Atorox-novellit 2018 (2)

  • Jaragil hahmo
Jaragil
Paladiini
Taso: 39
  • Viestejä: 543
Jaragil loi aiheen: Atorox-novellit 2018 (2)
02.04.2018 15:58 #1

Tämän osan käsittely alkaa maanantaina 9.4.2018.

Tämän lukupiirin tarkoitus on tarjota paikka Atorox-ehdokkaista keskustelemiseen. Vaikka et olisi ilmoittautunut mukaan Risingin raatiin, olet lämpimästi tervetullut jakamaan mielipiteesi kunkin viikon novelleista. Yleistä jutustelua Atorox-äänestyksestä löydät täältä .

Käsiteltävänä ovat seuraavat novellit:
- J. S. Meresmaa: Indiana
- Marko Järvinen: Sinisen oven takana
- Anna Salonen: Kylmempi kuin jää
- Emma Keski-Kuha: Mansikkakakku


"Here We Stand"
- Words of House Mormont

  • korpinaava hahmo
korpinaava
Vintiö
Taso: 9
  • Viestejä: 12
korpinaava vastasi aiheeseen: Atorox-novellit 2018 (2)
09.04.2018 10:59 #2

Marko Järvinen -- Sinisen oven takana

Marko Järvinen on varmaotteinen ja monipuolinen kirjoittaja, eikä tämäkään novelli tuota pettymystä. Tyylikäs tarina, joka herättää paljon ajatuksia. Esimerkiksi ikuisen elämän teemaa on käsitelty mielenkiintoisella tavalla. Geenien avulla uudelleen herätetty ei välttämättä olekaan täydellinen kopio aikaisemmasta mitä tulee vaikkapa uravalintaan. Ympäristötekijöilläkin on huima merkitys. Nykyisin on luultavasti jo miljoonat ihmiset teettäneet geeniselvityksen, joten voidaanko heidät joskus myöhemmin monistaa lihallisessa tai virtuaalisessa muodossa? Ehkä tuo virtuaalinen todellisuus on jo täällä...

Ei tämäkään ole ihan täydellinen novelli. Tekstissä on hiukan joutokäyntiä ja se on paikoin hieman maneerista minun makuuni ("Liv oli kuin muinaisten tarujen jumalatar lyhtyjen lempeän valon leikitellessä silkinpehmeällä iholla...") Jan ei kestä katsoa bonsaipuun kärsimyksiä, mutta kohta laittaa ruuaksi kalaa. Kulttuurievoluutio on menossa hyvää vauhtia siihen, ettei eläimiä enää käytetä ravinnoksi. Moinen on jo ikivanha käytäntö monissa idän filosofioissa ja uskonnoissa.

Niin ja vielä kiitokset novellin pituudesta, joka oli juuri sopivan mittainen.

Atorox 2018 -tarjonnan huippuja!


Viimeksi muokattu: 09.04.2018 12:01 : korpinaava.

  • korpinaava hahmo
korpinaava
Vintiö
Taso: 9
  • Viestejä: 12
korpinaava vastasi aiheeseen: Atorox-novellit 2018 (2)
09.04.2018 18:47 #3

J. S. Meresmaa -- Indiana

Mulla pallaa joka kerta hetkesä pinna ku pittää lukia tämmöstä teennäistä lässytystä.


Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: NoctilucA

  • Emelie hahmo
Emelie
Verivelho
Taso: 57
  • Viestejä: 2636
Emelie vastasi aiheeseen: Atorox-novellit 2018 (2)
11.04.2018 12:44 #4

J. S. Meresmaa: Indiana

Täytyy myöntää, että alkuun puhelieli tökki ja pahasti. Siihen kyllä tottui melko nopeasti, hämmästyttävää kyllä. Olen joskus jättänyt kirjoja ja tarinoita kesken ihan vaan siksi, että ne on kirjoitettu puhekielellä.

Alussa oli hyvin vahva cthulhu-tarinan fiilis: epämääräinen paikka, jossa on epämääräisiä otuksia. Lukijalle jätettiinkin avoimeksi, että miten kaivoksessa/luolissa oli outoja otuksia. Pidin tästä valinnasta. Kaiken kaikkiaan pidin novellista. Pidin päähahmosta, vaikka tämä olikin paikoitellen hiukan liian pätevä. Tiesi paljon ja osasi vielä enemmän. Arkijärki toimi, ehkä jopa liian hyvin? Tarinassa oli huvittavia heittoja, joille hymähtelin ihan ääneen asti. Saran rooli jäi jokseenkin ohueksi, en ole ihan varma olisiko tätä hahmoa tarvittu tarinassa.

Hyvä lopetus, asiat jätettiin auki ja lukija saa pohtia itse asioita.


I have seen the future .... and I do not wish to go there again.

  • Jaragil hahmo
Jaragil
Paladiini
Taso: 39
  • Viestejä: 543
Jaragil vastasi aiheeseen: Atorox-novellit 2018 (2)
11.04.2018 18:47 #5

J. S. Meresmaa: Indiana

J. S. Meresmaa on ollut minulle vakionimi jo useiden vuosien ajan, joskin täytyy myöntää, että kaveri on tähän mennessä ollut varsin vaihteleva kokemus. Olen yleensä pitänyt hänen kuvailustaan, hänen tyylistään ja hänen maailmoistaan, mutta toisaalta hänen juonensa ovat olleet usein hieman onttoja. Viimevuotinen Unet jotka tekevät surulliseksi aamuisin on jäänyt mieleen novellina, jossa oli se outo steampunk-modepi, mutta joka oli muutoin lähinnä työläisnaisen tuskailua elämänsä ongelmien parissa. Samoin Hyvä emo toissavuodelta oli lähinnä periodidraamaa lohikäärmeellä. Toisaalta Noitahousut ja Pirunkeuhko olivat omien vuosiensa parhaita novelleja ja erinomainen osoitus Meresmaan kyvystä luoda Pohjolan tunnelmilla sävystettyä karua fantasiaa.

Ikäväkseni joudun toteamaan, että Indiana on tähänastisista Meresmaan novelleista inhokkini. Lukuisista syistä. Puhetyylisen kerronnan vielä sietäisin. Se ei ole suosikkini, mutta se on toteutettu tässä varsin hyvin, on ymmärrettävää ja soljuu sen verran sujuvasti, että sen kanssa ei joudu tappelemaan. Ärsyttävä, näsäviisas kertoja sen sijaan on suurempi ongelma, mutta siitäkin voisin päästä yli. Hänen ongelmansa esimerkiksi Saran kanssa tuntuvat hieman tekemällä tehdyiltä. Teini-ikäiset tytöthän ovat aina mustasukkaisia poikaystävistään ja kyräilevät kaikkia tämän miehuuden täydellistymän lähelle tulevia naispuolisia urkkijoita pahalla silmällä, eiksje? Mutta tämäkin tavallaan toimii, koska saan rivien välistä luettua, että tämä on tehty tarpeeksi pilke silmäkulmassa. Se ei poista sen ärsyttävyyttä, mutta se laimentaa sitä.

Mutta sitten novelli loppuu kuin seinään. Emelie piti lopetuksesta, minä taas vihaan sitä. Koska minusta tässä novellissa ei saavutettu mitään. Lovecraftimainen novelli voi olla vain kuvaus siitä, kuinka kertoja matkusti outoon paikkaan ja jotain kauheaa tapahtui. Se on toimiva konsepti ja se tuntui tässä olevan jonkinasteinen tavoite. Plus puolivillainen mietiskely eläinsuojeluun ynnä muuhun liittyen. Mutta jos kirjoitetaan Lovecraftin tyyliin, on novellissa oltava koukkuna aito kauhu, erinomainen kerronta, jännitys, mysteeri ja se tunne-elämys, kun tajutaan, että tässä ollaan jonkin ihmistä suuremman, muinaisemman ja pelottavamman äärellä. Siihen verrattuna tämän novellin juonikaari on vatupassilla vedetty tasainen viiva. Olisi ollut eri asia, jos tunneleista olisi paljastunut jotain isompaa, hirveämpää, jotain oikeasti kiinnostavaa, jonka paljastumisella olisi ollut seuraamuksia suurempaan maailmaan, jos se koskaan tehtäisiin tiettäväksi. Missä tapauksessa tätä paljastusta ei olisi tarvinnut kertoa, koska lukija olisi voinut jäädä itse miettimään. Nyt sieltä löytyi siivekäs, karvaton rotta, jonka paljastusta suuremmalle maailmalle ei viitsitty näyttää, koska onhan tämä nyt niin hienoa, että lukija hoksaa aivan itse.

Vaan kun ei ole. Novelli jää kesken.

XXXXX

Marko Järvinen: Sinisen oven takana

Novelli, jossa ihmiskunta on levittäytynyt lukuisille planeetoille, lukuisiin aurinkokuntiin, ja väistämättä jotkut näistä uusista planeetoista ovat vauraampia kuin toiset. Yleensä scifi tuppaa kertomaan reunaplaneetoista, tähtienvälisistä kiertolaisista tai valtavien metropoliplaneettojen slummeista. Siinä mielessä siis mielenkiintoinen idea keskittyä todella vauraan ja yltäkylläisen planeetan sisällä mahdollisesti syntyviin ongelmiin. Samalla tutkiskellaan kuolemattomuuden, genetiikan, luonto vastaan kasvatus -ongelman ja ihminen jumalana -käsitteen teemoja.

Pidän näistä teemoista. En ole ihan myyty idealle siitä, että genetiikka määrittelee sen, kehen rakastut riippumatta täysin siitä, millaisia tekoja tämä toinen sinua kohtaan tekee, mutta toisaalta novelli on niin selvästi luonnon puolella tässä väittelyssä, että sen hyväksyy tarinan sisäiseksi logiikaksi. Ja novelli kieltämättä ei poista kasvatuksen ja ympäristön vaikutusta kokonaan, vaan se on keskeinen osa novellin sisäistä konfliktia. Siltikin, jotkin ratkaisut tässä kalskahtivat hieman turhankin käteviltä, jotta juoni saatiin kulkemaan.

Henkilöhahmoista sen sijaan en juuri välittänyt. Tähän suurimpana vaikuttavana tekijänä oli kankea kerronta ja kuvakieli. Tekstiä pystyi kyllä lukemaan tarpeeksi sujuvasti, mutta se olisi kaivannut vielä yhtä editointikertaa. Melkein kaikista virkkeistä olisi saanut karsittua täysin turhia täytesanoja. Nyt niitä on niin paljon, että se etäännyttää lukijan tapahtumista. Liv ja Jan eivät vaikuttaneet eläviltä ihmisiltä, vaan mannekiineilta esittämässä tarkoin koordinoitua näytelmää. Jan kyllä kertoi olevansa turhautunut ja harmissaan, mutta tämä jäi minulla lukijana kuulemisen tasolle tuntemisen sijaan. Liv oli vielä pahempi, joskin myönnettävästi tarkoituksellisesti.

Siltikin, mielestäni paras novelli tähän mennessä ja todennäköinen kunniamaininta.


"Here We Stand"
- Words of House Mormont

  • Emelie hahmo
Emelie
Verivelho
Taso: 57
  • Viestejä: 2636
Emelie vastasi aiheeseen: Atorox-novellit 2018 (2)
12.04.2018 08:51 #6

Marko Järvinen: Sinisen oven takana

Pidin eniten tässä novellista siitä, miten oikealta ja aidolta sen maailma tuntui. Muutenkin tämä tarina oli hyvin ehyt, hyvin kirjoitettu (minäkin käytän paljon täytesanoja, joten en edes noteerannut tätä :D ) ja mukanaan vievä, joskin juoneltaan niin kovin ennalta-arvattava.

Suurin ongelma oli juoni, oikeastaan lopputwist ja keskushahmot. Heti kun tajusin kloonauksen olevan mahdollista novellin maailmassa, tiesin loppuratkaisun. Joten lopun kliimaksi jäi todella latteaksi. Hahmotkaan eivät vakuuttaneet. Samoin kuin Jaragililla, minullekin Jan ja Liv jäivät kovin etäisiksi. Plussaa toki sitä, että oli kokeiltu käänteisiä sukupuolirooleja, mutta se ei valitettavasti kantanut kovinkaan pitkälle. En vain yhtään jaksanut kiinnostua Livin ja Janin tekemisistä tai tunteista, olin jopa jossain määrin kiinnostuneempi tarinan maailmasta muuten, joka ei ole ihan tyypillistä minulle.


I have seen the future .... and I do not wish to go there again.

  • korpinaava hahmo
korpinaava
Vintiö
Taso: 9
  • Viestejä: 12
korpinaava vastasi aiheeseen: Atorox-novellit 2018 (2)
12.04.2018 20:35 #7

J. S. Meresmaa -- Indiana

Tyssäsi heti siihen, että teksti ei ollut luonnollista puhekieltä. Tällä tavalla puhuvat sellaiset, jotka ovat epävarmoja itsestään ja haluavat mennä virran mukana. Tuli mieleen lukioajat, kun eräät halusivat patsastella olevansa niin-niin cooleja ja filmaattisia, kun luopuivat lapsena oppimastaan puhetavasta. Tuskin voi silloin odottaa, että tässä novellissa olisi muutakaan aitoa.


  • Emelie hahmo
Emelie
Verivelho
Taso: 57
  • Viestejä: 2636
Emelie vastasi aiheeseen: Atorox-novellit 2018 (2)
13.04.2018 08:49 #8

Anna Salonen: Kylmempi kuin jää

Alku on kuin Martian-kirjasta, joka oli hiukan hämmentävää, mutta onneksi siihen ne yhtäläisyydet sitten loppuivatkin. Parille ensimmäiselle sivulle oli mahdutettu myös aika monta hahmoa, jotka kuitenkin sitten tarinan edetessä yksilöityivät, vaikkakin jäivät harmillisen etäisiksi minulle. Faustine (? tjs) oli liian päällekäyvä ja tämän tytär taas sitten liian lempeä. Siinä oli vaan liian paljon äärimmäisyyksiä, ja minusta nämä hahmot eivät sopineet toisiinsa. Turha vastakkainasettelu, varsinkaan kun se ei ollut novellin pointti.

Tämänkin tarinan maailma tuntui aidolta ja juoneen pääsi mukaan helposti. Pidin tästä tarinasta, tässä oli sopivassa määrin scifiä ja fantasiaa/mysteeriä mukana. Yksityiskohdat toimivat ja värittivät novellia hienosti. Tässä novellissa oli jotain mikä miellytti minua, haastavista hahmoista huolimatta.


I have seen the future .... and I do not wish to go there again.

  • Jaragil hahmo
Jaragil
Paladiini
Taso: 39
  • Viestejä: 543
Jaragil vastasi aiheeseen: Atorox-novellit 2018 (2)
13.04.2018 18:22 #9

Anna Salonen: Kylmempi kuin jää

No niin, tässä alkoi olla jo ainesta. Nyt kun Emelie asian mainitsi, alku on hyvin paljon kuin The Martianissa. Toisaalta, lähestyvä myrsky alkukantaisella, villillä planeetalla on yksi niitä alkuja, joista vain on hyvä aloittaa. Vähän sama kuin nuori orpo lähtemässä idyllisestä kotikylästään fantasiassa. Kliseistä? Ehkä, mutta toisaalta hyvin toimivaa.

Pidin paljon myös scifin tyylistä ja tavasta esittää se. Kulkuvälineistä ja laitteisto kerrottiin juuri tarpeeksi, jotta niistä sai elävän mielikuvan, mutta niihin ei missään vaiheessa pysähdytty, mikä on joskus todella paha ongelma. Tarinan päähenkilöt kun pitävät näitä vehkeitä aivan ilmiselvinä, joten olisi todella omituista pysähtyä pohtimaan niitä pidemmälti. Siinä tulee äkkiä "kuten me kaikki tiedämme" -syndrooma vastaan, minkä tämä novelli onnistui mielestäni välttämään ihailtavasti.

Samaa mieltä siitä, että henkilöhahmoista ei oikein saanut otetta. Olkoonkin, että itse pidän Faustinea novellin ainoana toimivana hahmona. Joo, olihan hän täysin ylitseampuva, mutta verrattuna muihin pahvinharmaisiin hahmoihin, se tuntui virkistävältä. Ja noh, olen karski ja ilkeäksi pureskeltu naispalkkasoturi -kliseen suuri fani. Minkäs sitä juovilleen mahtaa. Mutta niin, sitten ne muut hahmot. Ada oli kliseisen suloinen, Olek oli pahis suoraan lauantaiaamun piirretyistä, olkoonkin että lisätyllä splatterilla, Irina oli yksinkertaisesti tylsä ja ne muut olivat pelkkiä nimettyjä statisteja. Emy oli ainut, joka edes lähestyi kolmiulotteista hahmoa Faustinen lisäksi, mutta hänkin jäi kyllä äitinsä varjoon.

En myöskään pitänyt näistä lumiotuksista. Tai noh, ne vaikuttivat mielenkiintoisilta, mutta tässä novellissa ne joutuivat kilpailemaan meneillä olevan murha- kautta takaa-ajotarinan kanssa. Tuntui kuin tässä olisi ollut kaksi eri tarinaa, jotka yrittivät mahtua samaan tilaan. Joskus tällainen toimii, lisäten tarinan syvyyttä, mutta tässä tuntui, että ne kilpailivat huomiosta, eikä kumpikaan oikein päässyt oikeuksiinsa.

Pidin kuitenkin. Hyvää kuvailua, mainio scifiympäristö ja Faustinesta kuulisi mielellään lisääkin.

XXXXX

Emma Keski-Kuha: Mansikkakakku

Pidin. Pidin todella paljon. Ihmiskunnan tarkastelu ulkopuolisen lajin näkökulmasta on ylipäätään todella hyvä idea, jota toivoisin näkeväni enemmän. Mutta nekin pari, joihin olen viime vuosien aikana törmännyt, ovat tupanneet olemaan enemmän koomisia sävyltään, mikä ei ole suinkaan väärä tapa tutkiskella lajiamme, mutta on mukavaa törmätä tällaiseen vähän vakavampaan tapaukseen.

Toteutus toimi myös erinomaisesti. Pidin paljon siitä, että tälle uudelle lajille ei annettu nimeä, tai ainakaan en huomannut, ja heidän yhteiskuntaansa käsiteltiin sen sisältä käsin. Toki tekstissä oli tarpeeksi selittämistä, että siinä pysyi mukana, mutta kertaakaan ei tullut sellainen olo, että teksti olisi pysähtynyt nappaamaan ketään mukaansa. Tämä uusi hyönteiskansa, joka oli asuttanut maapallon ihmisten kadottua, oli tarpeeksi erilainen, että heihin syntyi välittömästi mielenkiinto, mutta samalla heidän ongelmissaan ja elämässään oli tarpeeksi samaa, että heihin pystyi samaistumaan. Päähenkilön raskausongelmat inhimillistivät tapahtumia ja toimivat hyvänä astinparina kadonneelle ihmiskunnalle. Pisteitä myös siitä, että meille ei paljastunut, mikä ihmiset oli pyyhkinyt maan päältä.

Kuvailu toimi, kerronta toimi, yksityiskohdat toimivat. Muutamaa yksittäistä kohtaa ehkä hieman ylikorostettiin, kuten hyönteiskansan pään kokoa, mutta toisaalta se oli keskeinen pointti juonen kannalta, joten kyllä sen nieli. Samoin tässä tulkittiin jo kauan kauan sitten kadonnutta sivilisaatiota hämmästyttävällä tarkkuudella. Se olisi luonut realismin illuusiota, jos tässä oltaisiin tehty edes yksi täysin väärä, mutta olemassa olevan informaation valossa täysin looginen päätelmä. Ehkä kerma olisi voinut olla ihmisperäistä? Tai jotain. Nyt kaikki päätelmät menivät täysin nappiin.

Olin myös pettynyt, että lopussa kuvista paljastuu ihan oikeaa teknologiaa sen sijaan, että se olisi pääteltävä kuvien antamista vihjeistä. Koko pointti kylmäketjusta oli sen verran hyvä päättelyketju, että tuntui vähintäänkin halvalta, kun teksti sitten vielä antoi tämän ylimääräisen löydön päähenkilölle, ihan kuin varmistaakseen, että tämä "voittaa" lopussa.

Joka tapauksessa loistava novelli. Mielestäni yksi parhaita moneen vuoteen. Hämmästyn, jos tämä ei tule olemaan aivan kärkikahinoissa.


"Here We Stand"
- Words of House Mormont

  • Emelie hahmo
Emelie
Verivelho
Taso: 57
  • Viestejä: 2636
Emelie vastasi aiheeseen: Atorox-novellit 2018 (2)
19.04.2018 12:14 #10

Emma Keski-Kuha: Mansikkakakku

En ollut vakuuttunut. Tarinan epätasaisuus ja toisistaan irralliset juonirakenteet häiritsivät tarinaan syventymistä.

Novellin maailma tuntui kiinnostavalta, mutten yhtään jaksanut kiinnostua pähahmosta. Eniten minua kiinnosti ne mehiläiset, miksi niitä ei oltu nostettu keskiöön? Alussa oli myös muutama infodumppihetki, joista en juurikaan välitä.

Tarinan uskottavuus kärsi paljon siitä, että hahmojen sanasto oli samanlainen kuin meillä nyt, ja eniten minua ärystti siitä, että ajan käsitys oli sama. Jos mitään informaatiota ei ollut kunnolla säilynyt, miten ajan käsite oli sitten säilynyt?


I have seen the future .... and I do not wish to go there again.