KIRJA-ARVIO
Delfiinin saari
Tämä oli kirjana ihan kelvollinen, eli ei mitenkään erinomaisen hyvä, muttei kovin huonokaan. Kirjailijan aiemman historiallisen kirjasarjan, Muinaisen pimeyden (Chronicles of Ancient Darkness), luettuani minusta kuitenkin tuntuu, että Paver on vain muuttanut edellisen sarjansa henkilöiden nimet ja vaihtanut aikakautta - niin samanlaista meno näissä kahdessa kirjasarjassa on. On poika (joka on 12-vuotias eli samanikäinen kuin Muinaisen pimeyden Torak), tyttö ja eläin, josta tulee molemmille rakas ystävä.
Otan toki huomioon sen, että Delfiinin saari on suunnattu varhaisnuorille, mutta silti se tuntuu turhan naiivilta jopa tuon ikäisen luettavaksi. Historialliset seikat taas tekevät Delfiinin saaresta todella kiinnostavan. Pidin tosin Muinaisen pimeyden miljööstä enemmän, mutta Paver osaa kuvailla maailmaa ja aikakautta hienosti, olivat ne sitten mitä tahansa.
