Vanhojentanssit ym. muistoja toiselta asteelta?

Hei.

En muista nähneeni Risingissa ketjua, joka olisi omistettu varta vasten lukion/amiksen tapahtumien muistelulle (tarkoitan lähinnä, penkkareita, vanhojentansseja, luokkaristeilyjä tms.) tai ylipäätään käsittelylle. Kuten joku ehkä muistaa, minä aloitin itse lukion viime syksynä, joten moni kohtalotoverini jo suunnittelee omia tulevaisuuden pippaloitaan. On kai vähän siinä ja siinä että kannattaako tätä varten perustaa oma ketju, mutta tuskin kukaan hirveän verisesti tätä ottaa tunteisiinsa. Ehkä jonkun mielestä on jopa mukavaa muistela menneitä (tai sitten mieleen tulee vain ahdistavia muistoja jotka oli jo melkein ehtinyt unohtaa kunnes tulin minä ja muistutin).

Minä en ole mitään hauskanpitoihmisiä ja tiesin jo peruskoulussa etten missään tapauksessa aio mennä vanhojentansseihin. Toisin kuitenkin kävi; täysin yllättäen yksi luokkalaiseni tuli ja pyysi pariksi, enkä minä sitten kehdannut kieltäytyä. Tavoitteenani on nyt saada jostain Viipurin kansallispukuun minulta puuttuvia osia, että saisin sen päälleni tansseihin (amerikkalaistyyliseen prinsessamekkoon minut saa tungettua korkeintaan ruumiina). Joten kiinnostaisi tietää, mitä kokemuksia teillä on vanhojentansseista? Oliko se yhtä nöyryytystä sekä tunneherkkien ja äänekkäiden sukulaisten pakkovalokuvausta vai oliko se peräti neutraali läpihuutojuttu?

Sitten on toinen ei-niin-vakava tilaisuus, nimittäin penkkarit. Niitä minä odotan innolla ja olen jo aloittanut valmistautumisen - aion olla Vincent Van Gogh - , mutta ihan silkasta uteliaisuudesta kysyn, minkälaisia kummajaisia itse olitte ko. päivänä. Penkkarikarkit tunnetusti ovat ankeista ankeimpia, mutta silti minä aina hamstraan niitä kulhollisen ja aion varata omana päivänäni niitä heiteltäväksi hävyttömän paljon.

No, onko teillä jakaa mitään hämäriä muistikuvia lukiosta tai ammattikoulusta - tai jostain muusta peruskoulun jälkeisestä opinahjosta?

Minäkin olen vähän huono muistelemaan, koska en juuri osallistunut yhteisiin pippaloihin... vanhojen tanssit jäivät väliin, eikä pariakaan olisi välttämättä löytynyt vaikka olisinkin jostain syystä halunnut osallistua. Tanssiminen ei kiinnostanut, ja tanssit tuntuivat enemmän kilpavarustelulta. Risteilyt jäivät väliin kun en olisi millään jaksanut kännistä riekkumista ja kaveritkin olivat ihan muilla luokilla, ja se olikin muutenkin vähän sellaista "hih hih alkohoolia yrjötään matolle hih hih"-meininkiä siihen aikaan. Penkkareissa sen sijaan olin mukana, mutta ei se loppujen lopuksi omalla kohdalla kyllä niin mieltäylentävää ollut. Luokattomassa lukiossa kun ei ollut juuri luokkahengen tuntuakaan. Ja joo, lavalla oli kylmä ja karkit ankeita.

Täytyy sanoa, että lämpimämmät penkkarimuistot ovat lapsuudesta, kun penkkareita odotettiin kuin kuuta nousevaa ja taivaalta satoi karkkia - jopa hyvää karkkia, seassa oli muistaakseni jopa Fazerin parhaita, Halvan niitä pieniä pipanoita ja useita enemmän tai vähemmän eksoottisia käärekarkkeja, joita en muista muualla edes nähneeni. Omista penkkareista puuttui kaikki se hohto, ja nyt jälkeen päin ajatellen olisi voinut omalla kohdalla jäädä väliinkin.

Kiitos Astorethein ja kyty, kaipa tämä vähän kevensi oloani. Ehkä minä jotenkin tästä suoriudun.

Näköjään kaikki ovat huolissaan penkkaripäivän säästä. Huoli pois, minun hahmolleni kuuluu talvitakki, karvalakki ja side korvalle!

Penkkareista sun muista riennoista saa tästä ketjusta nyt kyllä hieman ankean kuvan. :'D Varmaan omat penkkarit/risteilyt/jne olisivat olleet hauskempia, jos ne olisi voinut viettää ystävien kanssa. Nyt penkkarit menivät alaluokkalaisten kiusaamisen kohteena, vaikka senhän olisi pitänyt mennä toisin päin! Auton lavallakin tönittiin kun muut olivat änkyräkännissä jo ennen kuin lähdettiin edes liikkeelle.

Mutta joo, seisoskelusta ja auton matelusta johtuen lavalla tulee helposti kylmä vaikka sää olisi lempeämpikin, joten takit ja karvalakit ovat toimiva valinta.

Viikko sitten olivat tanssit minun koulullani. Aamulla heräsin kiukkuisena ja valittavana ihmisparkana. Kotona kun oli puku ensin venytetty ylle, suunnattiin lähistöllä olevalle yhteiskoululle, jossa vapaan tanssin kohdalla tanssitin yläasteen luokanvalvojaani, mikä oli ihan hauskaa.

Sieltä bussi tipautti meidät Myllymäkeen, mistä jatkoimme matkaa viitisenkymmentä metriä jalan vanhainkodille esiintymään. Sieltä käpöteltiin omalle koululle syömään, valokuvauksiin ja taas tanssimaan. Muutaman tunnin vapaata kotosalla, kunnes ilta huipentui liikuntahalliin, jossa olivat siis perhe ja sukulaiset yleisönä. Kun siellä ystävänvalssi alkoi, minä juoksin karkuun valokuvaajien luokse.

Päivässä mukavaa olivat pienet rupattelusessiot esitysten välissä. Silti olisin ehkä kuitenkin jättänyt mieluummin väliin, käteen jäi lopulta vain valikoima tärähtäneitä kuvia, kiusalliset välit tanssiparini kanssa ja 60-luvun henkinen pallokampaus kun olin repinyt kampauksen auki ja kaikki typerät pinnit irti.

Kaipa on kuitenkin parempi käydä noissa ns. isoissa jutuissa jos ei ole heti varma ettei halua osallistua. Ainakin niistä on joku tarina kerrottavana, eikä tarvitse miettiä, olisiko kuitenkin pitänyt mennä.

Olen itse miettinyt, olisiko itseä harmittanut jos penkkarit olisivat kuitenkin jääneet välistä, vaikka muita väliin jääneitä en olekaan (ainakaan vielä) harmitellut. Penkkarit olivat ainoa, joista en ollut etukäteen varma että en halua osallistua.

En käynyt lukiota, mutta lopulta päädyin tanssimaan vanhat kahdesti. Ensin silloisen deitin kanssa ja myöhemmin pelastin naispuoleisen ystäväni pälkähästä, sillä hänen parinsa oli niin ikävä, että ystäväni suorastaan itki. Näin sitten pyörähtelin 18 vuotiaiden keskellä toisen kerran 22 vuotiaana, joka tuntui hölmöltä, mutta nykyään kaverini kanssa sitä nauretaan melko useinkin :D Kokonaisuus oli kuitenkin melko humoristinen.

Itse sanoisin, että yleisiin rientoihin on aina kiva osallistua, sillä pääasiassa niistä jää jonkinlaisia muistoja.

Olin myös molemmilla kerroilla suhteellisen persaukinen, joten menin lainapuvuilla. Vanhemmillani nyt ei yksinkertaisesti ollut rahaa - enkä asiasta tainnut edes kertoa silloin 18 vuotiaana, ja tuona toisena kertana olin opiskelija.