Uusin kirja-arvio
Huh. Olipa hienoa saada käsiinsä taas yksi uusi spessupainos, rakastan näiden kirjojen kansia ja syrjävärjäyksiä! Täytyy sanoa, että tämä kirja lähtee jotenkin todella tympeästi liikkeelle. Vaikka juoni etenee koko ajan niin tuntui, että tylsistyn kuoliaaksi kirjan alkupuoliskon aikana. Pidin enemmän Caspianin tarinasta ja siitä miten hirviöiden taustat alkavat avautua ihan eri tavalla. Loppua kohden alkaakin sitten tapahtua. Vaikka mitään suurta maata kuohauttavaa ei tapahdu niin moni kirjassa kerrottu asia alkaa selkeytyä aivan eri tavalla ja loppuun olikin pudotettu sellaista juonitwistiä, että tuijotin kirjan sivuja suu auki koska en ihan odottanut sitä mihin lopputulokseen kahden tarinan päähenkilön tarinat nivoutuvat. Kerrassaan nerokas juonitwisti kaiken kaikkiaan. Tämä kirja keskittyy enemmän seikkailuun ja tarinan etenemiseen, halukkaille lempi ei leisku ihan äärettömillä sfääreillä, mutta sitäkin hiukan on ripoteltu sivuille, mutta tosiaan tarinan keskiössä on enemmän fantasiamaailma kuin itse romantiikka. Ei ehkä ihan yhtä hyvä kuin ensimmäinen osa, mutta onnistuu säväyttämään lukijaansa viimeistään viimemetreillä ja jättää odottamaan seuraavaa kirjaa hitusen jopa kuola poskella.
Hyllyissä tapahtuu
Julkaistaan 6. toukokuuta 2027
Sivulla 232 / 404

Julkaistaan 28. tammikuuta 2027