Arvostelu: Haruki Murakami: 1Q84

Julkaissut / Kirja-arvostelut

Haruki Murakami: 1Q84

Tammi 2013 - Risingin tietokannassa

1Q84 oli minulle ensikosketus Haruki Murakamin tuotantoon. Massiivinen kirja (780+ sivua) vaati reilun kahden viikon luku-urakan ja jätti lukijansa hiukan hämmentyneeksi. Kyseessä on vaihtoehtoistodellisuuteen keskittynyt rakkaustarina, jonka hämmentävyys kumpuaa sen kerrontatyylistä. 1Q84 sisältää kolmiosaisesta kirjasta kaksi ensimmäistä osaa. Tammen on määrä julkaista sarjan kolmas osa syksyllä.

Tarina sijoittuu Tokioon ja vuoteen 1984. Kirja seuraa kahta päähenkilöä, Aomamea ja Tengoa, ja matkaa, jonka varrelta he löytävät toisensa. Tengo on opettaja, joka on muokannut käsikirjoituksesta menestyskirjan kun taas Aomame on liikunnanohjaaja, joka murhaa väkivaltaisia miehiä. Kumpikin ajautuu tahoillansa rinnakkaiseen maailmaan. Vaihtoehtotodellisuus muistuttaa monessa suhteessa omaamme, mutta monella tapaa se on erilainen. Aomame nimeää maailman 1Q84:ksi, jossa Q tarkoittaa arvoitusta.

Kerronta hyppii näiden kahden henkilön välillä, ja pian käykin ilmi, että erilaisuudestaan huolimatta sekä Aomame että Tengo elävät varsin samanlaista elämää. Molempien arvomaailma on koetuksella ja molemmat joutuvat miettimään tekojaan.

Pidin kirjan käänteistä ja ajatusleikeistä, mutta mitä pidemmälle kirjaa luin, sitä enemmän kaipasin jonkinlaista kiinnekohtaa. Jotain asiaa, jonka ympärillä kirjan tapahtumat pyörisivät. Paljon asioita nimittäin tuntuu tapahtuvan syistä, joita lukija ei tiedä. Kirja ei pysähdy selittämään ja hahmojenkin kehitystä pitää arvailla.

Lukukokemuksen jälkeen herääkin kysymys: mihin kirja käytti melkein kahdeksansataa sivua? Valitettavasti siihen on vaikeampi löytää vastausta. Kirjassa on paljon henkilöiden elämän kuvausta. Juonesta on eroteltavissa teemoja, joita kirjoittaja kertoo lukijalleen: kuten, että pienilläkin päätöksillä voi olla suuri vaikutus elämään. Mikään näistä teemoista ei kuitenkaan ole kirjan keskiössä. Joku varmasti on sitä mieltä, että kirjasta olisi voinut tiivistää ainakin sata sivua pois, mutta minä en ole varma. Tällaisena se on kiehtova ja omaperäinen kokonaisuus.

1Q84oli hämmentävyydestään huolimatta mielenkiintoinen lukukokemus. Sitä voi suositella haastavaa luettavaa etsiville. Kirja jättää jälkeensä paljon kysymyksiä, joihin lienee väistämättä pakollista etsiä vastausta kolmannesta osasta syksyllä.

 


Aiheeseen liittyviä keskusteluja
Aloita uusi keskustelu (Ei rekisteröitymistä - Vieraat tervetulleita)
Takaisin ylös