Kultainen Lohikäärme on Ropeconin jakama tunnustuspalkinto. Palkinto jaetaan vuosittain tunnustuksena merkittävästä työstä suomalaisen roolipeliharrastuksen edistämiseksi. Tänä vuonna palkinto jaettiin kymmenennen kerran. Palkitut valitaan harrastuskentän näkyvien hahmojen, pelijulkaisijoiden, toimittajien ja muiden vaikuttajien parista.

Kultainen Lohikäärme -palkinnon saajat tänä vuonna ovat Lautapelit.fi:n toimitusjohtaja Toni Niittymäki sekä hallituksen puheenjohtaja Markus Bremer. Vuonna 1996 Niittymäki ja Bremer perustivat yrityksen nimeltä Safe Haven, sittemmin Lautapelit.fi. Vuonna 2003 he saavuttivat suuren menestyksen Carcassonne-pelin suomennoksen mielettömän suosion myötä. Tästä eteenpäin on Lautapelit.fi, sekä erityisesti Niittymäen ja Bremerin käännös- ja julkaistutoiminta, ollut suuressa osassa lautapelien suosion vahvassa kasvussa. Parivaljakko on ehtinyt kääntää/julkaista jo yli 100 peliä, sekä lisäosaa. Vuodesta 2004 alkaen jokin heidän peleistään on lähes poikkeuksetta ollut voitokas Vuoden Peli -kilpailussa (mm. suureksi hitiksi noussut Menolippu).

Yhdeksästoista Ropecon järjestettiin Espoon Dipolissa 27.-29.7.2012. Ropecon on Pohjoismaiden suurin roolipelitapahtuma, joka järjestetään täysin vapaaehtoisvoimin. Tänä vuonna Ropeconiin osallistui yli 3500 alan harrastajaa.

Keskustele aiheesta foorumilla (0 vastausta).