Elolaivat-sarjan keskipisteenä ovat elävät, velhopuusta rakennetut laivat. Ne ovat ylivertaisia aluksia, joiden hallitseminen on tärkeää. Näiden ympärille rakentuu perhesuhteita ja valtapelejä. Althea yrittää löytää tietä yhden Elolaivan, Railakkaan luo, samaan aikaan kun hänen perheensä on menettämässä valtaansa. Railakas puolestaan on kuitenkin merirosvojen hallussa.
Sarjan aikana henkilöhahmot ovat kokeneet, kasvaneet ja muuttuneet huomattavasti. Hahmokehitys on aina ollut Hobbin vahvuus, eikä Kohtalon laiva tee tästä poikkeusta. Hobb antaa hahmojensa usein kasvaa vastoinkäymisten kautta, jotka on onnistuttu kertomaan useimmiten raastavasti.
Kerronnallisesti Kohtalon laiva jatkaa sarjan tuttua linjaa: tempo on rauhallinen ja tarina monisyinen. Tämä vaatii lukijalta kärsivällisyyttä, mutta palkitsee sen syvällisellä maailmalla ja vahvalla tunnelmalla. Hobb osaa käyttää hidasta kerrontaa taitavasti, ja lukija sukeltaa henkilöhahmojen ajatusmaailmaan täysin.
Hobbin maailmanrakennus on jälleen vaikuttavaa. Elolaivat, merenkulku ja muu maailma muodostavat elävän ja uskottavan ympäristön, jossa fantasia on läsnä hillitysti. Maagiset elementit tukevat tarinaa sen sijaan, että hallitsisivat sitä. Maailma tuntuu uskottavalta ja noudattaa omaa logiikkaansa läpi kirjan.
Vaikka Elolaivat-trilogiaa ei pidetä Hobbin suurimpana teoksena, on se silti loistava kirjasarja. Se on parasta käännösfantasiaa, joita suomalaisten kustantamoiden listalta löytää.
- Juha Salmi (Dragan)
Otava 2025 - Kohtalon laiva
