Enneunet ja muut selittämättömät kokemukset

Onko teillä niitä? Tunnetteko jonkun joka kokee jotain vastaavaa, enneunia, näkee auroja, déjà vu tai jotain muuta selittämätöntä? Tai oletteko absoluuttisesti sitä mieltä että se on täyttä huuhaata ja mielikuvitusta kaikki?

Aihe tuli siis mieleeni kun yksi aamu istuin enkuntunnilla ja tajusin nähneeni samasta tilanteesta unta joskus kesälomalla. Olin ollut siinä unessa tässä täsmälleen samassa luokassa, samalla paikalla, tehnyt saman oppikirjan samaa tehtävää (joka tosin näkyi epäselvemmin mutta mm. sivunreunuksen väri oli sama) jakaen kirjan vierustoverini kanssa kuten tapahtui oikeastikin. Unen näkemisen jälkeen olin (kai edelleen unessa mutta se oli vaihtumassa toiseen uneen) ihmetellyt luokan tyhjyyttä, ja kuinkas ollakaan kyseisellä kurssilla on vain seitsemän opiskelijaa. Olin unohtanut koko unen kunnes tämä sitten oikeasti tapahtui.

Samantyyppistä on tapahtunut muutaman kerran aikaisemminkin, alunperin ajattelin vain kuvittelevani, mutta vanhoista tansseista näin niin tarkalleen nappiin menneen unen etukäteen ja muistan vielä ihmetelleeni sitä heräämisen jälkeen tosi paljon, niin että se ei enää selittynyt kuvittelulla. Vanhojentanssiunessa kaikki ne yksityiskohdat ympäristöstä mitä en mitenkään ollut voinut etukäteen tietää pitivät paikkansa, näkyvyyteni parin olkapään yli tietystä kulmasta tiettyyn suuntaan toi juuri saman näkyvyyden kuin unessa ja ajattelin ja tunsin hyvin täsmälleen samat asiat kuin unessanikin (ajatuksissa ja tunteissa oli tosin pieniä sävyeroja). Siinä oikeasti tapahtuneessa hetkessä oli aika jäätävää tajuta että hei hetki, tämän olen nähnyt ennenkin siinä yhdessä unessa.

Hassuinta on, että tällaisten unieni tapahtumat ovat yleensä tällaisia hyvin merkityksettömiä pikku hetkiä. Olen myös ollut huomaavinani että näen tällaiset unet osana nopeasti vaihtuvien unien ketjua (nämä "enneuneni" siis ovat pituudeltaan hyvin lyhyitä, melkein väläyksenomaisia), joista lähes yhtään en muista enää herättyäni ja nekin vähät yleensä unohdan päivän mittaan.

Enimmäkseen vain hämmentää, koska en ole sitä "tyyppiä" joka uskoisi tämäntyylisiin juttuihin. Toisaalta taas olen aina ajatellut että ne voivat olla hyvinkin mahdollisia. Lapsena pelkäsin että entä jos minulla onkin jokin kyky nähdä henkiä (jos niitä onkin olemassa) ja hui. (Onneksi mitä ilmeisimmin minulla ei tätä kykyä ole.) Jännää on myös se, että kun mainitsin näistä unista yhdelle kaverilleni, hän totesi että hänelle käy joskus ihan tuota samaa. Kyseessä ei nyt ole mikään maatajärisyttävän suuri ilmiö, mutta tarpeeksi että olen itse aika yllättynyt siitä.

Kokemuksia, mielipiteitä, teorioita? Tosiaan keskustelun ei ole pakko käsitellä pelkkiä toteenkäyviä unia vaan yleisesti kaikkea vastaavia "selittämätömiä" kokemuksia.

Haa, nyt on mielenkiintoinen aihe! Olen itseasiassa viimeaikoina joutunut miettimään kantaani enneuniin.

Nuorempana näin joitain unia, jotka mielestäni kävivät toteen myöhemmin (osa nopealla aikataululla, osa vuoden tai parin viiveellä). Vieläkään en osaa selittää niitä mitenkään muuten, mutta koska olin nuori niin en välttämättä ajatellut asiaa niin analyyttisesti kuin nykyään pystyisin. Valitettavasti en ole näitä unia nähnyt viimeaikoina, eikä mitään ole käynyt toteen vielä. Tosin, muistan nähneeni muutama vuosi sitten unta omista yliopisto-opiskeluista, joten odotan mielenkiinnolla käykö se toteen (koska ne tuntuivat siltä, että voisivat, jotenkin eri tuntuisia kuin normi unet)

Déjà Vu-ilmiöitä olen kokenut koko ikäni, välillä enemmän, välillä vähemmän. Itseasiassa viimeisen vuoden aikana olen kokenut enemmän näitä ilmiöitä kuin parin edellisen vuoden aikana yhteensä. Johtuneeko suuresta elämänmuutoksesta/-tapahtumasta vai mistä. Ja tosiaankin nämä kokemukset ovat aina olleet jostain tavanomaisesta tapahtumasta, olen esim. istunut luennolla ja yhtäkkiä tulee vahva tunne, että tämä hetki on tapahtunut ennenkin. Yleensä sitä on seurannut vahva tunne siitä, että elämäni "ohjautuu" tämän jälkeen väistämättä kohti jotain tapahtumaa... en kyllä osaa selittää asiaa millään tavalla, mutta jotenkin tuntuu, että pakkohan tälle on olla jokin selitys

Tyttöystäväni äiti kuulemma näkee silloin tällöin enneunia jotka ovat käyneet toteen. Sitä on tapahtunut sen verran, että tyttöystäväni uskoo niihin täysillä (äitinsä lisäksi siis), vaikka onkin luonteeltaan lähempänä tieteellistä maailmankatsomusta noin muuten. Tämän takia olen siis joutunut pohtimaan omaa kantaani asiaan, uskonko näihin oikeasti vaiko en? Kokemuksesta kuitenkin tiedän, että silloin kun asian kokee itse, niin kokemishetkellä siihen uskoo täysin varauksetta (ainakin mulle käy niin noiden Déjà Vuiden kanssa).

Onneksi tämä on kohtuu anonyymi paikka, jotkin tutut nimittäin saattaisivat ihmetellä tällaista pohtimistani, sillä yleensä esiinnyn erittäin paljon tieteeseen tukeutuvana ihmisenä. Tämmöisten kokemusten edessä vain rupeaa väistämättä miettimään josko sittenkin on jotain mitä nykytiede ei vielä tunne (ja tämä ei tarkoita, etteikö sitä voitaisi silti tieteellä selittää ).

Se klassinen tapaus: Ajattelee soittavansa jollekin, ja hän soittaa noin minuutin sisään itselle. Tai vaihtoehtosesti juuri toisinpäin; toinen ajattellee, että voisi soittaa, ja soittaa itse samantien. Eipä juuri muuta.

Bensku kirjoitti: Se klassinen tapaus: Ajattelee soittavansa jollekin, ja hän soittaa noin minuutin sisään itselle. Tai vaihtoehtosesti juuri toisinpäin; toinen ajattellee, että voisi soittaa, ja soittaa itse samantien. Eipä juuri muuta.

No tähän verrattavaa on tapahtunut kaverin kanssa useasti: whatsapissa olen laittanut viestiä, eikä muutamaan tuntiin ole kuulunut vastausta. Sitten kun otan kännykän käteen niin vastaus saapuu samantien. Tosin tätä en pitäisi (ainakaan omalla kohdalla) yhtä selittämättömänä kuin esim. enneunia, pikemminkin vain jännä sattuma

Edit: Näin tarkemmin ajateltuna voihan tuon tulkita ennakkoaavistukseksi tai soittamisen tapauksessa ajatustenluvuksi.

Minä näin kerran unessa lottonumerot ja kirjoitin ne heti herättyäni ylös. Yhtä en tosin enää täydellä varmuudella muistanut. Laitoin loton vetämään ja tuloksena oli ensimmäinen lottovoittoni, neljä oikein. Loputkin kolme numeroa olivat oikeiden numerojen vieressä.

Skeptikkona laitan tämän kylläkin sattuman piikkiin...

Noin 10 vuotiaana löysin kuolleen linnun, kaivoin haudan sille ja hartaasti rukoilin että se pääsee taivaaseen ja koin samanlaisen elämyksen mikä kuvataan raamatussa hengen päälle laskeutumisena. Eli tuntui kuin päälaesta alkaen olisi levinnyt hyvänolon tunne tms.

Tämän laitan nykyään aivan aivokemian ja psykologian (itsesuggestio) piikkiin kuten likimain kaikki uskonnolliset ilmiöt.

Muutaman vuoden itsepuolustuslajien harrastuksen jälkeen sain luultavasti käytettyä Ki-voimaa. Opettaja esitteli minkälainen ero on sivupotkulla silloin kun siinä on oikea tekniikka takana huonoon verrattuna. Eli me asetuimme riviin ja opettaja käski jännittää vatsalihaksia ettei kevyt potku tunnu. Pienimmät kaatuivat potkusta ja minua isommatkin joutuivat ottamaan taka-askelen. Minä olin hiljattain lukenut Aikidon kehittäjän elämäkerran ja muistelin hänen temppuaan missä pari satakiloista miestä ei saanut liikutettua häntä, 50 kiloista vanhusta. Ajattelin kokeilla sitä ja keskityin sataprosenttisesti, kuvittelin vatsani suojaksi voimakentän ja "juurrutin" itseni maahan. Muistan että käsissä ainakin tuntui silloin voimakasta kihelmöintiä.

Opettaja tuli minun kohdalleni, ekaa potkua tuskin tunsin ja opettaja horjahti taaksepäin kun suoristi jalan ja minä en liikkunutkaan mihinkään. Toisella kertaa opettajan potku tuntui vähän voimakkaampana muttei sekään liikuttanut minua. Sittemmin en ole moista kokeillut, koska harrastus loppui työkiireiden ja muiden juttujen vuoksi ja muistelin Yodan sanoja "Do, or do not. There's no try" ja ajattelin, että jos nyt väkisten yritän uusia temppua niin se on sitä yrittämistä, kun se pitää tapahtua luonnollisesti.

Sitten joitain ajatustenlukuun verrattavia kokemuksia on tullut joskus koettua. Ja usein minulla on ennakko-aavistuksia. Jotain peliä pelatessani tulee paha fiilis jostain, jos jätän sen huomioimatta niin pelihahmo kuolee pian ja menee tunnin tai parin pelaamiset hukkaan...

Vaikka olenkin skeptikko niin en täysin ole vakuuttunut siitä että tiede tuntee kaikki jutut. Kvanttifysiikan omituisuudet ainakin mahdollistavat ties mitä juttuja fysiikankin puolesta.

Kaiken maailman selittämättömät kokemukset ovat kyllä sangen mielenkiintoisia. Uskon kyllä Jumalaan ja "yliluonnolliseen", mutta mitään ns. kouriintuntuvaa todistetta mistään ihmeenomaisesta tapahtumasta en ole toistaiseksi kokenut tai löytänyt. Tarkoitan tässä sellaista tapahtumaa, jonka olisin joko itse kokenut tai josta olisin kuullut ensi käden tietona luotettavana pitämältäni ihmiseltä, voimatta selittää sitä uskottavasti millään "ei-ihmeellisellä" tavalla, kuten psykologialla.

Ajattelen siis, että kaikenlaiset selittämättömät asiat ovat mahdollisia, mutta suhtaudun varauksella kaikkiin yksittäisiin tapauksiin. Ihmisaivot kun voivat ilmeisestikin huijata itseään hämmästyttävillä tavoilla.

Enneunista en ole kovin vakuuttunut. Ainakin omat uneni ovat sen verran sekavia ja epämääräisiä, että myöhemmin koetut déjà vu -ilmiöt voivat liittyä johonkin uneen, jossa sattui olemaan jotain samankaltaista kuin valveilla koetussa tilanteessa. Sitten aivot jotenkin selkeyttävät muistikuvaa unesta vastaamaan juuri kyseistä tilannetta. Ihmisen muistot todellisistakin tilanteista saattavat muokkaantua aivoissa, saati sitten muistot unista. Tämä epäily saattaa tosin johtua siitä, etten ole koskaan nähnyt enneunia, joissa kaikki olisi kirkasta ja selvää.

Strato kirjoitti: Tyttöystäväni äiti kuulemma näkee silloin tällöin enneunia jotka ovat käyneet toteen. Sitä on tapahtunut sen verran, että tyttöystäväni uskoo niihin täysillä (äitinsä lisäksi siis), vaikka onkin luonteeltaan lähempänä tieteellistä maailmankatsomusta noin muuten. Tämän takia olen siis joutunut pohtimaan omaa kantaani asiaan, uskonko näihin oikeasti vaiko en?

Tuon tyyppistä todistusaineistoa minä kaipaisin enneunista. Jos joku näkisi unen, kertoisi sen muille ja vasta sitten unen sisältö kävisi tarkasti toteen (ja tämä vielä toistuisi useasti), silloin uskoisin hänen kykyynsä nähdä enneunia.

Enneunista aaveisiin: edellisessä asuinpaikassani oli kuulemma kovasti jonkinlaista "energiaa", varsinkin tietyssä huoneessa. Tuon energian ja värähtelyn tuntemisen lisäksi jotkut väittivät fyysisesti nähneensä jonkinlaisen olennon. Kuvailivat sitä harmaaksi ja pitkänomaiseksi. Ilmeisesti kuitenkaan useat ihmiset eivät ole nähneet tätä olentoa samanaikaisesti. Itse asuin samassa rakennuksessa kaksi vuotta, enkä koskaan kokenut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Sinänsä aika tylsää; olisihan elämä jännittävämpää, jos näkisi ja tuntisi omituisia otuksia siellä sun täällä.

Deja vu on mulle tuttu, mutta en pidä sitä selittämättömänä tai yliluonnollisena, koska mulle joskus kerrottiin miten sen voi selittää. Enne unet sitten on asia erikseen mutta niitä ei olekkaan ollut enää aikoihin.

Saki42 kirjoitti: Deja vu on mulle tuttu, mutta en pidä sitä selittämättömänä tai yliluonnollisena, koska mulle joskus kerrottiin miten sen voi selittää.

Satutko vielä muistamaan sen selityksen? Olisi ihan mielenkiintoista kuulla mikä sen aiheuttaa. Varsinkin kun tänään taas tuli sellainen fiilis...

Deja vu aiheutui muistaakseni siitä, että aivot rekisteröivät senhetkisen tapahtuman sen verran nopeasti, etteivät heti itse tajua sitä, ja sitten luulevat sen olevan muisto jostain kauempaa. Tai jotain sinnepäin. Vähän kuin tallentaa saman asian kahdesti, hieman eri aikaan.

Aamulla kuuden aikaan tuli heräsin siihen, että joku taputti mun polvea. Silmät auki vaan ja vähän kierähtää kauemmas, "Älä vielä herätä mua, nyt on aamu..."

Huoneessa ei luonnollisesti ole ketään, mutta yöpöydältä kahden metrin päästä päästäni oli lentänyt tyynylle John Boynen kuudes mies. Kirjanmerkki sivulla, jossa ei lue muuta kuin "Me olemme erilaisia."

Kosketus oli ihan selkeä.

Mitä lie unta ollut. Saa kertoa skeptikon selityksiä. "Vähän" criipii mennä nukkumaan.

Muutoin keskusteluun, deja vu on erittäin tuttu fiilis, samoin juuri samanlaiset enneunet kuin Agehalla aloitusviestissä. Ja pienenäkin on jotain kummallisuuksia osunut vastaan. Creepy.

Saan deja vu -tuntemuksia aivan hullun usein, mistä lie johtuu. Viimeksi eilen. Lisäksi joskus pikkuisena muistelisin, että näin unta, että olin katsomassa jotain Peter Pan -teatteriesitystä. Oliko se nyt seuraavana kesänä, kun sitten äidin kanssa sellaiselle menimmekin. Olin tosin niin pieni, saattaa olla että kuvittelin koko jutun.

Pienenä näin myös tosi kauheita painajaisia, joskus vielä nykyäänkin. Se ei tunnut yhtään unelta, ruumis on normaalin painoinen ja uni alkaa siitä, että herään. Joskus ehkä viiden vanhana muistan heränneeni yöllä ja verhojen kukat muuttuivat tujottaviksi silmiksi, jotka vaihtoivat paikkaa. Dinosaurukset julisteessa alkoivat liikkua ja marssia seinillä. Juoksin kai nukkumaan äidin luo, mutta oudointa on, etten muista heränneeni tuosta unesta. Ehkä olin hereillä mutta unenpöpperössä.

Nykyään se on sitten sitä, että herään ja joku läpinäkyvä hahmo seisoo sängyn vieressä tuijottamassa. Se on ihan kauheaa. Se vain tuijottaa hiljaa, tyhjät silmäkuopat mustina ja kasvot valkean hohtavina. Silloin vedän peiton silmien eteen ja yritän rauhoittua. Kun olen odottanut tarpeeksi pitkään, kurkistan varovasti. Yleensä hahmo, tai jokin muu näky, on tässä vaihessa kadonnut. Joskus pystyn jatkamaan nukkumista, toosinaan valvon muutaman tunnin.

Äitini kertoi joskus nähneensä enneunia. Lapsena hän oli uneksinut hevosesta, joka oli kävellyt sumun keskeltä hänen luokseen, otsassa kuun muotoinen tähti. Muutaman vuoden päästä heidän maatilalleen oli myyty juuri sellainen varsa, samat merkit ja kaikki. Ja hevosen nimi oli ollut Usva.

Toinen oli uni vanhasta ukosta tikkitakissa ja kävelykepissä. Seuraavana päivänä äiti oli mennyt työhaastatteluun omenatilalle, jossa ei ollut koskaan aikaisemmin ollut, ja täsmälleen sama ukkohan se oli siellä ollut.

Kolmas uni oli kai muutamaa päivää ennen juhannusta. Hän oli nähnyt unta metallisesta ruumisarkusta, jota oli nostettu autoon, mutta kansi oli avautunut. Sieltä oli lentänyt valkea kyyhky. Ja sinä juhannuksena joku mies, joka aiemmin sinä yönä oli sammunut ja äiti oli laittanut kylkiasentoon, kuoli. Äiti näki, kun hänet nostettiin metallisella ruumisarkulla autoon.

Omasta tapauksestani en tiedä, mutta äitini unet kuulostavat aika uskomattomilta.

Tämä keskustelu näyttää käyvän ja kasvavan pikkuhiljaa vain paremmin tuon Déjà-vu- tuntemuksien ympärille ja paljon on myös puhuttu ettei tiedä mistä ne johtuu. Tämä on yksi epilepsian ilmenemismuodoista joka yleisimmin jää rekisteröimättä ja henkilön omaan tietoonsa. Jonkun verran olen nyt asiasta tähän kirjoitellut ja mielelläni vastailen lisääkin, jos kysymyksiä herää.

Omalla kohdallani näitä tuntemuksia oli 0-6/päivä, kuitenkin keskimäärin 1-3 ja niistä kerkesin kärsimään reilut 10 vuotta ennenleikkuuta, mutta se onkin sitten ihan omalukunsa.

Vastaavasti se tunne johtuu aivoissa tapahtuvasta sähköpurkauksesta, joka sekoittaa normaalintiedonkulun muistia ja tapahtuvaa tietoa käsittelevien aivojen osioiden välillä. Tosin lääkärit aikoinaan asiaa selittivät minulle yli 15 vuotta sitten saatan muistaa väärinkin.

Yleensä Déjà-vu oireilu voi puhjeta kuten epilepsiakin, eli aivotarähyksistä, pitkistä tajuttomuudesta ja muista päähän kohdistuneista iskuista. Lisäksi sen laukaisemisen voi aiheuttaa stressi ja ylirasittumiset. Stressistä ja ylirasittumisista johtuva on yleensä vain hetkellinen juttu ja kohtaukset eivät toistu. Jos Déjà-vu kohtauksia puolestaan on usein, säännöllisesti tai montakertaa päivässä on kyseessä yleensä aivoperäinen vaurio. Omalla kohdallani Déjà-vu kohtaukset häiritsivät huomattavasti mm. keskittymistä ja muuta aivotoimintaa mm. ooppimista. Tämän olen huomannut käymäni epilepsialeikkuun jälkeen, vaikka ennen sitä mielestäni kohtaukset eivät olisi siihen vaikuttanu.

LunaJei kirjoitti: Nykyään se on sitten sitä, että herään ja joku läpinäkyvä hahmo seisoo sängyn vieressä tuijottamassa. Se on ihan kauheaa. Se vain tuijottaa hiljaa, tyhjät silmäkuopat mustina ja kasvot valkean hohtavina. Silloin vedän peiton silmien eteen ja yritän rauhoittua. Kun olen odottanut tarpeeksi pitkään, kurkistan varovasti. Yleensä hahmo, tai jokin muu näky, on tässä vaihessa kadonnut. Joskus pystyn jatkamaan nukkumista, toosinaan valvon muutaman tunnin.

Minulla on myös useita tämän tyylisiä kokemuksia. Vuosia sitten heräsin siihen, että pieni valkotukkainen poika seisoi sängynlaidassa ja teki jotain silloiselle poikaystävälleni. En tarkalleen tiedä mitä, pojan kädestä tuli violettia valoa. Sitten poika huomasi minut, katsoimme hetken toisiamme silmiin ja sitten hän katosi ilmaan. Kuitenkaan se ei ollut pelottava hetki, olin lähinnä hölmistynyt.

Samanlailla kävi kolmisen vuotta sitten, silloin olin nukkumassa yksin. Heräsin tuijotuksen tunteeseen ja sängyn laidalla seisoi jonkinlainen valo-olento kädet puuskassa. Tilanne oli vähän ahdistava, joten huusin miestäni. Tämä oli katsomassa telkkaria ja vastasi tulevansa kohta. En jaksanut odotella ja koska valo-olento aikoi vain seistä, käänsin kylkeä ja nukahdin. Olisin ehkä yrittänyt karata, jos se ei olisi seissyt oven edessä :)

Ainoa pelottava kerta oli sellainen, että heräsin ja sain silmät auki kesken unihalvauksen. Makkarin oveen nojaili mustaan pukeutunut hahmo. En voinut liikkua ja olisin kyllä huutanut kuin hyeena, mutta en saanut suuta auki. Hahmo kiersi sängyn ja tuli viereeni. Muistan edelleen, miten sydän hakkasi. Se kumartui viereeni ja kuiskasi korvaani jotain. Siihen nukahdin. Harmittaa, etten tiedä, mitä se kuiskasi :)

Näitä kokemuksia on järisyttävän paljon. Se on kai yksi syy, miksi tykkään kirjoittaa ja lukea fantasiaa.

Viimeisin kerta oli ihan muutama yö sitten. Makkarin seinällä oli valopalloja, vaikka valoa ei tullut mistään. Ne myös vaihtelivat paikkaansa. Samoin koko ajan silmäkulmassa näkyi liikettä. Tämä oli vielä ennen kuin olin edes nukahtanut. 3-vuotias tyttäreni nukkuu vieressäni ja hän pölisi omia juttujaan, kunnes yhtäkkiä hän tarttui minuun kovaa ja kuiskasi, että eihän mörköjä ole olemassa. Tyttö näki koko yön hirveitä painajaisia. Heräsi huutamaan kurkku suorana useamman kerran.

Nähtävästi minussa on jotain outoa kaiken summana, koska melko tuntemattomatkin ihmiset kertovat herkästi yliluonnollisista kokemuksistaan. Oli jännää aikoinaan kesätöissä, kun mummot taukohuoneessa kertoivat omia kummitusjuttujaan :)

Kaikenlaiset herätessä nähdyt kummajaiset ovat todennäköisesti jompia kumpia näistä: joko herätessä nähtyjä kuvajaisia tai juuri noita unihalvauksia .

Nimimerkillä nähnyt itsekin kaikenlaista. Nukkuminen on kyllä jännää.

Entä ne, jotka on nähnyt hereillä? Varmaan niistäkin on joku analyysi, joka tekee ne harhaksi. Ja jos lapset ja koira näkevät ne myös, kyseessä luultavasti on joukkopsykoosi? Miten pitäisi tieteellisesti reagoida siihen, että 3-vuotias kertoo ruumiistairtautumisesta?

Kivaahan se olisi, että ne olisivat vain harhaa. Sitten ei tarvitsisi niskavillat pystyssä jännittää. Mutta juu... Ne karseimmat jutut ovat tapahtuneet ihan hereillä :) Unihalvauksestakin sen verran, että olen niitäkin useamman kokenut. Tuo kertomani oli täysin erilainen. Itse asiassa pelottavinta siinä oli se, että kyseinen hahmo vaikutti ihmiseltä. Ei se haittaa, jos talossa ravaa näkymättömiä olentoja, mutta jos siellä oli yöllä joku oikea ihminen silloin, kun me nukuimme (mies kuorsasi vieressä), niin se on jo oikeasti pelottavaa.

Nunia kirjoitti: Entä ne, jotka on nähnyt hereillä? Varmaan niistäkin on joku analyysi, joka tekee ne harhaksi.

Kuulostaa vähän valveunelta .

^Kaikki kuulostavat normaaleilta unihalvauksilta, varsinkin jos kokemukseen liittyi halvaus, joten en usko että kotona hiippaili ketään. Moni kyllä kertoo että unihalvauksissa on pelottavaa juuri epätietoisuus siitä onko huoneistossa oikeasti joku, varsinkin jos hallusinaatio on sellainen että kuulostaa siltä että paikalla on normaaleja ihmisiä.

Edellinen viesti jäi vähän lyhyeksi, ahdistuin kun lähetin sen vahingossa keskeneräisenä. En halua tässä kommentoida kenenkään kokemuksia, varsinkaan kun en ole ollut paikalla (varsinkin kun aiheesta tulee niin helposti riita mitä en tietenkään halua ). Joten kommentoin lähinnä yleisellä tasolla, vaikka en tässä pystykään tekemään sitä kovinkaan syväluotaavasti...

Suurimmalle osalle jutuista on (onneksi?) luonnollinen selitys, ja yllättävän moni on aivojen normaalia toimintaa. Myös yhdenkin aistin blokkaaminen altistaa haluusinaatioille. (Tosin jos näkee olemattomia asioita päivällä, siihen voi olla syy joka on syytä tutkia, enkä nyt viittaa skitsofreniaan - suurin osa ihmisten harhoista on jotain muuta.) Myös joukkopsykoosi on täysin mahdollista, ihminen on laumaeläin joten pelko tarttuu, ja aivot luovat ärsyttävän helposti jopa valemuistoja. Suuri joukko ihmisiä voidaan saada näkemään höpöjä ihan vain levittämällä keksittyä tarinaa, mikä on myös testattu. Tietysti mieleni voisi muuttua jos joutuisin tilanteeseen jossa usea henkilö näkisi vedenpitävästi täsmälleen saman asian jolla olisi pakko olla ns. yliluonnollinen alkuperä, mutta toistaiseksi sellaista ei ole tullut vastaan.

Ruumiistairtautuminen ja näkymättömän läsnäolohan saadaan aikaiseksi laboratoriossa. Ruumiistairtautumista voi myös harjoitella, kuulemma se onnistuu sitä helpommin mitä paremmin ihminen pystyy kuvittelemaan huoneen ylhäältäpäin. Siitä voi sitten vääntää että tuovatko kokeet vain normaalisti piilossa olevat ilkeät henget esiin, mutta on viitteitä siitä että kyse on enemminkin siitä miten aivot luovat tietoisuuden, miten ihminen kokee tietoisuutensa sijoittuvan suhteessa muuhun maailmaan, miten aivot keräävät tietoa ja luokittelevat sitä jne... Tämä ei mielestäni tee maailmasta yhtään vähemmän mielenkiintoista, päin vastoin. Ihmisen aivot ovat ihme värkki, ja koko maailman rakenne on vielä oudompi.

Olisi tavallaan hauskaa osallistua kokeisiin joissa tietoisuus siirretään yksinkertaisilla keinoilla ruumiin ulkopuolelle, tai kokeilla aistideprivaatiota ja katsoa alkaako nähdä halluja...

Ja tämä menee kyllä nyt aiheen vierestä, oli vain tarve muistuttaa että monille asioille on luonnollinen selitys, vaikka ne usein kerrotaan eteenpäin yliluonnollisina kokemuksina. ...Mikä ei tee niistä yhtään vähemmän kiehtovia.

Oma suhtautumiseni tähän on kaksijakoinen: tiettyinä hetkinä nauran hassua sattumaa, tiettyinä hetkinä olen varma, että uneni oli merkki jostakin.

Syynä on luultavasti yläasteelle meno ja erään ihmisen tapaaminen. Olemme samalla luokalla ja olimme samalla riparilla, ja olen seiskalta alkaen halunnut tutustua häneen. Olen ikävä kyllä liian ujo aloittamaan keskustelua, enkä ole puhunut hänen kanssaan satunnaisia "Mene sä vain ensin" - keskusteluja lukuunottamatta. Kuitenkin, tyyppi esiintyy unissani vähintään kerran kahden kuukauden aikana. Aina, kun olen tällaisen unen nähnyt, elämä marssittaa meidät tilanteisiin, joissa voisin aloittaa keskustelun. Milloin olemme yhtä aikaa kaapilla, milloin peräkkäin ruokajonossa...

Teoria sai varmistuksen tänään. Näin viime yönä unen, jossa kävin hänen kotiovellaan. Tänään hän käveli ohitseni kaupungilla.

Minun sattumukseni eivät kyllä tunnu miltään tuijottavien hahmojen ja unihalvausten rinnalla, mutta koska äärimmäisen harvoin pääsen kertomaan niistä (kukaan ei halua kuunnella moista höpöhöpöä), teen sen nyt. Kaikelle löytyy luonnollinen selitys, mutta kun tarpeeksi pikkuasioita tapahtuu lyhyen ajan sisään, alkaa niiden merkitys kasvaa.

Noin kolme vuotta sitten heräsin yöllä stereoiden pauhuun. Levyn sijasta soi radio, mutta koska antennia ei ollut, kuului vain suhinaa ja pärinää volyymilla, jolla en yleensä kerrostaloasujana kuuntele yhtään mitään. Tämä tapahtui kahdesti, ennen kuin opin pitämään virtajohtoa seinässä vain niinä aikoina, joina käytin stereoita. Myös pöytälamppuni syttyi kerran itsestään, mutta se lienee yleisempää.

Pian tämän jälkeen lasivitriinini puolitoistametrinen ovi putosi raameineen päivineen lattialle ja hajosi. En ole vieläkään saanut ostettua uutta lasia, joten kaksiovinen vitriini näyttää toispuoleiselta. Viime syksynä painovoima yllätti myös kylpyhuoneen peilikaapin. Toinen peiliovista putosi kaakeleille infernaalisen metelin säestyksellä, kun olin asuinhuoneen puolella tekemässä en-muista-mitä. Kaikkien aikojen suosikkini kuitenkin on, kun tyhjä juomalasi mureni edessäni pirstaleiksi (en ollut altistanut sitä lämpötilan vaihteluille. Jos olisin, en edes viitsisi mainita keissiä).

Ja voi miten arvostankaan, kun koirani keskellä yötä alkaa murista tyhjälle nurkalle karvat pystyssä.

Vastaan vain lyhyesti. Kannattaa luottaa omaan intuitioon sekä syviin tuntemuksiin muista ihmisistä ja ympäröivästä maailmasta. Unien ja déjà-vu- kokemuksien merkitystä kannattaa pohtia ihan vakavissaan, mutta ei välttämättä kirjaimellisina ennustuksina tms. Voivathan ne tosin joskus olla sellaisiakin, ihmisestä riippuen!

On aika paljon asioita, joita ihmiset eivät voi järkeillä ja selittää länsimaisen tieteen keinoin. Ei se tarkoita, että kyse olisi ns. huuhaasta ja että olisit jollakin lailla vähä-älyinen, ns. valmis hyppäämään talon katolta, koska jokin ylempi voima niin sanoo, kuten joskus jotkut vääräleuat voivat veistellä.

Länsimainen koulujärjestelmä ja yliopistot kannustavat ihmisiä kriittiseen ajatteluun, mikä on hyvä käytännön elämän kannalta, mutta kääntöpuolena on se, että ihmisistä tehdään jo hyvin nuoressa iässä liian älyllisesti orientoituneita, eli että kaikessa tulisi turvata vain mieleen ja logiikkaan. Ihmiset alkavat epäillä itseään eivätkä osaa välttämättä tunnistaa ja käsitellä ns. alitajuisia viestejä, joita maailma on pullollaan. Jos jostakin asiasta ei löydy tutkimustuloksia tai kirjatietoa, niin se helposti kuitataan lapsellisena. Ylipäätänsä syvällä yliopistomaailmassa elävien ihmisten ajattelu on ainakin täällä Suomessa hyvin umpimielistä, tämä mielipide aivan omien kokemuksien pohjalta. Parhaat keskustelut tuli aikoinaan käytyä yhdysvaltalaisten ja skotlantilaisten kanssa.

Itse olen huomannut sen, että mitä enemmän kuuntelen "itseäni" ja olen valpas pieniäkin erikoisia merkkejä kohtaan (unet, fiilikset että "nyt tällä hetkellä minun pitää lähteä sinne tai sinne, koska jotain hyvää tapahtuu" jne.), niin sitä ihanampaa ja täyteläisempää elämä on. Kyse ei ole siitä, että pyytäisin tai tahtoisin jotain tiettyä tapahtuvan (esim. tahdon rahaa, tahdon menestystä tms.), vaan siitä, että maailma antaa minulle jotain hyvää, oli se sitten mitä tahansa.

Itse olen kokenut niin merkityksellisiä asioita henkilökohtaisella tasolla, etten voi niitä kieltää vain siksi, että joku ulkopuolinen ei satu sellaisiin uskomaan.