Leena Krohn

Lue lisää...

Krohnin saamaa Aleksis Kivi -palkintoa koskevasta uutisesta tuli taas mieleen, että oli aikomus kirjoittaa jo edellisenkin foorumin vastaavaan keskusteluun… Jos nyt sitten tähän.

Olen lukenut Krohnin tuotannosta joitain kuvakirjoja sekä Näkin, Unelmakuoleman, Valeikkunan ja Hotel Sapiensin , tuossa järjestyksessä. Näkki oli minulle mieluinen satukertomus. Unelmakuolemaa pidin hyvin mielenkiintoisena, mutta tuo Valeikkuna ei ihan kolahtanut. Hotel Sapiensista tykkäsin onneksi jälleen enemmän. Se on myös vielä sen verran hyvin muistissa, että kykenen sanomaan kirjasta jotain.


Luen kaunokirjallisuutta pitkälti mielenkiintoisten tarinoiden toivossa, joten Valeikkuna oli vain.. liian vapaata kelluntaa minun makuuni. Hotel Sapiensissa on jämptimpi, vaikka toki äärimmäisen arvoituksellinen, taustatarina: hotellimainen Hotel Sapiens on ihmisten evakuointikeskus tai säilytyspaikka, johon pari singulariteettia kokenut tekoäly on koonnut jonkinlaisesta katastrofista selviytyneet ihmiskunnan rippeet... olemaan turvassa? Kasvatettaviksi? Muutoin vain?

Myös Hotel Sapiens -kirjassa on minimaalisesti varsinaisia tapahtumia, enemmänkin esitellään erilaisia ajatuksia. Sitäkin lukiessa minua vaivasi jonkin verran tunne, että kirjassa on näennäishahmoja ja -tapahtumia: henkilöt ja tapahtumat ovat tarinassa mukana vain johdattelemassa lukijaa joidenkin ajatusten äärelle. Pohdittavat teemat myös laajenevat varsin maailmoja syleileviksi, kuten elämä ja kuolema tai ihmisyys. Minä olisin pitänyt enemmän, jos tarina kohdentuisi johonkin yksittäisempään kiintoisaan ajatukseen.

”Iivari” kirjoitti: Lukijan kontolle jätetään paljon, niin itse tarinan tajuamisen kuin siihen suhtautumisenkin suhteen.

Tämän saman huomasi. Laajojen teemojen teoksesta lukijan on itse valittava, millaisena kirjan sisällön ja sanoman lukee. Sekin on toki älyllisesti aktivoivaa ja kiehtovaa, mutta lukiessa huomaan kaipaavani tarinalta myös jonkinlaista takaisinkytkentää, että ovatko järkeilyni ja tulkintani yhtään sellaisia kuin kirjailijalla mahdollisesti ollut mielessään...

Esimerkiksi minulle Hotel Sapiensin sanoma on kiintoisan kaksijakoinen: koin, että kirja sekä ruoskii että ylistää ihmislajia. Tarinasta käy ilmi, että ihminen on moraalisesti kykenemätön elämään, eikä osaa tehdä kuin kohtalokkaita virheitä toisensa perään, kunnes koko maailma on mennyttä. Toisaalla taas todetaan ihmisyyden sinänsä olevan arvokasta ja ihmisillä on oikeus valita myös väärin. (Niissä kohdin mieleeni tuli Burgessin teos ”Kellopeliappelsiini”... mutta se nyt minulla tulee mieleen noin joka viidennestä kirjasta.) Mutta kuten todettua, joku toinen saattaisi käsittää kirjan ihan toisin.

Iivari kirjoitti: Teos on jälleen markkinoitavan muotonsa puolesta lyhyitä lukuja sisältävä romaani, mutta, kuten lähes aina, kirjallisuustieteilijät voisivat käydä pitkiä keskusteluja siitä, ovatko luvutko oikeastaan pienoisnovelleja, vai sittenkin taustakertomuksen tarvitsevia faabeleita (joskin enimmälti ihmishahmoin).

Sama Hotel Sapiensissa. Kirjan luvut esittelevät hotellin asukkaita ja heidän entistä elämäänsä. Lukujen minä-kertojat vaihtelevat, eikä aina voi edes tietää, kuka yksilöistä on äänessä. Kertojia voinee myös pitää jokseenkin epäluotettavina ja heidän tarinoistaan on mahdotonta tietää, mikä on totta, mikä kuvitelmaa. Tärkeätä tuntuikin vain olevan, että yhdessä he kaikki edustavat samaa ihmiskuntaa. Välistä lukiessa tuntui, ettei myöskään lukujen järjestyksellä ollut suurtakaan merkitystä, mutta mikäli tarina olisi päättynyt johonkin toiseen lukuun, olisi tarina ollut aivan toisenlainen. Lopun tunnelma on erilainen kuin tarinan perusteella olisin odottanut ja olinkin positiivisesti yllättynyt

Pidin Hotel Sapiensista enemmän kuin Valeikkunasta tosiaan siksi, että tällä kertaa taustatarina oli mielestäni kiinnostavampi ja sitä oli enemmän, vaikkei yhtä pajoa kuin mitä muistan Unelmakuolemassa olleen. Tällä kertaa minua kiehtoi etenkin kirjan esittelemä itsenäistynyt tekoäly ja koneen ja ihmisen vertaileminen. Pidin myös kirjan esittämästä tulevaisuusvisiosta, jossa maailman tuho esitetään itsestäänselvyytenä ja selitettynä vain hyvin ylimalkaisilla ekokatastrofiin viittaavilla merkeillä. Kuten kirjassa sanotaan: ”Tiesimmehän me, ainakin monet meistä, että ennen pitkää --". Tarinahenkilöt eivät tiedä, onko muuta maailmaa enää edes olemassa. Ainakin minut Hotel Sapiens herätti miettimään, onko ihmiskunta jo liiaksikin alistunut ja lamaantunut ajatukseen maailmaa ja ihmisiä ennemmin tai myöhemmin kohtaavasta tuhosta. Välillä tuntuu, että jo nykyään pelätään ihmisten tuhoamaa maailmaa niin kovasti, että unohdetaan maailman silti yhä olevan olemassa. ... Tämä Krohnin kirjoissa on "vikana": aiheuttavat ajatuksia.


Jatkan varmastikin Krohnin lukemista, jahka joskus taas jaksan. Toivottavasti muutkin kirjoja lukeneet kertovat lukukokemuksistaan ja ajatuksistaan, koska ne saattavat tosiaan olla jotain ihan muuta.

Hotel Sapiens on ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi. ( Linkki Ylen uutiseen ) Finlandia olisi jo Krohnin toinen, ensimmäinen tuli vuonna 1992 kirjasta Matemaattisia olioita ja jaettuja unia. Pidetään peukkuja.

Ajankohtaisesta teoksesta olen siis kandiani vääntämässä. :) Jos hyvin käy, olen esittelemässä tätä teosta parin viikon päästä Oulun kaupunginkirjastolla.

Krohnin Mehiläispaviljonki on yksi suosikkikirjoistani, outo ja kiehtova tarina, joka vetää hyvin puoleensa. Se ei myöskään ole ihan niin outo kuin Krohnin lyhyemmät tarinat, vaan omalla tavallaan ihan eheä ja ehjä romaani, jota voi siitäkin syystä suositella.

Uudempi Krohnin tuotanto on jäänyt minulta vielä väliin, joko ajan puutteesta (ja Krohnin kirjojen pohminen vaatii minusta aikaa) tai sitten jostain muista syistä. Muistan lukeneeni paljon Krohnin lyhyempiä tarinoita silloin, kun olisi pitänyt lukea ylioppilaskirjoituksiin...