Luiden laulu on M.J. Höltän esikoisteos. Se on tuhti kauhunovellikokoelma, joka sisältää kaksikymmentä novellia. Novellit ovat varsin monipuolisia - ne eivät ole sidottuja yhteen aikaan, eikä niillä ole sen kummempia yhteisiä tekijöitä muuten kuin kauhun sivuaminen.
Osa novelleista sijoittuu määrittelemättömään historialliseen aikaan, joissa hyödynnetään suomalaisen kansanperinteen vaikutteita. Esimerkiksi Tapion sopimuksen pettämisellä on hintansa.
Ilmaisu on hyvin tehokasta. Hölttä onnistuu rakentamaan toimivia tarinoita jo muutaman sivun mittaisissa novelleissa. Toki kaikki novellit eivät ole erityisen monisyisiä, mutta niissäkin tunnelmaa rakennetaan onnistuneesti.
Ajoittain Hölttä intoutuu maalailemaan kuin Lovecraft ikään. Rönsyilevät lauseet ovat tässä kokoelmassa kuitenkin selkeästi tehokeino ja kirja säilyttää luettavuutensa niistä huolimatta.
Lyhyet novellit ovat loistavia lukuannoksia kiireiselle ihmiselle.
Tällaista suomikauhua toivoisi olevan paljon enemmän. Luiden laulun synkeä kuvasto toi mieleeni Aleksi Makkosen tunnelmalliset sarjakuvat. Höltän kokoelma osoittaa, että lyhyilläkin novelleilla voi rakentaa tehokasta kauhua. Varsin pahaenteistä luettavaa, joka sopii todella hyvin pimeisiin syysiltoihin.
- Juha Salmi (Dragan)
SKS 2026 - Luiden laulu
