Spekulatiivisen fiktion kuukausikatsaus uutuuksiin ja tuleviin kirjoihin

PIHASSA VAJA, VAJASSA KAIVO, KAIVOSSA PORTAAT JA PORTAIDEN PÄÄSSÄTOINEN MAAILMA. Arvoituksellinen erakko Howard Bowditch jättää testamentissaan kaiken teinipoika Charlie Readelle. Talon, vajan ja vanhan koiran lisäksi Charlie perii C-kasetin, jolla Howard kertoo täysin uskomattoman tarinan. Sen mukaan vajassa on kaivo, josta pääsee toiseen maailmaan. Vääristyneeseen satumaailmaan, jonka kirotut asukkaat ovat kipeästi avun tarpeessa. Charlien on löydettävä keino, jolla kirous ... [lue lisää]
FantasiaSeikkailuSadut

Polttavan ajankohtainen ja hätkähdyttävä romaani äidin ja pojan välisestä murtamattomasta rakkaudesta yhteiskunnassa, jota hallitsee pelko ja viha Kaksitoistavuotiaan Birdin äiti Margaret, kiinalaisamerikkalainen runoilija, jätti perheensä kolme vuotta sitten. Bird ei tiedä, mitä äidille tapahtui tai miksi hän lähti. Taloudelliseen epävarmuuteen ja väkivaltaisuuksiin on tarjottu ratkaisuksi "amerikkalaisen kulttuurin säilyttäviä" lakeja. Aasialaistaustaisia vainotaan, ja ... [lue lisää]
Dystopia

Viktorin ja Melissan piti olla ikuisia ystäviä, kaksi toisensa löytänyttä kummajaista koulun tasaharmaan oppilasmassan kansoittamalla käytävällä. Mutta Melissa pilasi kaiken, ja Viktor päätti tehdä Melissan elämästä elävän painajaisen. Kun Viktor kohtaa Melissan sattumalta järven rannalla, hän tönäisee kinastelun päätteeksi uimataidottoman tytön laiturilta. Viktor syöksyy auttamaan, mutta liian myöhään. Seuraavana päivänä Melissa ilmestyy kouluun kuin mitään ... [lue lisää]
KotimainenKauhuLastenkirjallisuus

Reetta saapuu pakkolomalle Kaksoisjoen kartanoon yhtä lämpimällä mielialalla kuin taloa natisuttava jäätävä sää. Vaihtoehtojen ja pakoreittien puuttuessa hän alkaa vähitellen kotiutua. Salakäytäviä ja outoja huoneita täynnä olevan kartanon lumo alkaa purra kuin ulkona paukkuva pakkanen. Kun perinteiseen kummituskierrokseen kaivataan uusia oppaita, Reetta kavereineen ottaa haasteen vastaan. Mukana tuntuu liikkuvan myös ylimääräinen aave. Varsin hyytävä tapaus. ... [lue lisää]
KotimainenNuortenkirjallisuusKauhuSeikkailuKummitukset

(Amari #2)
Sukella maailmaan, jonka et tiennyt olevan olemassa.Amari on täyttä taikaa!Upea fantasiasarja jatkuu. Löydettyään kadonneen veljensä ja pelastettuaan yliluonnollisen maailman Amari odottaa leppoisaa kesää junioriagenttina. Selittämätön ajan seisahtuminen sotkee kuitenkin suunnitelmat, sillä sen myötä alkaa kauhistuttava kampanja taikureita vastaan ja Quinton-veljen kirous pahenee. Kun salaperäinen Taikuriliitto tarjoaa Amarille mahdollisuutta nousta johtoonsa, hän ... [lue lisää]
FantasiaNuortenkirjallisuus

(Soturikissat: Rikottu laki #1)
Uusi Soturikissat-saaga alkaa! Kadonneet tähdet aloittaa uuden Rikottu laki -kissasaagan, jonka tapahtumat sijoittuvat Varjojen aika -saagan jälkeen. Rikottu laki -saagassa soturikissat yrittävät tavoittaa salaperäisesti vaienneen Tähtiklaanin, ja Myrskyklaanin päällikölle Vatukkatähdelle tapahtuu kummia. Soturikissojen kotijärvellä paukkuu pakkanen. Keskellä pimeyttä ja kylmyyttä kissaklaaneille tapahtuu vielä pahempaa: yhteys niitä varjelevaan Tähtiklaaniin katkeaa. Vain ... [lue lisää]
FantasiaNuortenkirjallisuusEläinfantasiaKissat

(Valpuri Kyni #1)
Valpuri Kynin elämä muuttuu kertaheitolla. Mustakaavut vangitsevat äidin noituudesta syytettynä, mutta Valpuri pääsee pakoon. Valpurin hengenvaarallinen pakomatka halki Suomen noitalinnaläänien alkaa. Onneksi Valpuri ei ole täysin yksin, vaan hänellä on Harmi-kissa tukenaan. Matkallaan Valpuri saa uusia ystäviä, mutta selviääkö hän edes urhoollisten ystäviensä avulla vainoojistaan? Hyytäviä kauhun hetkiä, lumoavia tuokioita taikamaailmassa, ystävyyttä ja kaameita vihollisia; niitä kaikkia Valpuri kohtaa pakomatkallaan. [lue lisää]
FantasiaKotimainenNuortenkirjallisuusNoidatHistoriallinen fantasia

Robert E. Howard kirjoitti lukuisten novellien ohella vain yhden romaanin, Lohikäärmeen hetki, jonka hän julkaisi Weird Tales -lehdessä 5-osaisena jatkokertomuksena joulukuusta 1935 huhtikuuhun 1936. Ikivanha velho herätetään henkiin Ahrimanin Sydämen avulla ja kuningas Conan syöstään vallasta. Päästäkseen takaisin valtaistuimelleen on Conanin löydettävä tämä salaperäinen jalokivi. Lohikäärmeen hetki on suuri fantasiaromaani, joka julkaistaan tarkasti alkuperäisenä Howardin versiona. [lue lisää]
FantasiaMiekka ja magia

(Aamutähti #2)
Vaikuttava Aamutähti-sarja jatkaa elämän ja kuoleman rajan venyttämistä. Vuosi on 1986. Norjassa on hallituskriisi, ja Tšernobylin ydinreaktori on räjähtänyt. Nuori Syvert palaa armeijasta kotiin äitinsä ja veljensä luokse. Eräänä yönä hän näkee unta kuolleesta isästään, joka tuntuu haluavan häneltä jotain. Mutta mitä? Hän alkaa selvittää isänsä mysteeriä, ja jäljet johtavat Neuvostoliittoon. Samaan aikaan Moskovan yliopistossa nainen nimeltä Alevtina tutkii ... [lue lisää]
Fantasia

(The Mandalorian #2)
Pelottoman palkkionmetsästäjän ja salaperäisen lapsen matka jatkuu! Mandalorialainen kiertää galaksin levottomilla laita-alueilla etsimässä erikoisen suojattinsa kotiplaneettaa. Tehtävä ei ole helppo, sillä Imperiumin raunioissa vastaan tulee paitsi vanhoja tuttuja myös outoja olentoja, salamyhkäisiä jedejä ja aivan uusia vihollisia – eikä kavala moffi Gideon ole vielä suinkaan luopunut takaa-ajosta. Koe huippusuositun TV-sarjan toisen tuotantokauden huimat käänteet Joe Schreiberin kirjoittamana jännittävänä seikkailuromaanina! Bonuksena 8 sivua värivalokuvia sarjasta. [lue lisää]
ScifiNuortenkirjallisuusTV-sarjaAvaruusoopperaStar Wars

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinto 2023. Kun kuolema koskettaa, kaikki muuttuu. Hiipivää kauhua nuorille. Lauri herää sairaalasta kohtalokkaan auto-onnettomuuden jälkeen, eikä muista sitä edeltävistä tapahtumista paljoakaan. Äiti on kuitenkin kuollut ja koko elämä nuljahtanut uomistaan. Kun Lauri aloittaa hitaan toipumisen pikkukylässä tätinsä luona, hänellä on epämiellyttävä tunne, ettei kaikki ole aivan kohdallaan. Kuolleet eivät pysy kuolleina ... [lue lisää]
KotimainenNuortenkirjallisuusKauhuFinlandia-palkinto

(Imperiumin perilliset #5)
Jännittävä ja värikkäästi kuvitettu avaruusseikkailu koululaisille. Kaapattua äitiään etsivien Alicen ja Eliaksen matka galaksin halki jatkuu. Avaruusalus Hiljaisuuden miehistö on huolissaan paitsi kapteenistaan Brockista myös Alicesta, joka muistonvartijoiden luona käytyään on alkanut kuulla ja nähdä omiaan. He keksivät suunnitelman, jonka avulla Brock saadaan pelastetuksi pahamaineiselta vankilaplaneetalta, mutta sen toteuttaminen ei ole mikään yksinkertainen juttu. Vankilapako on vauhdikkaan avaruustieteissarja Imperiumin perillisten viides osa. [lue lisää]
ScifiNuortenkirjallisuus

(Kenties tapan sinut vielä #2)
Vertahyytävä jännitystarina pojasta, josta tuli vampyyri. 17-vuotias Roope on aloittanut uuden epäelämän vampyyrina. Se ei ole kovin helppoa, sillä Roopen verikammo tekee syömisestä lähes mahdotonta eikä entisen elämän hylkääminen onnistu ilman kipuja. Ikävä perhettä ja parasta ystävää Aleksia kohtaan on kova, mutta erityisesti viimeksimainitun veren tuoksu on aivan liian houkutteleva. Pystyykö Roope vastustamaan petoa itsessään? Palkitun kirjailijan notkea ... [lue lisää]
FantasiaKotimainenNuortenkirjallisuusJännitysVampyyrit

(Coroan kronikat #2)
Säihkyvä kuninkaallinen romanssi Valinta-sarjan hengessä Voiko sydäntään seurata, kun se on jo särkynyt? Kaksiosaisen Coroan kronikat -sarjan päättävä Petetty kertoo viekoittelevan tarinan rakkaudesta, vallasta ja yksilön oikeudesta onneen. Hollisin tarina oli tähtiin kirjoitettu. Hän hurmasi Coroan kuninkaan Jamesonin, mutta vasta tavatessaan Silas Eastoffen Hollis kohtasi todellisen rakkauden. Nyt Hollis yrittää koota särkyneen sydämensä sirpaleita ja jatkaa elämää ... [lue lisää]
FantasiaNuortenkirjallisuusRomantiikka

Viisisataa vuotta sitten kahdeksan marttyyria poltettiin.Kolmekymmentä vuotta sitten kaksi tyttöä katosi.Kaksi kuukautta sitten pastori kuoli äkkiarvaamatta. Tervetuloa Chapel Croftin pikkukylään. Yksinhuoltajaäiti Jack muuttaa 15-vuotiaan tyttärensä kanssa maaseudulle uuden alun toivossa. Kylän uutena pastorina hän saa eriskummallisen tervetuliaislahjan: manausvälineet ja pahaenteisen varoituksen. Syvälle haudatut salaisuudet revitään esiin, eikä kukaan ole turvassa Chapel ... [lue lisää]
KauhuJännitysTV-sarjaMysteeri

(Lohikäärmesydän #3)
Huippusuositun kirjailijan lumoava trilogia tulee päätökseensä Breen Kelly on löytänyt rakkaat sukulaisensa ja tunnustanut viimein tunteensa soturi Keeganille, mutta heillä molemmilla on suuri vastuu kannettavanaan. Synkät voimat vaanivat edelleen paitsi Breenin onnea myös koko maailman rauhaa. Synkkien unien piinatessa Breeniä Keegan on hänen rinnallaan ja auttaa häntä taistelemaan kaikin voimin pimeyttä vastaan. Selviävätkö he viimeisestä koitoksesta yhdessä? ”Robertsin ... [lue lisää]
FantasiaRomantiikka

(Soturikissat-erikoisseikkailut #9)
Eeppinen erikoisseikkailu Soturikissojen ystäville Itsenäisessä erikoisseikkailukirjassa kaukana järveltä asuva Taivasklaani lähtee vaaralliselle matkalle, joka muuttaa kaikkien soturikissaklaanien kohtalon. Viheliäinen kulkukissojen joukkio on vallannut Taivasklaanin kotirotkon, ja klaanin kissat ovat joutuneet pakosalle. Heidän on saatava hajaantunut klaaninsa taas kokoon, mutta rotkoon ei välttämättä ole enää paluuta. Juuri soturiksi nimitetty urhea Haukkasiipi huomaa ... [lue lisää]
FantasiaNuortenkirjallisuusEläinfantasiaKissat

Syntymälahjaksi voi saada kirouksen tai siunauksen ilman omaa syytään tai ansiotaan, ja Corde uskoo varmasti tietävänsä, kumpi hänen kohdalleen on osunut. Nuorten vartijakisällien aloittaessa koulutuksensa Cordelle ja hänen tovereilleen selviää, että heillä on vastassaan taikuudella luotu uhka, joka voi tuhota koko kaupungin. ”Teemme niin kuin ihmiset aina tekevät: Yritämme päästä eroon itse aiheuttamastamme ongelmasta keksimällä ratkaisun, joka on entistä tuhoisampi. ... [lue lisää]
FantasiaKotimainenNuortenkirjallisuus

KUOLEMA VAANII AVARUUSALUKSEN KÄYTÄVILLÄ Vuonna 1973, kylmän sodan ollessa kylmimmillään, NASA on aloittamassa salaisen Apollo 18 -tehtävän, jonka on kerrottu olevan viimeinen Kuuhun kohdistuva tieteellinen tutkimusretki. Lennonjohtaja Kazimieras "Kaz" Zemeckis tietää kuitenkin, että tehtävällä on salattu ja paljon synkempi tarkoitusperä. Yhdysvallat on havainnut Kuun pinnalla Neuvostoliiton vakoiluaseman, jonka ainoa pysäyttämiskeino Apollo 18 saattaa olla. Apollo-aluksen ... [lue lisää]
ScifiJännitysAvaruusmatkat

(Lujaverinen #3)
Lautturi kuule mitä mä toivon... Lujaverinen-trilogia sekoittaa urbaania fantasiaa, kauhua ja sateenkaariromantiikkaa. Päätösosassa Kalma astutaan aiempaa synkempiin vesiin ja kuolema tulee liian lähelle. Kylmyys kietoutuu kaulaluille ja laulaa. Hyminä peittää ajatukset, hukuttaa ne hyhmäiseen virtaan. Kuka minä olin? En muista enää. Menetys on jättänyt Hallan murheen murtamaksi ja ajaa hänet toivottomaan yritykseen. Epätodennäköinen nelikko ajaa hautajaisten jälkeen ... [lue lisää]
FantasiaKotimainenNuortenkirjallisuusKauhuHuumori