Autot, autoilu ja autojen omistaminen

Minkälainen suhde teillä on autoiluun?

Maalla kasvaneena autoilu oli elinehto asumiselle, mutta nyt täällä Helsingissä on sellainenkin ylellisyys kuin "toimiva julkinen liikenne" josta muualla päin Suomea kuullaan vain huhuja. Helsingissä keskustaan lähteminen on järkevämpää tehdä julkisilla kuin lähteä autolla ruuhkaan etsimään ylihinnoiteltua parkkipaikkaa. Välillä kyllä kaipaan Oulun ja Raahen keskustaa jossa saatoin käydä nopeasti autolla piipahtamassa esim. Stokkan Herkussa jos siltä tuntui.

Nykyään itse käytän autoa ehkä sen kerran viikossa, mutta silloin kun sitä käytän niin se tuntuu olevan hintansa arvoinen. Lähin CityMarket on neljän kilometrin päässä, mutta kahdelta ihmiseltä siellä käynti maksaisi 18€(!) ja sen lisäksi pitäisi kauppakassit raahata asemmalle ja asemalta kotiin. Auto on myös aika korvaamaton veljellä käydessä tai uutta valokuvauspaikkaa etsiessä. Itselläni on autona vaatimaton Kia Picanto joka oli ostettaessa lähes uusi. Nyt kun maali on lähtenyt kupruilemaan niin itseäkin on alkanut houkuttamaan ajatus auton uusimisesta vaikka eihän siinä ole oikeastaan mitään järkeä. Ja vaikka tuo nykyinen auto onkin tehoton, niin se tilaihme joka parkkeeraa helposti ja joka silti on yllättävän tilava.

Toisaalta olisi kyllä ihan kiva jos yksityiselle autoilulle ja julkiselle liikenteelle löytyisi jokinlainen komporomissi. Kehä 1:sen sisällä toimiva KutsuPlus vaikuttaa tosin mielenkiintoiselta. Siinä käsittääkseni bussi kuljettaa linja-autopysäkiltä x pysäkille y silloin kun itse haluaa. Sekin maksaa vain vähän enemmän.

Nykyäänhän nuorille ihmisille auton hankkiminen ei ole se ensimmäinen ja suurin kysymys, vaan ajokortin hankkiminen, joten lähden liikkeelle siitä.

Itselleni ajokortin hankkiminen oli itsestäänselvyys. Asuttiin täysikäistymiseni aikoihin kymmenen kilometrin päässä lähimmästä kaupasta ja tietenkin vielä kauempana kaikesta muusta, joten ainoa keino saada liikkumiseensa mitään itsenäisyyttä oli ajaa se kortti. Kajaanin kaupunkialueellakaan ei julkiselle liikenteelle voinut hurraata huutaa.

Joka tapauksessa totuin ajamaan maantiellä, ja siitä myös tykkään. Talviautoilusta en tosin pahemmin pidä, etenkään äidin abs-jarruttomilla autoilla; en muista pitäneeni siitä edes ennen ajamaani kolaria (jossa olisi ollut kovasti iloa sulasta tiestä ja niistä abs-jarruista). Se kolari sai minut myös pelkäämään maanteiden risteyksiä, ts. valmistaudun joka kerta risteykseen ajaessani siihen että nyt joku ajaa yllättäen eteen ja ryskis. Mutta noin muuten kyllä tykkään ajamisesta, joo :P Tykkään siitä enemmän kuin (henkilöauton) matkustajana olemisesta, koska kun olen itse ratissa, pystyn sentään vaikuttamaan kohtalooni. Kaikkien muiden kyydissä istuessani yritän polkea olematonta jarrua ja kirahtelen kuljettajalle. Huoh, lakkaavatkohan nämä sen kolarin jälkivaikutukset koskaan.

No, henkilöautossa ei ole tarvinnut taas hetkeen istua. Julkinen liikenne pelittää täällä Turussa mainiosti. Toki sitä joskus toivoisi käyttöönsä autoa, jotta saisi esmes isohkoja paketteja haettua postista tai edes pyykinkuivaustelineen lähi-Prismasta; varsinainen oman auton hankkiminen ei kuitenkaan ole edes haaveissa, enkäpä minä sitä tässä elämäntilanteessa voisi hankkiakaan vaikka haluaisin. Saas nähdä, milloin tulee elämässäni eteen sellainen vaihe, johon auto sopisi.

Minulla oli auto aktiivikäytössä lukioaikana, kun seilasin Järvenpään, Keravan ja Tuusulan väliä yleensä kellonaikoina, joina julkista liikennettä ei kulje tai sen kanssa temppuilu olisi kohtuuttoman vaivalloista. Vantaalle muuttaessa alkoi autoton elämä, sillä täällä riittävän lähellä Helsinkiä varsinkin bussilinjat ovat tehokkain tapa liikkua. Toki aina kun on auto lainassa, on suorastaan luksusta ajaa sinen Prisman tai Cittarin parkkihalliin ja ostaa ihan mitä lystää miettimättä yhtään, miten kaiken kaman roudaa himaan. :)

Pidän autolla ajamisesta, olen ajanut yhden kesän käytännössä työksenikin. Iivarilla ei ole korttia, joten kuskin paikasta ei tarvitse käydä edes kädenvääntöä. Muutamat viimeiset lomareissut sekä matkan Iivarin vanhempien luo Kainuuseen olemme tehneet vanhemmiltani lainatulla autolla. Pohjoisessa auto tuo liikkumisvapautta, mitä ei ikinä saisi junalla tai bussilla, eritoten jos aikoo Tunturi-Lappiin keskellä kesää. Ne junalinjatkin loppuvat jonnekin Rovaniemelle.

Olen viime aikoina lainannut autoa myös lyhyempiä ja tavallaan junalla hyvin tavoitettavia matkoja varten, kuten Tampereella tai Turkuun, ihan yksinkertaisesti jo siitä syystä, että täyteen pakattu auto on edullisempi matkustusmuoto kuin edes opiskelijahintainen junailu. Jos kohteen päässä on vielä yhtään syytä liikkua... Samalla säästää ravintolalaskuissa, kun toinen ei luonnostaan juo paljon mitään ja enemmän viinaan menevä on se pakotettu kuljettaja. ;)

Olen kohdannut auton ratissa myös aika hirveitä hetkiä, alkaen jäisestä hyhmästä tuulilasilla (joka ei vain lähde pois!) aina kaikenkokoisiin tielle loikkiviin eläimiin. Matkustajana myös ehtisi nauttia maisemista enemmän, mutta onneksi auton voi aina pysäyttää ja jäädä pällistelemään maisemia. Autolla pidempää matkaa matkustaessa ei ole myskään sidottu kenenkään ehtoihin taukojen suhteen. Jos vastaan tulee jännä kyläpaha tai juhannusruuhka ohjaa etsimään tietä Kouvolaan Mikkelin sijaan, se on sitten vain omanlaisensa seikkailu. Ehkä siksi autoilemmekin niin paljon lomilla, että näemme myös matkan varrelta paljon enemmän kuin vain lentämällä tai junailemalla perille.

Työmatkoihin en autoa enää ota, enkä sellaista ole ihan heti ostamassa. Niin kauan kuin vanhemmilta voi lainata, maksullisia vuokrauskäytäntöjäkään ei ole tullut testattua. Pidän monen 'autokerhon' ideasta ja jos vanhemmillani ei olisi antaa ylimääräistä autoa käyttöön, varmasti sellaiseen liittyisin. Työpäivääni en sen sijaan enää ikinä aio aloittaa keskellä talvea pakkasessa auton ikkunoita skrabaamalla tai unenpöpperössä ruuhkassa puolinukuksissa liukastellen. Bussissa voi sentään ottaa torkut, lukea kirjaa tai pelata pikkupeliä puhelimesta valmiiksi lämmitetyn matkan ratoksi.

Pienellä paikkakunnalla vielä asuessani auto ja ajokortti olivat ihan selvä hankinta, jonka kaikki tekivät. Silloin ajoin säännöllisesti, kun oli oma autokin. Kaupunkiin muutettuani en ottanut autoa mukaan, sillä asuin keskustassa, joten autosta olisi ollut enemmän haittaa kuin hyötyä. Sama tilanne nytkin, asun sen verran lähellä kaikkia oleellisia paikkoja, joissa minun pitää/haluan säännöllisesti käydä, joten kuljen joko kävellen tai julkisilla. Pidemmille matkoille (ts. pääkaupunkiseudun ulkopuolelle suuntautuville reissuille) järjestelen muita tapoja liikkua (kuten juna). Ja koska näitä pidempiä kulkemisia tulee niin vähän, auton pito ei ole minun kannaltani kannattavaa.

Kaupunkiin muuton jälkeen olen ajanut vain satunnaisesti, joten taito on melko ruosteessa. Vaikka ajaminen palautuu mieleen sinänsä helposti ja enempiä miettimättä, en siltikään välittäisi lähteä ajamaan ihan kylmiltäni usean vuoden jälkeen. Olin jo parhaimpina autolla ajoaikoinani tosi arka olemaan auton ratissa, joten nyt pelkkä ajatus kuskiksi ryhtymisestä tekee jopa melkeinpä pahaa. Onneksi vanhemmat asuvat vielä keskellä metsää, joten tarpeen vaatiessa pystyn harjoittamaan autolla ajoa pikkumetsäteillä ilman vaaraa vastaantulijoista.

Rinja kirjoitti: Mutta noin muuten kyllä tykkään ajamisesta, joo :P Tykkään siitä enemmän kuin (henkilöauton) matkustajana olemisesta, koska kun olen itse ratissa, pystyn sentään vaikuttamaan kohtalooni. Kaikkien muiden kyydissä istuessani yritän polkea olematonta jarrua ja kirahtelen kuljettajalle.

Kuten mainitsin, minulla on päinvastainen fiilis. En tykkää yhtään olla kuskina, ihan liian suuri vastuu. Mutta ymmärrän kyllä tuon tarpeen vaikuttaa omaan kohtaloon. Harrastan myös tuota näkymättömän jarrun polkemista, varsinkin tiettyjen ihmisten kyydissä ollessani.

Emelie kirjoitti:

Rinja kirjoitti: Mutta noin muuten kyllä tykkään ajamisesta, joo :P Tykkään siitä enemmän kuin (henkilöauton) matkustajana olemisesta, koska kun olen itse ratissa, pystyn sentään vaikuttamaan kohtalooni. Kaikkien muiden kyydissä istuessani yritän polkea olematonta jarrua ja kirahtelen kuljettajalle.

Kuten mainitsin, minulla on päinvastainen fiilis. En tykkää yhtään olla kuskina, ihan liian suuri vastuu. Mutta ymmärrän kyllä tuon tarpeen vaikuttaa omaan kohtaloon. Harrastan myös tuota näkymättömän jarrun polkemista, varsinkin tiettyjen ihmisten kyydissä ollessani.

Minulle on yleensä ottaen aika sama olenko itse ratissa vai en, mutta ruuhka-aikaan haluaisin että tietokone tekisisi sen matelun minun puolestani jotta voisin tehdä ajallani jotain järkevämpää. Lisäksi omalla autolla on tuskaista ajaa hyvin hitaita vauhteja kun se yrittää ottaa liikaa vauhtia. Sellainen jatkuva kaasu, kytkin, jarru, kytkin, kaasu säätö on rasittavaa samalla kun pitää kytätä mitä edessä olevat autot tekee. Googlen autot sais jo olla täällä

Jupe kirjoitti: Itseläni ei ole mitään ongelmaa ajaa talvisin koska kävin autokoulun talvella.

Sama juttu, ei tarvinnut pelätä ensimmäisiä liukkaita kun autokouluaikana tuli kokeiltua sitä lystiä ihan riittävästi. Inssiin sain onneksi kauniin ja kirkkaan pakkaspäivän.

En varsinaisesti saa mitään ahdistuskohtauksia ajamisesta, päinvastoin vaativat sääolosuhteet saavat yleensä enemmänkin skarppaamaan keskittymistä, mutta ei kukaan voi oikeasti nauttia sumussa tai lumipyryssä ajamisesta. Nopeus pitää myös malttaa mitoittaa olosuhteiden suhteen, oli miten kiire tahansa. Kauhukuvien mieleen maalailu ajon aikana ei kuitenkaan ole omiaan auttamaan keskittymistä siihen pääasiaan eli turvalliseen ajamiseen.

Scartti kirjoitti: Harmi, ettei korttia voi myydä.. nyt se on mulle melkolailla tarpeeton (nimenmuutoksen takia olis pitänyt vaihtaakin 3 vuotta sitten)

Ei sitä koskaan tiedä, kun sitä alkaa taas tarvita. Tuttava vaihtoi työpaikkaa ja perheeseen ostettiin toinen auto, opetteli sitten ajamaan melkein kymmenen vuoden tauon jälkeen käytännössä uusiksi, mutta ei tarvinnut kuitenkaan autokoulun penkille asti mennä maksamaan nykyhintoja. Oma mummoni oli ajamatta varmaan toista tai jopa kolmatta vuosikymmentä, kunnes papan jouduttua sairaalaan joutui taas autoilemaan - ja nykyään leskirouvana toimii kuskina koko paikkakunnan mummoköörille. Kyllä sen taidon voi palauttaa mieleen tai opetella uusiksi, jos elämä muuttuu sellaiseksi, että autolle on taas käyttöä.

Ajokortin hankinta ei ollut minulle mikään itsestäänselvyys tai aikuistumisriitti, oikeastaan menin autokouluun vasta pienen painostuksen alla. Olisin käyttänyt kesätöistä tienatut rahat mieluusti johonkin muuhunkin, mutta lopulta ajattelin, että kyllä siitä kortista hyötyäkin lienee. Kortin saadessani olinkin jo 19-vuotias. Autoilu tai autot eivät ole ikinä innostaneet, mutta onhan se ollut mukavaa, että on päässyt taittamaan matkoja joskus muullakin kuin fillarilla tai jalkapatikassa. Siis silloin, kun laina-aito on ollut saatavilla.

Omaa autoa en ole omistanut koskaan enkä aio sellaista hankkiakaan, ellei ole aivan pakko. Tällä hetkellä asun niin mieluisassa sijainnissa, että kaikki tarpeellinen löytyy kävelymatkan päästä, kauppoihin ja töihin kuljen jalkaisin noin kymmenessä minuutissa. Jos joskus tulee tarvetta lähteä jonnekin kauemmas, junat ja bussit kyllä kuljettavat.

Välillä toki tuntuu siltä, että olisihan se oma ajopeli varsin kätevä ja elämää helpottava tekijä. Suurempiin taakkoihin ei aina haluaisi pyytää kyyditysapua ja jonnekin olisi mukavaa lähteä myös hetken mielijohteesta. Mutta oikeasti olen kyllä tyytyväinen autottomuuteeni, kun mietin, millaiset rahat säästän polttoaineissa, vakuutuksissa ja muissa kuluissa.

Cerasi kirjoitti: Autolla ajaminen on sinänsä ihan jees, lukuunottamatta tosiaan kaupunkien keskustoja. Parkkeeraus ei myöskään kuulu lemppareihin.

Ajoin yhden kesän siivousfirman autoa Helsingin keskustassa, siinä oppi yhtä sun toista sekä kaupunkiliikenteestä että keskustassa parkkeeraamisesta. Tosin se duuniauto oli niin snadi, että mahtui mitä uskomattomampiin väleihin - mutsin farmaria saa jo oikeasti mittailla, minne sitä yrittää uskaltaa peruuttaa.

Toistaiseksi pahin parkkikokemuksistani on Tromssasta: kaupunki on rakennettu rinteeseen, parkkipaikkoja on vähän ja erittäin oudoissa paikoissa, ja koko pirun kylä täynnä uutuuttaan kiiltäviä maastoautoja. Yrittää siinä sitten ängetä vähän kuraista Nissania johonkin väliin. Lopulta vielä maksoin parkkipaikasta enemmän kuin Helsingin keskustassa, jepjep.

Astorethein kirjoitti: Mutta oikeasti olen kyllä tyytyväinen autottomuuteeni, kun mietin, millaiset rahat säästän polttoaineissa, vakuutuksissa ja muissa kuluissa.

Nämä ovat niitä munkin suurimpia syitä olla hankkimatta autoa. Lisäbonuksena auton saaminen parkkiin yliopistolle Kumpulaan on... veikeää. Joten mieluummin arki autottomana ja tarpeen tullen lainaan vanhemmilta, kun sellainen luksus kerran on käytettävissä.

Minun elämäntapani on täysin autoriippuvainen, mikä ärsyttää välillä. Tarvitsen autoa niin työssä, työmatkoissa kuin harrastuksissakin. Tämänhetkinen autoni on kolmas omistamani, vm. 02 farkkumallinen Avensis. Olen laskenut, että autoilu maksaa minulle noin 500 euroa kuussa (laina, vakuutukset, bensa), siihen päälle vielä katsastukset ja huollot. Onhan se ihan rasittavan paljon. Mutta ilman autoa pärjätäkseni minun olisi vaihdettava niin asuinpaikka, työ, harrastukset kuin kaveripiirikin, joten ei ole oikein varaa valittaa. Kilometrejä tulee noin 30 000 vuodessa, eikä niitä oikein pysty karsimaan mistään kohtaa.

En mitenkään erityisesti rakasta autoilua, ja varsinkin pidemmillä maantiematkoilla istun ihan mielelläni apukuskin paikalla. Ajaminen on aika rasittavaa. Olen usein ajaessani todella hajamielinen mikä näkyy esimerkiksi siinä, että olen saanut todella monet typerät ylinopeussakot, tyyliin ajanut ajatuksissani kahdeksaakymppiä kuudenkympin alueella ja sitä rataa.

Ajokortin saaminen oli minulle todella kovan työn ja tuskan takana. Ajoin hirveän määrän lisätunteja ja pääsin lopulta inssin toisella yrityksellä hyvin täpärästi läpi. Koko autokoulun ajan tuntui, että en millään ehtinyt hahmottaa mitä kaikkea pitää huomioida, ja sitten olisi pitänyt vielä jakaa tarkkaavaisuutta opettajan kuunteluunkin. Minusta tuntuikin, että lopulta opin ajamaan vasta itsekseni kun sain kortin saamisen jälkeen rauhassa harjoitella. En silti mielestäni jäänyt mitenkään pysyvästi surkeaksi kuskiksi, alku vain oli monista kognitiivisista syistä johtuen minulle tavallista hankalampi.