Terveyskeskukset ja yksityiset lääkäriasemat

  • Dyn hahmo Kirjoittaja
  • Dyn
    Varjovelho
    Tasolla 67
    8.85

14.12.2014 22:34 #1 :: Dyn
Terveyskeskukset ja yksityiset lääkäriasemat
Tällainen kevyehkö aihe sunnuntain ratoksi... eikun siis. Olen käynyt Mehiläisessä työterveyden puolesta viimeiset pari vuotta, ja ollut tyytyväinen hoidon tasoon: nopeaa, asiantuntevaa ja työterveyssopparin ansiosta täysin ilmaista. Nyt työnantaja kuitenkin rajoittaa työterveyden kattavuutta vuoden alusta, ja on vielä vähän epäselvää, mitä kaikkea hoitoa sieltä jatkossa saa. Ainakin lääkäripalvelut suppenevat, mikä on harmi. Lisäksi varsinainen omalääkärini lähtee kokonaan toisen työnantajan palvelukseen, joten lääkärin vaihto on joka tapauksessa edessä.

Olen ollut ymmärtävinäni, että kunnallisella puolella omalääkärin käsite on lähinnä vitsi eikä käytännössä toteudu edes muutaman vuoden varoajalla. Koska mielelläni asioin henkilöllä, jolle minun ei tarvitse selittää joka kerta koko historiaani alusta asti, haluaisin edes jollain käytännön tasolla "omalääkärin". Nyt mietinkin, kannattaako yksityisen lääkäriaseman palveluksista maksaa, vai pitäisikö kuitenkin vielä yrittää halpaa kunnallista jonoista ja mahdollisesti ikävästä palvelusta huolimatta.

Miten te, oletteko jonkin mutkan kautta (vakuutuksen, työterveyden tai oman rahan) yksityisen puolen asiakkaita, vai luotatteko kunnalliseen terveyshuoltoon? Kokemuksia hyvistä yksityisistä saa myös jakaa.

  • StaCa hahmo
  • StaCa
    Ritari
    Tasolla 32
    51.12

15.12.2014 00:42 #2 :: StaCa
Terveyskeskukset ja yksityiset lääkäriasemat
Riippuu aivan täysin siitä missä asut, ja isommissa kaupungeissa jopa kaupunginosasta. Kunnallisesta voi saada mainiota palvelua tai sitten todella huonoa.

jos haluat kokemuksia ja suosituksia, kannattaa ehkä ensin kertoa kaupunki ;) Helsinki?

  • Dyn hahmo Kirjoittaja
  • Dyn
    Varjovelho
    Tasolla 67
    8.85

15.12.2014 01:22 #3 :: Dyn
Terveyskeskukset ja yksityiset lääkäriasemat
Tarkoitushan siis oli aloittaa keskustelu aiheesta, eli kertokaa vain omista kokemuksistanne ihan rauhassa.

  • Sini hahmo
  • Sini
    Arkkivelho
    Tasolla 45
    42.81

15.12.2014 21:05 #4 :: Sini
Terveyskeskukset ja yksityiset lääkäriasemat

Dyn kirjoitti: Nyt mietinkin, kannattaako yksityisen lääkäriaseman palveluksista maksaa, vai pitäisikö kuitenkin vielä yrittää halpaa kunnallista jonoista ja mahdollisesti ikävästä palvelusta huolimatta.


Ymmärtääkseni kunnallisesta ei välttämättä hoitoa edes saa, jos syy kuuluu työterveydenhoidon piiriin. Varsinaiset omat kokemukseni ovat onneksi olleet kummaltakin puolelta sen verran vähäisiä, etten varsinaiseen kysymykseen pysty ottamaan kantaa muuten, kuin toteamalla, että hyviä tyyppejä varmaan on molemmissa, mutta miten sen kultajyvän sieltä saisi löydettyä?

  • Dyn hahmo Kirjoittaja
  • Dyn
    Varjovelho
    Tasolla 67
    8.85

15.12.2014 21:17 #5 :: Dyn
Terveyskeskukset ja yksityiset lääkäriasemat
Sini, työterveys tosiaan leikkaa mm. pitkäaikaissairauksien hoitoa, eli juuri niitä, mihin itse kaipaisin tuota jatkuvuutta hoidossa. Akuuttivastaanotto säilyy ainakin meillä vielä, ja ennaltaehkäisevästä hoidosta jotain, mistä en vielä ole ihan varma (koska tiedotusta ei ole kunnolla tullut). Joka tapauksessa päällekkäisyyttä ei pääse syntymään, eikä mulla muuten olisi tarvettakaan pohtia tätä kyssäriä. :)
Muokannut 15.12.2014 21:17 Dyn

28.12.2014 15:01 #6 :: Rasimus
Terveyskeskukset ja yksityiset lääkäriasemat
Kunnallista aloin välttämään heti kun taloudellisesti siihen kykenin. Yksi esimerkki riittää:

Vanha mammani on pitkään valitellut lonkkaansa, ja nyt sitten alettiin epäillä että on leikkauksen aika. Koska pääkaupunkiseudulla on kunnalliset vastaanotot täynnä, hänet lähetettiin Tammisaareen (pari tuntia yhteen suuntaan). Ja siellä vain tutkitaan, onko leikkaukselle tarvetta. Onneksi siellä sitten mammaa oikeasti tutkittiinkin. Jos siellä olisi vain katsottu (Hesassa otettuja) röntgenkuvia ja sanottu, että kiva että kävit (kuten varatuilla lääkäriajoilla usein tehdään), niin olisin kyllä jo ärähtänyt, että mitä vittua tällanen juoksuttaminen...

  • iju hahmo
  • iju
    Teknikko
    Tasolla 15
    94.96

28.12.2014 15:48 #7 :: iju
Terveyskeskukset ja yksityiset lääkäriasemat
Nopea pikavastaus: kunnallisella puolella ei ole oikeutta käännyttää ketään "yksityiselle" puolelle. Palvelua pitää tarjota kaikille (kunnan) asukkaille.

Lähde: olin sairaalassa töissä, esimies piti meille aiheesta luennon.

Sanon "yksityisellä" koska työterveyshuolto on sekin valtion maksama. Suomen mielenkiintoinen poliittinen historia on vain johtanut erittäin segmentoituun lopputulokseen (myös yksityisellä käyntiä yksityishenkilönä tuetaan).

  • Emelie hahmo
  • Emelie
    Verivelho
    Tasolla 58
    9.41

19.01.2015 14:43 #8 :: Emelie
Terveyskeskukset ja yksityiset lääkäriasemat
Minä olen käynyt koko pienen elämäni lähes aina yksityisellä lääkäriasemalla. Vanhemmat eivät luottaneet kotipaikkakunnan julkisen puolen lääkäreihin ja roudasivat minut lähimmän isomman kaupungin yksityisen puolen lääkärien luo. Minulla on hyviä kokemuksia näistä lääkäreistä (yhden ainoan kerran olen ollut pettynyt, mutta sekin liittyi työterveyshuoltoon). Minulla oli pitkän aikaa minun terveydellisiin ongelmiin perehtyneen erikoisalan vakiolääkäri (omalääkäri), jonka luona kävin niin kauan, kun asuin lähellä kyseistä yksityistä lääkäriasemaa. Helsinkiin muuttaessa jouduin sitten etsimään uuden. Mutta nytkin käännyin automaattisesti yksityisen puoleen (valitsin Mehiläisen, koska se oli lähin ja minulla oli aikaisempia hyviä kokemuksia). Tässä toki auttaa se, että siihen vaivaan, jonka takia käyn (tai kävin, nykyään ei juurikaan enää tarvetta) lääkärissä, minulla on ennestään myönteinen vakuutuspäätös. Eli aina kun käyn saman asian tiimoilta lääkärissä, vakuutus korvaa kulut.

Työpaikan terveydenhuolto on Terveystalolla, ja olen ollut tyytyväinen siihen. Tosiaan, ainoa kerta, kun olen ollut pettynyt, liittyi lähinnä siihen, että vaiva oli sitä luokkaa, että lääkäri ei juurikaan osannut auttaa (leukalukko hampaiden narskutteluista, kävin hakemassa apua siihen, että miten tällaisen voisi välttää). Negatiivisen kokemuksen vaikutusta kyllä lisäsi se, että lääkärin ulosanti oli aivan käsittämättömän hirveää ja muutenkin olemus oli sellainen, että näytti siltä, että auttaminen ei kiinnostanut pätkääkään.

Hammaslääkärikäynnitkin muuttuivat paljon, kun aloin käyttää yksityistä. Minulla oli sama hammaslääkäri koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan, mutta hän vaikutti olevan aina yhtä tympääntynyt joka kerta, kun siellä joutui käymään. En tiedä sitten paljonko se vaikutti, että hän ei selvästikään pitänyt lapsista... Nyt käytän yksityistä lääkäriasemaa, enkä ole valintaa katunut.

Minulla ei sinänsä ole mitään julkista terveydenhuolto vastaan, mutta koska (lähes) kaikki kokemukseni ovat yksityiseltä puolelta ja ne ovat yksinomaan positiivisia, en koe tarvetta vaihtaa julkiseen terveydenhuoltoon.

Valvojat: IivariSarantha