Jari Tervo
Vuonna 1980 runoilijana debytoinut Jari Tervo (s. 1959) on ollut maamme menestyksekkäimpiä ja uudistumiskykyisimpiä kirjailijoita 1990-luvulta lähtien, jolloin hän julkaisi ensimmäisen romaaninsa Pohjan hovi. Seitsemäntoista romaanin lisäksi hän on julkaissut runoja, novelleja ja päiväkirjateoksen sekä kirjoittanut taiteilija Vesa-Matti Loirin elämäkerran.
Tervo on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana vuosina 1995, 1999 ja 2004. Keväällä 2018 Tervolle myönnettiin Veijo Meri -palkinto tunnustuksena lukijalta paljon vaativista, taiteellisesti korkeatasoisista teoksista, joista yksikään ei ole toisensa kaltainen.
Aiheeseen liittyviä keskusteluja