Suhteet vanhempiinne?

  • Iivari hahmo
Iivari
Arkkivelho
Taso: 46
  • Viestejä: 899
Iivari loi aiheen: Suhteet vanhempiinne?
27.08.2016 00:21 #1

Millaisia ovat teidän suhteet vanhempiinne? Suurin osa Risingin käyttäjistä on tätä nykyä täysi-ikäisiä, mutta myös alaikäiset ovat totta kai tervetulleita pohtimaan tätä asiaa.

Minulla on periaatteessa varsin hyvät vanhemmat, ja he ovat minulle ongelmistaan huolimatta hyvin rakkaita. Minulla ei ollut lapsuudessa suurempia huolia tai puutteita, eivätkä vanhempani suuremmin häirinneet elämääni lapsena ja nuorena vaan tekivät pääasiassa sitä mitä pitikin. Riitelimme, osin luonteestani johtuen, silloin tällöin railakkaasti, rikoin pari posliiniesinettä paiskomalla huoneeni ovia, mutta sovimme aina riidat viimeistään ennen nukkumaanmenoa, joskus ehkä vähän väkinäisesti, mutta silti. Teininä oli pari kertaa, jolloin tämä ei onnistunut, kun olin vanhempieni mielestä ollut naapureillani liian myöhään (naapurinperhettä se ei lainkaan haitannut) tai muuten riita sattui vasta iltamyöhään, ja ne ovat harvat kerrat, joista muistan edelleen riidan aiheen ja jossain määrin myös sen aiheuttamat tunteet.

Muutin 16-vuotiaana Tampereelle 500 kilometrin päähän lapsuudenkodistani käydäkseni lukiota. Välit vanhempiini tuntuivat parantuvan vuosi vuodelta, vaikka tietysti jonkin verran ongelmiakin aina välillä oli. Täytän joulun jälkeen 30 vuotta, ja viimeiset muutamat vuodet suhteeni vanhempiini on muuttunut kahtiajakoiseksi. Toisaalta tulen heidän kanssaan noin periaatteessa yhä paremmin toimeen, varsinkin isäni on oppinut paljon paremmaksi tunnepuheessa ja vaikeiden aiheiden käsittelemisessä. Toisaalta taas heidän (joskus ja joissain asioissa paremmin, enimmäkseen huonommin perusteltu) huolensa ja välittäminen minun pärjäämisestäni on aiheuttanut paljon uusia ristiriitoja. Vaikka näen, että he tekevät sen koska rakastavat minua ja haluavat minulle hyvää, se ahdistaa välillä aika paljon.

Erityisesti viime aikoina minua on häirinnyt isäni tapa kommentoida a) ajankäyttöäni b) Facebookin käyttöäni ja c) vähän sitä sun tätä muuta passiivisaggressiivisilla Fb-yksityisviesteillä. Hän ei tunnu ymmärtävän ollenkaan, kun yritän selittää hänelle, mikä hänen viesteissään tuntuu ikävältä, miksi ne eivät ole kivoja vastaanottaa ja miksi hänen on turha toivoa, että pystyisin suhtautumaan niihin vain asiasisältönsä mukaisesti, kun niiden konnotaatioiden ja lauserakenteiden viestimä asenne on hyvin ikävä. En oikein tiedä, miten enää osaisin kertoa hänelle, että hänen hyväätarkoittavat viestinsä huonontavat elämänlaatuani eivätkä paranna sitä. Olen yrittänyt vääntää rautalangasta, olen yrittänyt selittää mitkä osatekijät tähän vaikuttavat, olen myös yrittänyt selittää miksi näen itse asiasisällön eri tavalla kuin hän. Lopulta päädyn yhä useammin (vasta pari kertaa, mutta näen yleistyvän tendenssin) murrosikäiseen toimintatapaani eli huutamaan kurkku suorana siitä että hän puuttuu minun elämääni väärin. Se on harmillista, koska olin jo ehtinyt ajatella, että tulemme toimeen nykyään varsin mainiosti.

Miten te olette hoitaneet ongelmallisia asioita vanhempienne kanssa? (Ja tosiaan, minun ongelmani ovat aika pieniä, kuitenkin.)


"Kenellä on rohkeutta
pystyttää muistomerkikseen
lumilinna."
Pekka Kejonen

  • max hahmo
max
Kapteeni
Taso: 46
  • Viestejä: 594
max vastasi aiheeseen: Suhteet vanhempiinne?
27.08.2016 08:54 #2

Melko etäiset välit, menee sitä paremmin mitä harvemmin nähdään.. Minulla ja isällä on (omasta mielestä, tuskin paljon keskiarvoa enempää) aika iso ikäero, joten tuntuu että meidän välillä on massiivinen sukupolvien kuilu. Viime vuosina on tosin tullut puuntakaa melko yllättäviä liennytyksiä joihinkin vanhoihin mielensäpahoittajamaisiin mielipiteisiin... Mitä vanhemmaksi tulen (myös hänen lapsuusaikana kirjoitettujen suomalaisten kirjojen lukeminen on avannut mielenmaisemsa), sitä paremmin kuitenkin tajuan mitä on hakenut takaa esim. jollain ammatinvalintapainostuksilla. Joissa olen tosin silti eri mieltä... Jossain määrin kumminkin ehkä jopa harmittaa, etten osaa olla semmoisella samalla Suomalainen Mies -aallonpituudella. Kuvittelisin että kaikilla, jos ei ole semmosta 5/5 kaverisuhdetta millaiseksi parhaat isä-lapsi/äiti-lapsi-suhteet aikuisena muuttuu, niin erimielisyyksien tullessa "taantuu teiniksi" ainakin sisäisesti, niin se kai vaan menee.


Viimeksi muokattu: 27.08.2016 08:56 : max.

  • Rasimus hahmo
Rasimus
Käärmevelho
Taso: 39
  • Viestejä: 688
Rasimus vastasi aiheeseen: Suhteet vanhempiinne?
27.08.2016 11:39 #3

Kappas. Kirjoitin pitkän sepustuksen omista näkemyksistäni suhteessa vanhempiini, mutta sitten alkoi tulla alaston olo ja deletoin sen.

En siis sano muuta kuin että äitini on stooalainen kaikenkestäjä, joten hänen kanssaan on vaikea riidellä mistään tai joutua ristiriitoihin. Välit ovat siis hyvät, hän ei arvostele minua ja tekemisiäni, ja minä en saa mitään syytä kivahdella hänelle. Viimeksi mainittu virke kertoo luonteestani, paitsi että todellinen suuttumiskynnykseni on melko korkealla - ennemmin ajattelen että äänen korottaminen ja mukaloukkaantuminen on osa kommunikaatiota, äitini taas korostaa enemmän rauhallisuutta. Jos todellista riitaa alkaa kehkeytyä, hän on ensimmäinen joka hiljenee ja vetäytyy sivumpaan kunnes tilanne tasaantuu. Minä sitten pyytelen anteeksi ja asia on yleensä sillä kuitattu.

Isäni kanssa en ole ollut puheväleissä sitten lapsuuteni. Syynä varmaan se, että hän otti ja kuoli oman käden kautta pitkälle edenneen vatsasyövän kipuja välttääkseen. Kuulemani mukaan minä ja hän olemme paitsi ulkonäöltämme kuin luonteeltammekin aivan samanlaiset, joten tuskin olisimme tulleet yhtä hyvin toimeen kuin äitini kanssa. Minä kun en ota varsinaisesti nokkiini asioista (en ainakaan hetkeä pidemmäksi aikaa), mutta osaan olla röyhkeä, epäkohtelias, ja ylenkatsova väittelyissä, enkä siedä sellaista käytöstä kuitenkaan muilta.

Iivari kirjoitti: Erityisesti viime aikoina minua on häirinnyt isäni tapa kommentoida a) ajankäyttöäni b) Facebookin käyttöäni ja c) vähän sitä sun tätä muuta passiivisaggressiivisilla Fb-yksityisviesteillä


Puhuuko hän kasvokkain samoista asioista samalla sävyllä, vai onko facebook vain tapa ottaa etäisyyttä jos on jotain sanottavaa, ja vaikuttaako sävyyn nimenomaan suoran kontaktin puuttuminen? Niin tai näin, facebook ei todellakaan ole paras tapa kommunikoida henkilökohtaisista asioista. Liian paljon keinoja rikkoa viesti.

Max kirjoitti: Kuvittelisin että kaikilla, jos ei ole semmosta 5/5 kaverisuhdetta millaiseksi parhaat isä-lapsi/äiti-lapsi-suhteet aikuisena muuttuu, niin erimielisyyksien tullessa "taantuu teiniksi" ainakin sisäisesti, niin se kai vaan menee.


Opittu reaktio. Vanhempiaan ei voi lyödä, joten aikuismaisempi käytös ristiriitatilanteessa on pois suljettua :tongue: . Silloin pitää turvautua sitten menetelmään, joka on ns. kuulunut riitatilanteisiin lapsesta lähtien. Lisäpisteitä jos jalan polkeminen on tosiaan saanut lapsen tahdon läpi.

Kiitos äidilleni mainitusta viilipyttymäisestä rauhallisuudesta. Olisin varmaan paljon särmikkäämpi luonne ilman hänen esimerkkiään.


It's a beautiful day to get rid of some radioactive waste

Viimeksi muokattu: 27.08.2016 11:40 : Rasimus.

  • Echramath hahmo
Echramath
Ritari
Taso: 33
  • Viestejä: 351
Echramath vastasi aiheeseen: Suhteet vanhempiinne?
27.08.2016 13:09 #4

Ihmisen pitäisi tajuta, että lapset ovat lapsia ja nuorten aivoissa on plastisuutta, mutta noin muuten aikuisella iällä ihmiset muuttuvat ja oppivat yllättävän vähän. Vanhuuteen liitetty viisaus on yleensä pelkkää harmaahapsien propagandaa ja jos itse viidenkymmenen ylitettyään on oikeasti fiksumpi kuin lapsensa, se on tilastollinen anomalia.


Ydinräjähderikoksesta tuomitaan myös se, joka räjäyttää ydinräjähteen Etelämanneralueella....

  • Karajishi hahmo
Karajishi
Soturi
Taso: 20
  • Viestejä: 21
Karajishi vastasi aiheeseen: Suhteet vanhempiinne?
27.08.2016 22:14 #5

Itselläni suhde vanhempiini on aina ollut poikkeuksellisen hyvä ja olen tästä erittäin kiitollinen. Toki meilläkin on ollut riitoja (melko pahojakin toisinaan) mutta tämä lienee ihan normaalia varsinkin murrosiässä. Jossain vaiheessa nuorempana häpesin jopa sitä kuinka läheisiä olemme vanhempieni kanssa ja pidin sitä jollain tapaa todella outona. Nyt hivenen vanhempana (noh, ei nyt kovinkaan) osaan kuitenkin arvostaa tätä asiaa todella paljon koska oli kyseessä asia kuin asia niin on helpottavaa tietää, että jos jokin tuntuu vaikealta niin aina on joku kenelle voi puhua ja keneltä pyytää apua.


'' I'm a simple person with a complicated mind ''

  • Dyn hahmo
Dyn
Arkkivelho
Taso: 66
  • Viestejä: 3988
Dyn vastasi aiheeseen: Suhteet vanhempiinne?
27.08.2016 23:38 #6

Karajishi kirjoitti: Jossain vaiheessa nuorempana häpesin jopa sitä kuinka läheisiä olemme vanhempieni kanssa ja pidin sitä jollain tapaa todella outona.


En ehkä varsinaisesti hävennyt, mutta tunnistan tunteen. Ehkä tämä johtuu siitä, että murrosikään odotetaankin kuuluvan jonkinlaista kapinointia, joka sitten helposti rikkoo välit vanhempiin. Mulla ei koskaan ollut näin pahaa murrosikää, toki riideltiin, mutta sekin johtui varmaan enimmäkseen sekä mun että molempien vanhempieni jossain määrin räiskyvistä persoonista. Mutta koskaan ei ollut fiilistä, etteikö kotona voisi olla ja siellä viihtyä, vaikka välillä vähän paiskottiin ovia.

Perheeni oli lapsuusajastani isohkon osan ulkomailla, joten meistä kasvoi varmaan tätäkin kautta aika tiivis yksikkö. Minulla on kaksi pikkuveljeä, joiden kanssa on riidelty myös normaalit sisarusten riidat, mutta samalla myös opittu jakamaan ja neuvottelemaan. Yleensä jos jommalta kummalta vanhemmistani paloi pinna, se paloi meihin kaikkiin (tai kahteen kolmesta) kerralla jonkin tempauksen takia, ja varmasti useimmiten ihan syystäkin. Lapsena vanhempien suuttumus tuntui tietysti epäoikeudenmukaiselta, mutta aikuisena nyt itsekin ymmärtää, että kaikkea ei tarvitse kestää ja aina ei vain voi joustaa, esim. jos on kiire ja tärkeämpiä asioita pitäisi saada hoidettua.

Minulla on siis yhä hyvät välit vanhempiini ja käyn lapsuudenkodissani säännöllisesti. Olen silti sen verran lähtenyt elämään elämääni omaan suuntaani, että kaikkea ei tule jaettua, varsinkin kun puoliso on jo lähtökohtaisesti tärkeämpi perheenjäsen kuin omat vanhemmat. On myös asioita, joista ei jonkinlaisen ääneenlausumattoman sopimuksen nojalla keskustella, sillä niistä syntyisi vain erimielisyyksiä. Toisaalta uskon, että suurikaan osa asioista, joita olen jättänyt kertomatta, olisi vanhemmilleni erityisen salaisuuksia - molemmilla on taipumus nähdä lävitseni ja tietää ihan täsmälleen, mikä minua painaa. Mutta jos en halua asioistani puhua, ei kumpikaan ole koskaan sitä minulta vaatinut, mitä arvostan kyllä.

Olen saanut kohtuullisen paljon palautetta, miten muistutan äitiäni: meillä on melko samanlainen elämänasenne, molemmat ovat tutkijoita, molemmat energisiä ja temperamenttisia, ja jostain syystä meillä on hämmentävän samanlainen puheääni. Nuorempana en tätä oikein hyväksynyt ja jopa lievästi kamppailin sitä vastaan, en suostunut käyttämään liian samanlaisia vaatteita ja värjäsin hiukseni tietoisesti erivärisiksi. Nykyään ehkä selvemmin huomaan, että todella muistutan äitiäni monessa asiassa, ja olen huomannut ryhtyväni pitämään monista samoista asioista. No, puutarhanhoitoa en kyllä varmaan ikinä ryhdy harrastamaan, ja äidilleni sopivat edelleen paremmin punaiset ja oranssit värit, mulle kylmemmät... :tongue:

Iskä hoiti meitä kotona, kun olimme lapsia, ja edelleen faija on se, jolle soitan, jos jotain menee rikki tai tulee ongelmia, joita en pysty itse selvittämään. Että jollain tavalla isin tyttö yhä edelleen. :grin:


This is hard, but that's how I wanted it.

  • Emelie hahmo
Emelie
Verivelho
Taso: 56
  • Viestejä: 2457
Emelie vastasi aiheeseen: Suhteet vanhempiinne?
29.08.2016 13:15 #7

Minulla on sitä paremmat välit vanhempiini mitä kauempana asun ja mitä vanhempi olen...

Muksuna ja teininä oli ihan kauheaa asua kotona, kun itse olin (ja olen vieläkin) konflikteja välttävä, hiljainen ja introvertti, joka halusi tehdä ja hoitaa asiansa hiukan omanlaisesti ja äiti, joka vastasi lasten kasvatuksesta, on/oli hyvin temperamenttinen ja nopeasti riitoihin ajautuva (ilmeisesti riitely on jokin ihan oma taiteenlajinsa, jota minä en ole koskaan oppinut tai osannut). Mutta sitten taas toisaalta, tälläinen ympäristö helpotti todella paljon kotoa poismuuttamista, en ole varmaan mitään muuta odottanutkaan niin innolla kuin poismuuttoa. Ja kun selvästi omilleni lähdön jälkeen aloin rakentaa omaa elämääni sellaiseksi kuin itse halusin, ei vanhemmilla ole enää mitään jalansijaa sanoa minulle, että mitä minun pitäisi tehdä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö minulla olisi hyvät (tai ainakin siedettävät) välit vanhempiini. Toki minulla on paljon asioita hampaankolossa, sitä en voi kieltää, mutta olen päättäväisesti pyrkinyt unohtamaan ne asiat tai ainakin työntämään syrjään. Ei maksa vaivaa. Suurin ongelma, joka edelleen risoo, on se että vanhemmat pitävät monasti onnistumisiani omina meriitteinään. Vaikka on sinänsä mukavaa, että he tuntuvat pitävän minua älykkäänä ja fiksuna, mutta kun todellisuudessa olen vain usein tehnyt paljon töitä sen eteen, että onnistun. Onnistumiseni on minun ansioni, ei heidän kasvatuksensa. Tämä ongelmallisuus on helppo ohittaa vanhempieni kohdalla sillä, että en vaan kerro heille näistä asioita ellei ole pakko. Olisin mennyt naimisiinkin ilman vanhempieni läsnäoloa, mutta jälkipyykki olisi ollut melkoista...

Echramath kirjoitti: Vanhuuteen liitetty viisaus on yleensä pelkkää harmaahapsien propagandaa


Jep, tämä.


I have seen the future .... and I do not wish to go there again.

  • Astorethein hahmo
Astorethein
Poimuvelho
Taso: 39
  • Viestejä: 633
Astorethein vastasi aiheeseen: Suhteet vanhempiinne?
29.08.2016 18:58 #8

Minulla on aina mennyt vanhempieni kanssa vähän vaihtelevasti. On ollut etäisiä, vaikeita kausia ja sitten läheisempiä ja helpompia. Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin siltä, että menossa on etäinen, mutta silti aika helppo ajanjakso. Isää näen aika harvoin, mutta silloin kun puhumme kasvokkain, juttu luistaa suhteellisen sujuvasti. Äidin kanssa puhuminen on aina ollut helpompaa, oikeastaan olenkin ollut aina enemmän äidin kuin isän poika. Äidin ja isän nykyinen, hieman vaikeaselkoinen suhde on kuitenkin saanut minut etääntymään heistä jonkin verran, vaikka tulenkin molempien kanssa toimeen siedettävästi. Keksin monta asiaa, joissa voisin parantaa, mutta toisaalta meillä menee ihan riittävän hyvin tällaisenaankin. Veljet ja siskot ovat minun kohdallani se perheasioiden haastavampi sektori.


I'm just a normal everyday pervert.

Viimeksi muokattu: 29.08.2016 19:05 : Astorethein.

  • max hahmo
max
Kapteeni
Taso: 46
  • Viestejä: 594
max vastasi aiheeseen: Suhteet vanhempiinne?
30.08.2016 08:29 #9

Astorethein kirjoitti: Veljet ja siskot ovat minun kohdallani se perheasioiden haastavampi sektori.

Sisaruksia voi onneksi aina olla tapaamatta! Ainakin minusta semmonen sukunimivelvote tavata sukulaisia on aika vanhanaikainen.. Mutta vanhempia on ehkä jossain määrin velvollisuus tavata, vaikkei jaksaisi. Paitsi ehkä jos on joku ihan hirveä tausta.


  • Astorethein hahmo
Astorethein
Poimuvelho
Taso: 39
  • Viestejä: 633
Astorethein vastasi aiheeseen: Suhteet vanhempiinne?
30.08.2016 23:43 #10

max kirjoitti: Sisaruksia voi onneksi aina olla tapaamatta!.


Myönnän, että tätä metodia on tullut hyödynnettyä usein. Olen huomannut, että se toimii sitä paremmin, mitä pidempään sitä jatkaa.


I'm just a normal everyday pervert.

  • Rinja hahmo
Rinja
Teknovelho
Taso: 48
  • Viestejä: 936
Rinja vastasi aiheeseen: Suhteet vanhempiinne?
31.08.2016 01:20 #11

Olen viime aikoina tullut yhä enemmän siihen tulokseen, että minulla on käynyt vanhempieni kanssa lopulta aika hyvä tuuri: he eivät ole ollenkaan niin pahoja tapauksia kuin monilla tutuillani. Tämä on ollut näin teini-iän jälkeen ihan terveellinen huomio.

Äidin kanssa ainoa varsinainen ongelma lienee oikeastaan se, että olemme luonteina ja viestijöinäkin hyvin erilaisia. Minä olen hänen kahdesta lapsestaan se introvertti, joka ei oikein halua tai osaakaan puhua asioistaan, kun taas pikkusiskoni elämästä ei varmasti jää juuri mitään salaisuudeksi. Olen hämmentyneenä seurannut, miten äitini ja siskoni keskustelevat lukemattomista sellaisista asioista (esim. vapaa-ajanviettoon, seurusteluun tai vaikkapa henkilökohtaiseen hygieniaan liittyvistä), joista minulle ei olisi tullut eikä tulisi edelleenkään mieleen jutella äidilleni. Osasyy on kyllä se, ettei hän ole viestijänä tai ainakaan kuuntelijana kovin hyvä: nykyään hän ei tiedä asioistani oikeastaan juuri mitään, koska minulle tulee aina keskustellessamme sellainen tunne ettei hän ole kuulumisistani kiinnostunut. Erityisesti puhelimessa on vaikea kertoa mitään, ja koskapa en pääse kotipuolessa käymään kuin pari kertaa vuoteen, olen lähinnä kuulumisten vastaanottaja- enkä kertojapuolella.

Mitä isäsuhteeseeni tulee, niin minun on hyvin vaikea kuvitella, millainen se olisi jos olisi saanut kehittyä "normaalisti". Sen jälkeen kun vanhempani erosivat ollessani seitsemän, olen ollut isään yhteydessä lähinnä puhelimen välityksellä ja lomilla. Tämän seurauksena meillä on yllättävän toimiva puhelinkeskustelukulttuuri, vaikka viime vuosina soitot ovatkin harvenneet koko ajan. Hänellekään en silti oikein osaa asioitani kertoa, mutta eipä hänkään osaa minulle; tässä tulee ehkä vastaan se, että olemme luonteina varsin samalla tapaa vaiteliaita ja vetäytyviä, eli siis ongelma on päinvastainen kuin äidin tapauksessa. Edellisestä riidaksi katsottavasta konfliktista taitaa olla kohta 15 vuotta. Isä on kyllä ollut se, joka on aina ostellut minulle kaikkea ja tukenut rahallisesti, kun ei ole oikein muutenkaan elämääni voinut vaikuttaa.

Olen siis sinällään hyvissä väleissä vanhempieni kanssa, mutta ei meitä kauhean läheisiksi voi sanoa, ja etääntyminen tuntuu olevan suorastaan kiihtyvää. Oikeastaan kaikkein mieluiten näkisin siskoani, joka on kotoa muutettuani kasvanut 13-vuotiaasta kohta 18-vuotiaaksi ja harrastaa nykyään ihan kiinnostavia pelejä ja leffoja ja on lisäksi omaksunut huumorintajuunsa todella hyviä puolia (minulta, tietenkin :P). Hänen kanssaan vasta onkin ihan mahdoton puhua puhelimessa tai muullakaan viestimellä, joten siksi harmittaa todella etten voi nähdä häntä enemmän. Saattaisin jopa kustantaa hänen reissujaan tänne, jos olisi rahaa.


"Sillä ei ole niin väliä, tapahtuiko tämä oikeasti. Pääasia että tapahtui."

  • Morgan Blood hahmo
Morgan Blood
Ritari
Taso: 32
  • Viestejä: 271
Morgan Blood vastasi aiheeseen: Suhteet vanhempiinne?
02.09.2016 23:55 #12

Me olemme tällaisia suomalaistuneita rantahurreja, eli sukumme on riitaisa ja läheinen. Tässä viime vuosina, etenkin tammikuisen faffani kuoleman jälkeen minusta on jotenkin oudosti ajautunut lähisuvun pää, joka selvittää ongelmat, jolle soitetaan ongelmat ja jonka oletetaan sisäistävän ratkaisun mitä kummallisimpiin ongelmiin. Hassuimmaksi tämän tekee se, että faffani, selkeä patriarkka, ei saanut koskaan ratkaistavakseen mitään. Olen siis kummallisen kiertotien kautta taas läheinen sisemmän piirin sukulaisille (serkut ja sitä lähemmät), vaikka aiemmin olin huomattavan etäinen ihminen, jota ei kutsuttu edes puoliin juhliin. Ihmeelliset ovat ihmisen tiet.

Olen aina ollut muulle suvulle, myös vanhemmille ja sisarruksille, melko etäinen tapaus. Rakastan tavallaan heitä kaikkia, mutta pidän mielelläni etäisyyttä. Faffa ja fammu taas olivat minulle tavallaan vanhempien korvikkeita koko nuoruuteni. Heidän kanssa juttelin kaikenlaista, vaikka sukupolvet meitä erottivat. Fammu oli syntynyt kun Suomi oli vielä osa Venäjää ja faffa hieman sen jälkeen. Kun minä olin kloppi, joka haaveili korkeakoulutuksesta ja söi pelkkää kaalia lähinnä itsepäisyydestään koska sossukin olisi ollut, niin isovanhemmat olivat oikeasti lähetetty maalle töihin 7 vuotiaana hankkimaan ruokaa, kokeneet nälkää ja asuneet nyky-yksiön kokoisissa kämpissä 8 muun perheenjäsenen kanssa, koska pakko. Elämämme olivat siis ihan eri maailmasta. Silti tietty positiivinen eksentrisyys ja huumori yhdisti meitä todella paljon ja rakensi vahvoja persoonia.

Tiedän siis, mitä vanhemmilleni kuuluu, mutta he eivät tiedä, mitä minulle kuuluu – ja minusta se on ihan hyvä. He kuitenkin kasvattivat minua, kun olin lyhytpinnainen lapsi, joten minä voin katsoa heidän peräänsä nyt, jos ovat tyhmästi toimivia viisikymppisiä. Silti, lähisuvusta sisarukseni – etenkin nuorin sisko – ovat rakkaimpia kaikista.

Enemmän ongelmia tämä muodostaa appivanhempieni kautta, joille olen joutunut tulistumaan muutamaan otteeseen tungettelevuuden vuoksi. Heille normaalia ovat käytännöt, jotka ovat minulle lähinnä pöyristyttäviä. Pidän heitä myös huonotapaisina :D Toisaalta tässä ollaan hassujen kulttuurierojen äärellä, sillä he ovat monisukupolvisia itäsuomalaisia sukutiloineen, kun taas me ollaan monisukupolvisia rannikonlapsia kaikki. Perhekäytännöt tuntuvat olevan ihan erilaisia, vaikka nykysuomessa kulttuurieroja synnyinsijojen suhteen on sinänsä vähän.


Ars Longa Vita Brevis

  • Dyn hahmo
Dyn
Arkkivelho
Taso: 66
  • Viestejä: 3988
Dyn vastasi aiheeseen: Suhteet vanhempiinne?
03.09.2016 00:39 #13

Morgan Blood kirjoitti: Enemmän ongelmia tämä muodostaa appivanhempieni kautta, joille olen joutunut tulistumaan muutamaan otteeseen tungettelevuuden vuoksi.


Sama ongelma, samat ilmansuunnat - vaikka tosin itse olen kyllä enimmäkseen ihan täältä etelästä. Mun kaaliin ei mahdu, miten aikuiset ihmiset jaksavat vuodesta toiseen puuttua niin ikään aikuisen lapsensa tekemisiin, eiköhän se kasvatusvastuu ole loppunut jo aikoja sitten. Ja jos lapsi ei ole silloin aikoinaan taipunut muottiin, mitä vanhemmat olisivat toivoneet, niin miten se voisi enää kolmekymppiseltä onnistua? Tietysti pitäisi antaa puolison ratkoa omat ongelmansa omien vanhempiensa kanssa, eikä puuttua väliin. Eniten ehkä raivostuttaa, että appivanhemmille ei tunnu menevän jakeluun, että puolisoni perhe olen nyt minä, ja meillä on oma, yhteinen elämämme, johon he eivät voi enää täysipäiväisesti kuulua.


This is hard, but that's how I wanted it.

  • Rinja hahmo
Rinja
Teknovelho
Taso: 48
  • Viestejä: 936
Rinja vastasi aiheeseen: Suhteet vanhempiinne?
03.09.2016 06:01 #14

Morgan kirjoitti: Toisaalta tässä ollaan hassujen kulttuurierojen äärellä, sillä he ovat monisukupolvisia itäsuomalaisia sukutiloineen, kun taas me ollaan monisukupolvisia rannikonlapsia kaikki. Perhekäytännöt tuntuvat olevan ihan erilaisia, vaikka nykysuomessa kulttuurieroja synnyinsijojen suhteen on sinänsä vähän.


Kaikenlaisia juttuja hyvin monelta puolen maata olevilta kavereilta ja tutuilta kuultuani sanoisin, että kyse on enemmän suku- ja ihmis- kuin syntysijakohtaisista eroista. Tungettelevia ja takertuvia vanhempia ja muita sukulaisia löytyy ihan kaikista ilmansuunnista.


"Sillä ei ole niin väliä, tapahtuiko tämä oikeasti. Pääasia että tapahtui."

  • Salmikki hahmo
Salmikki
Kaartilainen
Taso: 16
  • Viestejä: 39
Salmikki vastasi aiheeseen: Suhteet vanhempiinne?
03.09.2016 11:59 #15

Olipa ihanaa lukea muiden stooreja! Aihe tuli myös tavallaan ajankohtaiseen aikaan itselle, koska eilen (taas) tuli juurikin kränää yhdestä vanhemmasta johtuen, ja jossain vaiheessa vanhin siskoni tokaisi: "Miettikää ku olis sellanen pullantuoksuinen turvasatama mihin vois aina mennä parantelemaan ja olemaan. Tai no onhan meillä mummu ja vaari."

Taustaa lyhyesti: äiti ja faija erosivat kun minä olin 3 ja vanhimmat siskoni 7 ja 8. Sen jälkeen faija tutustui äitipuoleeni ja lopulta muutti tämän kanssa yhteen. Äiti taas tutustui ensimmäiseen isäpuoleeni, he saivat lapsen yhdessä kun olin 13 ja erosivat pian erittäin riitaisasti. Asuimme äidin kanssa ja muuttoja ja "isäpuolia" riitti, kun taas faijalla, jonka luona kävimme viikonloppuisin, kaikki oli ihanan tasaista (harrastin jopa ringetteä!). Vanhin siskoni muutti pois (äidiltä) 16-vuotiaana, ja 14-vuotiaana minä soitin faijalleni keskiyöllä, koska äiti oli taas kännissä ja enkä enää uskaltanut käydä nukkumaan. Pikkusiskomme oli tuolloin 3. Faija tuli hakemaan minut ja toisiksi vanhimman siskoni heti pois, ja asuimme faijani kanssa pari vuotta, kunnes muutimme pois täysikäisinä.

Yritän edelleen pitää yhteyttä varsinkin äidin luona asuvaan pikkusiskooni, koska huoli hänestä on kova ja olen jo monesti joutunut huomaamaan, että äiti on edelleen yhtä alkoholisoitunut narsisti kuin kymmenen vuotta sitten. Väkivaltaisuudet ovat onneksi jääneet - ehkä juuri siksi, että äiti tietää, että pidän tilannetta silmällä. Annoin äidillekin tilaisuuden noin vuosi sitten. Kävimme monesti porukalla syömässä siskojen ja äidin kanssa, juttelemassa jne. Lopulta äiti oli aina juovuksissa illan päätteeksi ja sanoi kaikenlaista anteeksiantamatonta, joten se siitä sitten. Olen siis kuitenkin päättänyt olla tekemisissä hänen kanssaan, kunnes pikkusisko pääsee muuttamaan pois. Faijan kanssa on ollut helppo pitää yhteyttä silloin tällöin, koska hänellä on meidän parhaamme aidosti mielessä, ja jos jokin hänessä ärsyttää, niin se on tosiaan vain jotakin lapsi-vanhempi-suhteeseen ja hienotunteisuuden puutteeseen liittyvää.

Matka henkiseen tasapainoon ja tarkoituksenmukaiseen kommunikaatioon on ollut pitkä ja kivulias. Nykyään, kun äiti keksii jotain, pysyn rauhallisena ja jätän puheet omaan arvoonsa, samalla niihin vastaten niin, että paketti pysyy kasassa eikä pikkusiskoni varmasti joudu tulilinjalle - kuuntelen, yritän ymmärtää ja vastailla äidin oloa edesauttaen, vaikka oikeasti tekisi mieli haistatella ja lyödä luuri korvaan. Useimmiten kun vastaan tulee yhtäkkisiä syytöksiä, vaatimuksia, manipulointia ja sensellaista. Vielä pari vuotta sitten jokainen keskustelu tuotti pahaa oloa, hätäistä toimintaa asioiden korjaamiseksi, selittelyä ja verbaalista itsepuolustusta.

Minun kohdallani suhde äitiin eli toisin sanoen kaiken hänen tuottamansa huonon olon käsitteleminen on parantunut lähinnä itsetutkiskelulla ja oman luonteen kehittämisellä. Erityisesti vartijana toimiminen kehitti assertiivisuutta, uskoa itseen ja ongelmatilanteissa rauhallisena pysymistä. Myös pelkkä yleinen suoraselkäisyys ja myös itselleen kunnioittavan kohtelun vaatiminen on auttanut näkemään äidin puheet sellaisina, kuin ne oikeasti ovat - samalla paha olo on poistunut lähes kokonaan. Odotan innolla, että pikkusisko muuttaa pois hänen luotaan, niin en joudu pitämään enää kiinni. En kertakaikkiaan jaksa sellaisia ihmisiä elämässäni, joista ei ole muuta kuin kiusaa.

Tämä ei tainnut olla ihan yhtä leppoisa kertomus kuin muiden. Pahoittelut rönsyilevyydestä, asiasta kun olisi äärettömän paljon kerrottavaa (ja paljon merkittäviä seikkoja jäi pois)! Jos jonkun neuvon antaisin vanhempien kanssa kommunikointiin, niin se olisi varmasti oman toiminnan hallitseminen ensiksi: jos haluat, että vanhempasi lopettaa sinun kohtelemisen lapsena, niin ole aikuinen. Jos hän puhuu sinulle epäkunnioittavasti tai tungettelevasti, kohtele hänen sanomaansa epäkunnioittavana tai tungettelevana. Jos he eivät muutu, tuhlaa heihin vain sen verran aikaa, kuin arvioit olevan sen arvoista. ^_^


Pouring spirits while I follow the Northern star

Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Rinja

  • Sarantha hahmo
Sarantha
Liejuvelho
Taso: 26
  • Viestejä: 83
Sarantha vastasi aiheeseen: Suhteet vanhempiinne?
14.09.2016 21:34 #16

Kun olin lapsi, äiti tuntui huomattavasti isää läheisemmältä, sillä isä oli aina töissä ja oli emotionaalisesti etäinen, vaikkakin mukava ja kiltti. Äiti oli vähän liian hyysäävä ja kasvattajana turhan lepsu, mutta muuten ok. Vasta aikuisena olen tajunnut, miten paljon saan kiittää humaanin ja pehmeän arvomaailman kehittymisestä äitiäni.

Aikuisena suhteeni äitiin on ollut päällisin puolin läheinen, mutta henkisesti vähän kimurantti ja monimutkainen. Muutin pois kotoa melko normatiivisesti lukion jälkeen, mutta äiti sai myöhemmin työpaikan samasta kaupungista johon muutin opiskelemaan, ja näin ollen en päässyt missään vaiheessa etääntymään hänestä kovin paljoa. Minulla ei myöskään nuorena aikuisena ollut seurustelusuhteita, jotka olisivat "pakottaneet" luomaan omaa elämää ja irtautumaan lapsuudenperheestä. Olin 24 -vuotias kun äiti löysi nykyisen miehensä, ja niinä aikoina kävin läpi vähän vastaavaa aikuistumiskriisiä mikä normaalisti käydään 15-17 -vuotiaana. Meillä oli silloin ihan järkyttäviä riitoja, ja häpeän ja harmittelen omaa silloistä käyttäytymistäni vieläkin, jos ryhdyn sitä liikaa muistelemaan.

Sittemmin suhteeni äitiin on muuttunut aikuisemmaksi, joten ehkä ne riidat kannatti kaikessa lapsellisuudessaan käydä. Nykyään meillä on äidin kanssa aika toverilliset välit, ja koen että hän kokee minut tasavertaisena aikuisena, eikä enää yritä kasvattajamaisesti hengittää niskaan. Mietin kyllä joskus, olenko liian paljon hänen kanssaan tekemisissä, näemme siis vähintään viikottain ja soittelemme ehkä parin päivän välein. Se tuntuu joskus vähän nololta, kun muilla tämän ikäisillä on jo omat perheet. Minä tarvitsen kuitenkin sellaisten ihmisten seuraa, joiden parissa voin puuhailla omia juttujani eikä koko ajan tarvitse vuorovaikuttaa, mutta on silti mahdollisuus vuorovaikutukseen. Tämän vuoksi esimerkiksi mökillä oleminen yhtäaikaa äidin ja hänen miehensä kanssa on aika ok.

Isäni kuoli alkoholismin aiheuttamaan sairauteen puolitoista vuotta sitten, 56 -vuotiaana. Hän oli sitä ennen juonut ongelmallisissa määrin ainakin siitä saakka kun olin ala-asteen ensimmäisillä luokilla. Isän alkoholinkäyttö oli piiloteltua, ja se näkyi perheessämme lähinnä painostavana ja salamyhkäisenä tunneilmapiirinä, sekä huomattavina taloudellisina vaikeuksina kun olin teini-ikäinen, kun isä ei pystynyt enää juomisen vuoksi hoitamaan yritystoimintaansa kunnialla, mikä johti konkurssiin. Minun on ollut aika vaikea identifioitua alkoholistiperheen lapseksi, sillä koen että tyypillinen mielikuva päihdeperheistä on sellainen, että lapset piileskelevät nälkäisinä ja pelokkaina jossain pöydän alla kun alkoholistivanhempi riehuu. Minä taas en koskaan edes oppinut tunnistamaan, milloin isä oli humalassa. Kun olin lapsi, molemmat vanhempani kävivät töissä, olimme tavallinen keskiluokkainen perhe jossa aineelliset asiat olivat hyvin, mitä nyt niitä viinapulloja piiloteltiin pannuhuoneessa ja isä oli lapsen silmiin usein poissaoleva ja väsynyt. Kuitenkin tiedän, että kasvaminen päihdeongelmaisessa perheessä on vaikuttanut tunne-elämäni ja persoonallisuuteni kehittymiseen todella voimakkaasti. On silti kauhean vaikea tunnistaa, mikä minussa on sitä "patologiaa" ja mikä taas normaalia peruspersoonallisuutta. Terapiassa käymällä sain kyllä tätä aika paljon jäsenneltyä, mutta valmista ei tietenkään tullut.

Ihmisenä isäni oli kiltti, herkkä, maanläheinen, eläinrakas ja umpisurkea käsittelemään tunteitaan. Koen, että meissä on aika paljon samaa, paitsi että minä olen tunteiden kanssa vähän parempi :wink:


"Tämä on viimeinen elämäsi, se ymmärrä,
suitsi mielesi pirut."

  • Valkyrie hahmo
Valkyrie
Otus
Taso: 3
  • Viestejä: 2
Valkyrie vastasi aiheeseen: Suhteet vanhempiinne?
16.12.2016 23:53 #17

Minun suhteeni vanhempiini on hankala ja monimutkainen.
Isääni pidin aina pelottavampana kuin äitiäni, sillä äitini oli aina läsnä, mutta isäni oli perheen elättäjän roolissa eteenpi vanhempi kuin äitini.
Mutta äitini oli aina hyvä äitinä, lohduttava, kuunteleva ja hyvä kurinpitäjä.
Kuitenkin, jossain siinä ollessani 11-vuotias hän alkoi ratketa juomaan, joskus piilotellen pullojaan meiltä, ja jossain tässä kohtaa hänellä oli isompi riita naapureiden kanssa, ja ISO SOTKU, josta ei koskaan puhuttu, johon isäni heidän erotessaan lähinnä viittasi syynä, jolloin hänen puolensa sukua katkaisivat välini äitiini. Luulen, että siitä mitä tapahtui, alkoi hänen alamäkensä. Envieläkään tiedä, mitä oikeastaan tapahtui, haluaisin, mutta en uskalla kysyä, koska pelkään sen olevan jotain, mitä en vieläkään kestä.
Kuitenkin, hän alkoi juomaan tuona aikana enemmmän, ja jossain kolmentoista vuotiaana tiesin, että vanhempieni suhde ei kestäisi. Äitini jopa manipuloi minua uskoman, että kaikki ongelmat johtuivat isästäni, ja että isäni oli syypää heidän ongelmiinsa. Minun piti mm. piilottaa joitain kirjeitä isältäni niin, että vain äitini näki ne. Juuri tulloin äitini alkoi sanomaan, että jos en tekisii niin, hän ja isäni eroaisivt. En ole vieläkään puhunut siitä isäni kanssa, ja minulta meni vuosia, ennenkuin opin puhumaan tästäkin ilman voimakasta humalaa.
Vanhempieni eron jälkeen jäimme veljeni kanss asumaan isämme luokse, ja minun ja äitini suhde oli toimiva, ja aloin kapinoimaan. Muutin pari vuotta myöhemmin opiskelijasoluun, ja ne jotka muistavat minut noilta ajoilta, ja joilla on kuviakin, muistavat miten rajuja ulkonäkömuutoksia kävin omassa kapinahengessäni läpi.
Äitini oli näistä järkyttynyt, ja jopa ehkä pelkäskin muodonmuutostani, mutta isäni tuntui hyväksyvän ne lähinnä humoristisella otteella. Toki hän oli iloinen kun viimein luovuin kaikista silloisista lävistyksistäni, vaikka minulla on vieläkin neljä lävistystä kummassakin korvassa.
Aina kun puhun, tai edes ajattelen puhuvani äidistäni, minulle tulee mieleen Noita: Lännen ilkeän noidan elämä ja teot kirjasta virke, jossa Elfbaba kuvailee äitiään Glindalle. en muista enää, miten se tarkalleen ottaen meni, mutta muistan, että se oli, ja on yhä, tarkin kuvaus, johon samaistun.
Suhde äitiini on etääntynyt sitä mukaa, mitä syvemmälle hänen alkoholisminsa on edennyt. Hän saa välillä minun silmissäni mielenvikaisia aaltoja, ja syyttää meitä (osin aiheestakin) kun emme ota häneen tarpeeksi yhteyttä.
Olen tietoisesti ottanut häneen etäisyyttä aina vanhempieni erosta lähtien, koska hän oli se, joka lähti, joka jätti meidät, joka käytti minua omiin tarkoitusperiinsä, ja ennenkaikkea, koska suren sen henkilön, sen rakastamani äidin perään, jota en koskaan saa enää takaisin, ja jota kaipaan aina suunnattomasti. Ymmärrän, omalla tavallani miksi hän halusi jättää isäni, mutta hän olisi voinut tehdä sen toisin.
Luulen, että olen aina tiennyt, etten ole kummankaan vanhempani lempilapsi, Isäni on aina pitänyt siskostani enemmän, ja äitini on rakastanut veljeäni, ainoaa poikaansa enemmän. Olen hyväksynyt sen osaksi elämääni, ja se nimenomaan saa minut yrittämään enemmän ja pyrkimään eteenpäin elämässäni.
Suhteeni isääni on monimutkainen myös, kuten aiemmin sanoin, pelkäsin häntä kurittajana äitiäni enemmän, ja lähennyimme paljon heidän erottuaan. Hänestä on tullut minulle tuki, turva, ja vanhenessatani myös vertainen keskustelukumppani.Emme ole Facebook-kavereita, koska en koe, että Facebook on meille se kommunikaatioväline, jota haluamme käyttää.
Viime vuonna meillä on ollut isompi välirikko, jonka saimme kesällä korjattua, ja hän haluaisi nähdä lapsenlastaan enemmän, mutta etäisyyksien ja rahallisen tilanteeni vuoksi se ei ole tällä hetkellä mahdollista.
Koska puhun suhteesta vanhempiini, koen velvollisuudeksi mainita myös äitipuoleni, Sirpan, joka tavallaan sietää minua ja sisaruksiani. En usko, että hän erityisemmin arvostaa ketään meistä, hänellä on siskoni kanssa meneillään suurempi välirikko, koska hän ei ymmärrä kaikkia siskoni piirteitä, ja kieltäytyy tulemasta siskoni asuntoon.
Veljeäni hän sietää, tiettyyn pisteeseen asti ja luulen, että aina viime vuosiin asti hän saattoi jopa pitää minusta eniten, mutta ei kovinkaan suurissa määrin. En ole juuri hänen kanssaan tekemisissä muuten kuin isäni kautta, enkä oikeastaan haluakaan. Hän vertaa minua ja sisaruksiani omiin lapsiinsa paljon, enkä koe tarvetta mennä siihen mukaan.
Isääni suhde on lähes entisellään, lähetän epäsäännöllisen säännöllisesti sähköpostia elämästäni, ja jossain vaihessa menen taas heitä katsomaan.
Luulen, että suhde vanhempiini tulee aina elämään omaa elämäänsä, ja juuri kun totumme tiettyihin vaiheisiin, se liikkuu eteenpäin kohti uutta vaihetta.


Valvojat: IivariSarantha
Paikalla 3 jäsentä ja 66 vierailijaa
punnort, duiduli79, PercyJacksonfani
Uusin jäsen: Aleksi
Jäseniä yhteensä: 7452