Atorox-novellit 2018 (4)

  • Jaragil hahmo
Jaragil
Paladiini
Taso: 39
  • Viestejä: 543
Jaragil loi aiheen: Atorox-novellit 2018 (4)
02.04.2018 16:01 #1

Tämän osan käsittely alkaa maanantaina 23.4.2018.

Tämän lukupiirin tarkoitus on tarjota paikka Atorox-ehdokkaista keskustelemiseen. Vaikka et olisi ilmoittautunut mukaan Risingin raatiin, olet lämpimästi tervetullut jakamaan mielipiteesi kunkin viikon novelleista. Yleistä jutustelua Atorox-äänestyksestä löydät täältä .

Käsiteltävänä ovat seuraavat novellit:
- Mia Myllymäki: Murran kahleet ikuisuuden
- Pirja Hyyryläinen: Paikkalippu
- Jaakko Markus Seppälä: Keskiyön kuvat
- Jenny Kangasvuo: Musta otsa


"Here We Stand"
- Words of House Mormont

  • Jaragil hahmo
Jaragil
Paladiini
Taso: 39
  • Viestejä: 543
Jaragil vastasi aiheeseen: Atorox-novellit 2018 (4)
01.05.2018 12:06 #2

Mia Myllymäki: Murran kahleet ikuisuuden

Myllymäen novelleissa on aiemminkin ollut tiettyä dramatiikkaa. Parin vuoden takainen Talven lapset oli tunnelmaltaan oikein mainio, mutta jäi juonellisesti kylmäksi, kun taas viime vuoden Wetterbergin isännät osoitti jo lupausta, vaikka siinäkin oli hieman yliampuvaa säätämistä lehmien ynnä muiden kanssa.

Minkä takia onkin ikävä todeta, että tämänvuotinen novelli ei sytyttänyt ei sitten ollenkaan. Pidän kyllä siitä, että tässä ei mennä aivan suoraan vampyyrikliseisiin, vaan yritetään luoda jotain omaperäisempää. Ajatus siitä, että kaduilla vaeltavat kodittomat ja muut rappiokasat johtuisivat siitä, että heistä on imetty jotain elintärkeää pois, on sellainen, että olen kyllä nähnyt sen aiemminkin, mutta en kuollaksenikaan muista, missä. Joka tapauksessa ideassa on potentiaalia. Ikävä kyllä tässä se jää sellaisen "entäpä jos" ideoiden pallottelun tasolle, koska novellilla on niin kova kiire tehdä kaikkea muutakin. On taustatarinaa poloisesta mierolaisesta, on jatkuvaa kuvailua kartanon hulppeista goottipuitteista, on taistelua, on siskon taustatarina ja sitten vielä koko lopun käänne. Ja kaikki tämä reilussa kymmenessä sivussa. Tuli ähky suoraan sanottuna, eikä mihinkään oikein pystynyt paneutumaan, koska heti oltiin siirtymässä eteenpäin.

Kuvailu meni mielestäni myös yli. Wettenbergin isännissä oli samaa ongelmaa siinä, että tiettyjä kohtauksia yritettiin esittää siinä valossa, kuin ne olisi pitänyt ottaa vakavasti, mutta se ei vain onnistu, koska tilanne on niin absurdi. Samoin tässä. Jos haluaa kirjoittaa tarinaansa perinteisen goottikartanon, niin mikäs siinä, mutta kun se on se kliseisin goottikartano ikinä ja sen rappusilla hiippailee perisuomalainen spurgumummo, on siinä pakosta hieman hymyssä pitelemistä. Ja jos tämä olisi ollut päämäärä, loistavaa, mutta kun jäi sellainen kuva, että tämä olisi tarkoitus ottaa ainakin jollain tasolla vakavasti.

Toisaalta kuvailu oli ajoittain myös oikein hyvää. Sanotaan, että pidin kaikista yksittäisistä elementeistä. Itse kartano oli taitavasti kuvattu, samoin kuin päähenkilön ryysyläisyys ja kaikki muukin. Hyviä kielikuvia, hyvää tunnelmointia, teksti piti hyvin mukanaan. En vain pitänyt siitä, miten nämä elementit sovitettiin yhteen.

XXXXX

Pirja Hyyryläinen: Paikkalippu

En ole aivan varma, mitä tästä ajattelisin. Toisaalta pidän siitä. Se on mukava, lyhyt kohtaus, jossa on yksi selkeä, keskeinen idea, jota sitten lähdetään toteuttamaan. Ajatus kannibaali-/vampyyrijunasta ei ole se omaperäisin ikinä, mutta siinä on tarpeeksi luonnetta, että se avaa mahdollisuuksia. Kuten esimerkiksi tämä pikku naskalihammaslapsi tai ajatus verestä takeaway-kupissa. Hyvää, lupaavaa tavaraa.

Toisaalta kerronta oli jähmeää. Dialogi ei tuntunut luonnolliselta ja kaikki tilanteet tuntuivat lavastetuilta. Pisteestä pisteeseen kirjoittamista. Se ei pilannut tekstiä, mutta jäi sellainen kuva, että kirjoittaja ei ole saanut venyteltyä vielä kaikkia solmujaan auki. Tähän auttaa harjoitus, eikä juuri mikään muu. Parempi, että kehityskohdat ovat tekniikan eivätkä ideoiden puolella.

Mutta sitten se isompi ongelma. Tämä on niin kovin lyhyt. Enkä yritä sanoa, että se välttämättä paranisi sillä, että sitä pidentäisi. Tähän mahtuisi ehkä sivu tai kaksi enemmän, mutta sitten pitäisi kyllä jo keksiä muuta materiaalia, jota lisätä. Pystyisin kuvittelemaan tällaisen novellin osaksi isoa kokoelmaa tämänkaltaisia irtokohtauksia. Mutta nyt se on ehdolla Atorox-voittajaksi. Ja se on hädintuskin yli tuhat sanaa pitkä. En vain ymmärrä, miksi näin simppeli idea, ihan ok ja toimiva vaikka se onkin, on ehdolla täysiä, ehjiä novelleja vastaan. Ja ei, pituus ei ole mikään itseisarvo. Mutta sitä on oltava edes vähän, jotta kirjoittaja ehtii kirjoittaa muutakin kuin mies nousi junaan, mies nousi junasta, välissä tapahtui asia.


"Here We Stand"
- Words of House Mormont

  • Jaragil hahmo
Jaragil
Paladiini
Taso: 39
  • Viestejä: 543
Jaragil vastasi aiheeseen: Atorox-novellit 2018 (4)
02.05.2018 12:59 #3

Jaakko Markus Seppälä: Keskiyön kuvat

Pidän siitä, kuinka paljon vaivaa tämän maailman rakentamiseen on selvästi käytetty. Koko juonikuvio itsessään on sekin vallan toimiva ja miellyttävää luettavaa, mutta eniten vaikutusta tekivät nämä kaikki pienet yksityiskohdat, jotka maailmaan oli upotettu. Esimerkiksi pohdinta siitä, että vanhat Hollywood-näyttelijät eivät osaisi sopeutua simeihin, joissa nimenomaan olisi tarkoitus kokea ja uppoutua, eikä näytellä. Ja kun se vielä rinnastetaan hyppäykseen mykkäfilmeistä äänitettyihin.

Hieman jäin miettimään, miten pitkälle tämä maailma on ylipäätään rakennettu. Fairlight Paradox kokonaisuutena vaikutti melkein siltä, että tässä kerrottaisiin sivutarinaa jostain isommasta maailmasta, jota en vain tunnista. Jos näin on, mikäs siinä, mutta jos Fairlight Paradox keksittiin nimenomaan tätä tarinaa varten, niin täytyy sanoa, että siinä mentiin jo hieman yli. Lähinnä siis siinä, että tämän bändin/jengin lukuisiin muihin jäseniin viitattiin tasaisin väliajoin, mikä suoraan sanottuna hidasti muuta kerrontaa. Tarina olisi ollut virtaviivaisempi, jos siinä olisi ollut vain nämä neljä henkilöä, jotka simiä katselivat. Ei tosin näinkään mikään valtava ongelma.

Juoni ja kerronta pelasivat mielestäni hyvin yhteen. Aloin arvalla Dexille jotain hieman syvempiä tarkoitusperiä kutakuinkin samoihin aikoihin kuin päähenkilö, joten hyvää työtä siinä mielessä. Päähenkilö itsessään oli sanalla sanoen ärsyttävä, mutta toisaalta se saattoi jopa olla tarkoitus, jotta hänen yllättävä oivaltamisensa tulisi samanlaisena yllätyksenä lukijalle kuin mitä se tulee Dexille. Ja noh, nuori jengiläinen, mitä sitä nyt oikein voi odottaa. Siltikin, ei erityisen sympaattinen kaveri suurimman osan aikaa.

Dexistä sen sijaan pidin. Hänestä sai aika huonon kuvan aluksi, koska hänet filtteröitiin päähenkilön kommenttiraidan lävitse, mutta hänestä alkoi paljastumaan kaikenlaista tekstin edetessä. Noin vastaavasti, isoveli ja potentiaalinen tyttöystävä jäivät etäisiksi. Isoveli etenkin, mikä on osittain pointtikin, mutta ehkä jokin nyökkäys päähenkilöltä siihen suuntaan, että kyllä tässä kuitenkin perhettä ollaan, olisi tehnyt hahmosta kolmiulotteisemman. Nyt se oli melkein pelkkää parjaamista.

Kokonaisuutena kuitenkin hyvä novelli. Moniulotteinen juoni, jossa pysyi kuitenkin mainiosti mukana, loistavasti realisoitu maailma ja ihan ok henkilöhahmot. Kärkikahinoissa.

XXXXX

Jenny Kangasvuo: Musta otsa

Olen tässä yrittänyt pohtia, mitä näillä mustilla luilla yritetään kuvastaa. Echereille ne olivat jonkinlainen sidos maahan, kulttuurin kulminoituma, mutta valkoisella tytöllä, jonka vanhemmat ja isovanhemmat ovat tunkeutuneet vieraille maille, ne etenkin lopussa tuntuisivat toimivan jonkinlaisena sovituksen eleenä. Kolonialismi ja sitä kohtaan tunnettu syyllisyys? Siinä tapauksessa hieman hassua, että niiden uhriksi joutuu pikkuinen lapsi, joka ei ole itse rikokseen osallistunut. Mutta toisaalta niinhän se menee nykypäivänä. Toisaalta päähenkilöllä ne sitovat häntä vieraaseen maahan ja kulttuuriin. Novelli jopa mainitsee kulttuuriappropriaation. Onko hahmon itsensäviiltelyn tarkoitus kuvastaa sitä, kuinka ihminen rikkoo itseään yrittäessään sovittaa omakseen jotain, joka ei hänelle luontaisesti kuulu? Jos kyllä, aika rankka näkökanta, mutta tämäkään ei oikein tunnu sopivan.

Se kyllä kertoo novellista hyvää, että olen tässä nyt miettinyt pääni puhki, mutta ikävä kyllä noin kokonaisuutena teksti ei sytyttänyt. Isoimmaksi ongelmaksi itselläni nousi ristiriita tekstin tapahtumien ja sen tavoitteleman tunnelman välillä. Tarkemmin sanottuna en missään vaiheessa saanut selville, yrittääkö teksti esittää nämä mustat luut ja päähenkilön hitaan muutoksen pahana vai hyvänä asiana. Teksti itse päähenkilön kautta puhuu niistä enimmäkseen positiiviseen sävyyn. Alun kauhistus ja epävarmuus antaa tilaa puheelle kuulumisesta, muutoksesta, sovituksesta ja kaikesta muusta. Mutta samaan aikaan hahmo hyvin graafisesti silpoo itseään ja lopussa suorittaa ritualisoidun itsemurhan. Haluaisin hyvin mielelläni kuvitella, että tämä on tarkoituksellista ja tekstin tarkoitus olisi kuvata itsetuhoisen ihmisen harhaluuloja itsestään, mutta kun siihen sotketaan tämä koko kuvio vieraista kulttuureista ja valtakulttuurista alistajana, en vain pysty sovittamaan tätä tulkintatapaa tarkoitukselliseksi. Jolloin minulle jää teksti, joka tuntuu saarnaavan yhtä asiaa, mutta näyttää aivan toista, mikä luo todella hämmentyneen kokonaisuuden.

Voihan olla, että kirjoittaja on selvästi tarkoittanut yhtä ja toista, ja minä tässä vain ali- tai ylitulkitsen, mutta tässäkin tapauksessa teksti ei osaa kanavoida sanomaansa riittävän selvästi. Kiinnostaisi tosiaankin kuulla, miten te muut koitte tekstin.

Mutta niin, monella tapaa erittäin hyvä teksti. Teknisesti en löytänyt mitään valittamista ja itse aihe tosiaankin herätti ajattelemaan, mutta koin silti jääneeni haparoimaan tyhjää tekstin päätteeksi.


"Here We Stand"
- Words of House Mormont

  • korpinaava hahmo
korpinaava
Vintiö
Taso: 9
  • Viestejä: 12
korpinaava vastasi aiheeseen: Atorox-novellit 2018 (4)
02.05.2018 20:38 #4

Jenny Kangasvuo -- Musta otsa

Jaragil kysyi, miltä tämä tuntui. Oli kolonialismia, pöljä isä (= pöljä mies), valkoisen ihmisen syyllisyyttä ja siihen päälle pakolliset spefikuviot. Tämä oli liian raskas möhkäle, joka ei oikein tuntunut novellilta. Ensimmäinen lause oli hieno, mutta sen jälkeen alkoi alamäki. Tuli tunne, kuinka pitäisi tarpoa 10 km upottavalla suolla tai menisi kuuntelemaan esitelmää kiinnostavasta aiheesta, mutta esitelmöitsijä onkin ulosannissaan tylsä akateemikko.


  • Emelie hahmo
Emelie
Verivelho
Taso: 57
  • Viestejä: 2636
Emelie vastasi aiheeseen: Atorox-novellit 2018 (4)
03.05.2018 09:37 #5

Mia Myllymäki: Murran kahleet ikuisuuden

Harvoin tarinassa tulee vastaan spurguja päähenkilöinä, tai ainakaan minä en ole lukenut sellaisia tarinoita. Pidin tästä ideasta, vaikka juoni ei ollutkaan sitten ihan minun makuuni. Teksti oli taas paikoitellen liian runollista minulle ja tämä aiheutti sen, että tarina ei tuntunut soljuvan eteenpäin, se oli enemmänkin töksähtelevää. Juoneen oli ympätty aika monta elementtiä, ehkä jonkin niistä olisi voinut jättää pois, koska minulla oli nyt vaikeuksia keskittyä oikeastaan mihinkään niistä.


Pirja Hyyryläinen: Paikkalippu

Tämä oli hauska lyhyt novelli. Aikaisempien novellien koukeroisen kielen jälkeen tällainen selkeä upposi helposti. Mysteerivaunu ja ahdistava, painajasimainen fiilis siitä että jokin ei ole kohdallaan nappasi kyllä minut mukaan, mitä nyt välillä asiat tuntuivat hiukan liian sekaisilta. Vampyyrit mystisinä olentoina olivat hiukan yllätys, mutta tavallaan pidin tästäkin seikasta.


I have seen the future .... and I do not wish to go there again.

  • Emelie hahmo
Emelie
Verivelho
Taso: 57
  • Viestejä: 2636
Emelie vastasi aiheeseen: Atorox-novellit 2018 (4)
03.05.2018 10:56 #6

Jaakko Markus Seppälä: Keskiyön kuvat

Kyllä vain, tällaista lisää. Viihdyin tämän parissa paremmin kuin alkuun odotinkaan. Alussa minua häiritsi kovin päähahmon Rickien puhetyyli. Puhekieli on haastavaa luettavana ja tämä hahmo oli melkoisen dramaattinen kielellisessä ilmaisussaan. Raskasta luettavaa, kun tyyppi selittää koko ajan sata lasissa. Mutta, tästä pääsi yli. Tätä alkoi sietää, jos kohta nyt ei tottunut, kun juoni alkoi viedä mennessään. En kylläkään usko, että tarina olisi ollut yhtä kiinnostava, jos päähahmo olisi puhunut “normaalimmin”, joten en sinänsä osaa pitää tätä tarinan heikkoutenakaan.

Ehyen oloinen maailma, josta olisin halunnut tietää vielä lisää. Minulla oli sama ongelma kuin Jaragililla, hahmoja oli liikaa novellin puitteissa. Ei minua kiinnosta täysin toisarvoisten jengiläisen ulkoinen habitus tai muut tavat, mutta tavallaan sekin oli osa maailman rakentamista. Mutta sitä ei olisi tarvittu. Olin positiivisesti yllättynyt siitä kuin kerroksellinen juoni oli. Alkuun ei ollut mitään käryä siitä mikä on tarinan pontti, sitten puolivälissä tuli tyytyväinen olo siitä, että hei tämä onkin murhamysteeri. Tyytyväisyys hiukan laimeni kun lopun twistin tajusi, mutta lopun selityksen palauttivat sitä. Tämän lukemisesta jäi hyvä ja saavuttanut olo, juuri se mitä aina haen lukukokemuksista

En tiedä olenko nyt liian yksityiskohtainen, mutta kummisetä-viittaus jäi häiritsemään. Joko Rickie on lukenut kirjansa tai sitten tämä on katsonut leffan, mikä ei tunnu kovin todennäköiseltä ottaen huomioon hänen suhtaumisensa Dexiin. On toki mahdollista, että Dexi on näyttänyt Kummisetä-leffat tai sitten Rickie on vaan popkulttuuriosmoosilla oppinut tuonkin asian. Silti se häiritsi. :D


I have seen the future .... and I do not wish to go there again.

  • Emelie hahmo
Emelie
Verivelho
Taso: 57
  • Viestejä: 2636
Emelie vastasi aiheeseen: Atorox-novellit 2018 (4)
04.05.2018 11:56 #7

Jenny Kangasvuo: Musta otsa

Otsikko oli kiehtova ja herätti mielenkiinnon, mutta en ole aivan vakuuttunut sitten sisällöstä. Tässäkin novellissa oli välillä runollista kieltä ja outoja kielikuvia, tänä vuonna niitä tuntuu olevan enemmän kuin aikaisemmin? En kyllä muista yhtään mitään aikaisempien vuosien novellien kielellisestä annista...

Kovin hidas tempoinen tarina. Sinällään pidin siitä, että oli käytetty aikaa siihen, että asiat saivat rauhassa avautua ja muotoutua, mutta lopussa olisi voinut tapahtua jotain isompaakin. En odottanut mitään twistiä, olin aika varhaisessa vaiheessa varma siitä, että jokin maalle takaisin antaminen -hetki tulee. Mutta tällainen melkoisen raskas kerronta olisi hyötynyt jonkinlaisesta keventämisestä.

Minulle suurin ongelma oli, että en tuntenut mitään lukiessa. En edes osannut samaistua päähahmoon millään asteella. Tämän pohdinnat mustista luista täyttivät koko juonen, joten hahmon persoonasta ei jäänyt käteen oikein mitään. Ehkä tämä oli tarkoituksellista, ja sopisi sinänsä tarinan pohja-ajatukseen, mutta minä en siitä pitänyt. Jaragil on nähnyt tässä vaikka mitä, minä en taas sitten oikein mitään. Ehkä minullakin oli ongelmana se, että ei oikein tiennyt mitä olisi pitänyt nähdä ja kokea.


I have seen the future .... and I do not wish to go there again.

  • Jaragil hahmo
Jaragil
Paladiini
Taso: 39
  • Viestejä: 543
Jaragil vastasi aiheeseen: Atorox-novellit 2018 (4)
04.05.2018 12:01 #8

Täytyy kyllä tunnustaa, että mullakin Mustan otsan kanssa se meni kyllä etsimällä etsimiseksi. Tiesin, että novelli on sijoittunut korkealle Portissa, joten pakkohan siinä on olla jotain ideaa, jota en vain näe. Vaan ei sitä kyllä oikein löytynyt.


"Here We Stand"
- Words of House Mormont