Perinteiset korttipelit

  • punnort hahmo Kirjoittaja
  • punnort
    Riivaaja
    Tasolla 43
    4.25

04.08.2017 21:41 #1 :: punnort
Perinteiset korttipelit
Kun olin pieni, korttipelejä pidettiin perheessämme paheellisina, joten tietysti kiinnostuin niistä. Jossain vaiheessa sain vanhempani ymmärtämään, etteivät ne ole sen kummempia pelejä kuin muutkaan, ja panna kumottiin. Kiinnostukseni korttipelejä kohtaan säilyi.

Harrastan korttipelejä pääasiassa lukemalla korttipelien sääntöjä, ja osaankin ylimalkaisesti vaikka kuinka monen sellaisen pelin säännöt, joita en ole koskaan pelannut. Pelaisin mielelläni enemmänkin, mutta peliseuran puute rajoittaa tätä puolta harrastuksesta. Olen myös kirjoittanut korttipeleistä. Esim. englanninkielisen wikipedian suomalaisia korttipelejä käsittelevät artikkelit ovat pääosin minun käsialaani, ja olen myös avustanut suurta korttipelitietokantaa pagat.com suomalaisten pelien kanssa.

Oma näppituntumani on, että nykyään pelataan yksinkertaisempia pelejä kuin aiemmin. Nykyään kaikki tuntuvat tietävän vain paskahousun ja ristiseiskan, kun taas historiallisesti on ollut olemassa sellaisia strategisesti haastavia korttipelejä kuten canasta, bridge ja skruuvi.

Canasta on suosikkipelini, ja olen pelannut sitä kavereideni kanssa. Nuoruudessani pelasin myös bridgekerholla bridgeä, mutta en enää halua pelata niin kilpailullisesti kuin kerhoilla pelataan. Skruuvi on suomalainen bridgen kaltainen peli, jota en ole koskaan pääsyt kokeilemaan. Nykyisin sitä pelataan kai lähinnä parilla herrakerholla, ja kyseessä on sen verran vaikea peli, että alkuun pääseminen vaatisi kokeneemman pelaajan henkilökohtaista opastusta.

Jatko-opiskelijana pelasin matematiikan opiskelijahuoneessa huutopussia, ja väittäisin, että opiskelijahuoneen huutopussirinki oli aika kovatasoinen. Eli strategista haastetta tarjoaa tämäkin suomalainen peli.

Oikeastaan kaikille edellämainituille peleille on yhteistä se, että niissä kaksi kaksihenkistä joukkuetta pelaa vastakkain. Kortit kädessä joukkuetoverit eivät saa neuvotella strategioista, vaan joukkuetoverin tarkoitusperät pitää päätellä siitä, mitä hän pelaa. Tämä tuo mukavan lisähaasteen peliin.

Koska tavallista korttipakkaa ei ole sidottu mihinkään tiettyyn peliin, sille voi jokainen kehitellä uusia pelejä. Itsekin olen kehitellyt muutaman, esimerkiksi kahden hengen muunnelman visti-pelistä, jossa kummallakin pelaajalla on joukkuetoverinaan "robottipelaaja".

Ai joo, olen juuri muuttanut Kuopioon, ja jos joku täällä haluaa pelata kanssani, niin voi ilmoitella.
Muokannut 04.08.2017 21:56 punnort

  • Dyn hahmo
  • Dyn
    Varjovelho
    Tasolla 67
    10.20

05.08.2017 00:13 #2 :: Dyn
Perinteiset korttipelit
Siirsin aiheen Vanhaan linnaan, koska noh, on täällä keskusteltu kaikenlaisista peleistä. Ja saadaan vähän elämää toivottavasti tällekin alueelle. :smile:

Korttipelit liittyvät oleellisena osana lapsuuteeni. Niitä pelattiin niin mummolassa kuin kotonakin, sillä sekä isäni että hänen äitinsä ovat aina olleet kovia läiskimään korttia. Mummo huvittaa itseään usein pelaamalla pasianssia, jos varsinaisia pelikavereita ei ole tarjolla. Kaikilla laivamatkoilla (niitä tuli tehtyä erinäisistäkin syistä) korttipakka kulki aina mukana. Ja kun kolmatta tuntia pelaa aina vain uutta marjapussikierrosta... Noh, täytyy sanoa, että nykyään pelaan korttia aika harvoin, lähinnä mummon kanssa joskus. Mutta oli ne omalla tavallaan hauskoja aikoja.

Meillä pelattiin tosiaan lähinnä marjapussia, josta vanhempani ovat kehittäneet keskenään varsinaisen taitolajin. Jos he pelaavat parina, voitto on selviö. Myös kahden ja kolmen pelaajan yksinpeliversiota on tullut pelattua.

Ristiseiska oli toinen ikisuosikki - eikä se ole ainakaan meidän pelaamalla versiolla mikään erityisen ei-haastava! Pantin käyttäminen ja pisteiden kanssa kikkailu (esim. marjapussihenkisesti tiettyyn pistemäärään pyrkimällä, tai sitten vain eniten pisteitä keräävä voittaa -tyyppisesti) antavat siihen kyllä lisämakua.

Mummon yksi suosikkipeli on maija, joka toimii myös hyvin vain kahdella pelaajalla. Tätä on tullut pelattua useita iltoja mummolassa.

Lisäksi olen pelannut paljon toista helppoa peliä, jota olemme kutsuneet seiskaksi, mutta joka on näemmä internetin mukaan enemmän paskahousu-mallia: Jokaiselle jaetaan seitsemän korttia. Pöytään tulee lyödä 1-4 samaa numeroa olevaa korttia, ja seuraavan tulee jatkaa samalla lukumäärällä mutta suurempaa numeroa. Tarkoitus on päästä korteista eroon. Jos ei pysty lyömään mitään, nostaa kolme korttia pakasta. Seiskalla ei ollut mitään erikoisroolia, oletettavasti käytimme sitä nimenä vain, koska alussa jaetaan seitsemän korttia. Samasta pelistä käytimme nimeä fusku, kun sitä pelattiin sokkona, toisin sanoen korttien näyttämisen sijaan pelaaja sanoi, mitä pelasi. Jos joku epäili, ja osui oikeaan, lyöjä joutui nostamaan kaikki kortit - muussa tapauksessa epäilijä itse.

05.08.2017 14:13 #3 :: maahinen
Perinteiset korttipelit
Vietin lapsuuteni mummun kanssa hänen kammioonsa sulkeutuneina. Mummu veti punaista Norttia tai itsekäärittyjä ja pelasimme korttia. Opin laskemaan korteista, ja englanniksi (newyorkilaisen keittiöpiian murteella) luvut kahteentoista, koska niin monta korttia jaettiin lempipelissämme Huutokaupassa, jonka opin hetikohta helpoimpien lastenpelien Sian, Maijan, Paskan ja Kasinon jälkeen. Huutokauppa on parhaimmillaan kolmen hengen peli, mutta kahdestaan jaetaan kortit kuitenkin kolmelle; se kolmas on pirunpakka ja peli muuttuu luonteeltaan uhkapelimäisemmäksi. Pikkupirut katselivat muutenkin peliämme ja mummuni konsultoi niitä usein olkansa yli miettiessään kuinka paljon yli korttiensa uskaltaa tarjota. Pasiansseja pelattiin myös ja ennustettiin korteista.

Marjapussissa on helppo huijata pienillä merkeillä. Sitä pelattiin lukiossa välitunneilla, ja meillä oli kaverin kanssa pikku järjestelmä...

Kyllä meillä pelaa koko suku, ja siihen on vaikea liittyä ellei pelaa. Perhetapaamisissa aina illan tullen vedetään kortit esiin. Niitä vain ei ole niin kovin usein, että pelikaveria puuttuu kyllä, mutta Kuopio on aika suoraan tästä 400 km itään.

05.08.2017 21:45 #4 :: Mustelmann
Perinteiset korttipelit
Tulihan noita pelejä joskus pelattua. Peruskoulun välitunneilla ei juuri muuta tehtykään kuin lätkittiin pokeria ja tikkiä. Ala-asteella olin ylpeä Lotr-aiheisesta pakastani, kaveri puolestaan pornopakastaan, jollaisen olisin tietysti itsekin halunnut. Yläasteella panokset tulivat mukaan, eli pelasimme pikkukolikoista, karkeista ja hurjimmillaan savukkeista. Muuten korttipelit ovat jääneet kokonaan pois ja nykyään pokeri taitaa olla ainoa peli, jonka säännöt yhä muistan.

  • Dyn hahmo
  • Dyn
    Varjovelho
    Tasolla 67
    10.20

05.08.2017 23:25 #5 :: Dyn
Perinteiset korttipelit
Pokeria pelattiin tässä ihan vähän aikaa sitten yhdessä illanvietossa leikkikolikoilla ja venäläisen mafian lainarahalla. :grin: Ihan hauska peli, ainakin muutaman alkoholiannoksen kanssa, mutta en minä oikeita rahojani peleihin laittaisi, en todellakaan. Kakarana ruotsinlaivalla faija saattoi antaa muutamia markkoja pelikoneisiin käytettäväksi - oi sitä aikaa, kun sekin huvi oli sallittu kakaroille - mutta en mä nykyään edes lottoa, ja puolison sukulaisiltakin saadut joululahja-arvat tuntuvat lähinnä vähän inhottavilta. Rahasta pelaamisen koko idea on siinä, että jossain vaiheessa aina häviää - ja talo voittaa.

  • punnort hahmo Kirjoittaja
  • punnort
    Riivaaja
    Tasolla 43
    4.25

06.08.2017 00:03 #6 :: punnort
Perinteiset korttipelit

Dyn kirjoitti: Kakarana ruotsinlaivalla faija saattoi antaa muutamia markkoja pelikoneisiin käytettäväksi - oi sitä aikaa, kun sekin huvi oli sallittu kakaroille - mutta en mä nykyään edes lottoa, ja puolison sukulaisiltakin saadut joululahja-arvat tuntuvat lähinnä vähän inhottavilta. Rahasta pelaamisen koko idea on siinä, että jossain vaiheessa aina häviää - ja talo voittaa.


Rahasta pelatessa lopulta talo voittaa - jos pelataan taloa vastaan. Kun pelataan korttia kaveriporukassa rahasta, jokainen jää keskimäärin omilleen. Pokerinpelaajat ovat sitä mieltä, että pokerin pelaaminen ilman rahapanosta on kuin pelaisi tennistä ilman palloa. Käsittääkseni vastustajien psykologian lukeminen on olennainen osa pokeria, ja psykologia toimii oikealla ja leikkirahalla eri tavoin.

Korttipelit, joissa on pisteenlasku toimivat parhaiten, jos piste-erotus maksetaan pelin jälkeen rahassa. Tällöin se idea, että voitto suurella marginaalilla on arvokkaampi kuin pienellä, pääsee oikeuksiinsa. Ja se viimeinen jako, jossa on alusta pitäen selvää, että tietty pelaaja menee voittoon vaadittavan pisterajan yli, lakkaa olemasta tyhmä. Vaikka voittaja on alusta pitäen selvillä, voittosumman suuruuteen voi vielä vaikuttaa.

Itse en tosin pelaa rahasta, mutta vain siksi, että olen niin köyhä, että ylimääräistä rahaa ei ole hävittäväksi.
Muokannut 06.08.2017 00:05 punnort

06.08.2017 16:45 #7 :: Echramath
Perinteiset korttipelit
Jos pelaa jotain Veikkauksen pelejä, talo on kuitenkin suomalainen hyvinvointivaltio.

Pokerissa tuo on helppo ymmärtää, pelissä olennaista on bluffaaminen – muutenhan voittaisi se, jolla on parhaat kortit, toki tietysti pitää osata jotenkinsakin laskea todennäköisyyksiä. Ja jos ei pelata oikealla rahalla, ja pelaajia on yhtään enemmän, miten voi bluffata, koska joku perkele katsoo aina.

Katsoin joskus TV-pokeria, se oli yllättävän viihdyttävä laji, korttien sijaan se koostui lähinnä siitä, että pelaajat mulkoilivat toisiaan.

07.08.2017 12:22 #8 :: Mustelmann
Perinteiset korttipelit

Echramath kirjoitti: Katsoin joskus TV-pokeria, se oli yllättävän viihdyttävä laji, korttien sijaan se koostui lähinnä siitä, että pelaajat mulkoilivat toisiaan.

  • Dyn hahmo
  • Dyn
    Varjovelho
    Tasolla 67
    10.20

25.08.2017 13:58 #9 :: Dyn
Perinteiset korttipelit
Törmäsin USAn reissulla simppeliin ja hauskannäköiseen korttipeliin. Pakka (tai useampi) jaetaan kaikkien pelaajien kesken. Jokainen pitää sitä kädessään kuvapuoli käännettynä alassuin ja lyö vuorollaan kortin pöydän keskelle. Mikäli peräkkäiset pelaajat lyövät saman arvoisen kortin, jokaisen tulee yrittää läimäistä pakkaa kädellään. Nopein voittaa pisteen. :grin:

  • punnort hahmo Kirjoittaja
  • punnort
    Riivaaja
    Tasolla 43
    4.25

02.09.2017 19:21 #10 :: punnort
Perinteiset korttipelit
Muutettuani isompaan asuntoon sain vihdoin asuntooni 25 vuotta vanhan korttipelipöytäni. Pinta on jotain kangasta. Vielä, kun joku pelais mun kanssa korttia.

Muokannut 02.09.2017 19:24 punnort

03.02.2021 16:35 #11 :: Theresa
Perinteiset korttipelit
Jo muutaman vuoden vanhoja tekstejä, mutta näitä oli ilo lukea. Monella on ollut isoäiti tai -isä se kortinpeluun opettaja ja sama myös minun kohdallani, heti päädyin mielessäni mummin keittiön pöydän ääreen vaikka hän ikävä kyllä kuoli ollessani vain 10, mutta sieltä se omakin korttipeliharrastus lähti. ? Pelasin vaihdossa paljon myös englantilaisten kanssa ja siellä canasta oli todella suosittu siihen aikaan ja siinä pelissä on sopivasti strategiaa mukana. Tällä hetkellä ei ole paljoa pelikavereita, joten paypal kasinot on ne, missä nykyään korttipelejä pelaan. Eurooppalaisia ja myös laajemmalta alueelta kasinoita, niin on valikoimaa. Olisi kuitenkin kiva päästä taas aitojen korttien ääreen.
Muokannut 09.02.2021 15:36 Theresa

03.02.2021 23:27 #12 :: HourglassEyes
Perinteiset korttipelit
Erinnäisiä korttipelejä on tullut pelattua lapsuudesta lähtien. Meidän suvun erikoisuus oli marjapussi ja sökö (jos termi on joillekin vieras, kyseessä on pokeri, rahasta) ja ristikondra/ristikontra.

Armas 80-luku...
Sökö, oli ensimmäinen peli, jota opin penskana ymmärtämään. Lähinnä sen takia, että olin n. sanottu sökövahti. Suvun miehet pelasivat korttia saunan takana ja minun tehtäväni oli ilmoittaa, milloin tiettyjen pelissä mukanaolevien enojeni vaimot lähenivät pelipaikkaa (he olivat hartaita uskovaisia ja rahasta pelaaminen oli ns. saatanasta). Kun annoin merkin pelaajille, rahat katosivat pelipöydältä ja jäljelle jätettiin vain kortit, joskin niistäkin saattoi tulla joskin erimielisyyttä tätien kanssa, joskus kortit lensivät pitkin pihaa ja kerran taisivat mennä saunan pesäänkin... Vahdin hommastasi sain yleensä kierroksen voittopotista aina pienen palkkion (Ehkä muutaman pennin tai joskus jopa markan, riippuen pelipöydän juomavahvuudesta). Vahdin homma sekä pelin seuraaminen oli minusta hauskaa puuhaa, enkä muista oman äitini kiukutelleen pelaamisesta isälle. Jos "sukukokous" oli meillä, sökörinki oli avoimesti keittiön pöydän ääressä (Paitsi jos ne TÄDIT oli paikalla).

Toinen peli, josta kehittyi oma lempipelini, oli marjapussi. Meitä on kolme siskosta ja isä opetti meidät kaikki jo nuorina tutuiksi kortteihin (ja halutessamme myös shakkiin; minä halusin). Minä opin pelaamaan marjapussia kahden ja kolmen hengen pelinä. Vanhin siskoni osaa pelata myös huutopussi -versiota.
Legendaarisuuden vuoksi aloitimme pelata keskenämme mökillä muutama vuosi takaperin -  peli päättyi erimielisyyteen säännöistä - kyllä, alkoholilla oli osuutta asiaan -  (yritimme jopa tavoittaa viimeistä suvun eloonjäänyttä vanhempaa pelaajaa puhelimitse kärhämän selvittämiseksi. Yllättävää kyllä, setä ei vastannut puhelimeen keskellä yötä...) Viime talvena kokeilimme varovaisesti uudestaan pelata vanhimman siskoni kanssa ja tällä kertaa olimme säännöistä samaa mieltä ja kyllä meillä oli hauskaa, kun taktikoimme viimepisteillä toisiamme "Porvooseen" (en tiedä onko tämä vain Pohjois-Karjalainen termi kyseisessä pelissä), eli pisteiden tiputukseen. Hyvä mieli jäi kuitenkin molemmille.

Kolmas peli, jonka muistan, Ristikondra, on erikoinen siinä mielessä, että Maijan lisäksi, se oli ainoa korttipeli, jota äitini osasi pelata. (Ja jopa toinen sököä paheksuvista tädeistäni oli joskus mukana!) Harmittelen syvästi, etten enää kunnolla muista pelin sääntöjä, sen muistan, että pelissä piti olla neljä pelaajaa, vastakkaiset parit. Samalla kortilla otettiin kiinni. Mitä enemmän parina saitte kiinni, sen paremmat olivat loppupisteet. Kuvilla oli merkitystä. Pistelaskua tai sääntöjä tarkemmin en enää muista, eikä muista äitinikään, koska pelikumppanit ovat vuosien mittaan poistuneet. Kumpikaan siskoistani ei koskaan opetellut peliä, mikä on harmi, itse pidin siitä kovasti. En edes tiedä onko tuo sen oikea nimi, meidän suvussa se oli Ristikondra. Lieneekö tuokin jotain Pohjois-Karjalan sanoja? Mene ja tiedä... Lämpimiä muistoja korttipakkaan kuitenkin.