Usvasyntyinen


Sarjan alkuperäinen nimi on Mistborn Trilogy.

Alkuperäinen Usvasyntyinen-trilogia muodostuu kirjoista:

  • Viimeinen valtakunta (The Final Empire, 2006)
  • Ylenemisen kaivo (The Well of Ascension, 2007)
  • Ajan sankari (The Hero of Ages, 2008)

Tämän jälkeen Brandon Sanderson on kirjoittanut neliosaista Wax & Wayne -sarjaa, joka sijoittuu samaan maailmaan, mutta tapahtuu noin 300 vuotta myöhemmin:

  • The Alloy of Law (2011)
  • Shadows of Self (2015)
  • The Bands of Mourning (2016)
  • The Lost Metal (ilmestyy mahd. 2020)

Lisäksi vuonna 2016 ilmestyi pienoisromaani Mistborn: Secret History. Kirjailijan mukaan tämä kannattaa lukea vasta siinä vaiheessa, kun The Bands of Mourning on takana.

Sandersonin suunnitelmissa Usvasyntyisen maailmaan ovat myös toinen ja kolmas trilogia. Näistä ensimmäinen olisi urbaanifantasiaa ja sijoittuisi 1980-lukua muistuttavaan yhteiskuntaan – jälkimmäinen olisi avaruusoopperaa ja tapahtuisi kauempana tulevaisuudessa, jolloin avaruusalukset liikkuvat taikuuden avulla. Toinen Usvasyntyinen-trilogia julkaistaan todennäköisesti 2020-luvulla. Sanderson halusi luoda eeppisen fantasiamaailman, joka kehittyy ja nykyaikaistuu. Wax & Wayne -alasarja ei kuulunut kirjailijan alkuperäisiin kaavailuihin, vaan se syntyi vahingossa.

Usvasyntyinen-kirjat, kuten Sandersonin kaikki aikuisille suunnatut fantasiaromaanit, sijoittuvat Cosmere-nimiseen multiversumiin. Kolmas Usvasyntyinen-trilogia saattaa olla viimeinen Cosmere-sarja, joten sen ilmestymiseen menee vielä vuosia. Sanderson ei aio kirjoittaa sitä pitkiin aikoihin.

Lisännyt 17.08.2016 (Jussi) | Muokannut 10.01.2019 (Jussi)

Uusimmat keskustelut

Ajan sankari (Usvasyntyinen, #3)Kirja: Ajan sankari (Usvasyntyinen, #3)
Pohdintaa kirjan loppuratkaisusta
Darkki 339 päivää sitten
| 2 kommenttia (Jouni 251 päivää sitten)
Kirjasarja: Usvasyntyinen
Jatkaako Jalava kirjojen suomentamista?
Darkki 340 päivää sitten
| 1 kommentti (Darkki 336 päivää sitten)
Aloita uusi keskustelu tästä kirjasarjasta | Näytä kaikki keskustelut
Romaanit ja novellikokoelmat (3 kpl)
2017  Viimeinen valtakunta (Usvasyntyinen, #1)
/stars/45.gif (fantasia > korkea fantasia)
2018  Ylenemisen kaivo (Usvasyntyinen, #2)
/stars/4.png (fantasia > korkea fantasia)
2018  Ajan sankari (Usvasyntyinen, #3)
/stars/4.png (fantasia > korkea fantasia)

Kääntämättömät teokset (1 kpl)
2016 Mistborn: Secret History (Mistborn Trilogy)
Listaus perustuu englanninkieliseen Risingshadow.net kirjatietokantaamme.


Paikalla 1 jäsen ja 69 vierailijaa
Pisania
Uusin jäsen: ArunaK
Jäseniä yhteensä: 8759