassa jouluna. Tällä hetkellä piilotan nyrpistelyni, etten loukkaisi läheisiäni, jotka rakastavat joulua. Saapa nähdä josko rupeankin kaipaamaan joulutunnelmaa, kun siihen ei ole enää pakko osallistua.

Meillä ei emännän kanssa vielä ole lapsia, joten päätimme yhteismielin olla jouluaaton + pyhät töissä. Vuorotyön etuja, että tälläisinä sesonkeina on helppo tienata hieman ylinmääräistä rahaa.
Aattoiltana menemme kyllä 70km päähän anopin luokse yöksi, jossa hieman vietetään joulua, ja joulupäivänä ajellaan takaisin iltavuoroon.

Ajattelen ja koen hylänneeni joulunvieton jo kauan sitten, mutta silti minulla ON tiettyjä, tähän vuoden aikaan liittyviä perinteitä. Eräs niistä on muutosverokortin hakeminen aatonaattona - tai viimeisenä päivänä, jona toimisto on avoinna ennen joulua.
Tänään siis busseilin kohti Kaisaniemeä ja verokarhun sivuluolaa, repussani valmis laskelma korttia varten. Mutta pesä olikin HYLÄTTY! Aution toimiston ikkunaan oli onneksi kiinnitetty toimipaikan uusi osoite, Aleksanterinkadulla. Eipä tarvinnut minun, eksyilijän, kauan haahuilla, kun jo löysin oikean paikan. Sielläpä tuli nuori mies heti tervehtimään ja melkein käteen tarttuen opastamaan. Asiakkaita oli jonkin verran, ja odotin noin neljännestunnin vuoroani. Itse asia hoitui rutiinein.
Kulkiessani Stadin keskustassa huomasin vastaantulijat tyyniksi ja iloisiksi. Kadonnut oli se hermostunut hössötys ja hätäily, jotka minua niin tympivät menneiden vuosien joulunalusaikaan. Tunnelma oli suorastaan kepeän rauhaisa. Juolahti mieleni, ovatko muut muuttuneet vai onko minun oma suhtautumiseni pehmennyt, sietokykyni kohentunut.
Kentien kerkiän vielä huomenna torille ja ulkoiluttamaan kameraa, kuten perinteisiini myös kuuluu. Sen sijaan joulupäivän leffateatterivisiitti jää ehkä tekemättä.

Tänään löimme isännän kanssa lukkoon lopullisesti päätöksen viettää tämä joulu kotona kahdestaan. Isäntä on riemuissaan. Itselleni asia on uusi. Ennen sentään joku kävi aattona edes syömässä kanssamme ollessamme kotona tai monesti olen itse ollut omien siskojeni ja/tai äidin luona. Viime vuonna oma äitini oli luonamme. Mutta nyt joulu siis aivan kaksistaan.
Suurin syy tähän on oma jaksamiseni. Työtahti on viimeisten vuosien aikana kiristynyt koko ajan. Päivät ovat pidentyneet, vapaa-aika vähentynyt. Kun nyt aloin pohtimaan haluanko ruhtinaallisesta kolmen päivän jouluvapaastani käyttää kaksi päivää matkusteluun julkisilla, jotta voin yhden päivän olla riesana siskoni nurkissa nauttimassa joulusta tulin siihen tulokseen, että kolme päivää kotona, ilman kiirettä mihinkään ja hyvien ruokien parissa kuulostaa aika pirun hyvältä...
Hieman harmittaa etten ole siskoani myös aattona auttamassa (tiedän, että yksi käsitiski pari olisi tarpeen samoin kuin muukin apu, kun heilläkin vierasta riittää), mutta toisaalta olen myös pois jaloista, kun aletaan miettiä kuka nukkuu missäkin eikä tarvitse olla kyselemässä, että kukakohan veisi minut juna-asemalle Tapaninpäivänä lahjakuorman kanssa.
Haikeutta asiaan tuo se, etten näe äitiäni jouluna, mutta onneksi hän sentään on siskoni luona. Myös rakas appiukkoni puuttuu nyt toista joulua muonavahvuudesta, mutta ehkä hän katselee meitä tuolta pilvien päältä ja arvostelee onko kinkku tarpeeksi kypsää.
Anoppi sen sijaan... Tuo joulurauhan pysyttelemässä poissa! Kun ilmoittimme menevämme naimisiin ensi kesänä, ei hänestä ole kuulunut pihaustakaan sen jälkeen (eli yli puoleen vuoteen).
Jotta joulurauhaa odotellessa. Kaksi ja puoli viikkoa töitä. Jaksaa, jaksaa...

Hyvä, kun tämä kaivettiin haudasta.

Nyt tressaa lähinnä se, että kaikkialle pitäisi sesonkina keritä; porukoille, muijan vanhempien luokse, siskon suurperhettä tapaamaan ja vielä jotain kavereitakin ehkä näkemään.

Aina olen vähintään aattoillan viettänyt vanhalla väellä. Mukavia perinteitä, kuten kylän hautausmaalla käyminen. Siinä ei ole minulle sinänsä mitään lähtökohtaisesti kristillistä, pelkkää vainajien muistelua vain.

Kunnon oikeaoppinen jouluateria on kanssa ehdoton. Kinkkua ja muuta tilpehööriä tekisi jo kovasti mieli.

Itsekseen/pienellä porukalla joulua viettävien puolesta voin todeta olevani vilpittömän iloinen. Maltan itse tuskin odottaa sitä päivää, kun olen (toivon mukaan) vakituisessa ammatissa, johon voin aina vedota jos en "täysin sattumalta" voikaan työkiireiltäni pääse jouluksi sukuloimaan. Oma tavoitetyöpaikka tällaisen edun mahdollistaa.

Pidän kyllä kaikista sukulaisistani ja perheestäni, mutta kun ne kaikki tunkee samaan taloon yhdeksi päiväksi, on olemassa aina se riski, että nousee se suurriita alkaen sanoilla "sä et koskaan soita mulle vaikka käyt koko ajan kylässä kaikkien muiden luona..."

Ja taas on siivottu kaksi kuukautta ja leivottu ja kokattu ja hassattu menemään varta vasten tätä varten.

Itse taas odotan kauhulla aikaa kun ei enää ole kotia minne mennä viettämään joulua, vaan joutuu viettämään sen yksin omassa kämpässä jos muuta seuraa ei löydy. Mutta toisaalta meillä ei koskaan ole ollut tapana kokoontua koko suvun kanssa, joten joulu ei sinällään ole ollut stressaava. Lähinnä syömistä ja telkkarin/leffojen tuijottamista...

Maalla vietettyä joulua en ole koskaan kokenut, oikeastaan tykkään olla talvisin maaseudulla (varsinkin kun siellä on lunta toisin kuin Helsingissä, jossa lämpimiä kuratalvia on nykyään yhä useammin ja useammin) joten ehkä se olisi ihan hauska kokea joskus.

Mulla on edessä ensimmäinen joulu sitten kasiluokan kun tiedossa on pelkkää lomailua. Viime vuonna olin teoriassa joululomalla, mutta kävin silti heittämässä pari työpäivää vierailevana tähtenä lentokentällä. Viisitoista joulua meni tonttuillessa ja kentällä, mutta tuntuu vihdoin siltä että olen yhden elämän tarpeisiin viettänyt jouluja töissä. Nyt ajattelin vain käydä kuskaamassa suklaarasian entisille työkavereille ja jäädä muuten nautiskelemaan laiskasta oleilusta ja hyvästä ruuasta. Myöskään muut perheenjäsenet eivät ole olleet vapaalla joulua tällä vuosikymmenellä, joten mielenkiinnolla odotan millainen lomasta muodostuu. Voi olla että kolme päivää on vähän liikaa kun on tottunut juhlimaan joulua kolme tuntia.