Red Heat
Sitä keskinkertaisempaa Arska-tuotantoa, josta ei varmaankaan irtoa hupia muille kuin miehen uskollisimmille faneille. Elokuvan kannalta oli siis suotuisaa, että se päätyi minun katsottavakseni, onhan maailman kovin toimintasankari minulle kuin jumala. Olen nähnyt tämän kyllä ennenkin, mutta niin kauan sitten, ettei teräviä muistikuvia ollut juurikaan säilynyt. Arnoldin lähes käsittämätön aksentti on kyllä pysynyt mielessäni selkeänä ja sitä piti kuunnella nytkin ihmetyksen sekaisessa huvittuneisuuden tilassa. Mieshän esittää leffassa venäläistä poliisia, joka matkustaa Yhdysvaltoihin avustamaan sikäläistä virkavelejään, minkä vuoksi Arska on opetellut myös puhumaan venäjää. Vahvalla saksalaiskorostuksella puhuttu venäjä kuulostaa sanalla sanoen hassulta, mutta häiriintymään siitä ei onneksi pysty, Arnold kun tekee leffassa yhden mykimmistä rooleistaan.
From Dusk Till Dawn
Tämä on se toiseksi paras Rodriguez-leffa ja erinomaisesta viihdyttävyydestään huolimatta sille on myös selkeä syy. Mikäli pankkiryöstäjien tiivistunnelmainen pakomatka ei puolivälissä muuttuisi paikallaan junnaavaksi vampyyrisplatteriksi, saattaisi leffa jopa olla ohjaajan onnistunein tuotos. Epäkuolleiden hirviöiden ilmaantuminen kuvioihin ei sinänsä ole mitenkään huono juttu, mutta alun dynamiikka vain katkeaa töksähtäen, kun erämaan keskellä sijaitsevasta tissibaarista ei poistuta enää mihinkään. Jos vampyyriteurastukseen olisi liitetty edes jotain tarinallisia ulottuvuuksia, olisi elokuva parasta roskaviihdettä kautta aikojen.
En muuten muistanut, että tässäkin elokuvassa oli mukana Danny Trejo. Ei miehen jo siihen aikaan varsin karu naama silti yllätyksenä tullut, oikeastaan tämän tyyppisissä leffoissa odottaa lähes automaattisesti, milloin tuhannen sivuosan mies ilmestyy paikalle. Erityismaininta pitää antaa jälleen Salma Hayekille, käärmetanssikohtaus oli edelleen verenkiertoa kiihdyttävää viihdykettä.
The Innkeepers
Kummitustalot on koluttu kauhuelokuvissa lukemattomia kertoja, mutta silti joka vuosi joku saa kuningasidean, että kyllä minunkin pitää yksi aavesäikyttely tehdä. Eipä siinä mitään, hyviäkin tapauksia tulee silloin tällöin vastaan, kuten hiljattain ilmestynyt The Conjuring ja tämä pienen budjetin hotellikauhuilu osoittavat. Elokuvan kaksi päähenkilöä tuntuvat ihan oikeilta henkilöiltä, joilla on persoona ja ajatuksia, joista katsojakin kiinnostuu. Kauhutunnelma muuttuu huomattavasti hyytävämmäksi, kun henkilöiden kohtalosta pystyy aidosti välittämään.
Kiintoisinta tässä on se, että tapahtumat on mahdollista tulkita niin, ettei mitään yliluonnollista oikeastaan tapahtunut, vaan että kaikki oli hahmojen omaa harhaista kuvitelmaa. Ainoastaan yksi itsemurhakohtaus oli elokuvan maailmassa melko varmasti todellinen, muutoin kauhufiilis syntyy täysin arkisissa olosuhteissa. Leffaa katsoessa tuntui siltä, että koin samat asiat kuin hahmotkin sen sijaan, että olisin ollut vain ulkopuolinen tarkkailija. Siitä elokuva saa minulta eniten pisteitä, vaikka aavetarina sinänsä ei kummoinen olekaan.
Superheroes are real when they're drawn in ink.