Nightmere - kirjahylly
Lukutrendit

Suosikki kirjani
Viimeisimmät tapahtumat
Alotin lukemaan tämän kirjan hieman epäluullon tunteilla, mutta mitä enemmän sain luettua sitä enemmän upposin sen tarinaan. Päähenkilö oli aivan omaa maataan; koskaan sellaista kirjanhenkilöä ei ol tullut vastaan, mikä oli positiivisinta tässä. Myös muut kirjanhenkilöt oli omalaatuisiaan hyvine ja pahoine puolineen. Huomasin myös että suurin osa naisista oli tehty joko törkeiksi tai kevytkenkäisiksi. Juoni/tarina oli mukaansatempaava. Aina välillä oltiin merellä ja toisinaan palattiin parantolaan tai hawkes harboriin. Kirjassa kosketutti päähenkilön ja vampyyrin hitaasti kehittyvä ystävyys, joka loppui sitten surullisella tavalla. Tämän voisi lukea uudestaan parin vuoden kulutta.
Kirjan juoni oli herkkä, romanttinen ja mielenkiintoinen, tasaista tahtia etenevää tarinaa. Hahmot olivat kiinostavan persoonallisia salaisuuksieen ja kenestäkään ei voinut tietää täysin kaikkea. Hienointa kirjassa oli ylhäistön ja ala maailman ihmisten ero ja elämäntyyli. Kirja kuvaa sinäänsä myös tätä nykyajan maailmaa köyhien ja rikkaiden eroja ja poliitiikan synkempiä puolia kuten myös koko maapallon tilannetta ilmastonmuutoksen kannalta. Vaikken olisi lukenutkaan tätä kirjaa en olisi mielestäni jäänyt mistään paitsi. Kirja oli kiva, muttei vaikuttanut minuun paljoakaan, juonesta puuttui jotain särmää joka olisi herättänyt suurenmoisen lukuinnostuksen itsessäni. Jään kuitenkin odottamaan seuraavaa osaa mielenkiinnolla.
Löysin kirjan täältä Risingshadow:ista. Vaikka olin alkujani vähän epäileväinen uteliaisuus kuitenkin voitti ja varasin tämän kirjastosta. Ihana stroori, tempasi mukaan maailmoineen ja henkilöineen, lempparina oli ehdottomasti Puck ja tämän lausahdus ''Kuolla voi monella kiinostavalla tavalla'' Kirja loppui erittäin jännitystä hieroovaan kohtaan ja toinen osa on jo suunitelmissa lukea.
Hyvä kirja, tarjosi jännittäviä lukuhetkejä lukijalle, jäi kuitenki ärsyttämään se kun tarinassa ei kirjoitettu Idan ja Linnean näkökulmasta. Niihin hahmoihin olisin myös halunnut päästä tutuksi, siispä toivon, kun toista osaa alan lukemaan siellä olisi näiden henkilöiden näkökulmat. Parasta kirjassa oli ettei se ollut ennalta-arvattava. Ajattelin parissa kohtaan että ''Joo se oli toi'', mutta luettuani eteenpäin saikin huomata olevani väärässä, mikä teki kirjan kiintoisemmaksi.
Loistava, dramaattinen loppu. Koko kirjan juoni oli aivan mahtava, yllätyskohtia riitti: Hanan paljastus, Lun kavallus ja Lenan äidin ilmestyminen. Juoneeseen toi nyös potkua Hanan näkökulma parannettuna ja tähän hahmoon pääsi enemmän tutustumaan kuin ensimmäisessä osassa. Sopivasti romantiikkaa (niikuin aiemmissa osissa) ei tullut yhtään imeläksi, kaikesta eniten tykkäsin kirjasta siitä kun se jätti lukijan miettimään Lenan rakkauden kohtaloa, kuten myös Hanan kohtaloa. Tämän trilogian aion muistaa kauan.
Tämänkin sain luettua nopeasti. Ei mitenkään tapahtumarikas kirja, eteni aika tasaista tahtia. Kirja ei ollut sinäänsä tylsä, olihan siinä mausteena Gideonin ja Gwenyn romantiikka, arvoituksia/salaisuuksia ja Xemeriuksen humoristiset kommentit, joka teki lukemisen hauskaksi ja kevyeemäksi (paras kirjan hahmo tähän mennessä!) Kirja oli hyvä, mutta siitä jäi uupumaan jokin, joka olisi sytyttänyt lukijan lukuinnostuksen. En saisi toivoa liikoja, mutta...toivon nyt kuitenkin, että viimeinen osa olisi paljon..noh, mitenkäs sen nyt sanoisi..räjähtävä?
Nytki luettuani kirjan, sydämeni vielä pamppailee. Kun ottaa huomioon minkä ikäisenä kirjailia aloitti kyseisen kirjan teon, niin vau. Kirjailialla ei ainakaan vaikuta puuttuvan mielikuvitusta. Mitä henkilöihin tulee...Rakastin Violetin jääräpäisyyttä ja uhmakkuutta Kasparia kohtaan ja Kasparia taas inhosin itsekyyden ja väkivallan takia, mutta kun loppua kohden, kun Kasparin luonne muuttui pehmeämmäksi, muuttui myös mielipiteeni häneen. Tumman puhuva, mustaa huumoria ja sadismia sisältävä kirja on mielestäni raa'empi että parempi, kuin Twilight. Aivan ihana, odotan jatko-osaa! Ainakin sain kirjan loppuosassa kuvan, että tarina oli vasta alkua.
- Risingshadow
- Members
- Nightmere