Yleiskeskustelu kirjoista ja lukemisesta

Tekisikö mielesi jutustaa jotain kirjoihin tai lukemiseen liittyen, muttet tiedä, mihin keskusteluketjuun asiasi sopisi? No ainakin tähän ketjuun se sopii! Ei ole niin pientä kirjallisuuteen tai kirjaharrastukseen liittyvää mietettä, etteikö sitä kannattaisi jakaa muiden kirjojen ystävien kanssa. 

Itseään voi ilmasta pitkästä tai lyhyesti. Voit kommentoida muiden viestejä tai harrastaa yksinpuhelua. Jos arvelet, että kyseisestä aiheesta voisi syntyä enemmänkin keskustelua, voit perustaa sille myös uuden erillisen keskusteluketjun. Tällaisia aiheita voivat olla esimerkiksi jonkun muillekin kenties tutun kirjailijan tuotanto tai jokin lukuharrastukseen liittyvä kysymys, johon toivot vastauksia. 

Esimerkkejä Lukusalin muista keskusteluista, joihin asiasi saattaa sopia: 

• Mitä olet viimeksi lukenut - arvioita kirjoista
• Mitä kirjoja kesken tällä hetkellä?
  
• Mitä kaipaat ja odotat luettavaksi?
• Viimeisin kirjahankinta

Jos kirjalle/kirjailijalle on jo olemassa keskustelu, linkki keskusteluun näkyy tietokannan kirjailijasivulla sekä kirjasivulla kirjan kuvauksen lopussa (Luokitus-sanalistan jälkeen ennen tähtiarvosanan antoa). 

Kas näin... 

Ostin nyt kesällä kirppikseltä Rudyard Kiplingin Viidakkokirjan, koska oli todella halpa (1,5 euroa). Voisi olla sivistävää joskus lukea se. (Koska minun määritelmäni kirjasivistykselle: Ihminen on lukenut tarinoita, joiden pohjalta on tehty Disney-animaatio.  )

Se ei nyt kuitenkaan ollut se varsinainen asiani. Vaan se, että kirjaostos toimi yllykkeenä lukea Kiplingin novelli The Mark of the Beast, jonka olen tiennyt olevan yliluonnollista kauhua ja siksi on kiinnostanut. (En tiedä, onko suomennettuna / missä, netistä löytyy englanniksi.) Se oli yllättävän hyvä lukukokemus. Joskin oma kielitaitoni tai sen puute hieman väritti kokemusta. 

Uskon ymmärtäväni kohtalaisen hyvin englanninkielistä tekstiä päättelemällä itselleni vieraiden sanojen merkityksen asiayhteydestä. Väärinkäsityksiäkin kuitenkin sattuu, mistä syntyy lukiessa välillä hauskoja tilanteita. Tekstiä lukiessa näen/kuvittelen tapahtumat samaan aikaan mielessäni, ja se mielikuva sitten muuttuu välillä äkillisestikin, kun tajuan, että olinkin käsittänyt jonkin sanan/asian väärin. Tämän novellin alussa kerrottiin uudenvuodenjuhlasta, johon päähenkilöt osallistuivat. Mainittiin, että ilta oli "wet". Jolloin kuvittelin, että ulkona satoi vettä, siksi märkää. Vähän edempänä vielä korostettiin, että "It was a very wet night". Ihan kaatamalla satoi... Ja sitten oivalsin muun juhlintaa koskevan kuvauksen perusteella, että ei hitsi, juhlijathan ovat kovasti humalassa. Ilta oli siis ilmeisestikin hyvin kostea. Mielessäni äkisti rankkasade stop ja juomatarjoilua pöytään.  (Ja saatiinkin suht lyhyellä, veikeällä kuvauksella aikaan mielestäni ihan uskottavat juhlat.) 

Minut yllätti, että tarinassa oli vahva, ööh, eroottinen lataus. Tosin vieraalla kielellä lukeminen sai epävarmaksi, käsitinköhän ns. rivien välejäkään oikein. Mikä sinänsä hauska juttu, että pidin kovasti siitä tarinasta, jota kuvittelin lukevani, mutta on ihan mahdollista, että kuvittelin ihan omiani.   

Onneksi en tällä kielitaidolla ole töissä missään kaupungin matkailuneuvonnassa. Turistijoukkoa siellä opastaisin: “Tässä teille kaupungin logolla koristettuja sateenvarjoja, jos rankkasade vielä yllättää. Ja tässä olisi yhden paikallisen klubin osoite - viekää se miesseuraa kaipaava ystävänne tänne.” 

^ Kiitos infosta! On se hyvä, että sentään joku jotain tietää. Fan-sarjan kansikuvia on tullut nähtyä hyvän monta kertaa tietokannassa, mutta eipä ollut jäänyt niistäkään mieleen. Nyt kun mietin, niin ehkä tullut joskus kirjoja katsellessa ohitettua novellikokoelmat, novellien lukeminen kun on minulle melko uutta harrastetta. Parin viime vuoden aikana on tullut jonkin verran luettua, aikoinaan ei oikeastaan ollenkaan. 

Pedon merkki ja muita kauhuja löytyi lainaan. Kokoelman ensimmäisenä olevan nimikkotarinan luin nyt vielä toistamiseen. Minulta oli mennyt ohi, että Hanumanin temppeli sijaitsi basaarissa, siis kaupunkialueella. Olin ensimmäisellä lukukerralla kuvitellut sen jonnekin syrjäisen metsätien varrelle. (Ehkä koska Viidakkokirja-animaatiossakin on rauniotemppeli syvällä viidakossa, mikä ei tietenkään tähän tarinaan liity muutoin kuin minun hämärässä mielessäni... ) Muutoin sisältö näemmä ihan hyvin ymmärretty, mikä itselleni ihan mukava huomio. Kirjan loputkin tarinat on tarkoitus lukea, mutta lukeminen on viime aikoina ollut vähän poukkoilevaa.

Kirjastosta olisi lainassa jokunen muukin kirja, mutta en oikein tiedä, mihin seuraavaksi tarttuisi. Todennäköisesti Burroughsin Kuun neitoon, koska lukemani alku teki vaikutuksen. Sellaista kirjallisuuden taikaa, että  teksti sadan vuoden takaa tuntuu siltä kuin kirjailija seisoisi vieressä katselemassa tätä samaa maailmaa. "Olimme saaneet rauhan, mutta mitä se merkitsi? (--) Sukupolvien ajan jatkunut sota oli muokannut tieteellisen tutkimuksen määränpäätä: meidän tuli pystyä tappamaan toisiamme tehokkaammin, kuljettamaan nuorukaisemme äkimmin mataliin hautoihinsa vieraalla maalla, ja välittämään lähimmäistemme tappokäskyt aina salaisemmin ja nopeammin." Prologin lisäksi ennätin lukea ensimmäisen luvun, ja varsinainen toimintaseikkailupuolikin vaikuttaa ihan viihdyttävältä. Ei tylsistyttänyt.

Muita lainassa olevia on esimerkiksi Unohdettujen muistojen valokuvaamo, jota ennätin avata sen verran, että totesin fontin olevan mukavan suurta ja rivivälien harvat. Arvostan.  Huomaan kuitenkin, että on jonkinlaista vastentahtoisuutta aloittaa lukemista, ehkä koska tuli luettua keväällä japanilaisia hyvän mielen romaaneja Ennen kuin kahvi jäähtyy. Joka sinänsä oli ihan mukavaa luettavaa. (Mielenkiintoisinta oli havainnoida, miten tekstissä näkyi tarinan alkuperä näytelmänä. Tai ainakin luullakseni näkyi, esimerkiksi miten henkilöhahmojen luonnetta ja tunteenilmauksia tuotiin esille ikään kuin, noh, silmiinpistävästi, niin että voisi välittyä näyttämöltä katsomoon ja kenties saada aikaan jokusen naurahduksen tai ainakin hymyn.) En tiedä syytä, mutta minulla on ennakkoluulojani tarinoita kohtaan, jotka lupaavat lämmittää lukijansa sydäntä tai jotain sellaista, jotenkin teennäisen herttaista. Mikä lienee henkilökohtainen ongelma sekin. Ehkä se on se suuri pettymyksen pelko, jos luettu kirja ei lupauksista huolimatta ylläkään sulattamaan sisäelimiä. 

Lisäksi minulla on tapana lukea kirjoja myös täysin ennalta suunnittelemattomasti, jos kirpputorilta sattuu löytymään jokin kiinnostavalta vaikuttava kirja. Ehkä pitäisi kirjoittaa niistä Viimeisimpiin kirjahankintoihin. Saattaa kyllä jäädä kirjoittamatta.

Esimerkkinä poukkoilusta sen verran, että ostin eilen kierrätyksestä Gabriel García Márquezin Haaksirikkoisen tarinan. Koska kahden euron hinta ei tuntunut liian pahalta ja novellikokoelmasta Surullinen ja uskomaton tarina on jäänyt jostain kymmenen vuoden takaa hyvä muisto. (Oli muuten harvoja kertoja, kun tuolloin luin novelleja. Syy tuttu: kirpputori, vaikutti kiinnostavalta, maksoi euron. Sadan vuoden yksinäisyyttä en ole lukenut enkä omista.) Sellainen teos, että silloin lukiessa ei ehkä aivan kolahtanut, mutta silti huomaan aina joskus muistavani lämmöllä. Kotiin tultuani istuin sohvalle ja luin Haaksirikkoisen, melkeinpä siinä siis yhdeltä istumalta. En muista, milloin olisi tullut luettua kirja yhtä nopeasti. Merihätään joutuvaa kertojaa ei vain voinut jättää tietämättä, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Osaltaan asiaan vaikutti mainio luku- ja väliotsikointi. (Tämä pitäisi nyt ehkä kirjoittaa ketjuun "Mitä olet viimeksi lukenut", mutta enpä kirjoita, kun tähän nyt kirjoitan mitä kirjoitan.) Aiheena mielenkiintoinen, ihmisen selviytyminen äärimmäisissä olosuhteissa, yksin omien ajatustensa seurassa. Hämmästyttävän paljon ja kiinnostavia juonenkäänteitä syntyy ihan vain siitä, että ihmiselle tulee mieleen jokin ajatus, vaikkapa uusi kenties outokin pelonaihe tai jokin toivoa herättävä havainto, vaikkei oikeasti muutoin tapahtuisi mitään. Minusta oli kiintoisaa, miten toivon lisäksi pelko rohkaisi pysyttelemään elossa, vaikka hetkeä aiemmin olisi ajatuksissaan ollut valmis kuolemaan. Lopussa, kun oli päästy takaisin ihmisten pariin, korostui sellainen Márquezin tai kokemuksistaan hänelle kertoneen merimiehen tai kenties maailmankaikkeuden mainio absurdiuden taju, mitä tulee ihmisten kohtaamisiin ja yhteisöjen toimintaan. Esimerkiksi että kaiken koetun jälkeen joku kysyykin: "Oletteko niitä merimiehiä jotka kuljettavat kanoja?" Kyllä, on ollut viime päivät vähän rankkaa tuossa, kanoja kuljetellessa...

Ostin tänään kaupasta kolumbialaista piparminttukaakaota ajatuksella, että voisin lukea Surullisen ja uskomattoman tarinan uudelleen ja juoda samalla kaakaota. Hyvä syy sekä kirjan lukemiselle että kaakaolle.